Esko Leipälä: Lastensuojelun ihmiskauppaa suoraan synnytyslaitokselta Oulussa

Julkaistu 4.4.2018 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 7 minuuttia

”Taloudellisesti osaamattomat kunnat ovat luoneet tilanteen, jossa kysyntä ja tarjonta ovat epätasapainossa”, sanoi tutkimusprofessori Matti Rimpelä vuonna 2012.

Totta on, että kunnat ovat luoneet tilanteen, jossa lastensuojelun palvelujen kysyntä ja tarjonta ovat epätasapainossa, mutta sitä ne eivät ole tehneet osaamattomuuttaan. Päinvastoin. Kuntien lastensuojelun omat resurssit on suunnitelmallisesti purettu, eli lastensuojelun yksityisten palvelujen kysyntä on nostettu tahallaan niin korkealle, että hinnoittelussa on palveluntuottajien markkinat.

Kuntien omien lastensuojelun resurssien nollaamisen jälkeen lastensuojelun palveluntuottajat voivat pyytää palveluistaan mitä hintaa tahansa. Se hinta niille on myös maksettava.

Samalla on luotu optimaaliset olosuhteet lastensuojelun korruptiolle. Pelkästään yhden perheen lasten arvo lastensuojelun palveluntuottajille on monia miljoonia euroja koko sijoitusjakson ajalta.

Huostaanoton tuotto pelkästään yhden perheen muutamasta lapsesta on jo puoli miljoonaa euroa vuodessa!  Eikä sitä rahavirtaa kontrolloi kukaan eikä mikään, ja asiaa koskevat päätökset ja päätösperusteet pysyvät LASTENSUOJELUN PÄÄTTÄJÄN HENKILÖKOHTAISEN SALASSAPITO-OIKEUDEN kätköissä.

Taatusti noita summia jakamassa ovat muutkin kuin vain palveluntuottajat itse henk. koht.

Valvonnan puute johtaa korruptioon

Voiko kukaan vakavissaan uskoa, että miljoonien eurojen rahavirrat, joita kukaan ei valvo, jäisivät rikollisilta hyödyntämättä?

Voiko kukaan vakavissaan uskoa, että näiden rahavirtojen suuntaamisesta henkilökohtaisen salassapito-oikeuden kätköissä toimivat virkamiehet eivät vahingossakaan syyllisty omaneduntavoitteluun tai oikeudettoman hyödyn jakamiseen kavereilleen?

Näin eduskuntakin voi uskotella itselleen, mikä on ollut nähtävissä mm. lapsen huoltoa ja tapaamista koskevan lain kokonaisuudistuksen valmistelussa. Vieraannuttaja -käsitteen sisällyttämistä sanktioitaviin säädöksiin lapsijärjestöt eivät sallisi. Eipä tietenkään, koska suuressa määrin laiton lapsikauppa on vieraannuttaja-exien vaatimuksesta tapahtuvaa kostoa, jossa exä, lapsen isä tai äiti, ei sääliä eikä myötätuntoa tunne edes omia lapsiaan kohtaan.

Lastensuojelun lapsikauppa pyörii huomattavan suurelta osin vieraannuttaja-exien vaatimusten toimeenpanon kautta.

Lastensuojelun korruptio on johtanut kohtuuttomiin kustannuksiin ja yleisesti laittomiin, tosiseikkojen vastaisiin päätösperusteluihin. Niille markkinoille palveluntuottajiksi ovat kiirehtineet myös Suomessa toimivat useimmat lastensuojelujärjestöt!

Röyhkeimmin lainvastaisilla työtavoilla lapsenryöstöbisnestä pyöritetään Oulussa, Espoossa, Hämeenlinnassa, Tampereella, Jyväskylässä, Kankaanpäässä ja Porissa. Näissä kaupungeissa primääriongelma ei ole lastensuojelun virkailijoiden tyhmyys ja osaamattomuus, vaan röyhkeys ja tietoisuus siitä, että lastensuojelun päätöksentekijöille AVI ja hallinto-oikeus eivät tuomioitaan jaa.

