Näkökulma: Ibrahimin ja Elmirin huumeklaanit poliisin iskun kohteena Sydneyssä

Päivitetty 8.8.2017, Julkaistu 8.8.2017 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 6 minuuttia

Sydneyssä, Haagissa Hollannissa ja Dubaissa tapahtuneessa operaatiossa napattiin kiinni päätekijät pitkään toimineista huumeperheistä. Libanonilaistaustainen rikollisuus on Australiassa usein perhekeskeistä ja siten vaikeasti tutkittavaa. Nyt ongelmaan oli tartuttu riittävällä intensiteetillä, eikä yhtään liian aikaisin.

Sydneyläinen poliisi, Tim Priest, kertoo Quadrant Magazinessa 01/2004 etnisen huumekaupan tulosta kaupunkiinsa:

”Uskon, ettemme ole koskaan aiemmin nähneet samanlaista yhteiskunnallisen häiriön nopeaa ilmaantumista, kuin Lähi-Itä-taustaisen organisoidun rikollisuuden nousu Sydneyssä.

80-luvun alussa liityin nuorempana tutkijana vanhan CIB:in huumeosastoon. Muistan senkin tutkinnan Croydonissa, missä löysimme kokonaisen paunan heroiinia. Nyt ne ajat kuullostavat suorastaan idylliltä. Niin tai näin, se oli Beaker Valleyn heroiinia, erilaista kuin mikään heroiini mitä olin nähnyt. Nelos-heroiini Kaakkois-Aasian ”Kultaisesta kolmiosta” on miltei valkoista, melkein puhdasta diamorfiinia. Tämä heroiini oli lähes ruskeaa.

Heroiiniakin erikoisempia olivat talon asukkaat: He olivat äskettäin saapuneet Libanonista, ja siitä hetkestä alkaen, kun tunkeuduimme sisään tutkittavaan huoneistoon, jouduimme painimaan ja tappelemaan miespuolisten asukkaiden kanssa, samalla kun naiset ja lapset huusivat herjoja ja sylkivät päällemme. Tutkimus kesti asukkaiden häiriköinnin takia viisi kertaa pidemmän ajan, kuin mitä meiltä normaalisti kuluu tälläisiin ratsioihin.

Naiset kätkivät heroiinia vauvojen vaippoihin ja itseensäkin ja vastustivat uskonnollisin perustein naispoliisin yritystä tutkia heitä. Emme olleet koskaan törmänneet mihinkään vastaavaan.

Kuten oli siihen aikaan tapana, me pidätimme jokaisen aikuisen ja teini-ikäisen joka vastusti tutkimusta. Kun juttu tuli oikeuteen, siellä oli lainopillinen avustaja kuten asiaan kuuluukin. Tämä julistikin nämä ihmiset viattomiksi julkisen järjestyksen häiritsemiseen ja poliisin vastustamiseen, koska he ovat juuri tulleet maasta mistä ihmisillä on historiallisia syitä vihata poliisia, eivätkä he osaa kommunikoida, eikä poliisi ollut toteuttanut tutkimusmääräystä tehdä huumeratsia heidän asunnossaan muslimi-asukkaille soveliaalla tavalla."


Kätkeytyen etnis-uskonnollisen koskemattomuutensa taakse, ja käyttäen taidokkaasti poliitikkojen hyväuskoisuutta ja herkkänahkaisuutta "syrjintä"-huudon edessä libanonilaistaustaiset huumeperheet saattoivat saada työrauhan po. rikollisuussektorin valtaamiseen ja myös markkinoidensa laajentamiseen aussinuorison keskuuteen.

Nyt sitten poliisi iski: Kaksi merkittävää, pitkäaikaista kansainvälisiä yhteyksiä hyödyntänyttä rikollisperhettä, Elmirit ja Ibrahimit, jotka kontrolloivat suurinta osaa Sydneyn huumekaupasta, tehtiin vaarattomiksi pidättämällä 14 henkilöä, joukossa  kolme merkittävintä Ibrahimin perheen jäsentä.

