Yleinen Trump Twiittasi kohun keskelle jouneen poikansa puolustukseksi: "Hän oli avoin, läpinäkyvä ja viaton. Kyseessä on poliittisen historian suurin noitajahti, surullista " Presidentti viittaa kohuun, joka
Yleinen Trump Twiittasi kohun keskelle jouneen poikansa puolustukseksi: "Hän oli avoin, läpinäkyvä ja viaton. Kyseessä on poliittisen historian suurin noitajahti, surullista " Presidentti viittaa kohuun, joka
Ulkomaat Suomessa Merenkulkulaitoksen väylien tarkastukseen rakennettu alus on nyt matkalla Välimerelle osallistumaan ihmissalakuljetusta ja siirtolaisvirtaa tarkkailevaan operaatioon. Väyläalus Suunta rakennettiin Rauma Repolan Reposaaren konepajalla 1975. Se
Yleinen Sipoossa, Öljytiellä sijaitsevan talon pyöräkellarissa alle 15-vuotias tyttö joutui henkilöön kohdistuneen rikoksen uhriksi maanantai-iltana. Rikos sattui tuntemattoman miehen tekemänä Öljytie 130 sijaitsevassa talossa, C-rapussa noin
Yleinen Södertäljeläisessä Hallin vankilassa liukastuneelle ja loukkaantuneelle vangille maksettiin 44 800 kruunua korvausta kriminaalihuollon vakuutusyhtiön toimesta. Vanki ilmoitti, että hän oli liukastunut, koska käveli ympäriinsä kriminaalihuollon
Yleinen Emma Kari (Vihr) Facebook: Sipilän hallituksen intohimoisin lobbauskampanja EU:ssa on ollut vesittää ilmastopolitiikkaa niin, että metsien massiivinen hakkaaminen olisi mahdollista. Tänään Suomen linja kaatui Euroopan
Yleinen Helsingin poliisi tiedotti aiemmin, kuinka Helsingissä Aleksis Kiven kadulla maanantaina 26.6. paljastuneen, juhannusaattoyönä tapahtuneen 73-vuotiaan miehen murhan tutkinta on edennyt ratkaisevasti. Tiedote 4.7.2017. Tekoajankohdaksi selvisi poliisin
EU Neuvoston pysyvien edustajien komitea vahvisti keskiviikkona 12. heinäkuuta jäsenmaiden yhteisymmärryksen EU:n 2018 budjettiesitykseen syksyllä Euroopan parlamentin kanssa käytäviä neuvotteluja varten. EU-jäsenmaiden kannassa ensi vuoden EU-budjettiin
Näkökulma Propagandan tekeminen on taiteenlaji, jonka vasemmisto hallitsee mestarillisesti. Oikeistolaisessa toiminnassa propagandan tekeminen verhoutuu n.s. markkinoinnin käsitteen alle. Suomen Yleisradiossa toimi vuoteen 1946 asti propagandaosasto. Hyvää
Näkökulma Näkökulma Monet meistä ovat jo nähneet poliisin propaganda-videon, jossa ohjeistetaan suomalaisia seuraavin ohjein: pakene, piiloudu, hälytä. Harvempi meistä ehkä on oivaltanut, että tämä on suora
EU Ns. vähäisiä vaatimuksia koskevan EU-asetuksen muutokset tulevat voimaan 14. päivänä heinäkuuta. Vähäisiä vaatimuksia koskevaa menettelyä on tähän asti sovellettu rajat ylittäviin riita-asioihin, joissa vaatimuksen arvo
Yleinen Uutuus suklaajauhetta markkinoidaan Yhdysvalloissa laillisena huumeena. Se onkin saanut monet vanhemmat takajaloilleen muiden ainesosiensa takia. Legal Lean -yrityksen Coco Loko -tuote on saavuttanut suosiota yhdysvaltalaisnuorten
Yleinen Kiinan ensimmäinen merentakainen sotilastukikohta on otettu käyttöön Djiboutissa, "Afrikan sarvessa". Djibouti on on pienehkö itsenäinen valtio maailmalle tärkeiden öljynlaivaus-reittien läheisyydessä. Kiina on jo pitkään toiminut
