Kommentti: Oikeuslaitoksemme on rikki

Päivitetty 24.10.2020, Julkaistu 24.10.2020 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 3 minuuttia

Olemme saaneet seurata oikeuslaitoksemme murentumista, tai itseasiassa koko järjestelmän romuttumista, alkaen ihan poliisista. Helsingin poliisilaitos on erityisesti kunnostautunut puudellin roolissa. He ottavat ”tutkintaan” kerta toisensa jälkeen asioita, joilla ei ole mitään tekemistä oikeudenmukaisuuden tai lain kanssa. Poliisi aloittaa nämä farsiksi muodostuneet prosessit. Poliisilta jutut siirtyy koko kansan MitäVittua-syyttäjälle (nimi sensuroitu), joka pakkomielteisesti ajaa tuomioita tiedonvälitystä tekeville henkilöille.

Tämä MitäVittua-syyttäjä leikkii oikeussalin ulkopuolella niin sanotusti sitä hyvää tyyppiä ja koittaa vakuutella ihmisille, "juu kyllä kaikki hoidetaan lain ja oikeudenmukaisuuden mukaan". Tämä on osa peliä, älkää enää menkö tohon halpaan. Nyt ollaan viimevuosien aikana nähty toinen toistaan sakeempia päätöksiä oikeudessa, juuri tämän MitäVittua-syyttäjän ajamina. No syyttäjä ei tietenkään sitä oikeuden päätöstä tee, he ovat vaan edesauttamassa tätä järjestelmän romuttamista. Eli kun prosessi lähtee liikkeelle, tarvitaan uhriutuja, joka tekee rikosilmoituksen, poliisi tutkii, syyttäjä nostaa syytteen ja sitten valikoidaan sopiva tuomari käräjäoikeuteen antamaan tuomio. Tämä on yhteispeliä eri viranomaistahoilta, tälle koneistolle on lähes mahdoton pärjätä. Mutta vain lähes mahdoton. Tässä oikeusvaltion järjestelmässä on kuitenkin vielä ihmisiä, jotka eivät tätä toimintaa sulata, ja hyvä niin.

Ihmisiä tuhotaan kirjaimellisesti.

Oikeuslaitoksissa annetaan tänä päivänä tuomioita, jotka tuhoavat ihmisten elämän. Tuomiot tulevat poikkeuksetta tilanteesta, missä tuomittu on koittanut oikaista valheita, mitä heistä on väitetty. Tässä mustamaalaamisessa ja maalittamisessa on erityisesti kunnostautunut Yleisradio ja heidän työntekijät. Osittain on kyse siitä, että vapaat tiedonvälittäjät halutaan tuhota ja nujertaa henkisesti. Tässä ei olla luojan kiitos onnistuttu, vaikka koneisto mikä tätä yrittää, on valtava. Hyvä että meiltä löytyy vielä jääräpäisyyttä vääryyttä vastaan, ja vääryyttä edustaa poliisit, syyttäjät ja oikeuslaitos. Niille jotka yrittävät puolustaa itseään ja oikaista valheita, lätkäistään vankeustuomioita ja satojen tuhansien korvauksia niskaan. Eli jokainen ymmärtää, että kun saa niskaan tommoiset korvaukset, on turha haaveilla enää normaalista elämästä. Elämä muuttuu radikaalisti, et voi omistaa mitään, ei kannata käydä töissä jne. Eli koitetaan syrjäyttää henkilö, joka on vain puolustanut itseään valheilta.

Jos vapaa tiedonvälittäminen koetaan näin vakavaksi uhaksi viranomaistahoilta, niin sopii kysyä, miksi se on heille uhka? Juuri tämä on se kysymys, mitä pitää pohtia! Onko siellä järjestelmässä jotain sellaista, mitä ei saa tuoda päivänvaloon? Aikaisemmin jo mainitsin, että henkilöt ketkä tekee tiedonvälitystä, ovat jääriä ja vähät välittävät mistään ohjauksesta. Eli ovat valmiita tuomaan sitä rehellistä tietoa esiin, heitä ei voi ohjailla mitenkään ja tämä näyttää pelottavan näitä oikeusjärjestelmän romuttajia.

