NEW DELHI (Xinhua) -- BRICS-maiden johtajat hyväksyivät lauantaina Intian pääkaupungissa New Delhissä järjestetyssä 18. BRICS-huippukokouksessa yhteisen julistuksen, jossa he toistivat sitoutumisensa osallistavaan globaaliin hallintoon ja monenkeskisyyden vahvistamiseen, vaativat kansainvälistä ja alueellista rauhaa ja turvallisuutta sekä korostivat kestävää ja osallistavaa maailmanlaajuista talouskasvua sekä kulttuurisen ja kansojen välisen yhteistyön vahvistamista.
New Delhin julistuksessa toistettiin johtajien sitoutuminen globaalin hallinnon uudistamiseen ja parantamiseen edistämällä oikeudenmukaisempaa, tasapuolisempaa, ketterämpää, tehokkaampaa, edustavampaa ja vastuullisempaa kansainvälistä ja monenkeskistä järjestelmää laajan kuulemisen, yhteisen panoksen ja jaettujen hyötyjen hengessä.
Julistuksessa johtajat toistivat sitoutumisensa monenkeskisyyden ja moninapaisuuden vahvistamiseen sekä kansainvälisen oikeuden noudattamiseen ja vaativat nousevien markkinoiden ja kehitysmaiden sekä vähiten kehittyneiden maiden laajempaa ja merkityksellisempää osallistumista ja edustusta maailmanlaajuisissa päätöksentekoprosesseissa ja -rakenteissa.
He totesivat myös paheksuvansa yrityksiä, mukaan lukien maksuosuuksien tahallinen pidättäminen, joilla pyritään yksipuolisesti heikentämään maailmanlaajuisten monenkeskisten instituutioiden työtä ja haittaamaan niiden tehtävien täytäntöönpanoa.
Mainos:
Huoli konflikteista ja pirstoutuneesta kansainvälisestä järjestyksestä
Johtajat ilmaisivat myös huolensa käynnissä olevista konflikteista monissa osissa maailmaa sekä kansainvälisen järjestyksen nykyisestä polarisaatiosta ja pirstoutumisesta ja vaativat kansainvälisten kiistojen rauhanomaista ratkaisemista vuoropuhelun, neuvottelujen ja diplomatian avulla.
He korostivat kansainvälisten kiistojen yhteydessä ennaltaehkäisevän diplomatian ja sovittelun merkitystä asianomaisten osapuolten suostumuksella välttämättöminä välineinä kriisien välttämiseksi ja niiden eskaloitumisen estämiseksi YK:n peruskirjan tarkoitusten ja periaatteiden mukaisesti.
Kehitys, tekoäly ja kansojen väliset suhteet
Toteamalla, että nykyiset maailmanlaajuiset haasteet liittyvät toisiinsa ja estävät talouskasvua samalla kun ne korostavat jatkuvia kehityseroja maiden ja alueiden välillä, johtajat toistivat kestävän kehityksen ja osallistavan kasvun erityisen merkityksen YK:n agendalla.
Julistuksessa todettiin johtajien tunnustavan, että tekoäly tarjoaa valtavia mahdollisuuksia vauhdittaa talouskasvua ja kestävää kehitystä kaikille.
Vahvistamalla BRICS-maiden kansojen välisen vaihdon ja aloitteiden merkityksen keskinäisen ymmärryksen, ystävyyden ja yhteistyön lisäämisessä johtajat vaativat myös lisätoimia kulttuurien monimuotoisuuden kunnioittamiseksi, kulttuuriperinnön, innovaatioiden ja luovuuden arvostamiseksi sekä vahvan kansainvälisen kansojen välisen vaihdon ja yhteistyön edistämiseksi yhdessä.
Johtajat ilmoittivat myös täyden tukensa Kiinalle sen BRICS-puheenjohtajakaudelle vuonna 2027 ja 19. BRICS-huippukokouksen järjestämiselle Kiinassa.
Istanbulin ensimmäinen Bosporinsilta, joka avattiin vuonna 1973 ja nimettiin myöhemmin 15. heinäkuuta marttyyrien sillaksi, yhdistää Euroopan ja Aasian.
Ukrainasta ja Kaukasuksesta Länsi-Aasiaan, Keski-Aasiaan, Afrikkaan ja laajemmalle Indo-Tyynenmeren alueelle, suuria osia maailmasta leimaavat sota, poliittinen konfrontaatio ja kasvava militarisointi. Nämä konfliktit selitetään yleensä erillisinä: Ukraina Venäjän vastakkainasettelun kautta, Länsi-Aasia alueellisten kilpailujen kautta, Afganistan terrorismin kautta, Afrikan konfliktit sisäisen poliittisen epävakauden ja luonnonvarakilpailun kautta sekä Itä-Aasian jännitteet Kiinan nousun kautta.
Yhdysvaltain suurstrategian näkökulmasta nämä konfliktit alkavat kuitenkin noudattaa toisenlaista geopoliittista logiikkaa. Lähtökohta tämän logiikan ymmärtämiselle ei ole kunkin yksittäisen sodan tai intervention virallinen selitys, vaan Yhdysvaltain perustavanlaatuinen ja pitkäaikainen kansallinen etu estää Euroopan ja Aasian integroituminen.
