JO VUONNA 2012 tutkimusprofessori Matti Rimpelä varoitti lastensuojelun yksityistämisen vaaroista. Nyt eletään aikaa, jossa vauhtiin päässeen yksityistämisen edellyttämä ja palveluntuottajien vaatima liiketoiminnan jatkuvuuden varmistaminen vaativat aina vain enemmän ja enemmän sijoitettuja lapsia.
Elävässä elämässä huostaanotettavia ei riitä tasaiseen tahtiin joka kuukausi jokaista sijoituslaitoksen punkkaa täyttämään. Liikelaitoksissa kapasiteetin vajaakäyttöä ei kuitenkaan katsota hyvällä. Ulkomaiset sijoittajat, sijoitusyritysten rahoittajat, vaativat keskeytyksetöntä lapsiorjien toimittamista, jotta voitot voidaan maksimoida.
Muu kuin huostaanotto ei kunnille ja palveluntuottajille enää riitä. Oulu ja muutamat muut kaupungit ovat siirtyneet lastensuojelussa työtapaan, jossa avohuollon tukitoimia ei käytetä.
Vuosia on kulunut prof. Rimpeläisen varoittavista sanoista. On ehditty jo lastensuojelun sijoituskotibisnesten kypsien markkinoiden vaiheeseen. Markkinaosuuskilpailu on alkanut ja on julmassa vauhdissa. Jääkö lastensuojelun monopoli parille ulkomaiselle sijoittajalle, ja jääkö lastensuojelun palveluntuottamisen kotimaisille pienyrittäjille saumaa laisinkaan? Kummallakin puolella on kannattajansa ja edunvalvojansa, ja kumpikin tarvitsee markkina-asemaansa vahvistaakseen yhä enemmän sijoitettavia lapsia.
Sodassa lastensuojelun markkinaosuuksista ulkomaiset sijoittajat vs. kotimaiset yrittäjät tarvitsevat asiakkaita, lisää asiakkaita. Ne tarvitsevat enenevässä HUOSTAANOTETTUJA LAPSIA, ja mielellään enemmän kuin kilpailija.
Viis laeista!
Lastensuojelun lainrikkojat kehuskelevat asiakkailleen nauraen, että tee vain ilmoitus AVI:oon tai vie hallinto-oikeuteen, sehän on sun oikeus. Noin itsevarman välinpitämätön ja ylimielinen suhtautuminen viralliseen laillisuusvalvontaan voi johtua ainoastaan vahvasta tietoisuudesta siitä, että lastensuojelulle laillisuusvalvojat eivät missään tilanteessa sanktioita aseta eivätkä moitteita anna.
Oulussa lastensuojeluvirkailija ilmoitti vastikään kuntaan muuttavalle äidille, jonka lastensuojeluasiakkuus olisi pitänyt myös siirtää muuton vuoksi Ouluun, että avohuollon tukia Oulussa ei käytetä. Ilmoitus jatkui, että ainut mitä Oulu tarjoaa, on huostaanotto.
…että sellainen tervetuliaispuhe Oulun sosiaalitoimelta parempia elämisen ehtoja etsivälle yksinhuoltajalle, kaupungin uudelle asukkaalle.
Viis tuesta!
Avohuollon tukitoimet ovat niitä, joiden käyttömahdollisuudet pitäisi kaikki olla tutkittuna ja testattuna, ennen kuin lastensuojelun pakkotoimiin ryhdytään. Niistä lastensuojelun virkapäälliköt puhuvat juhlapuheissaan melkein uskottavan vakuuttavasti (kuukausipalkkainen hymy huulillaan), joidenkin mielestä upeasti lapsista huolta kantaen.
Kun juhla on ohi, juhlapuhuja ripustanee hymynsä naulaan ja naftaliiniin odottamaan seuraavaa juhlaesiintymistä.
Lastensuojelun avohuollon tukitoimet, siis ne joita likimainkaan kaikissa kaupungeissa ei enää käytetä, ovat näitä:
▪ tukea lapsen ja perheen ongelmatilanteen selvittämiseen;
▪ lapsen taloudellinen ja muu tukeminen koulunkäynnissä, ammatin ja asunnon hankinnassa, työhön sijoittumisessa, harrastuksissa, läheisten ihmissuhteiden ylläpitämisessä sekä muiden henkilökohtaisten tarpeiden tyydyttämisessä;
▪ tukihenkilö tai -perhe;
▪ lapsen kuntoutumista tukevia hoito- ja terapiapalveluja;
▪ perhetyötä;
▪ vertaisryhmätoimintaa;
▪ loma- ja virkistystoimintaa; sekä
▪ muita lasta ja perhettä tukevia palveluja ja tukitoimia.
Haluttuja geenejä
Suurimmassa huostaanottoriskissä kautta Suomen ovat kauniin ja älykkään, fiksusti käyttäytyvän äidin sinisilmäiset kiltit lapset, jotka eivät aiheuta työtä sijaiskodissa.