Hyvä-veli-verkostojen apajat lastensuojelussa

Yllä mainituissa kaupungeissa kakkostason ongelma on tiukka organisoituminen uskonveljien kanssa samaan lahkoon, joka hieman vaihtelee alueittain. Paikkakunnalla saattaa toimia 2-3 muita vahvempaa, periaatteessa kilpailevaa uskontokuntaa. Taloudellisessa eduntavoittelussaan ne kuitenkin löytävät herkästi epäpyhän yhtenäisyyden, yhteisen sävelen, jolla varmistetaan rahanjako tasapuolisesti vuoroin mulle, sille ja tuolle.

Ilmeinen kolmostason ongelma on siinä, että villeimmissä lapsenryöstökaupungeissa ovat Suomen vahvimmat ja kaiken virkakunnan kesken kattavimmat hyvä-veli-järjestöt, joista merkittävimpänä ovat vapaamuurarit. Esimerkiksi Tampereelta löytyy vapaamuurareita päällikkötason virkamiehistä kunnan, poliisin, oikeuslaitoksen, valtion väliportaanhallinnon virastojen ja terveydenhuollon piiristä TaYSia myöten. Sama on tilanne Oulussa, Porissa ja Espoossa.

Huipputarjous: ateistin lapsi

Oulun lastensuojelun virkakunta levitti sanaa ”ateistiäidin vauvasta” uskonnollisissa työtehtävissä ja uskonnollisissa ammateissa pätevöityneille sijoituskotiyrittäjille. Markkinointikirjeen sisältö oli, että nyt olisi tarjolla synnytyslaitokselta suoraan huostaanotettava ateistiäidin lapsi.

Johtopäätöksen ateisti-äidistä oli alun perin kirjannut yltiöuskovainen kätilö, jolle avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen äiti oli automaattisesti jumalaton ateisti.  Uskonasioista hän ei ollut äidin kanssa keskustellut.

Oulun lastensuojelu on taantunut 80-luvulle, jolloin tämän maan kätilöiden uskonmafia päätti, että avioliiton ulkopuolinen yksinhuoltajan raskaus (au-yh-raskaus) on automaattisesta peruste lapsen lastensuojeluasiakkuuteen jo sikiövaiheessa.

Samaan suuntaan lastensuojelu on vauhdilla taantumassa siellä, täällä. Ihmiskauppa lapsilla vain kiihtyy.

Oulun käyttämille lapsenryöstöbisnesten palveluntuottajille markkinoitu tieto ateistiäidistä oli väärä. Äiti ei ollut ateisti, mutta ei kuitenkaan kuulunut yhteenkään Oulun seudulla hallitsevaan kolmeen vahvimpaan uskontokuntaan.

Lapsikaupan laajaa laadunvarmistusta

Mainostekstit huostaanotettavasta ateistiäidin lapsesta olivat menneet jakeluun. Sen jälkeen lapsen terveystietoja oli käynyt tutkimassa 54 ihmistä. Yli puolet niistä oli ihmisiä, joilla ei ollut mitään osaa eikä arpaa lapsen ja äidin hoitosuhteessa.

Oulun lastensuojelu kuten muuallakin yllyttää innokkaasti äitiä valitusten tekemiseen AVI:oon tai hallinto-oikeuteen. Se lienee signaali lastensuojelun horjumattomasta luottamuksesta näihin lainvalvojiin. On aihetta epäillä, että nämä laillisuusvalvonnan tasot ovat jo miehitetty luotettaville, lastenvalvonnan virkakunnalle lojaaleilla oikeudenjakajilla.

Parin viikon aikana Oulun seutukunnalla näitä koulutoimen ja lastensuojelun yllyttelyjä viedä asia valituksena tai kanteluna eteenpäin, ennen kaikkea AVI:oon, sain kuulla muissakin asiakastapauksissa. Seudun virkakunnan luottamus lainvalvojiinsa herättää todellakin ilmeisen aiheellisia epäilyksiä.

Huostaanoton peruste: vauvan rintaruokinta!

Merkillepantavaa on, että pian synnytyksen jälkeen huostaanotetun lapsen asiakasrekisteritietoihin kirjattuna oli, että ajankohtaista lastensuojelullista huolta Oulun lastensuojelulla ei tämän lapsen ja äidin suhteen ollut.