Jos olet väärää mieltä, niin sinut tullaa tuomitsemaan ja elämäsi tuhotaan. Onko meidän oikeusjärjestelmä rakennettu hiljentämään väärää mieltä olevat? Nyt koetun mukaan on! Siitä pitää huolestua ihan jokaisen tässä maassa poliitikkoja myöden. Oikeusjärjestelmä  ja tiedon välittäminen on kaikista tärkein asia yhteiskunnassa ihmisille. Älkää antako näiden mätien omenien tuhota vapaata tiedonvälitystä, se on se ase, millä tätä oikeusvaltion romuttamista vastaan voidaan taistella. Muistakaa: kun se voitto meille lopulta tulee, niin siellä saa ihan muut henkilöt tuomioita kuin me vapaat tiedonvälittäjät

Toimittajaliiton puheenjohtaja
Juha Korhonen

Janne ”Rysky” Riiheläinen menetti kaikki työt – Uskottavuus propagandistina meni

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 27.2.2026 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 1 minuutti

On olemassa ilmiö, jossa julkinen hahmo rakentaa uransa vahvan retoriikan, kärjekkäiden tulkintojen ja jatkuvan vastakkainasettelun varaan. Hetken aikaa se toimii. Otsikoita syntyy, some reagoi, oma kupla taputtaa.

Mutta sitten tapahtuu jotain vaarallista: yleisö lakkaa uskomasta.

Kun uskottavuus murenee, se ei romahda kerralla. Ensin katoavat hiljaiset lukijat. Sitten katoaa kiinnostus. Lopulta katoavat toimeksiannot. Se on kylmä markkinatalouden logiikka: jos kukaan ei halua lukea, kukaan ei maksa kirjoittamisesta.

Moni mediapersoona on viime vuosina saanut huomata tämän. Kun retoriikka kovenee ja jokainen kriitikko leimataan viholliseksi, alkaa uskottavuus syödä itse itseään. Jos vuosikausia maalaa maailmaa mustavalkoisilla siveltimillä ja syyttää vastapuolta milloin mistäkin, lopulta yleisö kysyy: missä ovat todisteet – ja miksi sama levy soi aina?

Yleisradio ei ole velvollinen tarjoamaan töitä kenellekään. Yliopistot eivät ole velvollisia tarjoamaan alustoja. Media-alalla toimeksiannot eivät ole sosiaalietuus vaan seurausta kysynnästä ja luottamuksesta. Kun luottamus katoaa, myös puhelin hiljenee.

Ja mitä jää jäljelle? Pienet ideologiset taskujulkaisut, joissa oma piiri edelleen nyökyttelee toisilleen. Muutaman kympin palkkio kuussa ja tuttu toimituksellinen kupla, jossa kriittinen peili on jo vuosia sitten peitetty verholla.

Suurin tragedia ei ole työn menetys. Suurin tragedia on se, ettei kukaan enää jaksa lukea. Ei siksi että olisi “vaiennettu”, vaan siksi että yleisö on jo tehnyt arvionsa.

Uskottavuus on mediassa valuuttaa. Sen voi käyttää loppuun. Ja kun saldo näyttää nollaa, pankki ei enää myönnä lisäluottoa – ei edes propagandan nimissä.

Janne "Rysky" Riiheläiselle kävi näin.

Venäjä-propagandisti Bäckmanin salainen sopimus HS-toimittajan kanssa: Raportoi USA:stä Bäckmanille, 2000e/kuussa

Päivitetty 11.6.2026, Julkaistu 16.1.2026 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 1 minuutti

Netissä leviävä salainen sopimus Venäjä-yhteyksistään tunnetun dosentti Johan Bäckmanin ja HS:n Moskovan kirjeenvaihtajan Maarit Uberin (entinen Roiha) kanssa herättää paljon ihmetystä.

Bäckman ja Uber laativat muutama vuosi sitten sopimuksen, jonka perusteella Bäckman "lähetti" Uberin USA:han raportoimaan hänelle.

Sopimuksen mukaan Uber (silloinen Roiha) oli Bäckmanin "kirjeenvaihtaja". Sopimuksen mukaan Bäckman maksoi raportoinnista Uberille vähintään 2000e / kk.

Maarit Uber asuu nykyisin Moskovassa ja on HS:n Venäjän kirjeenvaihtaja. Myös Bäckman asuu lehtitietojen mukaan nykyisin Venäjällä.

Herää kysymys, onko HS:n Venäjä-uutisointi nyt myös Bäckmanin ohjauksessa. Maarit Uber tunnetaan Venäjää "ymmärtävänä" toimittajana.

