Michael Koller: Tavoitteena islamin ylivalta

Salafistit taistelevat Euroopassa menestyksellä ylivallasta tulkita islamia. Samalla he ovat törmäyskurssilla kaikkien muiden kanssa.

Michael Koller  

Neue Zürcher Zeitungissa 30.8.2016, saksasta suomeksi "akez".

"Arabian niemimaan Saudi-Arabian ja Qatarin wahhabilainen johto, sekä myös kansainvälisesti verkostoitunut Muslimiveljeskunta ovat jo vuosikymmenien ajan pyrkineet saavuttamaan äärikonservatiiviselle ja politisoidulle islamin muodolleen tulkintaylivaltaa islamilaisissa yhteisöissä. He ovat tehneet tätä kasvavalla menestyksellä. Tämän radikaalin islamin muodon kannattajien maailmanlaajuinen verkosto on vahvasti vakuuttunut siitä, että heidän uskontonsa on muiden uskontojen ja demokraattisten perustuslakien yläpuolella, joita he pitävä jumalanpilkkana.

Korkein totuus

Uskontoa ei pidetä vain ohjenuorana suhteessa Jumalaan, vaan auktoriteettina, joka säätelee kaikkia yhteiskunnallisia suhteita ja poliittista elämää omien maksiimiensa nojalla. Käsitys omasta uskonnosta korkeimpana totuutena, laajentumaan pyrkivä agenda, sekä vaatimus yhteiskunnallisesta ja poliittisesta vallasta, ajaa tämän islamin muodon törmäyskurssille useiden muiden islamin uskonkäytäntöjen, muiden uskontojen edustajien, ja myös suvaitsevaisten tai muslimitaustaisten ei-uskovien, sekä yhteiskunnallisten toimintatapojen, valtiollisten lakien ja ihmisoikeuksien kanssa. Ja he ovat toimineet laajenevasti Sveitsissä jo kymmenen vuoden ajan.

Poliittinen tutkimus tiivistää poliittis-uskonnollinen islamin "islamismi"-käsitteeksi. Sen keskeinen piirre on pyrkimys syventää sukupuolten välistä erottelua. Kyse on pohjimmiltaan naisen kehon hallinnasta. Näkyvin merkki tästä nykyisestä islamin sisällä käytävästä taistelusta on päähuivi, jonka käytölle ei löydy minkäänlaista uskonnollista velvollisuutta. Kuitenkin siitä on tullut viimeisten 40 vuoden aikana poliittisen islamin symboli. Vaikka päähuivin käytön motiivit voivat olla ulkoisen pakon lisäksi hyvinkin erilaisia, niin sen käytön korostettu näytösluonteisuus viestii selvästi sen poliittisesta dimensiosta. Viesti on yksinkertainen: Islam on täällä ja sen valta kasvaa. Se konstituoi identitääristä vastakkaistodellisuutta ja tekee sen näkyväksi.

Toinen ominaispiirre on repressiivisen kulttuurin rakentaminen muslimitaustaisten henkilöiden keskuuteen tuomitsemalla kaikki "epäislamilainen" (haram) ja propagoimalla "islamilaista" elämäntapaa (halal). Tämä kaikkia muslimeja koskevaksi vaateeksi mielletty näkemys johtaa jatkuvasti ilman päähuivia liikkuvien tyttöjen (tai heidän vanhempiensa) häiriköintiin kouluissa ja julkisilla paikoilla. Moraalipoliiseiksi itsensä ylentäneet henkilöt solvaavat tyttöjä huoriksi tai lumpuiksi.

Henkilöt, jotka julkisesti luopuvat islamista tai kääntyvät toiseen uskontoon eristetään ja usein he joutuvat myös murhauhkausten tai väkivaltaisten hyökkäysten kohteeksi. Geneveläinen lahkolainen Hani Ramadan piti äskettäin "NZZ-Folion" haastattelussa taas kerran täysin avoimesti tällaista murhaa oikeutettuna. Solvausten tai uhkausten kohteiksi joutuvat myös uskonnollisesti suvaitsevat, pluralistiselle yhteiskunnalle avoimet ja rauhanomaista islamia saarnaavat imaamit, muut hengenmiehet, sekä islamin tutkijat, kertoo Bernin imaami Mustafa Memeti.

Kolmas piirre on julkisen ja avoimen islamia koskevan keskustelun tukahduttaminen, sekä pelon kylväminen. Länsimaissa välineenä on käytetty kritiikin kriminalisointia. Kritiikkiä väitetään rasismiksi, islamofobiaksi tai muukalaisvihaksi, ja sitä vastaan taistellaan nostamalla syytteitä tuomioistuimissa ja lähettämälle viranomaisille lakkaamatta valituksia. Koraanista pyritään tekemään fetissi kannustamalla mustamaalaamaan yliopistojen historiallis-kriittisiä ja filosofisia analyysejä, jolloin konflikteja karttavat luennoijat ohittavat aiheen kokonaan tai julkaisevat kirjoituksiaan salanimillä, kuten Christoph Luxenberg.

Kriitikot murhataan

Islamin kriitikoille esitetään solvauksia ja murhauhkauksia. Monet heistä joutuvat nykyään elämään Euroopassa jatkuvassa poliisin suojelussa, kuten Ahmad Mansour, Seyran Ates, Lars Vilks, Hamed Abdel-Samad, Corinne Rey (Coco), Kurt Westergaard ja Taslima Nasrin - ja tietenkin Salman Rushdie. Islamismi luo myös narratiivin väkivaltaiselle ekstremismille. Sen johdosta tapetaan taiteilijoita ja lehtimiehiä: Theo van Gogh, Stéphane Charbonnier ja "Charlie Hebdon" piirtäjät. Samaan aikaan muslimimaissa murhataan sadoittain intellektuelleja, opettajia, professoreja, juristeja, lehtimiehiä ja taiteilijoita.

Neljäs tunnusmerkki on islamistien levittämä ja konservatiivisiin islamilaisiin piireihin laajalti vaikuttavat salaliittoteoriat, jotka yleisesti julistavat kaikki muslimit uhreiksi ja hyökkääjiksi tapauksesta riippuen ristiretkeläiset, lännen, juutalaiset, amerikkalaiset, kristityt tai vääräuskoiset muslimit.

Vaikka kyse on tosiasioiden vääristämisestä ja selektiivisestä historiatulkinnasta, niin liikkeellä on tällaisia uhrikertomuksia ja ne myrkyttävät lisääntyvässä määrin muslimiyhteisöjen nuorten ajatusmaailmaa koko Euroopassa ja myös Sveitsissä. Ne johtavat muusta yhteiskunnasta eristäytymiseen, mutta myös kiihkeään juutalaisvihaan, jonka johdosta yhä useampia juutalaisia on murhattu Euroopassa vuodesta 2006 lähtien seuraavissa kaupungeissa: Bagneux, Toulouse, Bryssel, Pariisi ja Kööpenhamina. Yhä selkeämmin tulee esiin myös eurooppalaisten kolonialismin johdosta erityisesti arabimaissa ruokittu revanssihenki. Samalla ei kuitenkaan kiinnitetä mitään huomiota omaan islamilais-imperialistiseen menneisyyteen - ja nykyisyyteen.

Viides ominaispiirre on islamistien pyrkimys saattaa Euroopan maissa vähitellen voimaan islamin lait ja uskonnolliset velvoitteet. Välineenä käytetään organisaatioita, joissa heillä on vaikutusvaltaa. Rahoittajat ovat ulkomaisia, etenkin saudiarabialaisia, turkkilaisia ja qatarilaisia. Tämän kolonialistinen toimintatavan tavoite on nostaa islam yhteiskunnalliseen valta-asemaan, mikä edelleen vahvistaisi kiihkouskovaisia virtauksia ei-islamilaisissa yhteiskunnissa.

Tämän johdosta länsimaissa on tehtailtu erityskohtelua vaativien anomusten vyöry koskien viranomaisten kanssa asiointia, koulua, työpaikkaa, armeijaa ja sairaaloita. Samoin eurooppalaisissa oikeusistuimissa pyritään argumentoimaan sharian pohjalta - usein tuloksekkaasti. Lisäksi pyritään perustamaan islamilaisia välityselimiä asuinkortteleihin, moskeijoihin tai kokonaisiin kaupunginosiin jakamaan tosiasiallisia tuomioita ja moraalipoliisin avulla halutaan valvoa islamin lakien noudattamista. Englannissa on perustettu valtion hyväksymiä sharianeuvostoja. Näiden avulla islamilainen laki sai erityisesti perheoikeuden osalta jopa oikeudellisesti sitovan luonteen, jolla on tuhoisia vaikutuksia etenkin naisille ja lapsille niillä erityisen herkillä alueilla, jotka koskevat naisten tasa-arvoa, pakkoavioliittoja, raiskauksia avioliitossa ja lasten oikeuksia.

