Mogadishun iloinen 70-luku: Vanhat videot kertovat musiikista ja hauskanpidosta

Julkaistu 27.8.2017 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 2 minuuttia

Ennen diktaattori Muhammed Siad-Barren kaatumisen jälkeistä sekasortoa ja islamististen terroristijärjestöjen ilmaantumista Mogadishun ja Hargeisan huvielämä seurasi yleismaailmallisia trendejä, ja ihmiset yrittivät elää niin mukavasti kuin mahdollista poliittisesti sulkeutuneissa mutta vakaissa oloissa. Tänään nuo vuodet eläneet muistelevat tuota aikaa kultaisena vuosikymmenenä.


1900-luvun loppupuolen trendi islamilaisissa kehitysmaissa oli hidas mutta etenevä modernisoituminen, mikä merkitsi myös uskonnollisen takapajuisuuden vetäytymistä kaupunkien ja koulujakäyneen yhteiskuntaluokan ulkopuolelle. Vain vuoristojen ja aavikoiden kätköissä sellaisilla sanoilla, kuin "sharia", oli merkitystä. Keskiaikainen arvomaailma oli antamassa periksi modernille ajalle ja ihmisten luontaiselle halulle mukavaan elämään.

Yöklubi Mogadishussa alkoholia nauttivine trendikkäästi pukeutuvine asiakkaineen saattaa olla hämmentävä ajatus vuonna 2017 Helsingin basaarinomaiseksi muuttuvassa Itäkeskuksessa päiväänsä viettäviä somaleita tarkkailleelle. Siinä kuin suomalaisen kaupungin ostoskeskus on Lähi-Idän tai Afrikan kulttuurinen näyteikkuna modernissa sekulaarissa ympäristössä, Somalian kaupunkien disco-musiikkia ja somalialaista afro-folk-poppia esittävät yöklubit olivat aivan toisenlainen kulttuurin sillanpää: Niissä nykyaika ja elämänilo esittäytyivät ja tekivät maihinnousua, ja kyseenalaistivat ahdasmielisyyden ja suvaitsemattomuuden vuosisataisen vallan.

Naiset ajoivat autoja, bailasivat ja esiintyivät huvipaikoissa, ja pukeutuivat oman tahtonsa mukaan. Näin Mogadishussa, Kairossa, Bagdadissa, -miltei koko islamilaisessa maailmassa suurissa kaupungeissa.

Mogadishu ja Hargeisa olivat kuin Karachi Pakistanissa tai Irakin Bagdad, mutta Beirutille ei mikään vetänyt vertoja: Se oli kiistatta Lähi-Idän Pariisi. Jos joku halusi elää näissä kaupungeissa moderniin länsimaiseen tapaan, hän saattoi tehdä sen. -Ja yhä useammat halusivat.

Viimeistään 2000-luvun alussa trendi oli kääntynyt: Islamin jyrkkä tulkinta ryömi esiin koloistaan, ensin koraanikouluihin tartuttamaan vastustuskyvyttömät mielet, sitten moskeijoihin joiden seurakunnat jättivät mielellään asioiden hoitamisen niille joille uskonto on tärkeintä elämässä. Ikävästi näillä henkilöillä oli se taantumuksellisin näkemys.

Tämä tapahtui miltei koko muslimimaailmassa. Afganistanissa koraanikoululaiset ottivat aseellisesti vallan, mutta muuallakin heidänkaltaisensa alkoivat dominoida islamilaisten yhteisöjä. Sama mikä tapahtui Afrikassa ja Aasiassa, tapahtui myös Eurooppaan jo muuttaneiden muslimien moskeijoissa Ranskassa, Saksassa, Ruotsissa ja Suomessa. Islamista on tullut ensin ongelma kannattajilleen, sitten kaikille muillekin.

Aiheesta enemmän: BBC.


Tutkijat varoittavat: Miesten testosteronitasot ovat puolittuneet

Julkaistu tänään 09:45 – Kirjoittaja Toimitus
Lukuaika 2 minuuttia

Miesten keskimääräiset testosteronitasot ovat laskeneet jyrkästi viimeisen viiden vuosikymmenen aikana. Uuden katsauksen takana olevat tutkijat varoittavat, että kehityksellä voi olla vaikutuksia sekä hedelmällisyyteen että yleiseen terveyteen.

Lontoossa pidetyssä Euroopan ihmisen lisääntymisen ja embryologian seuran (ESHRE) vuosikokouksessa esiteltyjen tutkimustulosten mukaan miesten kokonaistestosteronitasot laskivat 54 prosenttia vuosien 1972 ja 2019 välillä.

Katsaus perustuu kuuteen pitkäaikaistutkimukseen, joihin osallistui yhteensä 118 593 miestä Israelista, Yhdysvalloista, Brasiliasta, Suomesta ja Tanskasta. Kaikki tutkimukset viittasivat samaan suuntaan, ja tutkijoiden mukaan yleinen lasku näyttää kiihtyneen vuoden 2000 jälkeen, The Guardian raportoi.

Professori Hagai Levine Jerusalemin hebrealaisen yliopiston Hadassah Braun -kansanterveystieteen laitokselta Israelista kuvailee kehitystä selkeäksi.

Näimme yli 50 prosentin laskun kokonaistestosteronissa tänä aikana. Se vastaa yli yhden prosentin laskua vuodessa, joten kyseessä ei ole sattuma tai tilastollinen virhemarginaali. Se on erittäin voimakas suuntaus, hän kertoo lehdelle.

Useita mahdollisia syitä

Testosteroni vaikuttaa muun muassa siittiöiden tuotantoon, sukupuoliviettiin, lihasmassaan, luuntiheyteen, energiatasoon ja aineenvaihduntaan. Alhaisemmilla tasoilla voi siksi olla seurauksia, jotka ulottuvat pelkkää hedelmällisyyttä pidemmälle.

Tutkijat huomauttavat, että lisääntyvällä lihavuudella ja diabeteksella on todennäköisesti merkittävä rooli. Ylipaino voi edistää testosteronin muuttumista estrogeeniksi, kun taas diabetes ja insuliiniresistenssi voivat häiritä elimistön hormonaalista viestintää.

Samalla ympäristötekijöitä korostetaan mahdollisina osaselityksinä. Näihin kuuluvat arkipäivän tuotteiden hormonitoimintaa häiritsevät kemikaalit ja muut muutokset elinympäristössä, vaikka tutkijat painottavat, etteivät nämä yhteydet ole vielä yhtä varmoja.

Levine uskoo, että lihavuus ja metaboliset ongelmat voivat selittää merkittävän osan laskusta, mutteivät välttämättä koko kehitystä. Toiset tutkijat taas kehottavat varovaisuuteen kauaskantoisten johtopäätösten tekemisessä, ennen kuin syyt ymmärretään paremmin.

Erillinen systemaattinen katsaus, joka julkaistiin Journal of Endocrinological Investigation -lehdessä, osoitti hiljattain myös seerumin testosteronin laskua terveillä miehillä ajan myötä iästä ja painoindeksistä riippumatta.

Janne ”Rysky” Riiheläinen menetti kaikki työt – Uskottavuus propagandistina meni

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 27.2.2026 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 1 minuutti

On olemassa ilmiö, jossa julkinen hahmo rakentaa uransa vahvan retoriikan, kärjekkäiden tulkintojen ja jatkuvan vastakkainasettelun varaan. Hetken aikaa se toimii. Otsikoita syntyy, some reagoi, oma kupla taputtaa.

Mutta sitten tapahtuu jotain vaarallista: yleisö lakkaa uskomasta.

Kun uskottavuus murenee, se ei romahda kerralla. Ensin katoavat hiljaiset lukijat. Sitten katoaa kiinnostus. Lopulta katoavat toimeksiannot. Se on kylmä markkinatalouden logiikka: jos kukaan ei halua lukea, kukaan ei maksa kirjoittamisesta.

Moni mediapersoona on viime vuosina saanut huomata tämän. Kun retoriikka kovenee ja jokainen kriitikko leimataan viholliseksi, alkaa uskottavuus syödä itse itseään. Jos vuosikausia maalaa maailmaa mustavalkoisilla siveltimillä ja syyttää vastapuolta milloin mistäkin, lopulta yleisö kysyy: missä ovat todisteet – ja miksi sama levy soi aina?

Yleisradio ei ole velvollinen tarjoamaan töitä kenellekään. Yliopistot eivät ole velvollisia tarjoamaan alustoja. Media-alalla toimeksiannot eivät ole sosiaalietuus vaan seurausta kysynnästä ja luottamuksesta. Kun luottamus katoaa, myös puhelin hiljenee.

Ja mitä jää jäljelle? Pienet ideologiset taskujulkaisut, joissa oma piiri edelleen nyökyttelee toisilleen. Muutaman kympin palkkio kuussa ja tuttu toimituksellinen kupla, jossa kriittinen peili on jo vuosia sitten peitetty verholla.

Suurin tragedia ei ole työn menetys. Suurin tragedia on se, ettei kukaan enää jaksa lukea. Ei siksi että olisi “vaiennettu”, vaan siksi että yleisö on jo tehnyt arvionsa.

Uskottavuus on mediassa valuuttaa. Sen voi käyttää loppuun. Ja kun saldo näyttää nollaa, pankki ei enää myönnä lisäluottoa – ei edes propagandan nimissä.