Löytyi myös se kirje, jossa lastensuojelu markkinoi tätä vauvaa uskovaisille sijoituskotiyrittäjille ateistiäidin lapsena. Tämä on yksi syy siihen, miksi vertaan nykyisiä lastensuojelun toimia natsi-Saksan kansallissosialistiseen rodunjalostukseen ja ruskeapaitaisten toimiin. Muiden kaupunkien lastensuojelusta tippuu samansuuntaista vahvistusta näkemykselleni epätasaisen tasaiseen tahtiin.

Tätä se pitkäaikainen toiminta kaiken laillisuusvalvonnan ulkopuolella saa aikaan.

Vahvimpana tämän vauvan huostaanoton syynä kaikissa vaiheissa on ollut väite siitä, että vauva on kuihtunut synnytyspainostaan, koska äiti ruokkii lastaan vain rintaruokinnalla. Sijoituskodissa lapselle annetaan ”oikeaoppisesti” oikeanmerkkistä korvikemaitoa, taisi olla Tuttelia. Siis sinne lapsi on toimitettava.

Kun mitään muuta huostaanoton perustetta ei keksitty, niin lopulta Oulun lastensuojelussa huomattiin kovin innovatiivinen syy huostaanottoon: rintaruokinta.

Huostaanottoperusteiden mukaan äiti vaarantaa lapsensa terveyden ja terveen kasvun syyllistymällä pelkkään rintaruokintaan. Siksi lapsi huostaanotettiin 23 päivän ikäisenä!

Jo oli kiire saada ateistivauva kunnolla uskovaiseen kotiin.

Lapsen punnitustiedot neuvolasta olivat lastensuojelulla käytössä. Vauva oli niiden kirjausten mukaan kasvanut äidin huomassa – pelkällä rintaruokinnalla – huomattavasti keskimääräistä enemmän.

Oulun lastensuojelun vasta-argumentti: neuvolan puntari on ollut koko ajan rikki!

Jaossa miljoonien eurojen palkkiot

Vajaassa kuukaudessa Oulun lastensuojelu löysi lapselle hakemansa uskovaisen sijoituskodin. Oikein näyttävän uran uskonnollisissa ammateissa omaavat uskovaiset sijoituskasvattajat tekivät tarjouksensa, ja lapsi myytiin heille ja huostaanotettiin … tai miten se nyt menee, sillä lastensuojelu luovutti sekä lapsen että valtion maksamat korvaukset, ilmeisesti normaalitaksan mukaiset 100.000 euroa vuodessa tälle kasvatuslaitokselle.

Koska todettua ajankohtaista lastensuojelullista huolta lapsesta ja äidistä ei ollut, niin Oulun lastensuojelu huostaanotti vauvan varmuuden vuoksi, ennaltaehkäisevänä lastensuojelutyönä, pois vääräuskoiselta äidiltään ja kasvatettavaksi kunnon uskovaiseksi kansalaiseksi.

Tai yksinkertaisesti kyseessä on silkka ihmiskauppa yksinhuoltajien ja vähävaraisten perheiden lapsilla, jonka kaupankäyntimenetelmät Suomen eduskunta on hionut ihan piikkiin. Nimenomaan eduskunta ja sitä lobannut lastensuojelun mummumafia, koska tämä kaupankäynti on jätetty kaiken lakipohjaisen valvonnan ulottumattomiin.

Sabotoidut lokitiedot

Oululaisen lapsikaupan hienoimpiin virityksiin kuuluu asiakasrekisteritietojen lokitietojen ylläpitämiseen tehty muutos, jota en ole muualla vielä havainnut.

Oulun lastensuojelun ja sosiaalitoimen rekisterimerkintöjen lokitiedoista puuttuu kokonaan kenttä ”Muutettu”. Tällä keinoin Oulun virkakunta on ryhtynyt virkarikosten paljastamisen torjuntaan tavalla, joka tuskin on laillista. Kun asiakasrekisterimerkintöihin tehtyjä muokkaamistapahtumia ei tallenneta, eli kun lokitiedoista puuttuu ”Muutettu” -merkinnät, lastensuojelu voi väärentää lausuntojaan aina halutessaan, mahdollisen valitusprosessin tai poliisitutkinnan etenemisen tahtiin niin, että mitään todisteita väärennetyistä asiakasrekisterimerkinnöistä ei tutkijoiden käsiin jää.

