Kurdit osallistuivat hajanaisesti äänestykseen itsevaltiaiden alaisuudessa. Kansanäänestyksestä päätti Masud Barzani monien puolueiden edustajien kanssa muutama kuukausi sitten. Hän pyrkii käyttämään tätä korttia oppositiota ja niitä puolueita vastaan, jotka eivät tunnustaneet hänen asemaansa (esim. Muutospuolue) Barzani on vuodesta 2005 ollut Irakin kurdialueen johtaja ja 2013 lähtien monin perustein on estänyt kenenkään muun pääsyn alueen johtajaksi. Barzani ja hänen piiriinsä kuuluvat henkilöt viime neljän vuoden aikana ovat tehneet kaikkensa pysyäkseen vallassa. Hänen veljensä poika on toiminut vuodesta 1996 varapääministerinä ja pääministerinä ja hänen poikansa on turvallisuusneuvonantaja. Sisäisten kriisien takia Barzani keskeytti alueen eduskunnan toiminnan lokakuussa 2015 ja valetaktiikalla aktivoivat eduskunnan uudelleen muutama päivä ennen kansanäänestystä.
Kurdeilla pitää olla kuten muilla kansoilla oikeus itsemääräämisoikeuteensa. He eivät ole saavuttaneet sisäisistä, alueellisista ja ulkoisista syistä itsenäisyyttä ensimmäisen maailmansodan loputtua. Heidät jaettiin kohtalokkaasti Iranin, Turkin, Syyrian ja Irakin valtioiden kesken. Kurdien vapausliikkeet ja vastarinnat ovat jatkuneet viime vuosisadan aikana vaihtelevasti Kurdistanin eri osissa. Heidän poliittiset puolueet ovat pyrkineet erilaisten idilogioiden kautta edistämään omaa toimintaansa. Kurdien poliittiset johtajat ja johtokunta harvoin on ollut sopusoinnussa toistensa kanssa vaan nähneet politiikkaa omien etujensa välineenä. Politiikka suurimman puolueiden ja puoluejohtajien mielestä ei ole tarkoittanut kurdien yhteisasioiden hoitamista. Riippumatta puolueiden ja niiden johtajien vajetoiminnasta ja epäasiallisesta johtamisesta kymmenet tuhannet ihmiset ovat joutuneet antamaan henkensä ja uhrautuneet kurdien itsemääräämisoikeuden puolesta.
Kurdit ovat nähneet Kurdistanin kaikissa osissa vaikeita aikoja ja tulleet valtiollisen väkivallan kohteiksi. Heidän asuinalueensa, kielensä, identiteettinsä ja kulttuurinsa on ollut kurdien hallitsijamaiden painostuksessa viime vuosisadan aikana. Heitä on yritetty vaimentaa kemiallisilla aseilla, pakkosiirroilla, joukkomurhilla ja vangitsemisilla. Kurdit riippuen sisäisistä ristiriidoistaan ja vaikeasta geopoliittisesta ja hallitsijavaltioiden väkivaltaisesta koneistosta eivät ole saaneet mahdollisuutta ilmaista yhteen ääneen omaa tahtoaan. Heidän kapinat, vapausliikkeet ja aseelliset toiminnat yleensä ovat epäonnistuneet ja eivätkä he ole voineet muuttaa omaa tilannettaan paremmaksi.
Kurdit Irakissa, Etelä-Kurdistanissa ovat saaneet vuodesta 1991 erikoisstatuksen. Kurdipuolueiden poliitikot ja aseelliset miehet eivät käyttäneet tätä kultaista aikakautta harkitusti ja vuosina 1994-98 kävivät sisällissodan. Barzanin (Kurdistanin demokraattien Puolue) ja Jalal Talabanin (Kurdistanin isänmaallinen puolue) puolueet ja heidän aseelliset miehet ovat tehneet voittaakseen sodan likaista politiikkaa ja yhteistyötä Irakin, Turkin ja Iranin kanssa. Saddam Husseinin kaatumisen jälkeen Talabani ja Barzani eivät välittäneet kurdien itsemääräämisoikeudesta. He kysymättä kansalta rahan ja vallan saamiseksi osallistuivat Irakin valtion perustamiseen. Uusi tilanne oli täynnä etuja ja ennen kaikkea Talabani ja Barzani pääsivät yhteisymmärrykseen vallan jakamisesta (toinen Bagdadissa ja toinen Kurdistanissa). Heidän sopimus ei perustunut kurdien kansallisetuihin, strategiaan eikä kurdikysymykseen tulevaisuudessa. Kaksi kurdipuolueen johtajaa ja heidän lähipiiriinsä mukaan lukien perheet ja sukulaiset valitsivat väärän suunnan. Raha tuli tulvimalla ja korruptio paisui kaikkialla Irakissa ja Kurdistanissa.
Talabani suuntautui Bagdadiin ja lopulta valittiin hänet Irakin presidentiksi ja Barzani tuli valituksi kurdialueen presidentiksi 2005. Talabani ja Barzani eivät olleet valmiina nähdä toisiaan ennen vuotta 2005 kurdialueen johtajina ja kilpailivat puolueineen vallasta, rahasta, alueen hallitsemisesta ja lisää kannattajien saamisesta. Toisin sanoen, ei kumpikaan ollut valmis hyväksyä toista Etelä-Kurdistanin johtajaksi. He ja heidän hallitsemansa puolueet hallitsivat osa kurdialuetta, joita kutsuttiin vihreäksi ja keltaiseksi alueeksi. Eduskunta ja presidenttivaalit 2009 toivat uutta ilmiötä politiikan kentälle alueella ja oppositiopuolue nimeltään Muutos (Goran) sai uutena liikkeenä valtavasti ihmisiä liikkeelle ja oli yksi vaalien voittaja. Talabani jatkoi yhteistyötä Barzanin kanssa ja hän itse kierteli 2009 monia kaupunkia ja pyrki keräilemään ääniä Barzanille, koska itse oli halukas jatkamaan Bagdadissa presidenttinä.
Irakin keskushallinnon ja Kurdialueen hallinnon välillä oli jonkinlaista politiikkaa, jonka varjossa liikemiehet, poliitikot ja kansan huijarit käyttivät helposti sitä hyväkseen. Vallassa olevien lähipiiri ja sukulaiset rikastuivat korruption seurauksena ja yhteiskunnan tasapaino horjui politiikan ja politiikkojen vääristä linjoista ja päätöksistä. Talabanin puolue kärsii valtavasti toimimattomuudesta ja sen päätösvallan puutteesta ja asioiden hoitaminen Kurdistanissa alkoi kangerrella. Öljymarkkinat, öljykaivojen omistaminen ja sen salaa myyminen tuotti enemmän jakautumista ja hajanaista politiikkaa yhteiskunnassa. Nuoret ja tyytymättömät kurdit alkoivat kapinoida kurdijohtajia ja heidän politiikkaansa vastaan. Kuitenkin heidän rivinsä hajotettiin väkivaltaisesti ja aseiden voimalla.
Kurdipuolueilla ja alueellisella hallinolla oli Irakissa mahdollisuuksia punnita tilannetta ja harkitsevasti käsitellä kurdien tulevaisuutta loogisesti ja johdonmukaisesti. Vallassa olevat ihmiset eivät välittäneet muiden kritisoinnista ja luottivat siihen, että asiat hoituvat itsestään. Barzanin veljenpoika alueen pääministerinä astui uuteen tilanteeseen ja teki öljysopimuksia joidenkin firmojen ja valtioiden kanssa, jotka eivät palvelleet tavallisia kansalaisia. Eduskunnalla ja kansalla ei ole tietoa öljyn viennistä ja sen varoista ja alueellinen hallitus omista virheistään joutui maksamaan suuri määriä kansan rahoja joillekin öljyfirmalle. Klaanipolitiikka ei voinut hallita alueen asioita ja valepolitiikka tuotti lisää tuskaa alueen asukkaille.
