Länsimaiden rakentamalle kansainväliselle talousjärjestelmälle on löytynyt haastaja, erikoisesti tiettyjen BRIC-maiden joukosta, kuten esimerkiksi Venäjä, Kiina ja kasvuvauhdissa oleva Intia. Maailma näyttää ainakin näennäisesti olevan luisumassa kahteen eri leiriin USA vetoiseen länteen ja toisaalta BRIC-maiden ja Shanghain yhteistyöjärjestön (SCO) muodostamaan blokkiin. Tässä globaalissa asetelmassa maailmantalouden omistussuhteet näyttelevät tärkeää roolia, joten näiden omistussuhteiden paljastaminen tulisi olla tutkivan journalismi tärkeimpiä tehtäviä.

Ennen maailman talouden omistussuhteiden tarkastelua on syytä luoda silmäys maailman taloudellisiin ja poliittisiin eturyhmittymiin.

Amerikan Yhdysvaltojen kutomassa integraatioverkostossa käytetään lankoina vapaakauppasopimuksia, esimerkiksi TTIP:tä. Tällä verkolla pyritään rajaamaan sekä Atlantin että Tyynenmeren ympäristö. Tämä taitaa olla yleisesti havaittavissa? Lännelle on kehittynyt ainakin näennäinen haastaja, joka tunnetaan BRICS-maina, joita ovat viisi kehittyvää maata: Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina ja Etelä-Afrikka.¹

Onko maailma jakautunet jälleen kahteen leiriin, läntiseen ja kehittyvien maiden ryhmiin? Tässä ilmeisen näennäisessä vastakkainasettelussa Suomi on onnettomuudekseen valinnut EU:n ja vapaakauppasopimusten liehittelijänä kiinteät taloudelliset ja poliittiset suhteet Yhdysvaltojen kanssa auttaen osaltaan Venäjän eristämispolitiikasta Euroopasta. Ei tule olemaan Suomen etu, että lännen ja idän ristiriidat kulminoituvat Suomen itärajalle.

Esitetään maailman talouden omistussuhteet

Aivan aluksi on syytä huomata, että nykyisin valtioilla ei ole kansainvälisessä taloudenjärjestelmässä sitä valtaa kuin ehkä aikaisemmin. Pelottavinta on hegemonian luisuminen valtioilta yrityksille, ei pienille, vaan ylikansallisille korporaatioille, joita ei näytästä omistavan kukaan, ja joita kuitenkin omistaa tietyt yritys- ja sijoittajaryppäät. Korporaatioiden ja pääoma imperiumien globaalivalta talousjärjestelmissä(kin) ei suinkaan tule vähenemään vapaakauppasopimuksien, kuten TTIP:n astuttua voimaan.

Kyllä suuret yritykset ovat globaalin taloussysteemin vallankäytön huipulla. Tämä hegemonia pohjautuu valtioiden sopimuksissa sopimiin normeihin ja säännöstöihin. Esimerkiksi jo vuonna 2012 noin 80 prosenttia käytiin kansainvälisten eli monikansallisten yritysten² sisäisissä globaaleissa tuotantoketjuissa.³

Vuoden 2011 sveitsiläisen tutkimuksen mukaan vain 737 yhtiötä hallitsee yhteensä 80 prosenttia kaikkien monikansallisten yritysten arvosta. Tästä yhtiöiden ryppäästä erottuu vielä 147 yhtiötä, jotka hallitsevat 40 prosenttia kaikkien monikansallisten firmojen arvosta. Tutkimukseen oli valittu yli 40 000 kansainvälistä yritystä, joiden joukossa omistamiset keskittyivät parille prosentille.⁴

Koska yritykset omistavat toinen toisiaan, niin ne hallitsevat toistensa kautta itseään, tai päinvastoin.

Tarkemmin omistus-suhteista; kumulatiivinen hallinta

Sivustolla The network of global corporate control (s. 33/36) olevassa taulukossa (Table S1.) näemme 50 suurinta kansainvälistä osakkeenomistajaa ilmoitettuna omistusosuuksien suuruusjärjestyksessä. Taulukko osoittaa teollisuusmaiden aseman kumulatiivisena verkkona.

Taulukosta on havaittavissa se, että maailmantaloutta hallitsee monikansallisten yhtiöiden eliitti. Tästä johtuen valtioiden väliset erot kansantuotteen muodostumisessa näyttelee vain yhtä osa-aluetta, ja kansantuotteessa ylikansallisten taloussuhteiden verkosto olisi keskeisimpänä tekijänä. Monikansallisten yhtiöiden pelikenttä on maailmanlaajuinen, mutta näiden yhtiöiden omistus sijoittuu etupäässä länteen.⁴

Maailmantalouden omistussuhteet paljastuessaan kertovat korutonta kieltään siitä, ketkä suvut ja mitkä yhtiöt sijoittuvat kansainvälisen taloudellisen ja poliittisen hegemonian huipulle.