Tämä Yhdysvaltain etu ilmaistiin poikkeuksellisen selvästi Yhdysvaltain toisessa kansallisessa turvallisuusstrategiassa vuonna 1988. Kylmän sodan viimeisinä vuosina kirjoitettu asiakirja tunnisti asian, jota se kutsui yhdeksi Yhdysvaltojen "perustavanlaatuisimmista kansallisista turvallisuusintresseistä". Tarkemmin sanottuna kansallisen turvallisuusstrategian ensimmäisellä sivulla todetaan:
"Strategiamme ensimmäinen historiallinen ulottuvuus on suhteellisen yksinkertainen, selkeä ja erittäin järkevä. Kyseessä on vakaumus siitä, että Yhdysvaltojen perustavanlaatuisimmat kansalliset turvallisuusintressit vaarantuisivat, jos vihamielinen valtio tai valtioiden ryhmä hallitsisi Euraasian mannerta – maapallon aluetta, jota usein kutsutaan maailman sydänmaaksi. Kävimme kaksi maailmansotaa estääksemme tämän tapahtumisen. Ja vuodesta 1945 lähtien olemme pyrkineet estämään Neuvostoliittoa hyödyntämästä geostrategista etuaan hallitakseen naapureitaan Länsi-Euroopassa, Aasiassa ja Lähi-idässä, ja siten muuttamasta perustavanlaatuisesti globaalia voimatasapainoa meidän vahingoksemme".
Mainos:
Tämä kohta ansaitsee huolellista huomiota, koska se kuvaa jotakin paljon laajempaa kuin kylmä sota, ja sillä on suuri merkitys nykyisille sodille ja konflikteille Euroopassa, Aasiassa ja Afrikassa.
Viittaus "maailman sydänmaahan" (world's heartland) perustuu brittiläisen maantieteilijän Halford Mackinderin geopoliittiseen ajatteluun. Hän määritteli vuoden 1900 tienoilla Euraasian globaalin maamahdin keskukseksi ja väitti, että sen kasvava integroituminen rautateiden kautta voisi heikentää suurten merivaltojen etuja. Brittiläistä imperiumia palvellessaan hänen keskeinen huolensa oli yhtenäinen Euraasian manner, jossa Britannia suurena merivaltana menettäisi vaikutusvaltansa.
Kiina-Eurooppa-tavarajunat odottavat jälleenlaivausta Suifenhen asemalla Kiinan Heilongjiangin maakunnassa 13. heinäkuuta 2026. Kuva: Qu Yiwei/Xinhua
Nykyään Euroopassa ja Aasiassa asuu yhdessä noin kaksi kolmasosaa maailman väestöstä, ja sinne on keskittynyt valtava määrä teollista kapasiteettia, teknologiaa, energiaa, raaka-aineita ja sotilaallista voimaa. Jos Euroopan ja Aasian suurimmat taloudelliset ja poliittiset keskukset integroituisivat vähitellen yhtenäiseksi euraasialaiseksi järjestelmäksi, maailmantalouden painopiste siirtyisi yhä enemmän kohti Euraasiaa.
Ajan myötä tällainen kehitys voi muuttaa perustavanlaatuisesti Yhdysvaltojen asemaa. Yhdysvallat pysyisi merkittävänä maana, mutta se voisi menettää poikkeuksellisen hallitsevan asemansa kansainvälisen järjestelmän keskipisteenä. Sen kyky vaikuttaa poliittiseen ja taloudelliseen kehitykseen koko Euraasiassa heikkenisi, ja sen globaalin sotilasvoiman taloudellinen perusta voisi lopulta rapautua.
Tärkeä näkökohta vuoden 1988 strategiassa on se, että siinä esitetään tämä kansallinen etu nimenomaan kylmää sotaa edeltävänä. Asiakirjassa viitataan Amerikan osallistumiseen kahteen maailmansotaan osana samaa historiallista tavoitetta estää Euraasian hallinta. Geopoliittinen periaate esitetään siten laajempana kuin vastakkainasetteluna Neuvostoliiton kanssa. Neuvostoliitto edusti yhtä erityistä haastetta paljon pidemmässä geopoliittisessa kysymyksessä, joka on merkityksellinen kylmää sotaa edeltäneen ja sen jälkeisen historian ymmärtämiseksi.
Myös asiakirjan ajoitus on merkittävä. Se kirjoitettiin kylmän sodan viimeisinä vuosina, jolloin amerikkalaiset päättäjät pohtivat yhä enemmän, miltä kansainvälinen järjestys voisi näyttää Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Neuvostoliiton katoaminen poistaisi tärkeimmän kylmän sodan vastustajan, mutta se ei poistaisi taustalla olevaa geopoliittista kysymystä vallan jakautumisesta Euraasiassa.
