Keskustelua Suomen puolustamisesta mahdollista vihollista vastaan leimaa usein kaksi doktriinia: "Suomea ei tarvitse puolustaa, -ei tänne kukaan tule!" Toinen mokoma: "Suomea on mahdoton puolustaa." Molemmat näkemykset edistävät antautumis-mielialaa. Historian opetukset eivät niitä tue. Katsotaankin:

Helmikuussa 1944 Venäjän sodan johto, diktaattori Josef Vissarionovits Stalin, katsoi hetken otolliseksi pakottaa Suomi polvilleen. Juuri oli saatu Franklin D. Rooseveltin lahjana uusia Boston-pommikoneita, -Alaskan kautta Venäjän kentille lennettyinä. Niiden suorituskyky oli venäläisiä kotitekoisia korkeampi, ja niillä aiottiin nyt muuttaa Suomen pääkaupunki soraläjäksi.

Kapteeni Aake Pesonen, tuolloin Helsingin ilmapuolustuksessa, määrättiin saman vuoden syksyllä -välirauhan solmimisen jälkeen- isännöimään erästä "liittoutuneiden valvontakomission" venäläistä upseeria, kun komission henkilökunta saapui Malmin lentokentän kautta Helsinkiin. Kun venäläisen aselaji oli ilmavoimat, hänelle annettiin suomalaiseksi yhteysupseeriksi melkein saman alan mies: It-upseeri.

Pesosen kyyditessä vierasta Malmilta Hotelli Torniin, jonka venäläiset muuten jättivät sikamaiseen kuntoon lähtiessään myöhemmin, tämä ihmetteli jo auton kääntyessä kohti stadin keskustaa: "Niin mihin te olette meidät majoittaneet?" "Helsingin parhaaseen hotelliin, -se on hyvällä paikalla keskustassa", oli Pesonen vastannut. Jo tämä sai vieraan katsomaan vähän pitkään.

Venäläisillä oli nimittäin tieto, ettei Helsingissä ole jäljellä parhaita hotelleja, jos hotelleja lainkaan. Keskustelu jatkui muista aiheista. Neuvostotiedustelulla oli ollut pommitusten ajan Helsingissä radisti, jolta oli saatu ajantasaista tietoa Helsingin tuhoutumisesta kolmessa ilmahyökkäyksessä. Niinpä auton käännyttyä Mannerheimintielle venäläisen ihmetys kasvoi: Ei soraläjiä, vain ehjiä taloja. Aivan muuta oli raportoitu.

Puna-armeija oli pudottanut Helsingin lähelle desantin, suomea puhuvan nuorenmiehen Petroskoista. Hänen oikeaa nimeään ei mainita kirjallisuudessa, jos yleensä missään. Olkoon hän meille "Antrei". Antrei oli pian jäänyt kiinni, ja suomalaisten kuulusteltavaksi. Hän ymmärsi pian, ettei hänen ja "Isä Aurinkoisen" edut olleet yhtenevät kaikissa tilanteissa, -ja nyt oli sellainen.

Antrei jatkoi raporttien välittämistä radiollaan Moskovaan Vanhankaupunginlahden Kuusiluodosta, jossa sijaitsi Suomen eräs salainen tukikohta. Saaren pohjoispuolella ei ollut silloin vielä kommunistien kesäreviiriä. Nyt raportit eivät tulleetkaan olemattomalta vakoiluverkolta, vaan Suomen vastavakoilulta. Helmikuussa 1944 Moskova käski Antreita raportoimaan tarkasti Helsingin tuhot pommi-iskuissa. -Ja Antrei teki työtä käskettyä. Sodan jälkeen Antrei, joka oli ilmeisesti kirjattu johonkin paperiin "sai surmansa pidätettäessä" -maininnalla, sai aidot suomalaiset henkilöpaperit ja matkalipun kauas kauas.

Pihkovasta toimivaa Venäjän kaukopommitus-yksikköä harhautettiin polttamalla isoja nuotioita Vuosaaressa ja silloisessa Sipoossa. Kun pommikoneet tulivat useana aaltona, oli helpointa tähdätä sinne missä edellisten pommittajien aiheuttamat tulipalot osoittivat kaupungin sijainnin. Antrei kertoi radiollaan täydellisestä tuhosta Helsingin keskustassa, yms. -mitä vastaanottaja halusi kuulla.

Venäläinen ja Pesonen siis ajelivat pitkin siistiä ja ehjää Mannerheimintietä, jonka arkkitehtooninen ilme koki takaiskuja vasta 1960-luvun saneeraajien käsissä. Myöhemmin venäläinen sanoi Pesoselle eräillä istujaisilla: "He lensivät ilman kontrollia." Tällä hän viittasi kaukopommitusvoimien nuoriin lentäjiin.

Kapteeni Pesonen  ja eversti Pekka Jokipaltio eivät ehkä olleet kuulleet klassisen kiinalaisen strategin Sun Tsun ajatuksesta: "Sodankäynnin tarkoitus on vihollisen taivuttaminen nuodattamaan meidän tahtoamme." Tämä riittää ja muu on tarpeetonta, opettaa strategi. Helsingin ylle odotettiin niin suurta määrää it-maaleja, ettei käytössäolevan tykistön kapasiteetti mitenkään riittänyt. Oli siis priorisoitava.