Länsi- ja Itä-Suomessa samaan lopputulokseen on yritetty päästä alkeellisemmin keinoin. Niiden tiedonluovuttamispyyntö -lomakkeissa on ihan laiton ruutu, johon pyydetään lisäämään, minkä rikoksen tai minkä virkamiehen rikoksen todistamiseen (tms.) pyydettyä tietoa kysyjä todisteikseen haluaa.

Joopa joo. Lain mukaan pelkkä ”haluan tarkistaa tietoni” on ihan riittävä peruste tiedonsaantipyyntöön. Selvityspyynnöt mahdollisista rikosepäilyistä tiedonluovutuksen ehtona ovat vain sitä varten, että virastossa osataan sopivasti hävittää tietoja eli todisteita, tai muokata niitä.

Jos epäilykseni tahallisesti lokitietojen väärentämisestä virkarikosten paljastumisen estämiseksi ja lokitietojen Muutettu-kentän poistamisesta pitää paikkansa, koko Oulun lastensuojelun virkakunta pitäisi irtisanoa ja vaihtaa uusiin, rehellisiin työntekijöihin. Lokitietojen sabotoinnista erityisessä vastuussa on laitoksen ylin johto.

Lastensuojelun kosto on julma

Nyt Oulun lastensuojelu hakee vauvalle edunvalvojaa ja on määrännyt äidin ja lapsen tapaamiset tapahtumaan virasto-olosuhteissa valvotusti. Kirjattu yhteydenpidon rajoitusten ja lapsen edunvalvojahakemukseen on tämä:

Koska äiti voi tehdä Oulun lastensuojelun toimista julkisen!

Mainittakoon, että Oulun lastensuojelu on saanut eduskunnan oikeusasiamiehen, nimenomaan sitä koskevan päätöksen (EOA:n päätös, pvm. 17.12.2014  Dnro. 2276/4/13), jossa etukäteen varmuuden vuoksi tehdyt pakkotoimet mahdollisen virkakokouksia koskevien asioiden julkituomisen estämiseksi ovat laittomia.

Tässä Oulua koskevassa EOA:n päätöksessä korostetaan, että etukäteen kuvaamista (tai muuhun jalkaisemiseen valmistautumista) ei voi kiel­tää ilman lakiin perustuvaa oikeutta, vaan mahdollinen julkaiseminen arvioidaan jälki­käteen.

Oulun lastensuojelun on kieltäneet kokousten videoinnin tai todistajien läsnäolon vielä sen jälkeenkin, kun EOA:n päätös oli kaupungille tiedoksi saatettu. Sen lastensuojelu on tehnyt erittäin tietoisena siitä, että se toimii vastoin lakia.

Oman ymmärrykseni mukaan lastensuojelu on lisäksi syyllistyvät kostoon ”varmuuden vuoksi”, törkeään virka-aseman väärinkäyttöön, sen varalta, että äiti kuitenkin vie julkisuuteen lapsensa ja itsensä kohtelun Oulun lastensuojelussa. Onko todella näin, sen tutkikoon viisaammat ja asiassa toimivaltaiset tahot.

Etukäteen kuvaamista ei voi kuitenkaan kiel­tää ilman lakiin perustuvaa oikeutta, vaan mahdollinen julkaiseminen arvioidaan jälki­käteen.

Asiakas saa videoida virkamiestapaamisen! Se on luvallista. Täytyy olla myös niin, että mikäli lastensuojelu kostaa videoinnin sekä muiden tallenteiden ja todisteiden keräämisen selitellen tapaamisrajoitusten virkapäätösperusteissaan ja lapsen edunvalvojahakemuksessaan, että äiti voi viedä todisteet julkisuuteen, niin teko on tulkittava kostoksi ja kiristykseksi. Näin sanoo maalaisjärki. Eri asia on, mitä sanoo hallintolainkäyttölaki ja rikoslaki.

Niin on, miltä näyttää, sanoi Urho Kaleva Kekkonen aikoinaan. Tämän äidin kohdalla on kyse lastensuojelun rajusta, suunnitelmallisesta ja maksimaalisesta kostosta, koska äiti oli kerännyt todisteet, myös videoita, lastensuojelun törkeän laittomista toimista.

Kostollaan lastensuojelu varmistelee myös sitä, että ”ateistiäidin” lapsikauppa pysyy paikallisena julkisena salaisuutena.

Tapahtuiko rikoksia?

On enemmän kuin aiheellista kysyä, ovatko Oulun lastensuojelun virkamiehet ja muut asiassa toimineet viranomaistahot syyllistyneet johonkin, mitä lastensuojelussa ja yleensäkin virkavastuun puitteissa ei kerta kaikkiaan saisi tapahtua.

On todennäköiset syyt epäillä, että Oulun lastensuojelu on syyllistynyt moitteenvaraisiin työmenetelmiin ja muihin moitittaviin tekoihin, ehkä virkarikoksiinkin.

Pyydän keskusrikospoliisia ottamaan asian tutkittavakseen. Tutkintapyyntöön tarvittavat yksityiskohtaiset tiedot ja todisteet toimitan suoraan KRP:lle.

Esko Leipälä

Katso myös:

https://www.nykysuomi.com/2018/04/03/esko-leipala-lastensuojelun-lapsenryostobisnes-kunnan-tuottavinta-virkatyota/

Janne ”Rysky” Riiheläinen menetti kaikki työt – Uskottavuus propagandistina meni

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 27.2.2026 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 1 minuutti

On olemassa ilmiö, jossa julkinen hahmo rakentaa uransa vahvan retoriikan, kärjekkäiden tulkintojen ja jatkuvan vastakkainasettelun varaan. Hetken aikaa se toimii. Otsikoita syntyy, some reagoi, oma kupla taputtaa.

Mutta sitten tapahtuu jotain vaarallista: yleisö lakkaa uskomasta.

Kun uskottavuus murenee, se ei romahda kerralla. Ensin katoavat hiljaiset lukijat. Sitten katoaa kiinnostus. Lopulta katoavat toimeksiannot. Se on kylmä markkinatalouden logiikka: jos kukaan ei halua lukea, kukaan ei maksa kirjoittamisesta.

Moni mediapersoona on viime vuosina saanut huomata tämän. Kun retoriikka kovenee ja jokainen kriitikko leimataan viholliseksi, alkaa uskottavuus syödä itse itseään. Jos vuosikausia maalaa maailmaa mustavalkoisilla siveltimillä ja syyttää vastapuolta milloin mistäkin, lopulta yleisö kysyy: missä ovat todisteet – ja miksi sama levy soi aina?

Yleisradio ei ole velvollinen tarjoamaan töitä kenellekään. Yliopistot eivät ole velvollisia tarjoamaan alustoja. Media-alalla toimeksiannot eivät ole sosiaalietuus vaan seurausta kysynnästä ja luottamuksesta. Kun luottamus katoaa, myös puhelin hiljenee.

Ja mitä jää jäljelle? Pienet ideologiset taskujulkaisut, joissa oma piiri edelleen nyökyttelee toisilleen. Muutaman kympin palkkio kuussa ja tuttu toimituksellinen kupla, jossa kriittinen peili on jo vuosia sitten peitetty verholla.

Suurin tragedia ei ole työn menetys. Suurin tragedia on se, ettei kukaan enää jaksa lukea. Ei siksi että olisi “vaiennettu”, vaan siksi että yleisö on jo tehnyt arvionsa.

Uskottavuus on mediassa valuuttaa. Sen voi käyttää loppuun. Ja kun saldo näyttää nollaa, pankki ei enää myönnä lisäluottoa – ei edes propagandan nimissä.

Janne "Rysky" Riiheläiselle kävi näin.

