Mainos:

Junes Lokka teki Kaikkosen ministerivalinnasta kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle

Päivitetty 10.6.2019, Julkaistu 6.6.2019 – Kirjoittaja Toimitus
"Perustuslain 60 § mukaan ministerien oltava rehellisiksi tunnettuja..."-sanoo Suomen perustuslaki. Lainkohta on jälleen ajankohtainen kun uusia ministereitä on valittu. Keskustan Antti Kaikkosen tausta on nostattanut laineita, sillä Kaikkonen on tuomittu rikoksesta, vieläpä sellaisesta, jonka voitaisiin helpostikin nähdä vaikuttavan tämän ministerityöskentelyyn, sekä kelpoisuuteen ministeriksi.
Junes Lokka

Antti Kaikkonen tuomittiin vuonna 2013 viiden kuukauden ehdolliseen vankeustuomioon luottamusaseman väärinkäytöstä. Tuomio liittyi Kaikkosen aikaan Nuorisosäätiön puheenjohtajana, jolloin säätiö antoi, vastoin omia sääntöjään vaalirahoitusta poliittisille toimijoille.

Kansalaisaktivisti, kunnanvaltuutettu ja mm. edellisissä europarlamenttivaaleissa ehdolla ollut Junes Lokka on tehnyt Kaikkosen valinnasta kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle, vedoten twiittinsä mukaan nimenomaan perustuslakiin.

Nykysuomi ei toistaiseksi ole tavoittanut Lokkaa kommentoimaan kantelua, sen sisältöä tai odotuksiaan kantelun mahdollisista vaikutuksista.

Edellinen pääministeri Juha Sipilä on median mukaan tarkistuttanut Kaikkosen saaman tuomion mahdolliset vaikutukset oikeuskanslerilta, joka ei kuitenkaan nähnyt ongelmaa Kaikkosen nimityksessä ministeriksi.

Mainos:

Alunperin Kaikkosen harteille asetettiin valtiovarainministerin viittaa, mutta kansan silmiin tämä vaikutti jopa hivenen liian kornilta vaihtoehdolta, joten pesti suli puolustusministerin palliksi.

Lähde: Twitter, IL

Aiheeseen liittyvää:

https://www.nykysuomi.com/2019/06/06/tassa-ovat-rinteen-hallituksen-19-ministeria/

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

17 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Röhkäle
Röhkäle
7 years ago

Kanki Kaikkonen oli takavuosien aikainen agendamedian palvontakohde. Jo sekin kertoo että limanuljaska on rötösherra mafian Consigliere.

kalleville
kalleville
7 years ago

Hanslankari
23.5.2019 16:30
Ja Tässä faktaa pääministeri ehdokkaasta…

Onko Antti Rinne sopiva Suomen pääministeriksi ?

Otteita Perustuslaista

60 § Valtioneuvosto Ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia.

*****
Huijauksia
– Suomen Kuvalehden mukaan Rinne joutui eroamaan AKT:n lakimiehen paikalta vuonna 1996, koska hän oli laskuttanut samoista työmatkoista kahteen kertaan.

– Vuosina 1995–1996 Rinne joutui maksamaan entiselle taloyhtiölleen 25 000 markan vahingonkorvaukset. Isännöidessään taloyhtiötä Rinne maksoi taloyhtiön rahoilla omia laskujaan ja aiheutti taloyhtiölle taloudellisia vahinkoja.

Levin Matkailukeskus Oy
-12.11.2018 Lapin kansa: Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne ilmoitti Lapin käräjäoikeudelle haluttomuutensa tulla todistamaan Kittilän kuntakäräjille. Rinne perusteli kantaansa sillä, että hän ei tiedä Kittilän kunnanjohtajan Anna Mäkelän erottamisasiasta.
Antti Rinteellä oli keskeinen rooli Anna Mäkelän irtisanomiseen johtaneen tapahtumasarjan alullepanijana. Hän oli ammattiliitto Pron puheenjohtaja ja Pro puolestaan hotelliyritys Levin Matkailukeskus Oy:n pääomistaja.

Ay-käräjät
– Käräjäoikeuden mukaan SDP:n puheenjohtaja ja kansanedustaja Antti Rinne on syyllistynyt työriitojen sovittelussa annetun lain rikkomiseen.
– YLE 20.12.2018 : ”Hovioikeus piti Antti Rinteen sakot työkiistasta voimassa – Lisäksi Rinne joutuu maksamaan Metsäteollisuudelle 16 000 euroa oikeudenkäyntikuluja”
SDP:n nykyinen puheenjohtaja Antti Rinne sai sakkotuomion koskien työtaistelun aikaistamista metsäteollisuusyhtiöissä vuonna 2011. Rinne toimi tuolloin Ammattiliitto Pron puheenjohtajana.

*****
Kyseessä on teot ei pelkät puheet tai kirjoittelut….
Antti Rinne on ay-liikkeen kasvatti henkeen ja vereen.
SDP on valinnut olemassa olon roolinsa ay-liikkeen käsikassarana, ei omana ja omilla voimillaan toimeentulevana poliittisena voimana.

