Kotimaa Nykysuomi on uudistunut perusteellisesti. Sivusto on nyt nopeampi, selkeämpi ja paremmin mukautettu eri laitteille – ja lukijat voivat nyt kommentoida artikkeleita ilman käyttäjätiliä.
Kotimaa Nykysuomi on uudistunut perusteellisesti. Sivusto on nyt nopeampi, selkeämpi ja paremmin mukautettu eri laitteille – ja lukijat voivat nyt kommentoida artikkeleita ilman käyttäjätiliä.
Kotimaa Työttömien keskusjärjestö pitää hallituksen esitystä epäoikeudenmukaisena. Järjestö ei kannata hallituksen esitystä työttömien aktiivimallista. Työttömien järjestön edunvalvontaryhmän puheenjohtajan Eija Tuohimaan mukaan aivan pyöristyttävän julmaa ajattelua hallitukselta,
Kotimaa Syyskuun alusta lähtien tulee voimaan EU-direktiivi, jossa huipputehokkaat pölynimurit kielletään. Rajoituksella EU haluaa vähentää unionin sähkönkulutusta. Vuoden 2014 syyskuun jälkeen on saanut myydä EU:ssa korkeintaan
Kotimaa Sosiaalidemokraattien kansanedustaja, eduskunnan puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Mika Kari sanoo, että kertausharjoitusten määrää pitäisi lisätä. Kansanedustaja Mika Kari sanoo tiedotteessaan, että kertausharjoitusten määrää pitäisi lisätä ja muistuttaa,
Nostot Perussuomalaiset jättänyt kansanedustaja Veera Ruoho seurasi vihreiden puoluekokousta ja vertasi sitä viikon takaiseen perussuomalaisten puoluekokoukseen. Kansanedustaja Veere Ruoho kertoo, että on saanut eri puolueista useampia
Yleinen Unkarissa ennätysmäärä kansalaisia otti osaa kansalliseen konsultaatioon siirtolaisten vastaanottamisesta. Unkarin pääministeri Viktor Orban sanoi perjantaina haastattelussa, että Unkarilaiset ovat tehneet päätöksensä eivätkä halua nähdä laittomia
Yleinen Tunnollisesti turvapaikanhakijoiden oikeuksia puolustava pastori Marjaana Toiviainen on nyt kuuluttamassa facebookissa vetoomuksen perään. Pastori Marjaana Toiviainen on tänään facebookissa kirjoittanut vetoomuksesta, mihin toivoo allekirjoituksia. Toiviainen
Ulkomaat Lauantaina pidätettiin Yhdysvaltain Minnesotassa parikymmentä ihmistä, jotka vastustivat poliisin vaputumista syytteistä, joka ampui mustan miehen. Perjantaina poliisi, joka ampui mustan miehen, vapautui syytteistään ja ja
Yleinen Mielipidekyselyssä on käynyt ilmi, että eurooppalaiset ovat tyytymättömiä EU:n tapaa tapaa käsitellä pakolaiskriisiä. Ruotsissa pakolaisten osuus väestöstä on suurempi, kuin missään muussa euroopan maassa. Tutkimukseen
Yleinen Vihreiden puheenjohtajuudesta luopuva Ville Niinistö piti jäähyväispuheensa, vihreiden puoluekokous on Tampereella. Tuloksen julkistaminen viivästyi, koska laatikollinen ääniä oli unohtunut Helsinkiin. Ville Niinistö sanoi puheessaan: "
Kotimaa Tasavallan presidentti Sauli Niinistön mielestä hallituksen eropyyntö olisi ollut paikallaan tässä tilanteessa. Asiantuntijat olivat tulleet siihen tulokseen, että vanha hallitus voi jatkaa ilman eropyyntöä.