EU Liikenne- ja viestintäministeriö käynnistää kansallisen laajakaistastrategian valmistelun. Strategian on tarkoitus sisältää Suomen laajakaistatavoite vuosiksi 2025 ja 2030 sekä keinot tavoitteen saavuttamiseksi. Strategian tavoitteena on olla
Yleinen Tiistai-iltana lentoyhtiö Norwegianin kone joutui laskeutuessaan vesiliirtoon Helsinki-Vantaan lentokentällä. Vaikeat sää olosuhteet vaikeuttivat koneen laskeutumista ja vesiliirron takia se liukui kiitoradan päädystä yli pysähtyen vasta
Ulkomaat Lähi-Itää ja islamilaista maailmaa seuraava julkaisu, Gulf Today, paljasti Facebookin varatoimitusjohtaja Joel Kaplanin neuvotelleen Pakistanissa Facebookin sisällön ja käyttäjien rajoittamisesta islamilaisia miellyttävällä tavalla. Sopimusta on
Yleinen Poliisihallitus on saanut valmiiksi selvityksen ulkomaalaisvalvonnan käytännöistä poliisiyksiköissä. Selvitys tehtiin sen jälkeen, kun julkisuudessa oli esitetty epäilyksiä siitä, että poliisi tekee laitonta etnistä profilointia. Selvityksessä
Yleinen Myöhään maanantai-iltana Ruotsin Märstassa sattui ampumavälikohtaus paikallisen ravintolan ulkopuolella. Ruotsin hätäkeskus sai useita puheluita paikallisilta asukkailta koskien ampumista. Poliisin saapuessa paikalle he löysivät tyhjiä hylsyjä
Yleinen Britannian musulmaani Jahed Choudhury, 24, avioitui Sean Roganin, 19, kanssa Britannian Darlastonissa. Pari oli ensimmäinen homoavioliitto saarella, jossa toinen osapuoli on musulmaani. Jahed tapasi nykyisen
EU Euroopan parlamentin ympäristövaliokunta äänesti tiistaina metsien hiilinielujen laskentatavasta. Tällä laskentatavalla metsien määrän kehitystä vertaillaan vuosiin 2000-2012. Suomen kannalta ajallinen vertailu ja laskentatapa on epäedullinen, sillä
Yleinen Noin klo 20 lauantai-iltana Ruotsin Härnösandissa kolme miestä kaappasi nuoren tytön aikeenaan raiskata tämän. Teinitytölle tuntemattomat kolme miestä vetivät hänet autoon lähellä Härnösandin keskustaa ja
Tottako? Ydinfyysikko, teoreettisen fysiikan ja matematiikan tutkija, professori Freeman Dyson sanoo, että me emme pysty ennustamaan ilmastoa luotettavasti. Hänen mukaansa (2007) ilmastomallit ovat hyviä nesteiden liikkeiden
Yleinen Siviilitiedustelulainsäädännön valmistelu etenee. Kesäkuun lopulla päättynyt laaja lausuntokierros keräsi runsaasti palautetta. Se on pääosin alkuperäistä esitystä tukevaa. Lausuntopyyntö lähetettiin 96 eri taholle, joilta saatiin 57
EU EU:n valtiovarainministerit hyväksyivät tiistaina 11. heinäkuuta maakohtaiset suositukset Suomelle ja muille jäsenmaille. Suomea edusti Ecofin-neuvoston kokouksessa Brysselissä valtiovarainministeri Petteri Orpo. Suositukset ovat osa talouspolitiikan EU-ohjausjaksoa,
Kotimaa Sauli Niinistön valtiovarainministerikauden runsaan seitsemän vuoden aikana tapahtui paljon. Iso kuva muuttui – rapakuntoinen julkinen talous nousi plussalle, johon olennaisesti vaikutti koko kansantaloutemme piristyminen. Viihdyin