Helsingin ilmapuolustus perustui #sulkuihin. Sulku on ennalta laskettu piste, johon it-tykit ampuivat käskyn mukaan, tietämättä onko vihollinen siellä vai ei. Pääpaloaseman alla yhä olevassa kalliosuojassa oli suuri pahvitaulu, johon oli piirretty ympyröitä ja sektoreita, -ja merkitty nimetyt sulut koodisanoilla.

Jokaisella tykkipatterilla oli vahakantiset vihot, joissa sulkujen koodit ja valmiiksilasketut koro- ja sivu-suuntaukset jokaiselle tykille. Kun puhelimesta kuultiin sulun nimi, oikeat lukemat olivat heti tykeillä, ja show saattoi alkaa. Sota ei ole testosterooni-uhoa vaan täsmällistä toimintaa.

Jotta it-tykistön nyrkki voisi iskeä murskaavalla voimallaan, tarvittiin vielä tietoa. Sen hankkivat kuuntelu- ja tähystysasemissa palelevat ilmavalvojat, joista useat olivat lottia. Heillä oli kiinteästi asetettu suuntalevy, puhelin, -ja silmät ja korvat. Näin se kävi:

• "Moottorien ääntä suunnassa .../... ."
• "Vesipatsaita Länsi-Tontun pohjoispuolella."

Ensimäinen viesti kertoi kuulohavainnosta pommikonelaivueesta. Useasta pisteestä saatuna nämä tiedot antoivat vihollisen sijainnin: Em. suuren  pahvitaulun luona alkoi tapahtumaan. Havainnot antaneista pisteistä vedettiin viivottimella viivaa annettuihin suuntiin, ja niiden leikkauspisteeseen löytiin nuppineula. Seuraavilla koordinaateilla uusi, ja punainen villalanka neulasta toiseen siirsi vihollis-lentueen reitin pahvitaululle.

Toinen viesti toi sakset pahvitaululle: Punainen lanka napsaistiin poikki sen lentueen kuvaajalta, joka oli ylittämässä raportoitua pistettä. Tämä tarkoitti, että ko. koneet olivat pudottaneet pomminsa mereen ennen kaupunkia. Nyt ne saivat lentää rauhassa, ja niiden reittiä kuvasi Jokipaltion ideoimalla pahvitaululla vihreä lanka. Yksikään tykinputki ei suuntautunut niitä kohti.

Jokipaltion toinen idea oli lisätä kranaatteihin fosforia, vaikuttavan  räjähteen kustannuksella. Näin taivaalle ammutut kranaatit näyttivät vihollislentäjistä räjähtävän lähempänä, kuin ne olivatkaan. Tämä aiheutti kokemattomissa pikakoulutetuissa -ja hyvin nuorissa- venäläispojissa ja -tytöissä helposti hätäännystä. Siitä saattoi seurata pommilastin tyhjentäminen siinä paikassa, ja kääntyminen pois kaupungin yltä.

Kuuntelu- ja tähystysasemilta tulleiden raporttien avulla ilmapuolustuksen esikunta tunnisti vaarattomat ja vaaralliset laivueet, -ja antoi edellisten ylittää kaupungin. Jälkimmäisiä vastaan käytettiin sitten ne resurssit jotka näin säästyivät: Heidät ammuttiin armotta alas.

Kun venäläislentäjät oppivat kupletin juonen, riitti usein pari laukausta tulijoiden eteen, ja vaarallinen lasti koitui kalojen vahingoksi Helsingin edustan vesissä. "Lensivät ilman kontrollia" tarkoitti ettei pommareiden mukana ollut poliittisia upseereja l. komissaareja katsomassa mitä nuoret lentäjät tekivät Helsingin päällä. Toki komissaarit olivat fanaattisia bolshevikkeja, mutta eivät niin fanaattisia että olisivat ehdoin tahdoin lähteneet öiselle taivaalle tsuhnien tapettaviksi. Siihen tarkoitukseen oli Komsomol-nuoria.

Että koko stadin ilmatorjunta käytettiin sulkujen ampumiseen, oli pienillä resursseilla toimivan ilmapuolustuksen päätös. -ja järkevämpi ratkaisu kuin vihollisten etsiminen taivaalta ja tuhoaminen yksittäin. Vastavanlaisen ratkaisun olivat 30-luvulla tehneet Magnusson ja Florens ilmavoimien lentäjiä koulutettaessa: Kun viisaan eduskunnan antamat varat lentotunteihin eivät riittäneet muissa maissa käytettyjen koulutusohjelmien läpiviemiseen, opetettiin lentäjille vain yksi temppu, mutta se opetettiin hyvin. -Ja sillä pärjättiinkin.

Helsinki jäi ehjäksi, Suomi jäi itsenäiseksi. Useimmat hyvin asioihin perehtyneet ennustajat olivat veikanneet muuta. Edellä kerrottu on historiaa, ja historia on tapahtuneita tosiasioita. Spekulaatiot, ettei Suomea voi/kannata puolustaa, olivat tuttua höpinää jo ennen viime sotia. Että ne jäivät höpinäksi, sen voi jokainen varmistaa itse vaikka kävelemällä Helsingin Mannerheimintiellä.