Kotimaa Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho kertoo blogissaan, että millaista palautetta on saanut lähdettyään perussuomalaisista Uusi vaihtoehto -ryhmään. Blogissaan Terho kertoo, että suurin osa saamastaan
Kotimaa Vihreiden puoluekokous on menossa Tampereella ja puheenjohtajakisan äänestysksen tulos on viivästynyt tunteja jo. Vihreiden puoluesihteeri kertoi, että viivästymisen syy oon, että laatikollinen ääniä oli unohtunut
Kuumat Suomessa on havaittu 90 rikollisjengiksi tunnistettavaa ryhmää, ja niissä toimii yhteensä 1000 henkilöä arvioi Krp. Vielä 2015 järjestäytyneitä rikollisryhmiä oli noin 80. Osa määrän lisäyksestä tulee ulkomaisten
Yleinen Suomesta karkoitettu Irakin kurdi Awat Hamasalih on tuomittu yhteyksistään terrorijärjestö Isisiin. Tuomittu on Britanian kansalainen. Hamasalih muutti vuonna 2013 Turkuun avioiduttuaan Suomessa asuvan naisen kanssa.
Yleinen Saksan Kölnissä "ei meidän kanssamme" mielenosoitukseen odotettiin kymmeniä tuhansia osallistujia. Tarkoitus oli kerätä iso joukko muslimeita vastustamaan terroritekoja euroopassa. Mielenosoitukseen poliisin mukaan kerääntyi noin 200-300
Yleinen Hiljattain julkaistu kirja (misstron mot medier) on mediaopiskelija instituutin koostama teos kuluttajien luottamuksesta Ruotsilaiseen valtamediaan. Kirja paneutuu syvällisesti lukijoiden luottamukseen mediaa kohtaan. Luottamus on edelleen
Yleinen Kim Kardashianin uudesta meikkisarjasta on noussut kohu! Netissä häntä syytetään blackfacen käytöstä mainoskuvissa. Keskustelu alkoi, kun tosi-tv-tähti julkaisi instagramissaan yllä olevan kuvan, jossa hänen kasvojaan
Yleinen Perussuomalaisista loikanneille uusi vaihtoehto-ryhmälle mietitään viikonlopun aikana uutta nimeä. Jukka Jusula nosti suomen puolue-nimen esiin. Perussuomalaisten kolmannen varapuheenjohtajan Juho Eerolan eduskunta-avustaja Vilhelm Junnila on varannut
Yleinen Adam West 19. syyskuuta 1928 – 9. kesäkuuta 2017, nukkui pois 88-vuotiaana rauhassa perheensä ympäröimänä. West jäi muistoihin roolisuorituksistaan 60-luvulla sarjoista Bronco, Colt 45, Maverick, Bonanza
Ulkomaat Ruotsissa on lisääntyneet raiskaukset ja raiskausten yritykset huomattavasti. Poliisilla jää yhä useampi tapaus tutkimatta. Kuluvan vuoden viiden ensimmäisen kuukauden aikana raiskaukset ja raiskausten yritykset ovat
Kotimaa Perussuomalaisten puoluehallitus on kokoontunut eilen ja päättäneet ryhmästä loikanneiden kansanedustajien erottamisesta puolueesta ja kunnanvaltuustoryhmistä. Puheenjohtaja Jussi Halla-aho sanoo, erottamiskirjeessä todetaan, että Uusi vaihtoehto -ryhmään loikanneet
Kotimaa Vihreät valitsee tänään puolueelleen uuden puheenjohtajan. Puoluekokous on Tampereella. Vihreiden puheenjohtaja ehdokkaat ovat Krista Mikkonen, Emma Kari, Maria Ohisalo, Mika Flöjt, Touko Aalto ja Olli-Poika
Yleinen Marjaana Toiviainen kutsuu ihmiset ja erityisesti Keskustalaiset ja Kokoomuslaiset hallituksen vastaiseen mielenosoitukseen. Facebookissa ilmoitetaan mielenosoituksen nimeksi "Hallituksen on erottava". Toiviainen kirjoittaa facebookkiin seuraavasti:
Yleinen EU:n ympäristöministerit kokoontuvat Luxemburgiin maanantaina 19.6. Ministerit keskustelevat kahdesta päästökaupan ulkopuolista alaa koskevasta lainsäädäntöehdotuksesta: vuoden 2030 ilmastotavoitteiden taakanjaosta jäsenvaltioiden kesken sekä metsä- ja maankäyttösektorin roolista