"Sivistyneen maailman" kansalaiset, siis myös suomalaiset, elävät vain ja ainoastaan kuluttaakseen. Jokainen ylevämpi tarkoitusperä on joko hävitetty, demonisoitu tai naamioitu joksikin, mitä se ei ole. Lisääntyminen on paha, perhe on pahempi. Isänmaallisuus on paha, suora nationalismi pahempi. Vapaus on kuopattu syvälle ja sen tilalle on tullut näennäistä "jos-liikut-konsensusalueella-saat-olla-mitä-mieltä-tahdot"-vapautta.
Me heräämme aamuisin töihin, jotta saisimme vastineeksi kuluttamiseen kelpaavaa valuuttaa. Ihminen käyttää elämästään enemmän kuin kolmasosan tämän keinotekoisen tarkoituksen toteuttamiseen. Me nukumme, olemme töissä, kulutamme, paskannamme ja kuolemme. Sellainen on ihmisen toimi. Yksittäinen "älä osta mitään-päivä" on vain kansalaisen repaleisen itsetunnon paikkaamista, jolla ei ole minkäänlaista vaikutusta siihen, mitä alati lisääntyvä kuluttaminen tekee vaikkapa maapallolle, saati ihmiselle itselleen.
Me emme tahdo ajatella asiaa näin, vaan me uskottelemme itsellemme olevamme vapaita kaikista kahleista ja määräävämme itse elämästämme. Todellisuudessahan näin ei tietenkään ole, vaan jo yksin kuluttaminen asettaa raskaat kahleet siihen "raajaan" jonka vapauttamme tulisi toteuttaa. Me uskomme, että elämällämme on suureellisempi merkitys myöskin johtajiemme silmissä ja että toteutamme jotakin taivaallista suunnitelmaa asuttaessamme tätä maata. Jos ihminen on reilun kolmanneksen elämästään töissä, nukkuu kolmanneksen ja ajelee autolla, syö, kalustaa, sisustaa, lukee lehtiä, käyttää internettiä sekä nettikauppoja, istuu kahvilla ravintolassa, ryyppää, katsoo televisiota ja lopun aikaa murehtii elämänsä kurjuutta, millaista suunnitelmaa me silloin olemme toteuttavinamme?
Meidät on passivoitu keskittymään kuluttamiseen ja paskaviihteen tuijottamiseen, jotta emme katsoisi sekuntiakaan väärään suuntaan. Siksi on melko helppoa ymmärtää kansan valtaenemmistön vastahankaisuus esimerkiksi vaihtoehtomedioita kohtaan. Niiden uskominen tai edes lukeminen tuntuu väärältä, koska se ei toteuta sitä suunnitelmaa, johon meidät on koulittu - Elättämään johtajiemme, sekä niiden näennäisen demokratian keinoin valittujen sätkynukkejen että oikeiden johtajiemme neljättä valtakuntaa. Voit uskotella itsellesi olevasi vapaa, mutta sen kauniin hunnun toisella puolella on jotakin, jota et välttämättä tahdo nähdä.
Todellisuus on ruma... Me olemme orjia joille tarjotaan kuluttamisen, television ja valtamedian välityksellä aiemmin niin uskottava kuva vapaudesta ja siitä, että kaikki on hyvin. Todellisuus ei ole sitä, mitä sinulle kerrotaan. Sinulle valehdellaan päivittäin jo silloinkin, kun elämäntapaamme kehutaan loistavaksi ja säilyttämisen arvoiseksi. Kaiken kuluttamisen onnen sekä auvon, kuin myös valtamedian valheen kautta sinuun on iskostettu uskomus siitä, että tämä itsetuhoinen käytöksemme olisi hyväksi meille. Jos mietit elämäsi kulkua yhtään tarkemmin, huomaat, että puhun totta. Sen tunnustaminen voi olla vaikeaa, mutta jos olet päässyt näin pitkälle, että luet Nykysuomesta sen päätoimittajan kolumnia, uskon sinuun ja kykyysi myöntää asia itsellesi.
Pyörä pyörii vain niin kauan, kuin Sinä olet sen moottorina ja raha on sen laakereita rasvaamassa. Vallankumouksen ei tarvitse olla aseellista verenvuodatusta tai edes kabineteissa tapahtuvaa kitkuttelevaa vallanvaihtoa näennäiseltä "vaihtoehdolta" toiselle. Todellinen ja merkityksellinen vallankumous alkaa joka-ainoassa-asiassa Sinusta, kansalainen. Orjana on helpompi olla, jos ei katso tosiasioita, joten jos et ole valmis tunnustamaan itsellesi maailman todellista tolaa, katso toiseen suuntaan säästääksesi elämäntapamme pirstaloimaa psyykettäsi.
Muutos alkaa yksilöistä, oli kyse sitten kuluttamisesta, politiikasta tai lisääntymisestä. Vaihtoehdot ihmiselle ovat vähissä. Joko muutamme elämäntapaamme radikaalisti tai vaihtoehtoisesti kuolemme hiljaa pois. Olemmeko vajaamielinen huora, joka maksaa pokalleen tämän irstailuista, vai aloitammeko tervehtymisen kohti uutta ja parempaa kansaa? Kysymykseen voi olla vaikea vastata, koska vastaaminen edellyttäisi tuskaista tosiasioiden tunnustamista, mutta pyydän arvoisat lukijani, yrittäkää molempia.
Petri Perta