Islamistisen internationalistisen projektin pitkän tähtäimen tavoite ei ole pelkästään mahdollisimman itsenäisen ja itseorganisoituvan muslimiyhteisön luominen demokraattisen oikeusvaltion sisälle, vaan myös sen syrjäyttäminen ja islamin ylivalta. Jos joku kaipaa tätä tavoitetta kuvaavaa materiaalia, hän voi lukea geneveläisen islamistin Tariq Ramadanin kirjoituksia. Hän on eräs koko maailman vaikutusvaltaisimmista islamilaisista intellektuelleista, jota hänen naiivit aikalaisensa kutsuvat vielä "reformistiksi". Hän puhuu avoimesti Euroopan islamisoimisesta. Se joka ei suhtaudu vakavasti näihin pyrkimyksiin kadottaa näköpiiristään näiden vastustajien määrätietoisuuden ja edessä häämöttävän konfliktin laajuuden.

Usein on esitetty väite, että edellinen kuvaus koskee vain pienten ryhmien näkemyksiä ja siten kyse on islamilaisen yhteisön reunailmiöstä. Se ei pidä enää paikkansa. Islamistien mahti tulkita uskontoa on jo pitkän aikaa ollut suurempi, kuin mitä heidän lukumääränsä antaisi aihetta ajatella ja he kasvattavat edelleen valtaansa radikalisoimalla menestyksekkäästi muslimiyhteisöjen uskonnollis-sosiaalista kenttää. Vuonna 2014 kuudessa Euroopan maassa tehty WZB-kysely antoi tästä selviä viitteitä, samoin lisääntyvä nuorten tyttöjen ja pikkulasten verhoaminen, yhä yleisemmäksi käyvä joustamattomien imaamien ylimielinen käytös ja havaittu islamistien kasvanut aktiivinen toiminta moskeijoissa ja organisaatioissa kaikkialla Sveitsissä.

Masentava vasemmisto

Sveitsiläisten vastuuhenkilöiden tätä kulttuuri-imperialistista suuntausta kohtaan osoittama suvaitsevuus on ollut tähän asti järkyttävän laajaa. Erityisesti osa vasemmistosta antaa masentavan kuvan. Huolimatta vasemmistolle keskeisestä kritiikki-käsitteestä on islamin arvostelu ja satiiri jollakin kieroutuneella logiikalla luokiteltu "heikompien polkemiseksi" (Treten gegen unten) tai rasismiksi. Vasemmistopuolueilta ei tule lakiesityksiä esim. pakkoavioliittojen vastustamiseksi, vaikka tämä kuuluisi niiden aatteen keskeiseen ytimeen.

Vuoden 2010 islamia koskevassa kannanotossaan sosiaalidemokraatit kirjoittivat: "On erittäin vaikeaa olla näkemättä burkhaa naisen alistamisen symbolina". Monille oli kuitenkin sitten "pulmallista", kun sosiaalidemokraattien hallitusneuvos Mario Fehr sanoi, että burkhat eivät kuulu Sveitsiin.

Kun huomioidaan useiden tekijöiden vuorovaikutus - salafistien johdolla tapahtuva maailmanlaajuinen muslimien uudelleen islamisoituminen, kasvava ja katkeamattoman poliittisen islamin nousu (mm. Turkissa), jihadistien näytösluonteisten terrori-iskujen yleinen radikalisoiva vaikutus ja mittava maahanmuutto islamilaisista maista -, niin nämä radikaalien aktiviteetit vaativat aiempaa huomattavasti päättäväisempiä vastatoimia. Mahdollisten toimenpiteiden viitoittajana ja esikuvana voisi toimia edistyksellisten ja katolis-konservatiivisten voimien välinen kulttuuritaistelu 1800-luvulla. Sen sosiaalistavasti vaikuttaneet konfliktit luovat näkemystä - ja sen lopputulos toivoa."

Neue Zürcher Zeitung