Nyt kun Suomen lastensuojelu on mennyt pelkäksi lapsenryöstöbisnekseksi, jota ylläpidetään asiakaskirjausten valheilla ja väärentämisellä ja sapluunatekniikalla monistetuista huostaanoton perusteista, niin on hyvä lukea tekstiä "itse asiasta kokeneen" Mikael Gabrielin haastattelusta.
Toki lastensuojelun törkeät tavat tiedetään "ylemmillä tasoilla", mutta laillisuusvalvojat korkeimpia laillisuusvalvojia myöten haistattavat pitkät lastensuojelun asiakkaiden kanteluille ja valituksille.
Nykyisin asiat ovat lastensuojelun toimistotyössä yhtä loputonta rikosta ja virkailijoiden häpeämätöntä, avointa uhoamista, että kukaan ei voi heitä saattaa rikoksistaan vastuuseen, niin voi vain kuvitella ja arvata saattaa, mitä lastensuojelutyö suoraan lasten ja nuorten kanssa on.
Tätä maata hallitaan valehtelemalla. Lastensuojelun päätöksiä tehdään röyhkeän avoimeen valehteluun perustuvilla kirjauksilla, ja syylliset vapautetaan heidän omia valheitaan rikostuomioista vapauttaviin tuomioihin monistaen, vaikka tuomareilla ja "tuomareilla" on tieto siitä, että todisteet virkailijan syyllisyydestä ovat kiistattomat, ja syyllisellä itsellään ei ole sanojensa vahvistukseksi muuta kuin oma tittelinsä. Vaan ne todisteet pitäisi suostua tuomiolaitoksessa vastaanottamaan, mutta kun ei oteta eikä tilaisuutta anneta.
Jo toisen kerran sain eduskunnan oikeusasiamieheltä kannanoton, joka perustuu aktiiviseen todisteiden torjuntaan ja vain virkakunnan/virkailijan omaan näkemykseen syyttömyydestään. Tilaisuutta kantelijan vastauksen antamiseen syyttömyyttään vakuuttelevan virkakunnan selittelyihin ja kiistämisiin ei suotu.
Päätös ”ei aihetta moitteisiin” oli tehty ikään kuin salaa heti syyllisen selittelyjen jälkeen. Päätösperusteet oli kopioiotu syylisen väittämistä, joihin edes kommentointioikeutta kantelijalle ei annettu.
Vastausta syyllisen antamiin vastineisiin ei suotu, eikä siinä kantelussa tilaisuutta syyllisen valheiden kaatamiseen jätetty. Se on sitä laillisuusvalvojan harkintavallassa olevaa rikollisen virkamiehen pelastamisohjelmaa, mihin tämän valtakunnan "laki ja oikeus" on viime vuosien aikana viritetty.
Jos käräjillä ryöstäjä saisi itse kertoa, onko hän syyllinen, ja se olisi ainoa ja viimeinen puheenvuoro, mitä sallitaan, ja tämän syyllisen selittelyjen perusteella tehtäisiin päätös suomatta ryöstön uhrin sanoa sanaakaan, niin johan siitä meteli nousisi. Se on kuitenkin NORMAALI TYÖJÄRJESTYS hallinto-oikeudellisissa prosesseissa, kanteluissa ja valituksissa! Siinä näkyy se ero, mikä on käräjäsaleissa vaikuttavan oikeudenkäymiskaaren ja hallinto-oikeutta ohjaavan hallintolainkäyttölain määritelmä todisteista ja todisteluista.
Käräjäoikeuden ”todiste” eroaa hallinto-oikeudellisesta ”todisteesta” kuin päivä ja yö. Eron syvyyttä harva juristikaan ymmärtää.
”Virkamies on aina oikeassa”, ei ole vitsi, vaan hallintolainkäyttölakiin kirjattu virkainkvisiittoreille määrätty päätösperiaatteiden noudattamisen virkavelvollisuus.