John Ibrahim, -Kings Cross Nightclubin omistaja, Michael Ibrahim, Fadi Ibrahim, Steven Fawaz Elmiri, Haykan Arifi ja Mustapha Dibi saivat katsella maailmaa kaltereiden ikävämmältä puolelta.

Samanaikaisissa ratsioissa Sydneyssä poliisi tarkasti 28 kohdetta, myös John Ibrahimille kuuluvia parempien kaupunginosien asuntoja, ja pidätti hänen poikansa Daniel Ibrahimin ja yhdeksän muuta. Hollannissa poliisi otti kiinni vielä kaksi epäiltyä samaan tutkimukseen liittyen.

Isku kohdistui kahteen rikollisklaaniin, joiden yhdistävänä kontaktina arvellaan olleen Michael Ibrahimin.

Pidätykset olivat lähes kaksivuotisen tutkimuksen tuloksia,  Operation Veyder:n. Operaatiossa saatiin poliisin haltuun 1,8 tonnia ekstaasia(!), 136 kiloa kokaiinia, 15 kiloa "jäätä" ja 5,5 miljoonan dollarin edestä käteistä otettiin takavarikkoon. Huumeiden arvellaan olleen tarkoitettu Sydneyssä markkinoitaviksi.

Dubaissa tehdyt pidätykset olivat läpimurto sinänsä, sillä Australian rikollisverkostot ovat pitkään pitäneet Persianlahden valtiota turvallisina itselleen ja piilotelleet siellä lainvalvojia.

"Australian rikollisten syndikaateilla oli käsitys, että he voivat toimia tietyissä maissa ja olla Australian lainvalvonnan ulottumattomissa", Neil Gaughan AFP:sta kertoi lehdelle. "Tämä on hyvin selkeä viesti, että Dubain ja Arabiemiirikuntien kaltaiset valtiot toimivat yhteistyössä, jotta nämä ihmiset saatetaan oikeuden eteen. Tämä on toinen esimerkki australialaisista lainvalvonnasta yli kulttuurirajojen."


Elmir ja hänen kumppaniensa Arif ja Dib muodostivat toisen rikollisketjun. Toisten uskotaan sekaantuneen pahamaineiseen Ahmad-perheeseen. Ahmad "Rock" Ahmad  pidätettiin Sydneyssä tiistaina.

Elmirit ja Ahmadit ovat olleet mukana väkivaltaisissa välikohtauksissa yli vuoden ajan, joissa on kuollut neljä henkilöä, mukaan lukien Rock Ahmadin veli Walid "Wally" Ahmad.  Tämä tapahtui Bankstown Centrossa huhtikuussa 2016.

Michael Ibrahimia tullaan syyttämään useista rikoksista, mukaanlukien huumeiden levittäminen ja rahanpesu. Poliisi on pyytänyt Dubaita luovuttamaan hänet, hänen veljensä Fadin sekä Elmirin, Arifin ja Dibin. Michael Ibrahim oli päästetty vankilasta vuonna 2014. Hän oli istunut yli kuusi vuotta Robin Nassour:n, Fat Pizzacomedian George Nassourin veljen, taposta.

Hänen vapauduttuaan Michael Ibrahim oli matkustanut useita kertoja Dubaihiin. Näiltä matkoilta hän jakeli valokuvia, joissa istui liikemiesluokassa lentokoneessa. Näyttää siltä, että hän oli rakennellut suhteita Dubain suuntaan jo istuessaan tuomiotaan. Nyt hänellä on edessä elinkautinen.

Elmir pakeni Sydneystä, kun hänen veljensä tapettiin tulitaistelussa Ahmadin perheen kanssa Shootoutissa Condell Parkissa. Hänen uskotaan asuneen sen jälkeen Dubaissa. Elmirillä oli yhteyksiä Arifiin ja tämän kautta Hakan Ayikiin ja Dibiin. "Fairy" Dib vapautettiin vankilasta vuonna 2016, kun hänen tuomionsa koulupoika Edward Lee:n tappamisesta oli kumottu korkeimmassa oikeudessa.