Nyt tuo Suomen korkeimpia oikeusasteita kiertänyt puheenjohtaja pyrkii Suomen pääministeriksi.

Perustuslailla ei näytä olevan enää mitään merkitystä Suomen maassa…

Toki myös SDP sai oppositiokauden jälkeen historiansa toiseksi huonoimman tuloksen, tämä unohtuu usein mainita.

Lisäksi on hyvä muistaa, Kepu pettää aina, demarit koko ajan…

Minä Vain
Minä Vain
7 years ago

Asia varmaankin hoidetaan siten, että Lokan Ja Wiikin YT-kanavat ym. sosiaalisen median tilit menevät alas.

Pertti Grandell
Pertti Grandell
7 years ago

rikollisia koko jengi! uskomatonta porukkaa, mutta kun on demla ja polpo vielä pahempaa, niin yritetään kansalaisia syyllistää… on tää kauhee painajainen…..

Jägar
Jägar
7 years ago

Sananmukaisesti rosvohallitus koolla, hirteen joutaisi mokomat tai teloituskomppanian eteen!

Muhammad Ahbly
Muhammad Ahbly
7 years ago
Reply to  Jägar

Voi olla niinkin, mutta kun sisä- ja ulkoministeriöt on viherterroristien marxilaisen poppoon hallussa, luulen että kiikkuun kyllä päätyvät ”väärin” ajattelevat kansalaiset.

En yllättyisi jos kiihkokommunistinen ja suomalaisvihamielinen hallitus ottaisi tunnettujen anarkistien johtamat kuolemanpartiot ja pikateloitukset ”vihapuheesta” käyttöön.

Olihan säätytalolla ”oikeusvaltiota” kehittämässä tunnettu Vasemmistoliiton väkivaltaisen äärisiiven edustaja.

Nestori Lundahl
Nestori Lundahl
7 years ago

En mää täsä syylissi kaippa yhtikäs. Konekiväri ja Lokka mää kaipasi.

leinokimmo
7 years ago

Perustuslaki on ”sopeutettu” nykyiseen tilaan:

Julkinen lakitietokanta Finnlex: PL 118 § … Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä valtakunnanoikeudessa.

Tämä ”laki” tarvittiin turvaamaan eduksunnan varastaminen : ”Iltalehti 7.4. 2012 ”Eduskunnassa muhii miljardikaappaus”. Yli lain salliman perityt tasoitusvastuuraht aiotaan kaapata.

archive.today/kimmoleaks.fi

Kaija
Kaija
7 years ago

Junes, olisiko tuolla Rinteellä kolme (3) tuomiota? Siitä tietysti pääministeri, rötösherroja riittää??

fatwantarkistaja
fatwantarkistaja
7 years ago

Mistähän noi ei ole jääneet kiinni. + ne kaikki tulevat raiskaukset ja muu terrorismi, jota nuo tulevat harjoittamaan, josta eivät tietenkään saa tuomiota…

Käräjillä
Käräjillä
7 years ago

Eikös tuo Kaikkonen hakannut ex-vaimoaan useaan otteeseen ja ollut sen parittaja? Siis sitä virolaista?

Kukkiva Tölli
Kukkiva Tölli
7 years ago

Ja itse ”Pääpukari” sai juuri Hovioikeudesta korotetun tuomion talousrikollisuudestaan. Halla-Aho sentään on saanut tuomion rehellisyydestään.

Muhammad Ahbly
Muhammad Ahbly
7 years ago

Kohta tulee kansalle kylmää kyytiä kun viherfasistinen hallitus pääsee vauhtiin.

Sovitin jo keltaisia liivejä.

Tony
Tony
7 years ago
Reply to  Muhammad Ahbly

Bolshevistinen, ei fasistinen.

Kylmät väreet menee
Kylmät väreet menee
7 years ago

”Kanki kavaltaja” kaikkonen. Mitä rikollisempi, sitä parempi sanoo sipilä ja virnuilee.

juha.
juha.
7 years ago

Junes Lokka tekee arvokasta työtä, sillä hän tekee eikä vain puhu, että ”pitäisi”!

Eikä siinä vielä kaikki! Hän puhuu (asiaa) ja tekee, siis molempia yhtä lakkaamatta kuin hirvikärpänen, joka vipeltää itsepintaisesti anorakin alla ja hiuksissa.

Junes Lokka siippoineen on piikki herrojen ja rouvien lihassa, joka merkitsee oikeaa demokratiaa ja tutkivaa (hutkivaakin) journalismia.

Ja hän on saanut myös kärsiä tästä polpon ja Suomen EU-korruptoituneen hallinnon taholta aina pikkumaisuuksiin asti, kuten odottaa sopiikin.

Tosiasia
Tosiasia
7 years ago

Mikäli eduskunnassa sovellettaisiin edes puoliksi valtioneuvoston säädöksiä, olisi nykyinenkin eduskuntasali puoliksi tyhjiä jakkaroita täynnä, niin paljon on epärehellistä sakkia väärällään, joilla sidonnaisuuksia (lahjuksien antoja ja ottoja) sinne ja tänne pitkin eri johtokuntia sekä yrityksiä.

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.