Janne "Rysky" Riiheläiselle kävi näin.

Lukijan kynästä: Riiheläiset ja muut maalittajat ovat joko ex-narkkareita tai sarjaepäonnistujia

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 30.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 2 minuuttia

Verkon syövereissä elää laji, joka luulee olevansa totuuden torvi ja sananvapauden viimeinen linnake. Todellisuudessa kyse on usein aivan muusta. Maalittaja, someraivoaja ja häiriköksi ryhtynyt huutelija on harvoin rohkea – useammin katkera. Hän on elämänsä pettymyksissä marinoitunut sielu, joka ei enää jaksa katsoa peiliin, joten alkaa sylkeä sitä kohti.

Moni näistä näppäimistösotureista on joskus kokenut jotakin raskasta: tulleet itse kiusatuiksi, jääneet yksin, ehkä ajautuneet päihteiden, työttömyyden tai epäonnistuneiden ihmissuhteiden loukkuun. Mutta sen sijaan, että he olisivat kääntyneet rakentavan muutoksen tielle, he ovat valinneet helpomman reitin – purkavat oman elämänsä tyhjyyden muihin. Jokainen solvattu, uhkailtu tai maalitettu ihminen on heille hetkellinen helpotus, annos valheellista ylivoiman tunnetta.

Maalittaja ei siis taistele vallanpitäjiä vastaan, vaan omaa mitättömyyden tunnettaan vastaan. Some antaa hänelle sen, mitä elämä ei koskaan antanut: yleisön. Ja yleisö on huume. Jokainen tykkäys, jako ja vihainen kommentti toimii pienenä piikkinä suoraan egon suoneen. Siitä seuraa addiktio, jossa mikään ei riitä. On pakko huutaa kovempaa, loukata rajummin, jotta edes joku huomaisi.

Tätä ei pidä romantisoida, eikä ymmärtää väärin. Häiriköinti ja maalittaminen eivät ole “mielipiteitä” tai “kriittistä keskustelua”. Ne ovat pelkurin keinoja purkaa oma epäonnistuminen muiden niskaan. Jokainen, joka osallistuu siihen, on osa ongelmaa – ei yhteiskunnallista keskustelua.

On aika lakata antamasta häiriköille valtaa. He eivät ole rohkeita totuudenpuhujia, vaan oman elämänsä raunioilla seisovia ihmisiä, jotka eivät osaa muuta kuin huutaa pimeään. Ja mitä enemmän me kuuntelemme, sitä pimeämmäksi tämä maa käy.

Kirja-arvostelu: Jessikka Aro – Putinin USA

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 29.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 1 minuutti

Jessikka Aron Putinin USA pyrkii olemaan paljastuskirja Venäjän vaikutusoperaatioista Yhdysvalloissa, mutta lopputulos on kaikkea muuta kuin paljastava. Kirja on rakennettu vanhentuneiden väitteiden, yksipuolisten lähteiden ja toistettujen teorioiden varaan, joista moni on jo osoitettu kestämättömäksi.

Aro esittää väitteitä ja yhteyksiä, joita ei tue ajantasainen tai todennettava aineisto. Lähteitä ei usein tarkisteta kriittisesti, ja kokonaisuus rakentuu enemmän mielikuvien kuin faktan varaan. Monet kirjassa esitetyt tarinat vaikuttavat peräisin aikaisemmista kiistanalaisista lähteistä, joita tekijä kierrättää ilman uutta todistusaineistoa.

Kerronta on kärjistettyä ja värittynyttä. Aro ei pyri tasapuolisuuteen, vaan rakentaa mustavalkoisen vastakkainasettelun, jossa hän itse esiintyy totuuden puolustajana ja eri mieltä olevat leimataan propagandan uhreiksi. Tämä tekee kirjasta enemmän poliittisen pamfletin kuin tutkivan journalismin työn.

Lukijalle Putinin USA näyttäytyy teoksena, joka yrittää epätoivoisesti toistaa vanhaa narratiivia todellisuuden muuttuessa ympärillä. Kirjasta puuttuu itsearviointi, lähdekritiikki ja analyyttinen etäisyys. Lopputulos on raskas, yksipuolinen ja harhaanjohtava.

Yhteenveto:
Putinin USA ei tarjoa uutta tietoa, ei uskottavia johtopäätöksiä eikä journalistista objektiivisuutta. Se on kokoelma toistettuja väitteitä ja yksipuolisia tulkintoja, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua. Amatöörimäinen sepustus täysin todellisuudesta irrallaan.

Arvosana: 0,5 / 5
Kokonaisuus on epäuskottava, ylidramaattinen ja pahasti ajastaan jäljessä.