Mainos:

Hämeen poliisilla takana villi yö

Julkaistu 11.11.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Hämeen alueella vuorokauden aikana oli noin 300 poliisitehtävää, joista noin 190 sijoittui yölle.

Eilen iltapäivällä noin kello kahden aikoihin tuli Eteläiseltä Rengastieltä ilmoitus, että mies heitti rivitalon ikkunan rikki jollain esineellä. Partio tapasi paikalta tekijän ja asiaa selviteltäessä mies kertoi yrittäneensä päästä vanhan naisystävänsä luokse, mutta nainen ei ollut suostuvainen päästämään häntä sisään, minkä takia hän kimmastuneena heitti pallogrillin ikkunasta läpi. Mies kiinniotettiin vahingontekoon epäiltynä ja kuljetettiin poliisilaitokselle jäähylle.

Heinolan keskustassa tapahtui yöllä noin kello neljän aikaan taksin ja henkilöauton välinen lievä peltikolari. Kolarista ei aiheutunut henkilövahinkoja, mutta sen sijaan kolarin jälkiselvittelyssä henkilöauton kuljettajalle aiheutui vammoja. Henkilöauto olisi ollut väistämisvelvollinen taksiin nähden, mutta tuli jostain syystä kuljettaja ajoi kolmion takaa taksin kylkeen.

Tapahtuma-aikaan taksin kyydissä oli kaksi noin 20-vuotiasta naismatkustajaa. Osallisten selvitellessä keskenään kolaria riitautui henkilöauton kuljettaja taksin matkustajien kanssa ja nimitteli naisia maksullista naista kuvaavalla alatyylisellä ilmauksella. Nimittelyn jälkeen molemmat naiset löivät henkilöauton kuljettajaa päähän. Lyöntien seurauksena henkilöauton kuljettajalle syntyi verta vuotavia vammoja. Asiaa tutkitaan kolarin osalta liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja jälkiselvittelyn osalta pahoinpitelynä.

Puolenpäivän aikaan Hämeenlinnan rautatieasemalla nainen kimmastui ja heitti juomalasilla ravintolan sisemmän lasin rikki. Naista epäillään vahingonteosta.

Mainos:

Hämeenlinnan Tuuloksessa noin 60-vuotias mies syyllistyi lievään pahoinpitelyyn lyömällä samassa taloudessa asuvaa naista matkapuhelimella ja retuuttamalla tätä suusanallisen riidan päätteeksi. Mies kuljetettiin poliisilaitokselle rauhoittumaan ja asiasta kirjattiin rikosilmoitus.

Forssassa noin kello kahden aikaan tuli kahdelle ulkopaikkakuntalaiselle samaan seurueeseen kuuluvalle henkilölle riitaa huoltoasemalla. Riidan päätteeksi mies potkaisi toista miestä päähän polvella sillä seurauksella, että mies menetti hetkeksi tajuntansa. Potkaisija otettiin kiinni pahoinpitelyyn epäiltynä. Uhrin vammat vaativat lääkärin hoitoa ja hänet kuljetettiin Forssan sairaalaan.

Noin kello yhden aikaan oli kahdelle miehelle tullut riitaa Hämeenlinnan Iittalassa sijaitsevassa ravintolassa. Miehet saivat suusanallisen riidan sovittua, mutta toisen osapuolen poistuessa ravintolasta oli riidan toinen osapuoli hyökännyt poistuvan miehen kimppuun ja alkanut pahoinpidellä häntä. Miehen pahoinpitelyyn oli osallistunut myös useita tekijän kavereita. Oman osansa pahoinpitelystä sai myös uhrin ystävä. Miehet pääsivät karkuun paikalta ja soittivat poliisit paikalle. Tekijöitä ei tavoitettu, mutta heidän henkilöllisyytensä on poliisin tiedossa. Ambulanssi kävi tarkastamassa uhrien vammat.

Noin klo 02.30 aikoihin kaksi miestä pahoinpitelivät toisiaan Hämeenlinnassa Sibeliuksenkadulla sijaitsevassa ravintolassa. Miehet kertoivat, että heille oli tullut suusanallista riitaa, joka oli yltynyt käsirysyksi. Tappelun päätteeksi oli toinen mies kerinnyt huitaista toista tuopilla päähän, ennen kuin järjestyksenvalvojat saivat heidät erotettua toisistaan. Molempia epäillään pahoinpitelystä ja vammat jäivät vähäisiksi.

Lähde: Poliisi

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

3 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Röhkäle
Röhkäle
7 years ago

Hitaat hämäläiset suuttuivat toisilleen kun viimein tajusivat mitä kymmenen vuotta sitten heitetty herja tarkoitti. Vai olisiko feministien mieleinen miehekäs kulttuuri äitynyt hirnahtelemaan?

juha.
juha.
7 years ago

Varsin ”osuva” kuvituskuva. Joskus tuntuu siltä, etteivät ihmiset osaa muuta kuin tapella ja riita pitää saada aikaan, vaikka kirpun kokoisesta asiasta.

Ajatusrikollinenko?
Ajatusrikollinenko?
7 years ago
Reply to  juha.

Samaa mieltä. Ihmiset ovat jo niin juurettomia tässä relativistisessa kult-marx -helvetismissä, että pelkkä olemassaolon tarkoiteksottemuus jo saa ihmiset äkkipikaisiksi ja helposti pienestäkin häiriintyväksi.

Vassarit ovat pisimmällä tässä suunnassa, jota veronmaksajat ja perheelliset sokeasti seuraavat, omaksi tuhokseen.

Tuossa on eräs syy miksi islamilaista väkivaltaa massamaahantuodaan. Helvetillis-anarkistista pimeyttä on helpompi siirtää paikasta toiseen, kuin tuottaa.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu tänään 08:39 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.

Suomalaisista pennuista tuli kansainvälisiä uutistähtiä

Julkaistu 26.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Valkoruskea vastasyntynyt pentu nukkuu sinisellä peitolla, ja sen takana näkyy muita pentuja Ylen suorassa lähetyksessä.
Hilkan kuusi pentua syntyivät 10. lokakuuta ja esiintyvät Ylen suorassa lähetyksessä, joka on nyt saanut kansainvälistä medianäkyvyyttä.

Suomen Pentulive on herättänyt kansainvälistä kiinnostusta. Hilkan kuuden pennun suora lähetys näkyy nyt uutisoinnissa ympäri maailmaa.

Lagotto romagnolo Hilkka synnytti kuusi pentua 10. lokakuuta. Pentulive on suora lähetys koiraperheen arjesta kasvattajan kotona, kuvattuna hänen omassa makuuhuoneessaan.

Ohjelma lähettää suoraa lähetystä ympäri vuorokauden suomalaisen yleisradioyhtiö Ylen suoratoistopalvelussa Yle Areenassa, ja se on nyt kuudennella tuotantokaudellaan.

Viime päivinä The Times, CNN ja Daily Mail ovat kirjoittaneet ohjelmasta.

Mainos:

— Tuntuu epätodelliselta, että CNN ja BBC näyttävät pätkiä pennuista, kasvattaja kertoo Ylelle.

Vieraita ulkomailta osallistui, ja terveisiä muista maista näytettiin torstai-illan chat-istunnon aikana. Ulkomaiset tiedotusvälineet ovat näyttäneet myös videopätkiä Hilkan aiemmasta pentueesta.

Tiedetoimittaja Pirjo Koskinen sai idean Pentuliveen useita vuosia sitten. Häntä on haastatellut The New York Times, mutta artikkelia ei ole vielä julkaistu.

Hän toivoo uuden yleisön ymmärtävän, että koirien hyvinvointi on etusijalla. Pennut eivät elä studiossa, vaan viettävät normaalia elämää kasvattajan kotona.

— Meille on erittäin tärkeää, että koirien hyvinvointi otetaan vakavasti ja että kasvatus tapahtuu vastuullisesti, sanoo Pirjo Koskinen.

Äänestys pentujen nimistä on päättynyt. Pennut oli määrä nimetä suorana lähetetyssä nimijuhlassa lauantaina 24. lokakuuta.

Myös Ruotsin hidastempoinen eläin-TV on noussut kansainvälisiin uutisiin. Sky News, NBC ja AP käsittelivät ruotsalaisten kiinnostusta verovaroilla rahoitetun valtion yleisradioyhtiö SVT:n Suureen hirvivaellukseen, joka on rauhallinen suora lähetys hirvien kevätmuutosta Ångermanälven-joen varrella.