Kotimaa Porvoon Kevätkummussa asuva 96-vuotias sotien veteraani Armas Maasto on joutunut öisen häirinnän ja ilkivallan kohteeksi kotonaan Porvossa. Sotaveteraaniyhdistyksen puheenjohtaja on veteraanin turvana tänä iltana (11.11.),
Kotimaa Porvoon Kevätkummussa asuva 96-vuotias sotien veteraani Armas Maasto on joutunut öisen häirinnän ja ilkivallan kohteeksi kotonaan Porvossa. Sotaveteraaniyhdistyksen puheenjohtaja on veteraanin turvana tänä iltana (11.11.),
Historia Jihadistit itse julistavat tavoitteekseen islamin ekspansiivisimman kauden pappisvallan, "kalifaatin", palauttamisen ja ottavat 1:1 islamiin sisältyvän lähetyskäskyn ja suvaitsemattomuuden mitä tahansa muun uskonnon harjoitusta kohtaan. Heillä
Kotimaa Liittyen Helsingin rautatieasemalla, Asema-aukiolla 10.9.2016 tapahtuneeksi epäiltyyn pahoinpitelyyn ja törkeään kuolemantuottamukseen, asian oikeuslääketieteellinen tutkimus on valmistunut. Tutkimus tukee aiemmin esitutkinnassa ollutta käsitystä, jonka mukaan Jimi
Kotimaa Populismin nousu on kansanedustaja Erkki Tuomiojan (sd.) mukaan vaikuttanut suomalaisen yhteiskunnan ilmapiiriin kielteisesti. Syynä on ennen muuta hallituspuolue perussuomalaiset. Tuomioja puhuu aiheesta torstaina ilmestyvän Demokraatti-lehden
Näkökulma Kahdeksan vuotta sitten olin pettynyt kun Hillary Clinton hävisi esivaalissa Barack Obaballe. Luulin, että naispresidentti tekisi maailmasta paremman paikan. No näimme Suomessa, ettei naispresidentti
Kotimaa Pieksämäen poliisiasemalla on tutkittavana Virtasalmella 7.11.2016 tapahtunut epäilty henkirikos. Poliisi epäilee ulkomaalaistaustaisen Suomessa asuvan 27-vuotiaan miehen kuristaneen 28-vuotiaan avovaimonsa pariskunnan yhteisessä asunnossa. Mies ilmoitti tapahtuneesta
Ulkomaat Seitsemän ihmistä on kuollut, kahdeksan kärsii vakavista vammoista ja ainakin viisikymmentä loukkaantunut etelä-Lontoossa Croydonissa raitiovaunun kaaduttua. Vaunuissa olleet ihmiset jäivät kyljellään makaavan raitiovaunun uumeniin jumiin ja paikalla
Kotimaa 14-vuotias koululainen joutui metelöimisellään muita bussimatkustajia häirinneen maahanmuuttajataustaisen ryhmän väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi Nurmijärvellä maanantaina (07.11.). Bussi oli matkalla Nurmijärveltä Nukariin, ja useimmat matkustajat olivat koululaisia. Bussin
Kotimaa Lepäävaaran asemalta, laiturin 3 lippuautomaatista, poistettiin tiistaina skimmauslaiote l. pankkikorttia kopioiva rikollisten asentama lisäke. Otsikkokuva ei ole Lepäävaaran tapauksesta, vaan pankkiautomaattiin asennetusta laitteesta. Laite on
Kotimaa Republikaaniehdokas Donald Trumpin vaalivoittoa seuranneet pelko ja paniikki ovat hälventyneet. Jos ei tietäisi, voisi luulla, että Euroopan pörssissä on aivan tavallinen pörssipäivä. Lontoon pörssissä kauppaa käytiin enää
Näkökulma Yhdysvaltain presidentinvaalien tulos vahvistaa sitä käsitystä, että ihmiskunta on siirtymässä uuteen aikakauteen. Kylmän sodan kauden päätyttyä käynnistyi voimakas globalisaatio ja Euroopan unionia ryhdyttiin kehittämään ylikansalliseksi
Kotimaa Olen vaalipäivänä Washington DC:ssä joko nähdäkseni kuinka ulkoministeri Clinton voittaa tai seuraamassa demokratian loppua, jos Mr. Trump voittaa. Mutta hyvä uutinen on se, että jos
Kotimaa Ylen aamulähetyksessä on toimittajilla naamat nurinpäin ja paniikki valtaa studion. Heidän yli vuoden kestävä kamppanja Clintonin puolesta ei tuonut toivottua tulosta. Toimittajien ilmeistä paistaa paniikki
Kuumat Tätä kirjoitettaessa (05.42) Trump on johdossa ennustetuilla 167:llä valitsijamiehellä Clintonin 122:ää vastaan. Kysymys, mitä Trumpin voitto merkitsee, on nyt monien mielessä. Donald Trump nähdään USA:n
Ulkomaat The New York Times veikkaa, että republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump ottaa Floridan osavaltiossa erittäin tärkeän vaalivoiton. Todennäköisyyskäyrä Floridan suhteen näyttää nyt Trumpille peräti 95 prosenttia,
Kotimaa Helsingin poliisi on aloittanut valmistautumisen 6.12.2016 Suomen itsenäisyyspäivän perinteisiin äärivasemmiston mellakoihin. Äärivasemmistolaiset ovat ilmeisesti tänäkin vuonna kadulla tuhoomassa ja mellakoimassa. Helsingin poliisi varustautuu äärivasemiston kadulle
Kotimaa Kankaanpään poliisi tutkii epäiltyä matkustajalentokoneeseen kohdistunutta liikenteen häirintää Satakunnan ja Pirkanmaan rajalla maanantaina 7.11.2016 kello 19.30. Tampereen aluelennonjohdon kautta Kankaanpään poliisille tulleen ilmoituksen mukaan
Historia Esihistoriallisiin kivirakennelmiin ja myös merkittäviin luonnon-kivimuodostelmiin liittyy suomalaisessa kansanperinteessä tarinoita jättiläisistä ja muista keijukaisista. Ilmiö on kuitenkin vähintäänkin yleiseurooppalainen. Tarkastelemme nyt vanhaa englantilaista ja saksalaista
Nostot YK ilmoitti tutkivansa Yhdysvaltain ilmaiskuja, joissa kuoli ainakin 32 ihmistä Buz Kandaharin kylässä viime torstaina. Uhreista valtaosa oli naisia ja lapsia. Lisäksi 19 ihmistä
Ulkomaat Joku ehti senkin selvittää: Clintonin kannattajiksi ilmoittautuneista vastaajista suurin osa valitsi vaihtoehdon "minun on vaikea kunnioittaa toisen ehdokkaan tukijoita". "Aion äänestää Donald Trumpia": Minulle ei
EU Esimerkkitapaus on viime viikolta, Wabernista Saksasta: Kun pubin ja bistron omistaja Selami Albayrak pyysi asiakkaita maksamaan ostoksensa, hän sai pelätä henkensä edestä. Asiakkaat, jotka olivat somali-maahanmuuttajia,
Kotimaa Kärjenmäessä Seinäjoella oli asukkailta ruvennut katoilemaan pihalle tai porstuaan tavallisesti varastoituja asioita, kuten autonrenkaita ja pikkusälää. Sitten osuivat tavaroiden keräilijät kaupunginvaltuutettu Hannu Haapasalmen (PS) kuistia
Ulkomaat Muslimiterroristijärjestö Abu Sayyaf:n edustaja Muammar Askali on myöntänyt, että 70-vuotias elämäntapapurjehtija Jürgen Kantner on heidän hallussaan, ja hänen vaimonsa ammuttiin merirosvouksen yhteydessä. Filippiinien armeija on julkaissut saman
Kotimaa Entinen Veikkaus-liigan pelaaja tuomittiin viime syksyllä itäsuomalaisessa oppilaitoksessa tapahtuneesta seksuaalisesta väkivallanteosta kahden vuoden ja kahden kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen, josta vähennetään 2 viikon tutkintavankeus. Tuomittu on