EU:n oma pankki, Euroopan investointipankki (EIP), sijoittaa jopa 40 miljoonaa euroa suomalaiseen Steady Energy -yhtiöön. Rahalla edistetään pientä modulaarista reaktoria (SMR), joka ei tuota lainkaan sähköä, vaan ainoastaan kuumaa vettä kaukolämpöverkkoihin – kyseessä on pankin historian ensimmäinen sijoitus SMR-teknologiaan.
Ilmoitus tehtiin 15. syyskuuta, ja summa on osa laajempaa rahoituspakettia, jossa on mukana institutionaalisia, strategisia ja yksityisiä sijoittajia. EIP:n lehdistötiedotteen mukaan varat käytetään tutkimukseen ja kehitykseen, testaukseen sekä lisensointiin Suomessa vuosina 2026–2028 – työhön, joka edeltää ensimmäistä kaupallista laitosta. Yhtään reaktoria ei ole vielä toiminnassa.
Rahoitus on etuoikeutettu vakuudeton laina, joka voidaan vaihtaa osakkeiksi, jos yhtiö listautuu pörssiin. Pankki kuvailee sitä pitkäaikaiseksi kärsivälliseksi pääomaksi – käytännössä asemana, joka antaa EIP:lle mahdollisuuden tulla osakkeenomistajaksi, jos hanke onnistuu. Toimintaa tukee EU:n InvestEU-ohjelma.
Lämpöä sähkön sijaan
Steady Energyn LDR-50-reaktorikonseptin teho on 50 MW, ja se käyttää vettä sekä hidastimena että jäähdytysaineena, mikä on sama perusteknologia kuin nykyisissä kevytvesireaktoreissa. Ero on paineessa ja lopputuotteessa: matalamman paineen muotoilu tuottaa ensisijaisena tuotteenaan lämpöä, joka voidaan syöttää suoraan kaukolämpöjärjestelmiin – putkistoihin, jotka jakelevat kuumaa vettä koteihin, toimistoihin ja muihin rakennuksiin.
Koska lämpöä ei tarvitse ensin muuntaa sähköksi, huomattavasti suurempi osa reaktorin lämpötehosta voidaan hyödyntää EIP:n mukaan. Laitos on myös tarkoitus rakentaa maan alle, minkä pankki sanoo parantavan turvallisuutta ja suojausta.
Yhtiön toimitusjohtaja viittaa siihen, missä suurin osa energian kysynnästä todellisuudessa on.
— Yli 40 prosenttia lopullisesta energian kysynnästä on lämpöä. Suurin osa kuluttamastamme lämmöstä tulee fossiilisista polttoaineista., sanoo Tommi Nyman.
Hän sanoo yhtiön ratkaisun mahdollistavan "riippuvuutemme vähentämisen tuontipolttoaineista entisestään".
VTT:n spin-offista suunniteltuun listautumiseen
Steady Energy eriytettiin Suomen valtion tutkimuslaitos VTT:stä vuonna 2023. Helsinkiin rakennetaan parhaillaan ei-ydinkäyttöistä pilottilaitosta, jossa keskeisiä turvajärjestelmiä testataan ennen lisensointiprosessia.
EIP:n mukaan 3North Partners ja Steady Energy ovat ilmoittaneet suunnitellusta fuusiosta, jonka myötä yhdistynyt yhtiö listautuisi Nasdaq First North -markkinapaikalle Suomessa.
World Nuclear News raportoi, että yhtiö on allekirjoittanut sopimuksia 15 reaktorista Suomessa ja tavoittelee ensimmäisen rakentamisen aloittamista vuonna 2029. Vuonna 2025 Suomen Säteilyturvakeskus (STUK) totesi alustavassa konseptiarviossaan, että ratkaisut voitaisiin suunnitella täyttämään turvallisuusvaatimukset. Arvio ei ollut varsinainen lupa.
Joskus aikoinaan kun mv-lehti keräsi rahoitusta niin lupasivat kaikille tietyn summan lahjoittajille mv-mukin. No, en minä sen mukin väärti ole mutta olis se ollut kiva muisto. Samoin kuin se pinssi joka luvattiin Iljan kannattajakorttien kerääjälle.
Maailma muuttuu. Toivottavasti jatkaja löytyy.
Hahaha!!
Ryssän äänenkannattaja ”Nilja” on saanut suksensa ristiin Kremlin kanssa – rahahanat kiinni.
Naura sinä vaan sen Natosi kanssa tai peräti EU:n josta on Suomelle yhtä paljon hyötyä kuin syfiliksestä. Valtamedian, vihreiden ja muiden punakaartilaisten hellimä ajatus ”Putinin trolleista”, joka ainoassa katveessa sekä ”Venäjän rahoituksesta” on yhtä uskottavaa ja vedenpitävää jargonia kuin seula. Aivan samassa ”sarjassa painivaa” kuin ”Rauhanuskonto”, ”naiset ja lapset ”pakolaisina”, ”Tällä ei ole mitään tekmistä Islamin kanssa” (islamistinen terrori-isku, jossa kuolee väh. 30 ja 50 haavoittuu eriasteisesti. ”EU on lisännyt Suomen itsenäisyyttä”. ”On tärkeää, että Suomi on siellä missä asioista päätetään.” Siis suomi vs. EU… 6-0. Listan ollessa loputon. Mutta lopuksi erään kreikkalaisen suuren ajattelijan kuolematon viisaus. ”On niitä, jotka tekevät tekoja ja sitten niitä, jotka kulkevat perässä ja arvostelevat.”
Ilja Janitskin on kirjoittanut nimensä ja itsensä suomalaiseen historiaan siksi ajaksi mitä sitä on vielä ennen islamisaatiota jäljellä. Miestä, jota koko Suomen korruptoitunut virkakunta nukkehallituksineen Angela Merkelin käskystä ja ”drunckerin” alavireisen juomalaulun säestämänä on metsästänyt käyttäen kaikki alhaisimmat keinot, mitä heidän keinovalikoimistaan vain siksi, että tuo epäonnekseen venäläistä verta suonissaan omistavana miehenä on painanut nettijulkaisuun vain sen mitä on nähnyt… Sen ettei ”Keisarilla ole vaatteita!”
Lars, suvakkinahan sinä ET arvostele ihmistä etnisyyden perusteella? Nyt falskaa. Eikä tuo nyt niin hauskaa ollut, sinultakin jäisi se toinen totuus lukematta ja elämästäsi tulisi tylsää ja tasapaksua.
”Tasapaksua”! Elämä on siis tasapaksua ellei hauku kuin lintukoira venäläistä alkuperää olevaa ihmistä ja taasen nuole karvattomaksi muslimeita tai afrikkalalsia neekereitä. ”Vain kuolleet kalat menevät virran mukana.!”
Se kuule vasta on TASAPAKSUA!!!!
Tunkkaista rasismia pukkaa MV-porukalta. Ei mitään uutta auringon alla.
Mvlehdestä osakeyhtiö?
A ja B osakkeita. A osake varmistaa äänivallan säilymisen isännällä eli Iljalla.
Ilja on ohjeistanut toimittajiaan ja jyrkästi kieltänyt näitä päästämästä MV-lehteen juttuja, joissa kehutaan Nykysuomi-sivustoa tai edes viitataan siihen. Ilmeisesti hänellä on jotain vihaa ja kaunaa Nykysuomea kohtaan? Älkää siis tekään nyt mainostako MV-lehteä.
Ei MV:tä voi vaieta kuoliaaksi. Se on instituutio, joka on hiihtänyt umpihankea valmista latua muille ainakin rohkaisten lähtemään uimaan tsunamin omaista vastavirtaa. Mitä tulee eri julkaisuihin on jokseenkin turhaa kyräillä keskenään vain sen vuoksi kuka pääsee kukkulan kuninkaaksi milläkin hetkellä. Jokainen julkaisu on itsensä näköinen kuten pitää ollakin eli kuten luonnossakin jokaisella luontokappaleella on oma lokeronsa, jossa se hankkii ravintonsa. Kahta samanlaista ei voi olla yksinomaan jo sen vuoksi, ettei siinä ole mitään järkeä. MV-lehti on eräänlainen ”Seiska” -lehti, joka tuo räväkästi ja provosoivasti julki maahanmuuton negatiivisen puolen ja vieläpä lähes 100% totuuden, jota ei voi kiistää vaikka sitä tituleerataankin valhemediana sekä yksinomaisena tuulesta temmattuina valheina, joilla ei ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä. Jo se merkitsee jotakin, että Ilja Janitskinia on jahdattu koko korruptoituneen virkakoneiston voimin käyttäen niin järeitä ja maanisesti, että se on herättänyt ulkomaillakin lievästi sanoen kummastusta miehestä, joka ei nyt sentään ”venäläisyydestään” huolimatta ole sarjamurhaaja tai lapsenraiskaaja. Niitäkin Suomessa on mutta, mutta…
On turha enää vinkua MV-lehden ”mainostuloista” sillä sosiaalidemokraattiset jakkukalkkunat ja vihreät anarkistit onnistuivat reilu vuosi sitten karkoittamaan maksukykyisimmät mainostajat sivulta sillä samalla metodilla kuin yksittäisiä ”vääräuskoisiakin” savustetaan työnantajiin ottamalla yhteyttä ”Tiernapoika -tyyliin”. MV-lehti toimii ”höyryillä”, jos se jotain miellyttää ja taitaa kuollakin tämän perin harmillisen ”venäläisen” mennessä kaiketi sinne ”ryssän helvettiin”.
P.S. En ole MV-lehden sisäpiiriä. Ainoastaan pitkäaikainen lukija. Niin, näenkö vielä huomisaamun???
Olavi Mäenpää on tämä paskan takana…
Taisipa MV jo keikahtaa, kun on toista vuorokautta ollut sivusto remontissa. Toisaalla myös Vastavalkea- niminen sivusto on alhaalla eli ovatko sensuroijat päässeet niskan päälle?