Lukijan kynästä: Riiheläiset ja muut maalittajat ovat joko ex-narkkareita tai sarjaepäonnistujia

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 30.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 2 minuuttia

Verkon syövereissä elää laji, joka luulee olevansa totuuden torvi ja sananvapauden viimeinen linnake. Todellisuudessa kyse on usein aivan muusta. Maalittaja, someraivoaja ja häiriköksi ryhtynyt huutelija on harvoin rohkea – useammin katkera. Hän on elämänsä pettymyksissä marinoitunut sielu, joka ei enää jaksa katsoa peiliin, joten alkaa sylkeä sitä kohti.

Moni näistä näppäimistösotureista on joskus kokenut jotakin raskasta: tulleet itse kiusatuiksi, jääneet yksin, ehkä ajautuneet päihteiden, työttömyyden tai epäonnistuneiden ihmissuhteiden loukkuun. Mutta sen sijaan, että he olisivat kääntyneet rakentavan muutoksen tielle, he ovat valinneet helpomman reitin – purkavat oman elämänsä tyhjyyden muihin. Jokainen solvattu, uhkailtu tai maalitettu ihminen on heille hetkellinen helpotus, annos valheellista ylivoiman tunnetta.

Maalittaja ei siis taistele vallanpitäjiä vastaan, vaan omaa mitättömyyden tunnettaan vastaan. Some antaa hänelle sen, mitä elämä ei koskaan antanut: yleisön. Ja yleisö on huume. Jokainen tykkäys, jako ja vihainen kommentti toimii pienenä piikkinä suoraan egon suoneen. Siitä seuraa addiktio, jossa mikään ei riitä. On pakko huutaa kovempaa, loukata rajummin, jotta edes joku huomaisi.

Tätä ei pidä romantisoida, eikä ymmärtää väärin. Häiriköinti ja maalittaminen eivät ole “mielipiteitä” tai “kriittistä keskustelua”. Ne ovat pelkurin keinoja purkaa oma epäonnistuminen muiden niskaan. Jokainen, joka osallistuu siihen, on osa ongelmaa – ei yhteiskunnallista keskustelua.

On aika lakata antamasta häiriköille valtaa. He eivät ole rohkeita totuudenpuhujia, vaan oman elämänsä raunioilla seisovia ihmisiä, jotka eivät osaa muuta kuin huutaa pimeään. Ja mitä enemmän me kuuntelemme, sitä pimeämmäksi tämä maa käy.

Kirja-arvostelu: Jessikka Aro – Putinin USA

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 29.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 1 minuutti

Jessikka Aron Putinin USA pyrkii olemaan paljastuskirja Venäjän vaikutusoperaatioista Yhdysvalloissa, mutta lopputulos on kaikkea muuta kuin paljastava. Kirja on rakennettu vanhentuneiden väitteiden, yksipuolisten lähteiden ja toistettujen teorioiden varaan, joista moni on jo osoitettu kestämättömäksi.

Aro esittää väitteitä ja yhteyksiä, joita ei tue ajantasainen tai todennettava aineisto. Lähteitä ei usein tarkisteta kriittisesti, ja kokonaisuus rakentuu enemmän mielikuvien kuin faktan varaan. Monet kirjassa esitetyt tarinat vaikuttavat peräisin aikaisemmista kiistanalaisista lähteistä, joita tekijä kierrättää ilman uutta todistusaineistoa.

Kerronta on kärjistettyä ja värittynyttä. Aro ei pyri tasapuolisuuteen, vaan rakentaa mustavalkoisen vastakkainasettelun, jossa hän itse esiintyy totuuden puolustajana ja eri mieltä olevat leimataan propagandan uhreiksi. Tämä tekee kirjasta enemmän poliittisen pamfletin kuin tutkivan journalismin työn.

Lukijalle Putinin USA näyttäytyy teoksena, joka yrittää epätoivoisesti toistaa vanhaa narratiivia todellisuuden muuttuessa ympärillä. Kirjasta puuttuu itsearviointi, lähdekritiikki ja analyyttinen etäisyys. Lopputulos on raskas, yksipuolinen ja harhaanjohtava.

Yhteenveto:
Putinin USA ei tarjoa uutta tietoa, ei uskottavia johtopäätöksiä eikä journalistista objektiivisuutta. Se on kokoelma toistettuja väitteitä ja yksipuolisia tulkintoja, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua. Amatöörimäinen sepustus täysin todellisuudesta irrallaan.

Arvosana: 0,5 / 5
Kokonaisuus on epäuskottava, ylidramaattinen ja pahasti ajastaan jäljessä.