Dib oli osa pahamaineista Telopea Streetin -jengiä (myös Tim Priestin artikkelissa), joka teki tuhoa lounaisissa esikaupungeissa 1990-luvun lopulla.

Sydneyssä pidätettiin heidän kumppaninsa ja Lone Wolf -bikie Hassan "Faks" Fakhreddine. Hänet oli vapautettu Lithgowin vankilasta vuonna 2011, kun hän oli istumassa kahdeksaa vuotta heroiinin jakelurenkaan johtamisesta Etelä-Sydneyssä.

Stuff.com.nz 08.08.2017: Sydney police raids target notorious underworld figures. 
Herald Sun 08.08.2017: Ibrahim family targeted in Sydney raids.


Kuten huomaamme, kaikki huumeidenvälitys-ketjuissa jossain asemissa olleet ovat taustoiltaan etnisiä, ja useat lähisukulaisia keskenään.

Niin mikä tekee Sydneyn kokemukset merkittäviksi suomalaisille ja eurooppalaisille? Sydney, jossa ongelmat alkoivat kehittyä hallitsemattomiksi Libanonista tulleiden maahanmuuttajien kotoutuessa paikalliseen alamaailmaan ja lähes syrjäyttäessä kaikki muut jengit, lukuunottamatta kiinalaisia näiden omilla reviireillä, ja samanaikaisen poliisijohdon politisoitumisen seurauksena, olisi ollut varoittava esimerkki Euroopalle, jos Tim Priestin jo yli vuosikymmen sitten kirjoittamat huomiot olisi luettu ja ymmärretty.

Hyväuskoinen maahanmuuttajien vastaanottaminen, kieltäytyen kuuntelemasta kotoutumishaluisten ja työteliäiden maahanmuuttajien Suomenkin viranomaisille antamia varoituksia, altistaa ongelmien kasvulle. Toinen ausseissa jo nähty virhe oli poliitikkoja miellyttämään pyrkivien #seurustelupoliisien nousu vaikuttaviin virkoihin: On selvää, ettei henkilöllä, joka luo ammatillista uskottavuuttaan mm. matkustelemalla pitkin maailmaa pilkkimässä valheellisia esimerkkejä "onnistuneesta kotouttamisesta", ole muuta annettavaa poiisitoimelle, kuin tulevan katastrofin nopeuttaminen.

Ulkomaalaistaustaisten henkilöiden rekrytoiminen poliisiin saattaa kuullostaa paljonpuhuttua kotouttamista edistävältä, mutta kun henkilöitä värvätään sellaisesta maasta tulleista, jossa valtiolliset henkilörekisterit ovat olleet sukupolven ajan lähinnä viihdelukemistoa, menetetään yleisön luottamus järjestysvoimiin ja ehkä myös ihmishenkiä kuten Minnesotassa onkin jo tapahtunut.

Nähtäväksi jää, tuliko Sydneyn sinänsä erinomainen poliisioperaatio liian myöhään. Etninen rikollisuus saattaa olla yhteiskunnassa jo liian syvällä. Sehän pyrkii kietoutumaan poliittisiin rakenteisiin ja hankkimaan sitä kautta immuniteettia viranomaisten mahdollisille vastatoimille.

Ruotsin "no go zone" -ilmiö, jonka sikäläinen poliisi on virallisesti myöntänyt tosiasiaksi, on myös kytköksissä jengirikollisuuteen ja huumekauppaan: Eräs tärkeä tuntomerkki alueen tai korttelin irtautumisesta viranomaiskontrollista onkin avoin huumekauppa kaduilla. Huumekaupan näkyminen merkitsee myös että näkymättömissä on mahtavia rahavirtoja, joilla ostetaan yrityksiä, poliiseja ja poliitikoita.


Tästä kaikesta voi kehkeytyä ilmiö, joka voi häiritä jopa yhteiskuntarauhaa ja valtion valtamonopolia. Näistä syistä Sydneyn operaatio huumeperheitä vastaan ja Rio de Janeiron äskettäinen kahden tärkeimmän narko-kaupunginosan stormaaminen tuhansien sotilaiden ylläköllä. Näin ongelmia siis hoidellaan maailmassa. Samaan aikaan Ruotsissa on annettu vähintään 55:n lähiön muodostua etnisiksi eriöiksi, joissa Ruotsin lakia ei kunnioiteta ja ruotsalaisten viranomaisen toiminta on jo nyt osittain estynyt.

Suomessa poliisijohdon virkoja täytetään yhä niillä, jotka puhuvat sitä mitä poliitikot haluavat kuulla, ja joiden ajatukset tunnistaa Tim Priestin kritiikistä korruptiopoliisipäällikkö Peter Ryania kohtaan. Onko pakko mennä aina vaikeimman kautta?

https://www.youtube.com/watch?v=C2An1AdZAWU

Vanha video John Ibrahimista:

http://www.nykysuomi.com/index.php/2016/08/24/tim-priest-lahi-idan-rikollisuuden-nousu-australiassa/

http://www.nykysuomi.com/index.php/2017/08/06/sotilasoperaatio-riossa-palauttaa-viranomaisten-vallan-faveloissa/


Janne ”Rysky” Riiheläinen menetti kaikki työt – Uskottavuus propagandistina meni

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 27.2.2026 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 1 minuutti

On olemassa ilmiö, jossa julkinen hahmo rakentaa uransa vahvan retoriikan, kärjekkäiden tulkintojen ja jatkuvan vastakkainasettelun varaan. Hetken aikaa se toimii. Otsikoita syntyy, some reagoi, oma kupla taputtaa.

Mutta sitten tapahtuu jotain vaarallista: yleisö lakkaa uskomasta.

Kun uskottavuus murenee, se ei romahda kerralla. Ensin katoavat hiljaiset lukijat. Sitten katoaa kiinnostus. Lopulta katoavat toimeksiannot. Se on kylmä markkinatalouden logiikka: jos kukaan ei halua lukea, kukaan ei maksa kirjoittamisesta.

Moni mediapersoona on viime vuosina saanut huomata tämän. Kun retoriikka kovenee ja jokainen kriitikko leimataan viholliseksi, alkaa uskottavuus syödä itse itseään. Jos vuosikausia maalaa maailmaa mustavalkoisilla siveltimillä ja syyttää vastapuolta milloin mistäkin, lopulta yleisö kysyy: missä ovat todisteet – ja miksi sama levy soi aina?

Yleisradio ei ole velvollinen tarjoamaan töitä kenellekään. Yliopistot eivät ole velvollisia tarjoamaan alustoja. Media-alalla toimeksiannot eivät ole sosiaalietuus vaan seurausta kysynnästä ja luottamuksesta. Kun luottamus katoaa, myös puhelin hiljenee.

Ja mitä jää jäljelle? Pienet ideologiset taskujulkaisut, joissa oma piiri edelleen nyökyttelee toisilleen. Muutaman kympin palkkio kuussa ja tuttu toimituksellinen kupla, jossa kriittinen peili on jo vuosia sitten peitetty verholla.

Suurin tragedia ei ole työn menetys. Suurin tragedia on se, ettei kukaan enää jaksa lukea. Ei siksi että olisi “vaiennettu”, vaan siksi että yleisö on jo tehnyt arvionsa.

Uskottavuus on mediassa valuuttaa. Sen voi käyttää loppuun. Ja kun saldo näyttää nollaa, pankki ei enää myönnä lisäluottoa – ei edes propagandan nimissä.

Janne "Rysky" Riiheläiselle kävi näin.

Lukijan kynästä: Riiheläiset ja muut maalittajat ovat joko ex-narkkareita tai sarjaepäonnistujia

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 30.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 2 minuuttia

Verkon syövereissä elää laji, joka luulee olevansa totuuden torvi ja sananvapauden viimeinen linnake. Todellisuudessa kyse on usein aivan muusta. Maalittaja, someraivoaja ja häiriköksi ryhtynyt huutelija on harvoin rohkea – useammin katkera. Hän on elämänsä pettymyksissä marinoitunut sielu, joka ei enää jaksa katsoa peiliin, joten alkaa sylkeä sitä kohti.

Moni näistä näppäimistösotureista on joskus kokenut jotakin raskasta: tulleet itse kiusatuiksi, jääneet yksin, ehkä ajautuneet päihteiden, työttömyyden tai epäonnistuneiden ihmissuhteiden loukkuun. Mutta sen sijaan, että he olisivat kääntyneet rakentavan muutoksen tielle, he ovat valinneet helpomman reitin – purkavat oman elämänsä tyhjyyden muihin. Jokainen solvattu, uhkailtu tai maalitettu ihminen on heille hetkellinen helpotus, annos valheellista ylivoiman tunnetta.

Maalittaja ei siis taistele vallanpitäjiä vastaan, vaan omaa mitättömyyden tunnettaan vastaan. Some antaa hänelle sen, mitä elämä ei koskaan antanut: yleisön. Ja yleisö on huume. Jokainen tykkäys, jako ja vihainen kommentti toimii pienenä piikkinä suoraan egon suoneen. Siitä seuraa addiktio, jossa mikään ei riitä. On pakko huutaa kovempaa, loukata rajummin, jotta edes joku huomaisi.

Tätä ei pidä romantisoida, eikä ymmärtää väärin. Häiriköinti ja maalittaminen eivät ole “mielipiteitä” tai “kriittistä keskustelua”. Ne ovat pelkurin keinoja purkaa oma epäonnistuminen muiden niskaan. Jokainen, joka osallistuu siihen, on osa ongelmaa – ei yhteiskunnallista keskustelua.

On aika lakata antamasta häiriköille valtaa. He eivät ole rohkeita totuudenpuhujia, vaan oman elämänsä raunioilla seisovia ihmisiä, jotka eivät osaa muuta kuin huutaa pimeään. Ja mitä enemmän me kuuntelemme, sitä pimeämmäksi tämä maa käy.

Kirja-arvostelu: Jessikka Aro – Putinin USA

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 29.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 1 minuutti

Jessikka Aron Putinin USA pyrkii olemaan paljastuskirja Venäjän vaikutusoperaatioista Yhdysvalloissa, mutta lopputulos on kaikkea muuta kuin paljastava. Kirja on rakennettu vanhentuneiden väitteiden, yksipuolisten lähteiden ja toistettujen teorioiden varaan, joista moni on jo osoitettu kestämättömäksi.

Aro esittää väitteitä ja yhteyksiä, joita ei tue ajantasainen tai todennettava aineisto. Lähteitä ei usein tarkisteta kriittisesti, ja kokonaisuus rakentuu enemmän mielikuvien kuin faktan varaan. Monet kirjassa esitetyt tarinat vaikuttavat peräisin aikaisemmista kiistanalaisista lähteistä, joita tekijä kierrättää ilman uutta todistusaineistoa.

Kerronta on kärjistettyä ja värittynyttä. Aro ei pyri tasapuolisuuteen, vaan rakentaa mustavalkoisen vastakkainasettelun, jossa hän itse esiintyy totuuden puolustajana ja eri mieltä olevat leimataan propagandan uhreiksi. Tämä tekee kirjasta enemmän poliittisen pamfletin kuin tutkivan journalismin työn.

Lukijalle Putinin USA näyttäytyy teoksena, joka yrittää epätoivoisesti toistaa vanhaa narratiivia todellisuuden muuttuessa ympärillä. Kirjasta puuttuu itsearviointi, lähdekritiikki ja analyyttinen etäisyys. Lopputulos on raskas, yksipuolinen ja harhaanjohtava.

Yhteenveto:
Putinin USA ei tarjoa uutta tietoa, ei uskottavia johtopäätöksiä eikä journalistista objektiivisuutta. Se on kokoelma toistettuja väitteitä ja yksipuolisia tulkintoja, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua. Amatöörimäinen sepustus täysin todellisuudesta irrallaan.

Arvosana: 0,5 / 5
Kokonaisuus on epäuskottava, ylidramaattinen ja pahasti ajastaan jäljessä.

Maalittaminen ja väärän tiedon agitaattorit uhkaavat ihmisten turvallisuutta

Päivitetty 11.6.2026, Julkaistu 29.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 2 minuuttia

Yhä useammin sosiaalisessa mediassa näemme ilmiön, jossa jotakuta ihmistä aletaan yhteisvoimin painostaa, leimata ja häpäistä. Tätä kutsutaan maalittamiseksi – ja se on yksi aikamme vaarallisimmista keskustelukulttuurin sairauksista.

Maalittamisen ydin on yksinkertainen: joku vaikuttaja tai näkyvä henkilö jakaa valikoitua tai virheellistä tietoa jostain yksilöstä tavalla, joka saa joukon ihmisiä hyökkäämään tämän kimppuun. Tuloksena on somemyrsky, uhkailua, ja monesti kohteen henkilökohtainen ja ammatillinen maine tuhoutuu hetkessä.

Tämä ei ole sattumanvaraista. Se on osa laajempaa agitaatiokulttuuria, jossa viestintää käytetään poliittisena tai ideologisena aseena. Ikävä kyllä, myös Suomessa tällaisia toimintatapoja on omaksuttu – ja niihin on toisinaan liittynyt jopa julkisin varoin tuettuja hankkeita tai projekteja.

Kun vaikuttajasta tulee yllyttäjä

Yksi esimerkki tästä kehityksestä on viestintävaikuttaja Janne Riiheläinen, joka on toiminut näkyvästi julkisessa keskustelussa ja saanut tukea myös erilaisilta yhteisöiltä, kuten Aalto-yliopistosta. Riiheläisen toiminta sosiaalisessa mediassa on herättänyt laajaa huolta: hänen päivityksissään toistuu kaava, jossa yksittäisistä ihmisistä tai ryhmistä annetaan vääristeleviä väitteitä, minkä jälkeen seuraajat käyvät hyökkäykseen, jopa väkivataan kehoitetaan ihmisiä.

Ongelma ei ole pelkästään Riiheläisessä henkilönä – vaan ilmiössä, jota hän edustaa. Kun valta-asemassa oleva vaikuttaja käyttää sananvapauttaan toisten leimaamiseen, hän asettaa itsensä viestinnän agitaattoriksi, ei keskustelijaksi. Tällainen toiminta murentaa yhteiskunnallista luottamusta ja normalisoi vihamielistä käytöstä.

Julkinen raha ja vastuu

Erityisen ongelmallista on, jos julkista rahaa kanavoidaan henkilöille tai hankkeille, joiden toiminta synnyttää maalittamista tai sen kaltaista sosiaalista painostusta. Tiede ja koulutus ovat arvokkaita vain silloin, kun ne rakentavat luottamusta ja yhteisöllisyyttä – eivätkä toimi välineenä muiden hiljentämiseen.

Jos yliopisto tai muu julkinen taho tukee toimijoita, jotka toistuvasti lietsoivat someraivoa, on syytä pysähtyä ja kysyä: mitä me oikein rahoitamme?

Sananvapaus ei ole hyökkäysoikeus

Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan kulmakivi. Mutta se ei tarkoita oikeutta vääristellä tietoa tai lietsoa ihmisiä toisia vastaan. Jokainen, jolla on suuri seuraajakunta ja vaikutusvaltaa, kantaa myös moraalisen vastuun siitä, miten hänen sanansa vaikuttavat.

Jos haluamme säilyttää vapauden puhua, meidän on suojeltava myös vapautta olla joutumatta joukkohyvittelyn kohteeksi. On aika lopettaa maalittamisen normalisointi – riippumatta siitä, kuka sitä tekee.

https://nykysuomi.com/2025/06/10/aalto-yliopisto-faktabaari-ja-janne-riihelainen-rikostutkinnan-kohteena-syytoksia-laajasta-vihamaalittamisesta-ja-valheellisesta-mustamaalauksesta/