Jutta Urpilaisen valtiovarainministerikauden alkaessa globaali finanssikriisi oli muuttunut euroalueen velkakriisiksi. Kriisin hoitaminen söi leijonanosan ministerin työajasta, mutta kaudella syntyi myös lukuisia merkittäviä sopimuksia ja päätöksiä.

Olen eurooppalaisen Suomen kasvatti. Liityimme unionin jäseneksi, kun olin 20-vuotias. Suomi oli aktiivinen ja osaava jäsenmaa jo tuolloin. Pääministeri Paavo Lipposen näkemyksellinen johtaminen rakensi vahvan kansallisen luottamuksen yhteiseen eurooppalaiseen toimintaan.

Sittemmin yhteistä luottamusta on horjutettu, ja näissä tunnelmissa käynnistyi myös oma kauteni valtiovarainministerinä. Globaali finanssikriisi oli nopeasti muuttunut eurokriisiksi.

Luottamuksesta ja siihen vahvasti yhdistyvästä yhteistyöstä kasvoikin ministerikauteni punainen lanka. Koen, että vuosina 2011–2014 rakennettiin uudenlaista luottamusta sekä eurooppalaiseen yhteistyöhön, kotimaiseen yhdenvertaisuuteen että myös talous- ja työllisyyspolitiikkaa suoraan tukevaan sopimiseen. Talouspolitiikan avainajatus oli siis jo tuolloin – muutama vuosi ennen Suomen juhlavuotta – ”yhdessä”.

Eurooppalaista yhteistyötä vaaran hetkellä

Finanssikriisi oli muuttunut eurokriisiksi, joka vei leijonanosan työajastani. Kriisinhoidossa täytyykin antaa suuri kiitos maailman parhaalle VM:n virkakunnalle, joka yöunistaan tinkien takasi erinomaisen valmistautumisen niin nopeissa kuin hitaammissa mutta sitäkin tärkeämmissä hetkissä.

Hallituskautemme eurokriisiä koskevan politiikan voi typistää sopimiimme vakuuksiin ja sijoittajavastuun edistämiseen. Vakuusneuvottelut veivät runsaasti aikaa, ja samalla niihin kohdistui myös kovasti ristivetoa. Meille oli kuitenkin tärkeää huolehtia siitä, etteivät suomalaiset veronmaksajat joudu muiden tekemien virheiden maksajiksi. Halusimme myös edistää eurokriisin keskellä ja pankkiunionia synnytettäessä sijoittajavastuuperiaatetta. Tuloksia sen osalta nähtiin niin Kyproksen ohjelman yhteydessä kuin pankkiunionissa.

Pidimme hallitusrintamassa yhdessä tärkeänä tiivistä eurooppalaista yhteistyötä, mutta samalla halusimme korostaa jokaisen maan omaa vastuuta taloudenpidosta. Pidimme tätä toimintalinjaa tärkeänä myös unionin uskottavuuden ja kansalaisten siihen kohdistaman luottamuksen näkökulmasta. Kriisimailta vaaditut kovat talouden tervehdyttämistoimet synnyttivät runsaasti keskustelua myös kansalaisten keskuudessa. Olen hyvilläni, että euroalueen talouskasvu näyttää kuitenkin nyt varsin vahvalta ja Kreikkakin näyttää vihdoin päässeen jaloilleen.

Yhteinen Eurooppa voi rakentua kestävästi vain yhteisen, terveen talouspolitiikan varaan. Tämä kestävä valinta on säilynyt hallituspolitiikan valtavirrassa sittemminkin.

Vahvempaa keskinäistä solidaarisuutta

Tuloerojen vaikutukset yhteiskunnassa ovat numeroja laajemmat. Keskinäinen solidaarisuus ja tunne yhteisestä yhteiskunnasta edellyttävät tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Ahkeruus pitää palkita, mutta haurasta keskinäistä luottamusta ei tule horjuttaa tuloeroja kasvattamalla.

Hallituskautemme lämpimimmät muistot tehdyistä päätöksistä liittyvät juuri tuloerojen kaventamiseen. Tuloerot kaventuivat hieman veroratkaisujen ja sosiaaliturvapäätösten yhteisvaikutuksesta, julkisen sektorin leikkauksista huolimatta. Pidän tätä saavutusta merkittävänä jopa kansainvälisesti tarkasteltuna.