Mainitulla listalla kansainvälinen keinottelu pankki Goldman Sachs (nro 18) sijoittuu 25 prosentti osuudelle. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että GS omistaisi maailmantaloudesta 25,64 prosenttia, vaan sitä, että GS ja sitä ennen listalla mainitut yhtiöt yhdessä hallitsevat tuota 25,64 prosenttia. Näin listaa ilmeisesti luetaan.

Miltei listan huippupäästä katsottuna aina pienempään suuntaan löydämme sieltä investointipankin Brandes Investment Partners L.P:n, jonka perusti vuonna 1974 Yhdysvaltalainen Charles Brandes,⁵ jonka tarkempaa taustaa ei löydy hakemallakaan. Miehestä kylläkin löytyy julkaisuja muiden muassa juutalaisissa liikemaailman julkaisuissa.⁶

Brandes Investment Partners keskittyy ilmoituksensa mukaa arvoinvestointiin ja C. Brandesin oppi-isänä liikemaailman filosofiaan oli juutalainen Benjamin Graham; syntymänimeltään Benjamin Grossbaum.⁷

Investointipankki Lehman Brother Holdingsin olivat perustaneet vuonna 1850 Montgomeryssä, Alabamassa, sinne muuttaneet baijerinjuutalaiset Lehmanin veljekset. Yhtiö hakeutui konkurssiin vuonna 2008. Yhtiötä myytiin paloina; esimerkiksi ”Brittipankki” Barclays ilmoitti 17. syyskuuta 2008 ostavansa Lehmanin Pohjois-Amerikan pankkitoiminnan, New Yorkin päämajan ja kaksi tietojenkäsittelykeskusta New Jerseyssä.⁸

Ihmettelyä herättää se, että vaikka tiedettiin Lehmanin ”romahtamisesta”, silti ruotsalainen Swedbank oli lainannut sille 1,3 miljardia dollaria (noin 8,5 miljardia kruunua),⁹ suomalainen Front Capital oli myynyt sadoille asiakkaille yhteensä yli 30 miljoonan euron arvosta Lehman Brothersin liikkeelle laskemia indeksilainoja.¹⁰ Kaiken kukkuraksi Saksan valtion omistama KfW siirsi pankille 300 miljoonaa euroa, vielä sen jälkeen, kun tieto pankin ”konkurssista” oli julkaistu.¹¹

Lehman oli tietysti Israel-myötämielisen eliitin kontrollissa. Koska ”sortuvalle” yhtiölle tuputettiin rahaa Euroopan Unionin tietyistä rahoituslaitoksista, lienee selvää, että EU:n tietyt valtiot ja rahoituslaitokset ovat tämän samaisen Israel-myönteisen hegemonian vaikutuspiirissä. Erikoisesti tämä väittämä pätee myös Yhdysvaltoihin.

Osan Lehman Brotherista ostaneessa Brandes Investment Partnersissa toimii esimerkiksi johtajana Tushar Morzaria ja ei–virkaatekevänä (Non-executive) johtajana Reuben Jeffery III, joka oli toiminut Rockefeller & Co:n, Rockefeller Financial Servicesin johtajana sekä oli Goldman Sachsin palveluksessa.¹²

Morzaria oli ollut aikaisemmin talousjohtajana investointipankki JP Morganilla ja erilaisissa tehtävissä muiden muassa ”brittiläisessä” investointipankissa SG Warburgissa.¹³

JP Morganin (listalla nro 6) pääjohtajat ovat sionisteja¹⁴ ja keinottelupankin Warburgin perustajia ovat saksanjuutalainen Warburgien suku. Paul Warburg perusti kieroudella 1900-luvun alkupuoliskolla Yhdysvaltojen keskuspankkijärjestelmän, johon sisältyy 12:a yksityisen pankin yhteenliittymä alueelliseksi keskuspankiksi, jossa New Yorkin Federal Reserven rooli on toimia ylimpänä pankkina. Tälle sionistien yksityisen pankin yhteenliittymälle annettiin rahan painamisen monopoli. ¹⁵

Lisäksi Goldman Sachsin perusti 1869 Yhdysvalloissa ”saksanjuutalainen”¹⁶ siirtolainen Marcus Goldman.¹⁷ Goldman Sachsilla on toimistoja maailman johtavissa talouskeskuksissa, kuten New Yorkissa, Chicagossa, Los Angelesissa, Bangaloressa, Frankfurtissa, Zürichissä, Pariisissa, Lontoossa, Hongkongissa, Milanossa, Sydneyssä, Tokiossa ja Torontossa.¹⁸

Juutalainen¹⁹ Robert Rubin oli Goldman Sachsin johtotehtävissä 26 vuotta, ennen kuin siirtyi Citigroupin johtoon. Lisäksi Rubin oli Clintonin valtiovarainministerinä.