Lukijan kynästä: Riiheläiset ja muut maalittajat ovat joko ex-narkkareita tai sarjaepäonnistujia

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 30.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 2 minuuttia

Verkon syövereissä elää laji, joka luulee olevansa totuuden torvi ja sananvapauden viimeinen linnake. Todellisuudessa kyse on usein aivan muusta. Maalittaja, someraivoaja ja häiriköksi ryhtynyt huutelija on harvoin rohkea – useammin katkera. Hän on elämänsä pettymyksissä marinoitunut sielu, joka ei enää jaksa katsoa peiliin, joten alkaa sylkeä sitä kohti.

Moni näistä näppäimistösotureista on joskus kokenut jotakin raskasta: tulleet itse kiusatuiksi, jääneet yksin, ehkä ajautuneet päihteiden, työttömyyden tai epäonnistuneiden ihmissuhteiden loukkuun. Mutta sen sijaan, että he olisivat kääntyneet rakentavan muutoksen tielle, he ovat valinneet helpomman reitin – purkavat oman elämänsä tyhjyyden muihin. Jokainen solvattu, uhkailtu tai maalitettu ihminen on heille hetkellinen helpotus, annos valheellista ylivoiman tunnetta.

Maalittaja ei siis taistele vallanpitäjiä vastaan, vaan omaa mitättömyyden tunnettaan vastaan. Some antaa hänelle sen, mitä elämä ei koskaan antanut: yleisön. Ja yleisö on huume. Jokainen tykkäys, jako ja vihainen kommentti toimii pienenä piikkinä suoraan egon suoneen. Siitä seuraa addiktio, jossa mikään ei riitä. On pakko huutaa kovempaa, loukata rajummin, jotta edes joku huomaisi.

Tätä ei pidä romantisoida, eikä ymmärtää väärin. Häiriköinti ja maalittaminen eivät ole “mielipiteitä” tai “kriittistä keskustelua”. Ne ovat pelkurin keinoja purkaa oma epäonnistuminen muiden niskaan. Jokainen, joka osallistuu siihen, on osa ongelmaa – ei yhteiskunnallista keskustelua.

On aika lakata antamasta häiriköille valtaa. He eivät ole rohkeita totuudenpuhujia, vaan oman elämänsä raunioilla seisovia ihmisiä, jotka eivät osaa muuta kuin huutaa pimeään. Ja mitä enemmän me kuuntelemme, sitä pimeämmäksi tämä maa käy.

Kirja-arvostelu: Jessikka Aro – Putinin USA

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 29.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 1 minuutti

Jessikka Aron Putinin USA pyrkii olemaan paljastuskirja Venäjän vaikutusoperaatioista Yhdysvalloissa, mutta lopputulos on kaikkea muuta kuin paljastava. Kirja on rakennettu vanhentuneiden väitteiden, yksipuolisten lähteiden ja toistettujen teorioiden varaan, joista moni on jo osoitettu kestämättömäksi.

Aro esittää väitteitä ja yhteyksiä, joita ei tue ajantasainen tai todennettava aineisto. Lähteitä ei usein tarkisteta kriittisesti, ja kokonaisuus rakentuu enemmän mielikuvien kuin faktan varaan. Monet kirjassa esitetyt tarinat vaikuttavat peräisin aikaisemmista kiistanalaisista lähteistä, joita tekijä kierrättää ilman uutta todistusaineistoa.

Kerronta on kärjistettyä ja värittynyttä. Aro ei pyri tasapuolisuuteen, vaan rakentaa mustavalkoisen vastakkainasettelun, jossa hän itse esiintyy totuuden puolustajana ja eri mieltä olevat leimataan propagandan uhreiksi. Tämä tekee kirjasta enemmän poliittisen pamfletin kuin tutkivan journalismin työn.

Lukijalle Putinin USA näyttäytyy teoksena, joka yrittää epätoivoisesti toistaa vanhaa narratiivia todellisuuden muuttuessa ympärillä. Kirjasta puuttuu itsearviointi, lähdekritiikki ja analyyttinen etäisyys. Lopputulos on raskas, yksipuolinen ja harhaanjohtava.

Yhteenveto:
Putinin USA ei tarjoa uutta tietoa, ei uskottavia johtopäätöksiä eikä journalistista objektiivisuutta. Se on kokoelma toistettuja väitteitä ja yksipuolisia tulkintoja, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua. Amatöörimäinen sepustus täysin todellisuudesta irrallaan.