Tulkitsen koko ajan vahvistunutta keskustelua johtajien palkoista saman eetoksen synnyttämänä. Ministeriaikanani puututtiin myös palkitsemiseen. Samalta viivalta ponnistaen Suomesta on rakennettu menestystarina, ja sama resepti toimii myös tulevaisuudessa.

Solidaarisuutta vastaan hankaavat myös veroparatiisit, joiden vastaisessa toiminnassa olimme kansainvälisessä eturintamassa ja joiden toimintaan on edelleen puututtava.

Itselleni oli tärkeää, että valtiovarainministeriössä lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen nähtiin kannattavana investointina. Esimerkiksi nuorisotakuun toimeenpanoon ryhdyttiin tosissaan ja ajatusta edistettiin myös Euroopan unionissa ja Maailmanpankissa.

Yksi harvoista ministeriaikana teettämistäni asiantuntijaselvityksistä liittyi juuri siihen, kuinka ennaltaehkäisevät investoinnit lapsiperheiden ja nuorten palveluihin tulisi nähdä osana julkisen talouden kestävyysvajeen ratkaisua eikä sitä haittaavana kustannuseränä. Tämän ajattelun soisi vahvistuvan yhteiskunnassamme, minkä vuoksi satsausten vaikuttavuuden tutkimustakin olisi syytä lisätä.

Sopimusyhteiskunnan puolesta

Suomen nopea kehitys agraariyhteiskunnasta Euroopan maiden eturiviin on nojannut muutamaan erityisvahvuuteemme. Koulutetun väestön, tutkimuksen ja innovaatioiden, sisun ja sinnikkyyden sekä vihreän kullan lisäksi olemme osanneet sopia. Sopimusyhteiskunta onkin kolmas johtava ajatus, jonka haluan nostaa esiin omalta ministerikaudeltani.

Politiikan ja työmarkkinatoimijoiden tulehtuneiden välien jälkeen pääsimme aikakauteen, jolloin syntyivät niin työllisyys- ja kasvusopimus, työurasopimus kuin raamisopimuskin. Sopimukset vaikuttivat merkittävästi sekä talouteen että yhteiskunnalliseen ilmapiiriin. Hallituksen päätös alentaa yhteisöverokantaa vaikutti samansuuntaisesti. Näiden ratkaisujen synnyttämistä myönteisistä vaikutuksista saamme nauttia tänään. Oli harmi, että samassa yhteydessä päätetyssä listaamattomien yhtiöiden osinkoverouudistuksessa oli valuvika, jonka onneksi myöhemmin korjasimme.

Iso näyttö hallituksen sopimisesta oli rakennepoliittinen ohjelma. Käynnistämäni uudistus pani käytännössä alulle välttämättömän ja laajamittaisen uudistustyön, jota eri hallitukset ovat sen jälkeen jatkaneet. Ohjelma sisälsi vaikeita ja kipeitäkin ratkaisuja, mutta sellaisia olivat myös haasteet. Rakennepoliittisella ohjelmalla haettiin vastausta siihen ongelmaan, että julkisen talouden kestävyys on edelleen pitkällä aikavälillä vaakalaudalla mutta säästöjä on enää vaikea tehdä ilman, että osutaan hyvinvointivaltion hermoytimiin. Siksi rakennepoliittista uudistustyötä tulee jatkaa jatkuvalla tahdilla niin nykyisien kuin tulevienkin hallitusten toimesta. Jälkikäteen arvioiden on helppo todeta, että kyseinen työ olisi ollut syytä panna käyntiin jo varhaisemmassa vaiheessa.

Haluan myös nostaa erikseen esille talouspoliittisen arviointineuvoston perustamisen. Päätöksentekijöiltä vaaditaan rohkeutta altistaa hallituksen ja oma toiminta riippumattomaan asiantuntija-arviointiin. Mielestäni arviointineuvosto on Suomessa ottanut hyvin paikkansa ja samalla ruokkinut tarpeellista talouspoliittista keskustelua.

Työ entistä vahvemman keskinäisen luottamuksen puolesta jatkuu niin valtiovarainministeriössä kuin muuallakin. Yhdessä tekemällä menestymme niin maailman foorumeilla kuin kotimaan arjen haasteissa. Pidetään siis huolta tärkeimmästä luonnonvarastamme eli keskinäisestä luottamuksesta.

Jutta Urpilainen

valtiovarainministeri 22.6.2011–6.6.2014

Lähde: Valtiovarainministeriö