Syytä on mainita, että juutalaisten Lloyd Blankfeinin²⁰ ja Gary Cohnin²¹ johtama Goldman Sachs –pankki on yksityinen yritys, joka on kehittynyt maailman tehokkaimmiksi poliittisiksi voimiksi.²²

Goldman Sachsin lonkerot ulottuvat kaikkialle, missä se vainuaa isonrahan liikkuvan, jättäen jälkeensä elottomiksi imettyjä valtioita ja kansakuntia.²³

Deutsche Bank ajautui taloudelliseen kriisin sen sijoittaessa valtavia summia Italian valtion velkakirjoihin. Nämä sijoitukset ovat tappiollisia, sillä italialaiset pankkiirit ovat myöntäneet asiakkailleen huonoja ja petollisia lainoja, jotka ovat osittain Italian pankkikriisin syynä.²⁴

Johtopäätökset

Yllä olevassa luvussa esitetty listan analysointi 50 huippu yrityksen listasta viittaa syksyllä 2011 New Scientistissä julkaistuun sveitsiläisten tiedemiesten tutkimukseen pankkien ratkaisevasta hallinnasta maailman taloudessa. ²⁵

Tutkimuksen mukaan pankit muodostavat kartelleja ja kontrolloivat globaalia taloutta.

Top-50:n yrityksen lista muodostuu tunnetuista nimistä pankki- ja sijoitusmaailmasta. Pankki- ja rahoitusjärjestelmä näyttää muodostavan yhden tehokkaasti toimivan kokonaisuuden. ²⁵

Tämä on todellakin pelottavaa, kun huomioimme niiden (yritysten) innokkuuden globaalin ja hallituksiin suuntautuvan politiikan vaikuttajina.

Nämä yritykset muodostavat jättimäisen kartellin, sillä ne omistavat lähes kaiken, jopa isoimmat teollisuudenalan yritykset: Lääketeollisuus, ruoka, öljy, aseteollisuus, tietotekniikka, viestintä, ja niin edelleen. Kokonaisuus on yksi jättiläismäinen monopoli, jota hallitaan ylhäältä alaspäin. ²⁵

Maailman talouden omistussuhteiden seikkaperäinen tutkimus tulisi paljastamaan ilmeisen häkellyttävän tiedon siitä, mitkä pienet eturyhmät varsinaisesti hallitsevat ylikansallista pankki- ja talousjärjestelmää. Pahinta on, että hallitseva vaikutus ulottuu kansainväliseen politiikkaan sodan ja rauhan kysymyksissä, vapaakauppasopimuksiin ja niin edelleen.

Ilmeisesti juuri yllä mainituista syistä johtuen, pääsy maailmantalouden omistussuhteiden dokumentteihin länsimaissa on lainsäädännöllä estetty.

Jo tässä artikkelissa Top-50 yrityksen listan penkominen antaa viittauksen siihen, mikä eturyhmä tai eliitti vaikuttaa ratkaisevasti globaalin pankki- ja taloussysteemin taustalla. Jäljet viittaavat siihen samaan ideologiaan, jota Israelin johtajisto edustaa.

Koska kaikki yritykset omistavat itsensä ja vielä toisiaan, silloin päädytään siihen, että yllä mainittu eliitti omistaa ja vaikuttaa lähes kaikkeen siihen mikä on heille taloudellisesti ja hegemoniallisesti arvokasta.

Mielenkiintoinen kysymys on myös kuinka globaalit pankki- ja talousjärjestelmät tulevat suhtautumaan maailman laajuiseen vallan siirtymään? Yhdysvallat ovat muodostaneet läntisen taloudellisen voimatekijän, jota vastaan on nousemassa esimerkiksi Kiinan ja Intian vahvistuvat taloudet. Onko taloudellinenvaltakeskittymä siirtymässä lännestä Keski- ja Kaakkois-Aasian?²⁶

Nythän Yhdysvallat yrittävät synnyttää kiinteimpiä suhteita neljän demokratian, Australian, Intian, Japanin ja USA:n välille. Toisaalta myös Kiina yrittää saada diplomaattiset suhteen Intiaan maiden rajakiistoista huolimatta.²⁷ Yhdysvalloilla tässä on taka-ajatuksena suojamuurin ja vastustavan kilven muodostaminen Kiinaa vastaa.

Mikäli ylikansalliset pankkieliitit ja jättiläiskorporaatiot näkevät edukseen Yhdysvaltojen pyrkimysten tukemisen työntyä kasvavilla Keski- ja Kaakkois-Aasian talousalueille, asettuu nämä pääoma imperiumit silloin USA:n ja Euroopan puolelle. Kyseinen eliitti luonnollisesti sponsoroi aina sitä puolta, joka hyödyttää heitä itseään eniten, tai vastakkainasettelun molempia osapuolia. Ainakin näennäisesti länttä vastassa on BRICS- ja Shanghain yhteistyöjärjestön (SCO) maat.

Markku Juutinen