Hallinto-oikeudessa virkamies on itse omassa asiassaan paras ja ainoa sallittu todistaja. Näin määrää ja toimii hallintolainkäyttölaki, jonka mukaan laillisuusvalvojan ja tuomarin on hallinto-oikeutta myöten junailtava ja vapautettava automaattisesti virkamies sanktioista (rangaistuksista).
Virkavastuun käsite on Suomen laista poistettu!
Julkisoikeuden ja hallinto-oikeuden tasolla sellaista ylevää käsitettä kuin "virkavastuu" Suomessa ei enää ole. On vain kansalaisen omalla riskillä ajettava rikosvastuu!
Samalla Suomi on jaettu kahteen rälssiin: kansalaisiin, joista nälkäänsä leipää varastanut tuomitaan käräjillä, ja virkakuntaan, joka saa vaikka keksityin perustein hajottaa perheitä ja ryöstää lapset keksityin perustein, ilman että hänelle mitään tuomiota siitä tulee.
Virkarälssiä varten on eri oikeuslaitos, hallinto-oikeudet, joissa tuomion sijaan heidän kunniansa silotellaan.
Pelkkä yksityisellä riskillä ajettava virkemiehen virkarikosvastuu valtion ja kuntien virka-asioissa ei ole mitään oikeutta. Tämä maa, jossa virkakunta saa valehdella ja väärentää (fabrikoida) päätösperusteet jopa lasten ryöstämiseen kodeistaan kenenkään estämättä ja tuomitsematta, ei ole enää oikeusvaltio. Sellaiseen suohon Suomi on sukeltanut.
Viimeisen runsaan puolenkymmenen vuoden aikana Suomen lastensuojelusta on tullut pelkkää lapsenryöstöbisnestä, jossa valtion varoja ohjataan surutta kavereille ja hyvä-veli-seuroille. Saavat niistä tuloista kaupungitkin ison osansa jo ensimmäisenä verovuonna, sillä verot valtionavustuksilla kasvatetusta lastensuojelun palveluntuottajan liikevaihdosta ja sen maksamasta kulutuksesta siirtyvät myös kunnan kirstuun jo ensimmäisenä vuonna ja joka vuosi siitä eteenpäin, kun lapsi on sijoitettuna. (Jollakin tavoin kuntien lapsenryöstösoppa liittyy SOTE-jahkailuun, se vain on liian pitkä tarina tähän vielä jatkaa.)
Suomesta puuttuu se intressiryhmä, jolla lapsen hyvinvointi olisi aidosti arvokas tavoite. Valtion maksamat automaattiset rahavirrat ovat syövyttäneet virkakunnan moraalin. Puoli miljoonaa euroa yhden perheen lapsista muutamassa vuodessa - käytännössä yhden virkailijan päätöksellä! Juuri tuosta syystä kunnat eivät enää käytä rahaa lastensuojelun avohuollon tukitoimiin. Niillä on liian kiire päästä isoihin rahoihin käsiksi.
Avohuollon tukitoimet olisivat todellinen kulu, mutta kun lapsi huostaanotetaan, se on isosti tuottava, kunnan parastuottoisin ja paraskatteisin bisnes. Tästä syystä rehellisiä kirjauksia lastensuojelussa ei enää juuri ole, ja asianosaisjulkisia kirjauksia pantataan asianosaisilta jopa vuosien ajan.
Summaat, jotka lapsenryöstöbisneksessä saadaan yhden ”minulla on huoli” -huoliammattilaisen sapluunalla maksuun, vaihtelevat tyypillisesti 80.000 – 150.000 euroon per lapsi per vuosi. Ei niihin ”huolenaiheisiin” mitään faktaa tarvita. Virkailijan ”intuitio” ja ”ennaltaehkäisevänä toimena” eivät nekään ihan vieraita perusteluja lapsenryöstöbisneksen perusteluina ole.