Sijoitettavan lapsen hyvät geenit ovat haluttua tavaraa.
Oikeasti apua tarvitsevalle lapselle sijoituspaikkaa on lähes mahdoton saada. Tämän olen kokenut omissa asiakaskontakteissani jo monet kerrat. Samaa todistavat lapselleen apua hakeneet vanhemmat.
Valvontaa vaille jätetty lastensuojelu on lanseerannut oman mafiansa, lausunnonantajien ja olosuhdeselvittäjien armeijan, valtionosuuksilla kustannetun lapsenryöstöbisneksen apajille. Lastensuojeluvirkailijat palvelevat lastensuojelupalveluja tuottavia liikelaitoksia juristeria-experttien ja järjestöjen lausunnonkirjoittajien tuella. Kunnat ovat jo pahoin riippuvaisia sijoitustensa spekulaatiovoittoja maksimoivista, kansainvälisessä omistuksessa olevista huostaanottoliikelaitoksista, joita ilman kunta ei voi toimia.
Kunnat kuristusotteessa
Kunnat ovat laitosten armoilla. Ne ovat paikoitellen monopolimarkkinoiden automaattisia maksajia markkinoilla, joilla todellista hintakilpailua ei ole.
Suurin maksettava "hinta" on vaadittu asiakaskannan määrän nostaminen, minkä vuoksi huostaanottobisnes on ryöstäytynyt täysin laittomille urille. Laillisin keinoin vaadittua määrää skalpeerattavia lasten päitä ei lastensuojelukaan voi laitoksiin siirtää.
Etenkin kaupungeille kelpaa nykyisin vain lapsen pakkosijoitus ja huostaanotto, KOSKA SE TUO SUURIMMAT VALTIONAVUT KAUPUNGIN KASSAAN JA PALVELUNTUOTTAJAN LIIKEVAIHTOON.
Lastensuojelun nollabudjetti
Yhteiskunnan maksamat kokonaiskulut lastensuojelun ulkoistaminen yksityisille laitoksille on moninkertaistanut!
Kunnat saavat valtion maksamista valtionosuuksista suurin piirtein saman verran veroina takaisin, mitä se maksaa omana sijoitusosuutenaan lapsen huostaanotosta (noin neljännes huostaanoton kustannuksista). Siinä on syy, miksi joillekin kaupungeille ja muutamille kunnille kelpaa enää vain ja ainoastaan lastensuojelun yksi työmuoto eli pakkohuostaanotot!
Räjähtävään kasvuun villiintynyttä kuntien ja kaupunkien lapsenryöstöbisnestä ei valvo kukaan. Siinä olen täysin samaa mieltä Rimpelän kanssa. Lisään tähän vielä viime vuosien kokemuksista sen, että kaikkein vähiten lastensuojelua valvovat viralliset laillisuusvalvojat aluehallintovirastot ja hallinto-oikeudet.
Köyhä kunta on lapsen turva
Se on todettava, että kunnioitettavaa, ihmisläheistä, aidosti lapsen parhaaksi tehtyä lastensuojelutyötä on vielä köyhissä kunnissa, pienissä kunnissa yleensä, ja kunnissa, jotka ovat riittävän pieniä, niin että likaisimpia virkapäätöksiä ei voi tehdä kuntalaisten katseilta ja kohtaamisilta salassa.
Useimmissa kaupungeissa lastensuojelun yksityistäminen on ollut taloudellinen ja inhimillinen katastrofi, jonka pitkittämisestä tunnoton, sydämetön ja laista piittaamaton lastensuojelun virkakunta pitää huolen.
Yksityistämisen riskit ovat kärjistyneet ja toteutuneet Suomen lastensuojelussa. Sama kehitys lienee odotettavissa koko SOTE-uudistuksessa.
* * *
OTE tutkimusprofessori Rimpelän haastattelusta vuodelta 2012 alla olevan linkin artikkelissa. Tältä Suomen lastensuojelu näytti jo yli viisi vuotta sitten. Se on sama aikajänne, jonka olen julkisesti jo moneen kertaan määritellyt lastensuojelun syöksykierteen ja röyhkeimpien laittomuuksien kestoksi. Noista ajoista lastensuojelun syöksykierre on vain vauhdittunut.
Leimaa antavaa kelvottomalle kehitykselle on ollut avoimen laittomat lastensuojelun työtavat. Muuten kaupungit ja kunnat eivät ole voineet markkinoiden imua voi tyydyttää.
”Kansainväliset pääomasijoittajat ovat jo haistaneet lastensuojelussa markkinaraon, eikä se yllätä. Tutkimusprofessori Matti Rimpelä sanoo toiminnan olevan täysin bisneslogiikan mukaista.
– Taloudellisesti osaamattomat kunnat ovat luoneet tilanteen, jossa kysyntä ja tarjonta ovat epätasapainossa. Lapsibisnestä ei valvo kukaan.”
https://www.is.fi/taloussanomat/yrittaja/art-2000001757336.html
Esko Leipälä
Katso myös:
