Mikäli terveen epäluuloisuuden ja rikollisen ”rasismin” raja todella menee perustuslain 6§:ssä ja toisaalta rikoslain 11. luvun 10§:ssä jossa kuvaillaan ”kiihottaminen kansanryhmää vastaan”, ei voi kuin ihmetellä, vaihteeksi, valtiovallan kaksinaismoralistista asennetta kyseisten lain kohtien tulkintaan. Vaikkei valtiosta tietenkään voida puhua yksityishenkilönä, täyttää valtiovallan ja valtamedian viljelemä russofobia ainakin jälkimmäisen tunnusmerkit.
”Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella”. Näin kuuluu kuvaus perusmuotoisesta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Motiiveja median ja valtaapitävien kampanjaan itä-naapuriamme vastaan voi vain arvailla, mutta tokihan meidän on osoitettava uskollisuutemme lännelle (en ymmärrä miksi, mutta näin se nyt kuitenkin on). Puolueettomuutemme on jo vanha vitsi, joten eipä siitä tarvitse enää murehtia.
Pointtini ei ollut rällätä tietoisesti tuhotuilla Venäjä-suhteillamme, vaan ääneen pohdiskella sitä miksi media ja valtiovalta saa avoimesti mustamaalata, kautta rantain uhkailla ja solvata itänaapuriamme. Maalata siitä uhkakuvia ja tuulesta temmatuilla jutuilla värittää tyhjät aukot propagandassaan, mutta esimerkiksi pakolaisten tuomasta terrori-uhan kohoamisesta ei saa puhua ääneen ja suoraan edes faktojen kanssa. Ajatelkaapa jos keskustelu olisi pakolaisten kohdalla samanlaista kuin Venäjän kohdalla? ”Pakolaisilla saattaa olla ydinaseita matkatavaroissaan – ISIS-johtaja kertoo avoimesti halustaan räjäyttää kaikki vääräuskoiset”-tyyppinen otsikointi olisi arkipäivää, eikä avoimesti huolistaan puhuvia kansalaisia peloteltaisi syytteillä ”kiihottamisesta kansanryhmää vastaan”.
Totta kai Suomen täytyy valmistautua mahdolliseen uhkaan Venäjältä, mutta meillä on muitakin uhkia, uhkia joista ei saa puhua niin avoimesti kuin Venäjän ”sysimustasta pahuudesta”. Jihadismin rantautuminen Eurooppaan, NATO-maiden lisääntynyt aggressiivisuus itää kohti ja sen lisäksi monikulttuurisuuden ihanteen tuoma uhka ylipäätään olemassaolollemme. Kolme asiaa joista puhumalla saa joko rasistin, russofiilin/Venäjä-trollin tai sekopään leiman ja mahdollisesti tuomionkin, jos tarpeeksi kovaan ääneen puhuu. Miksi näin?
Eivät nuo leimat sinänsä haittaa, jos niitä jaettaisiin vain some-keskusteluissa tai keskustelupalstoilla, mutta kun niitä jakaa jo valtakunnalliset mediatkin.
Laki takaa siis kaikille poikkeamattoman oikeuden tasavertaisuuteen, kunhan et ole huolissasi muusta kuin niistä asioista, joista valtamedia maalaa uhkakuvia. Venäjän uhka ei ole konkretisoitunut Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen sellaiseksi, että Suomen tulisi olla siitä huolissaan. NATO sen sijaan on pommittanut useampiakin valtioita hiekaksi ja terrorismin noususta Euroopassa ei luulisi olevan kahta sanaa. Myöskin monikulttuurisuuden perimmäisen uhan, tämän päivän haihattelijoiden paratiisin onnistuessa, pitäisi olla itsestään selvä huolenaihe. Meidät tullaan siittämään ulos maailmankartalta, mikäli nykyinen kehitys jatkuu. ”Siihen menee niin kauan”, sanovat multikulti-ihmiset… Muutama kymmenen vuotta ja suomalaiset ovat vähemmistö, toinen muutama kymmenen vuotta ja olemme käytännössä kadonneet. Nykyisen menon jatkuessa, ei siihen sitten kovin kauaa menekään?
Onko siis tervettä epäluuloa vai suoranainen rikos olla huolissaan? Onko median ja valtiovallan yrityksenä kääntää huolestuneiden kansalaisten huomio Venäjään, jotta ”unohtaisimme” pakolais-/maahanmuutto-ongelman ja lännen oman mädännäisyyden? Jotta väitteisiin NATO-jäsenyyden välttämättömyydestä saataisiin lihaa luiden ympärille? Manipuloidakseen kansan seuraamaan sitä ”helvettiin saakka”… Ratkaisun avaimet esimerkiksi terrori-uhan laskemiseksi ovat omissa käsissämme. Monikulttuurisuus on vain ideologia ja sen poistaminen valtiomme agendasta vaatii ainoastaan parit hyvät vaalit. Pääsimmehän me eroon kommunisteistakin? Samoin voimme välttää taistelutantereeksi joutumisen uhan palaamalla puolueettomuuteen suurvaltapolitiikassa ja pysyttelemällä mahdollisimman kaukana NATO:sta. Venäjästä ”mahdollisimman kaukana pysyminen” onkin jo haastavampaa, mutta Suomi on Venäjä-politiikan asiantuntija takavuosilta. Silloin kun asiat olivat vähemmän perseellään…
Kaikki ongelmamme, kaikki pelkomme ovat ratkaistavissa, jos halua löytyy!
Petri Perta