Samalla sapluunalla isät ja äidit tuomitaan tosiseikoista riippumatta kelvottomiksi lapsiaan tapaamaan.
Lastensuojelun suurin ilonaihe ja tarkimmin passattu toimija on katkeroitunut narsisti-psykopaatti-exä, joka takaa sen, että aina riittää tämän vieraannuttajan ideoita toimeenpantavaksi niin, että pakkotoimia lasta kohtaan voidaan jatkaa.
Suuri on se lobbaajien joukko, joka toinen toistaan hienompia sivistyssanoja viljellen selittää, miksi lakiin ei saa kirjata sanktiota perättämiä lastensuojeluilmoutuksia ja perättömiä rikosilmoituksia exästään tehtailevalle vieraannuttajalle. Jatkuva, tasainen liikevaihto, yhdellä päätöksellä moneksi vuokdeksi, lastensuojleu takaa nimenomaan alistumalla vieraannuttajan käskyläiseksi ja hänen käskyjensä toimeenpanijaksi.
Lastensuoleun ja vieraannuttajexien symbiooosi selittää suurimman osan vuosia kestävistä eroriidoista. Niitä riitoja ylläpitää ja niiden jatkumista varjelee kaikin mahdollisin keinoin lastensuojelu! Yksi taitavimmista ja ahkerimmista tässä suhteessa on Espoo.
Psykopaattina vieraannuttaja on ihan tunnoton sille, että hän tuhoaa omat lapsensa, ja se sopii lastensuojelulle. Pakkotoimia voidaan jatkaa, ja bisnes - se on: automaattisesti kaupunkiin virtaavat korotetut valtionosuudet (nykyisin maksimaaliseksi jyvitetyt valtionosuudet) - jatkuu jopa 18 vuotta esim. tahallaan ylidiagnosoidusta erityislapsesta 150.000 euroa per lapsi per vuosi.
Se että psykopaatti-vieraannuttaja-exän lasten kouluarvosanat putoavat huostassa ollessa 2-3 numeroa vanhalla kouluarvosana-asteikolla 4-10, se ei ole lastensuojelulle mikään huolenaihe, vaikka muuten he osaavat olla niin kovin, kovin huolissaan, koko kuukausipalkan edestä. Mutta homma ei toimi toisinpäin: jos lapsen koulumenestys kotioloissa putoaa samaan tahtiin, niin se on huostaanoton peruste.
Huostassa olevan lapsen koulumenestyksen romahtaminen takaa kunnan ja kunnan lastensuojelun palveluntuottajien bisnesten jatkuvuuden. Pääsevät siinä kunnan ja kuntayhtymien moniammatilliset tiimitkin osingoille lapsen tuskan avulla kierrätetystä ylimääräisestä tulovirrasta valtiolta kuntiin.
Tällaisena lastensuojelun onnettomin häntäpää todellisuudessa, tarkistettujen dokumenttien valossa, näyttäytyy. Onko se sitten 10-15 %, vai 60-80 % koko lastensuojelun asiakaskunnasta, olisi syytä saattaa valtiovallan tutkintaan. Yhtään lastensuojelun virkailijaa, ei ainakaan päällikkövirkailijaa, siihen tutkimustiimiin ei saisi kuulua, mikäli tutkimuksesta halutaan uskottavaa lopputulosta.
Tämän maan lastensuojelu on vajonnut syvälle. Sanon tämän 28 vuoden kokemuksella vaikeuksiin joutuneiden lasten ja heidän omaistensa auttajana.
YLLÄ OLEVAN KOMMENTOIN muun muassa Oulun ja Oulunseudun, Tampereen, Porin, Espoon, Jyväskylän, Hämeenlinnan, Keuruun, Sastamalan ja Kankaanpään lastensuojelua muistaen.
Aiheen tynkää voisi olla Kuopioistakin, mutta viestit Kuopiosta ovat minulle toisen käden tietoa, ei suoria omia asiakaskontakteja.
Esko Leipälä
Katso myös:
