Yleinen Tänään astui voimaan uusi laki, joka mahdollistaa ratkaisun ilman poikkeamispäätöstä tai suunnittelutarveratkaisua. Tosin kunnilla on mahdollista käyttää omaa harkintaa lain noudattamisessa. Suomessa on tällä hetkellä yli
Yleinen Tänään astui voimaan uusi laki, joka mahdollistaa ratkaisun ilman poikkeamispäätöstä tai suunnittelutarveratkaisua. Tosin kunnilla on mahdollista käyttää omaa harkintaa lain noudattamisessa. Suomessa on tällä hetkellä yli
Yleinen Poliisi ja vartijat joutuivat käyttämään kovia otteita, kun joukko ulkomaalaistaustaisia nuoria alkoivat pahoinpidellä Rautatientorilla olleita ihmisiä. Silminnäkijän mukaan pahoinpitelijöillä ei ollut mitään tiettyä kohdetta. Video
Yleinen Helsingin poliisi oli järjestänyt massiiviset turvatoimet vapun juhlijoita varten Helsingin keskustassa. Liikenteen pääsy Kauppatorille oli estetty tukkimalla tiet muun muassa nosturiautoin. Poliisin puuttumiskynnys häiriökäyttäytymiseen on
Yleinen Joonas Röppänen kertoo blogissaan, kuinka keuruulaiset saivat vuonna 2016 toimeentulotukea 890 000 euroa. Samaan aikaan vuonna 2016 Keuruulla maahanmuuton kustannuksiin laitettiin rahaa 9 708 181 euroa. Joonas tuo
Yleinen Haudankalliolta Vihdissä pudonnut henkilö menehtyi saamiinsa vammoihin. Pudonnut oli vuonna -88 syntynyt mies. Turmapaikalla pudotus on noin 10 metriä. Paikalla olleet olivat hävittäneet näköyhteyden pudonneeseen.
Yleinen MTV:n tiedotuksen mukaan henkilö, kenen sukupuolta tai mitään muutakaan tietoja ei mainita, syttyi tuleen Kampin kauppakeskuksen vessassa. Vartijat saivat hälyytyksen palosta ja ryntäsivät vessaan. Vartijat
Yleinen Facebookissa leviää isän päivitys, missä pyydetään silminnäkijöiden apua raivoavan miehen kiinnisaamiseksi. Isän tytär (18v) ja hänen kaverinsa olivat ajamassa pitkin kehä ykköstä. Ilmeisesti ulkomaalaistaustainen mies
Yleinen Scottsburgissa, Indianassa ammuttiin koiranpentua sen omalla takapihalla! Koira oli ollut leikkimässä omalla takapihallaan sillä aikaa, kun sen omistaja oli sisällä talossa. Kutsuessaan englanninmastiffi pentua Jacksonia
Yleinen Marjaana Toiviainen peruu osallistumisensa kirkkopäiville mainoksen takia, joka ei häntä miellyttänyt. "Kirkko ei ole seksillä myyvä, köyhille naureskeleva yhteisö. Se on Jumalan hullujen perhe." Marjaana
Yleinen 29.4.2017 noin klo 01.00 Lahden keskustassa 15-20 maahanmuuttajaa selvittivät välejään. Poliisi sai tehtävän hätäkeskukselta, että Kauppatorilla maahanmuuttajien välillä joukkotappelu. Esitietojen mukaan tappelussa on käytetty nyrkkejä,
Yleinen Perjantai iltapäivästä FBI sai vihiä etsintäkuullutetun rikollisen olinpaikasta. Silminnäkijän mukaan Ostarin pihalle oli kurvannut pakettiauto, josta oli hypännyt ulos joukko asemiehiä. Samalla alkoi tulitaistelu, joka
Yleinen Globaalieliitin uskottu asioiden järjestelijä, 30 vuotta finanssimaailmassa eri toimeksiantajille työskennellyt hollantilainen Ronald Bernard antoi vuoden 2017 maaliskuussa haastattelun vastamedia De Vrije Median toimittajalle Irma Schiffersille.
Yleinen Kolme iloista herraa tuli ja nosti koko komeuden kyytiin. Nyt kipin kapin kaupalle hakemaan oma 1000-pack Keisaria kauppias päivittää Facebookkiin. Nokian Panimon 1 000 Pack vastauksesta
Yleinen Pohjois-Korea on laukaissut lauantai yöllä pitkän kantaman ohjuksen. Koe epäonnistui, ja se havaittiin vain muutama sekunti ohjuksen laukaisun jälkeen. CNN-uutistoimiston mukaan ohjus tuhoutui ilmaan. Pohjois-Korea
Kotimaa Suomessa otetaan käyttöön raskaan liikenteen tienkäyttömaksut. Hallitus päätti asiasta puoliväliriihessään alkuviikosta. Päätös noudattaa hallitusohjelman veropoliittista linjausta. Hallitusohjelmassa sanotaan, että käyttöön otetaan raskaan liikenteen tienkäyttömaksu (vinjetti),
Kotimaa Eläkkeensaajien Keskusliitto on ihmeissään verottajan antamasta ohjeesta, jonka mukaan vapaaehtoistoiminnassa ja talkoissa maksuttomat ruokailut eivät olekaan enää mahdollisia. Verohallinnon uuden ohjeen mukaisesti normaalin lounaan tai
Kotimaa Valtion kaivosyhtiö Terrafamen nikkelituotanto oli viime vuonna heikko, ja yhtiö teki vuonna 2016 yhteensä 134,4 miljoonan euron tappion. Tästä huolimatta Terrafame maksoi kaivosyhtiön vuoden 2016
Kotimaa Maahanmuuttovirasto on ilmoittanut vastaanottokeskusten ylläpitäjille uusista sopimusten irtisanomisista. Lokakuun 2017 loppuun mennessä yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksista vähennetään 87 paikkaa. Yhteistoimintaneuvotteluista vastaanottokeskusten henkilöstön kanssa vastaavat keskusten
Yleinen Poliisille on tullut useita ilmoituksia 100 euron seteleistä, jotka vaikuttavat aidoilta. Tarkemmin tarkasteltuna voi huomata, että ne ovat jäljitelmiä/leikkirahoja. Itä-Suomen poliisi Facebook: -Olemme saaneet
Kotimaa Siilit ovat heräilemässä pikku hiljaa talvihorroksestaan. Pikkuiset siilit ovat tällä hetkellä heikkoja ja nälkäisiä, sillä talvihorroksen aikana ne ovat menettäneet yli puolet elinpainostaan. Turun eläinsuojeluyhdistys
Yleinen Lahden kauppakeskus Trion sisätiloissa rähinöineet turvapaikanhakijat tappelivat keskenään. Vartijat yrittivät turhaan rauhoitella tilannetta ja paikalle jouduttiin kutsumaan kolme poliisipartiota. Osa turvapaikanhakijoista poistui samantien paikalta, mutta
Yleinen Hyvinvointi- ja talousvalmentajana tunnettu Kirsi Salo rakennuttaa hyvinvointikeskuksen Kolumbiaan. Hän on ostanut Kolumbiasta 63 hehtaaria maata, johon kuuluu muun muassa talo, vesiputouksia, kahvipensaita ja avocadoviljelmä.
Kotimaa Espoon kaupunkisuunnittelulautakunta päätti keskiviikkona äänin 8–5, että pientalovaltaiselle merenranta-alueelle Espoon Laurinlahteen nousee asuinkerrostaloja. Asemakaavamuutos mahdollistaa yhteensä seitsemän kerrostalon rakentamisen. Rakennettavan alueen omistaa Interior Invest, joka
Kotimaa Oulun käräjäoikeus tuomitsi Irakissa vuonna 1988 syntyneen oululaismiehen Esho Yoaarish Zayyan 9 vuoden ja 6 kuukauden vankeuteen taposta ja huumausainerikoksesta. Syyttäjän mukaan mies tappoi viime