Arvosana: 0,5 / 5
Kokonaisuus on epäuskottava, ylidramaattinen ja pahasti ajastaan jäljessä.

Maalittaminen ja väärän tiedon agitaattorit uhkaavat ihmisten turvallisuutta

Päivitetty 11.6.2026, Julkaistu 29.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 2 minuuttia

Yhä useammin sosiaalisessa mediassa näemme ilmiön, jossa jotakuta ihmistä aletaan yhteisvoimin painostaa, leimata ja häpäistä. Tätä kutsutaan maalittamiseksi – ja se on yksi aikamme vaarallisimmista keskustelukulttuurin sairauksista.

Maalittamisen ydin on yksinkertainen: joku vaikuttaja tai näkyvä henkilö jakaa valikoitua tai virheellistä tietoa jostain yksilöstä tavalla, joka saa joukon ihmisiä hyökkäämään tämän kimppuun. Tuloksena on somemyrsky, uhkailua, ja monesti kohteen henkilökohtainen ja ammatillinen maine tuhoutuu hetkessä.

Tämä ei ole sattumanvaraista. Se on osa laajempaa agitaatiokulttuuria, jossa viestintää käytetään poliittisena tai ideologisena aseena. Ikävä kyllä, myös Suomessa tällaisia toimintatapoja on omaksuttu – ja niihin on toisinaan liittynyt jopa julkisin varoin tuettuja hankkeita tai projekteja.

Kun vaikuttajasta tulee yllyttäjä

Yksi esimerkki tästä kehityksestä on viestintävaikuttaja Janne Riiheläinen, joka on toiminut näkyvästi julkisessa keskustelussa ja saanut tukea myös erilaisilta yhteisöiltä, kuten Aalto-yliopistosta. Riiheläisen toiminta sosiaalisessa mediassa on herättänyt laajaa huolta: hänen päivityksissään toistuu kaava, jossa yksittäisistä ihmisistä tai ryhmistä annetaan vääristeleviä väitteitä, minkä jälkeen seuraajat käyvät hyökkäykseen, jopa väkivataan kehoitetaan ihmisiä.

Ongelma ei ole pelkästään Riiheläisessä henkilönä – vaan ilmiössä, jota hän edustaa. Kun valta-asemassa oleva vaikuttaja käyttää sananvapauttaan toisten leimaamiseen, hän asettaa itsensä viestinnän agitaattoriksi, ei keskustelijaksi. Tällainen toiminta murentaa yhteiskunnallista luottamusta ja normalisoi vihamielistä käytöstä.

Julkinen raha ja vastuu

Erityisen ongelmallista on, jos julkista rahaa kanavoidaan henkilöille tai hankkeille, joiden toiminta synnyttää maalittamista tai sen kaltaista sosiaalista painostusta. Tiede ja koulutus ovat arvokkaita vain silloin, kun ne rakentavat luottamusta ja yhteisöllisyyttä – eivätkä toimi välineenä muiden hiljentämiseen.

Jos yliopisto tai muu julkinen taho tukee toimijoita, jotka toistuvasti lietsoivat someraivoa, on syytä pysähtyä ja kysyä: mitä me oikein rahoitamme?

Sananvapaus ei ole hyökkäysoikeus

Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan kulmakivi. Mutta se ei tarkoita oikeutta vääristellä tietoa tai lietsoa ihmisiä toisia vastaan. Jokainen, jolla on suuri seuraajakunta ja vaikutusvaltaa, kantaa myös moraalisen vastuun siitä, miten hänen sanansa vaikuttavat.

Jos haluamme säilyttää vapauden puhua, meidän on suojeltava myös vapautta olla joutumatta joukkohyvittelyn kohteeksi. On aika lopettaa maalittamisen normalisointi – riippumatta siitä, kuka sitä tekee.

https://nykysuomi.com/2025/06/10/aalto-yliopisto-faktabaari-ja-janne-riihelainen-rikostutkinnan-kohteena-syytoksia-laajasta-vihamaalittamisesta-ja-valheellisesta-mustamaalauksesta/