Kansanäänestys ei ollut kansalaisten päätös vaan Barzanin reaktio, jota hän käytti omalla tavalla hyväkseen. Kurdeilta ei ole kysytty kansanäänestysasiasta eikä eduskunta ole käsitellyt kansanäänestystä. On selvää, että kurdit haluavat itsenäisyytensä, mutta kansanäänestyksen järjestämisajankohdasta ei oltu yksimielisiä. Joissakin lääneissä (esim. Suleimania &Halabce) 52 prosenttia on osallistunut kansanäänestykseen ja tämä kertoo kansan tyytymättömyydestä vallassa olevia kohtaan. Kansanäänestyksen liputtajilla ei ole ollut mitään kerrottavaa tulevista suunnitelmista. Tämä kertoo siitä, että kansanäänestys on tarkoituksellisesti järjestetty vain sisäpolitiikan käyttöön ja sillä voi sivuuttaa niitä tahoja, jotka eivät hyväksy Barzanin johtajuutta, joka on pidennetty laittomasti vuodesta 2013.
Kaikki merkit viittaavat siihen, että Etelä-Kurdistan ei ole harkitusti ja johdonmukaisesti päässyt kansanäänestykseen. Kansan tahdosta ei ole epäilystä, mutta politiikkojen ja puolueiden politiikan erityisesti niiden johtajien rehellisyydestä on epäilystä. Masud Barzanin isä Mustefa antautui 1975 helposti vaikka kurdeilla oli kurdilähteiden mukaan yli 100 000 peshmergea. Kansa, joka on jaettu neljän maan kesken ja Etelä-Kurdistanissakin on jakautunut puolueiden kesken ei ole valmis kestämään vaikeita haasteita. Sen lisäksi alueelliset ja kansainväliset tekijät eivät tue tätä kansanäänestystä. On pelkoa, että tämä tilanne kaatuisi itsevaltiaiden politiikkaan. Olisi voinut hyväksyä suurvaltojen ehdotus ja lykätä kansanäänestys, jota kansa ja kansainväliset tahot eivät tukenut yhtenäisesti. Olisi voinut viedä asiaa YK:n turvallisuusneuvostoon, jonka puitteessa se olisi voinut paremmin keskittyä kurdikysymyksen ratkaisuun Irakissa.
Tulkinnat ja spekuloinnit alueen tulevaisuudesta ja Irakin keskushallinnon ja Kurdialueen hallinnosta ovat erilaisia. Mielestäni tämä kansaäänestys ei vie mihinkään ja kurdit ovat samassa tilanteessa kun ennen äänestystä. He ovat äänestäneet ensimmäistä kertaa 2005 ja yli 98 prosenttia äänesti kyllä-vastauksen puolesta, mutta se jäi unholaan. Irakin keskushallitus on saanut kansainvälisiltä suurvalloilta erityisesti turvallisuusneuvostolta ja alueellisilta tahoilta tukea, täten ei helposti hyväksy tapahtunutta kansanäänestystä. Sen lisäksi se on yrittänyt käsitellä tätä asiaa hallituksessa ja eduskunnassa ja painostaa kurdeja luopumaan tästä aikomuksesta. Ennemmin tai myöhemmin kurdien kysymys tulee ratkaista ja sitä ei saa enää sivuuttaa käyttäen väkivaltaa ja aseita. Kuitenkin kurdipolitiikkojen ja puolueiden tulee olla rehellisiä omien kansalaistensa kanssa ja luopua negatiivisista ominaisuuksista, jotka ovat isoja tekijöitä kurdien epäonnistumisessa viime vuosisadan aikana. Valtion perustaminen ja sen ylläpitäminen vaatii omia konsteja ja klaanipolitiikka ei onnistu tässä asiassa. Ehkä suuret määrät itsemääräämisoikeuden puolestapuhujat ja kannattajat eivät ole johdonmukaisesti punninneet suunnitelmaa ja päätöstä, jonka mukaan järjestettiin 25. syyskuuta kansanäänestystä. Masud Barzania on syytetty monista asioista viime kymmenien vuosien aikana kuten sisällissota 1970-, -80 ja 90-luvuilla Kurdistanin kaikissa osissa. Hänellä ei ole puhdas tausta ja kansa yhtenäisesti ei luota häneen eikä hänen puheeseen, koska historialliset tapahtumat eivät tue häntä. Suomalaisen sananlaskun mukaan hyvin suunniteltu puoleksi on tehty. Kansanäänestys on huonosti suunniteltu ja suoritettu, täten sillä ei ole paljoa terävyyttä ja voimaa.
Aziz Sheikhani