Kylmän sodan jälkeen se on edelleen ollut keskeinen aihe Yhdysvaltain kansallista turvallisuutta koskevissa keskusteluissa. Diplomaattisemmin ilmaistuna Yhdysvaltain kansallista strategiaa kuvataan usein alueellisten hegemonien syntymisen estämiseksi Euraasiassa, mikä heijastuu useissa viimeaikaisissa Yhdysvaltain kongressin tutkimuspalvelun (CRS) raporteissa (12. joulukuuta 2024 ja 8. joulukuuta 2025).
Virallisten raporttien ja kirjallisuuden ytimen tiivistämiseksi todettakoon, että Yhdysvaltain kansallisessa strategiassa on nykyään kyse pohjimmiltaan Euroopan ja Aasian integroitumisen estämisestä, sillä Euroopan ja Aasian taloudet ovat nousussa ja muodostavat suuren haasteen Yhdysvaltain teollisuudelle ja teknologialle.
Euraasian integraatio tarkoittaa infrastruktuuria ja yhteyksiä. Infrastruktuuri käsittää laajat tieverkostot, rautatiet, merisatamat, lentokentät, energiaputket ja sähköverkot halki Euroopan ja Aasian mantereiden. Yhteydet ulottuvat fyysisen infrastruktuurin ulkopuolelle viestintäjärjestelmiin, rahoituspalveluihin, koulutukseen, terveyspalveluihin, teknologiseen yhteistyöhön, IT-järjestelmiin, vihreään siirtymään ja yhä enemmän tekoälyjärjestelmiin. Yhdessä nämä infrastruktuurin ja yhteyksien muodot voivat vähitellen sitoa Euroopan ja Aasian taloudet integroidummaksi euraasialaiseksi talousalueeksi.
Yksi tapa monien joukossa, jolla Yhdysvallat voi estää tällaista integraatiota, on hallittu destabilointi, erityisesti strategisesti tärkeillä raja-alueilla ja perifeerisillä alueilla, joilla keskushallintojen valta on rajallinen. Terrorismin vastaiset operaatiot tällaisilla alueilla voivat myös luoda pitkäaikaisia riippuvuussuhteita Yhdysvaltain sotilaalliseen, turvallisuus- ja tiedusteluyhteistyöhön. Tällaiset turvallisuusriippuvuudet antavat Yhdysvalloille vaikutusvaltaa alueellisiin päättäjiin ja turvallisuusrakenteisiin.
Tästä näkökulmasta sodat ja konfliktit Afganistanissa, Irakissa, Iranissa, Syyriassa, Palestiinassa ja Ukrainassa voidaan ymmärtää palvelevan Yhdysvaltain etuja monin tavoin. Ennen kaikkea konfliktit estävät Euraasian integraatiota. Ne häiritsevät infrastruktuuria, kauppaa, investointeja, energiaverkostoja ja kuljetuskäytäviä samalla kun ne jakavat valtioita, jotka voisivat muutoin kehittää läheisempiä taloudellisia ja poliittisia suhteita.
Esimerkiksi Yhdysvaltain sotaa Afganistanissa voidaan tulkita hyvin eri tavalla kuin sen virallisesti ilmoitettujen tavoitteiden – terrorismin kitkemisen ja vakaan valtion rakentamisen – kautta. Sen sijaan se voidaan nähdä strategiana estää sellaisen vahvan keskushallinnon syntyminen, joka kykenisi hallitsemaan tehokkaasti koko maata, erityisesti raja-alueiden maakuntia. Jatkuvasti heikko ja hajanainen Afganistan tekee maasta vähemmän kykenevän toimimaan vakaana käytävänä, joka yhdistää ympäröivät alueet. Tämä on geopoliittisesti merkittävää, koska Afganistan sijaitsee strategisesti tärkeässä risteyksessä Aasian sydämessä, yhdistäen tai rajautuen Keski-Aasiaan, Kiinaan, Pakistaniin ja Iraniin, ja mahdollisesti yhdistäen Keski-, Itä- ja Etelä-Aasian laajemmat taloudet.
Samoin Irania voidaan tarkastella ei pelkästään erillistapauksena, vaan osana laajempaa geopoliittista kamppailua Euraasian tulevasta järjestäytymisestä. Iranilla on ratkaiseva maantieteellinen asema Persianlahden, Keski-Aasian, Kaukasuksen, Etelä-Aasian ja Lähi-idän välissä, mikä tekee siitä tärkeän Euraasian ylittäville kuljetus-, kauppa- ja energiaverkostoille. Viimeaikaiset Yhdysvaltain hyökkäykset Iraniin ovat kohdistuneet suoraan tällaiseen infrastruktuuriin.
Tämä näkökulma on relevantti myös siksi, että Persianlahden maat ja muut alueelliset vallat pyrkivät monipuolistamaan kansainvälisiä suhteitaan Yhdysvaltojen ohella ja syventämään taloudellisia yhteyksiään Kiinaan ja laajempaan euraasialaiseen talouteen Vyö ja tie -aloitteen, BRICSin ja muiden nousevien euraasialaisten rakenteiden kautta. Yhdysvaltain sodissa alueella ei ole kyse vain yksittäisten maiden hallinnasta, vaan myös laajemmasta taloudellisten ja poliittisten suhteiden mallista, joka yhdistää Euraasian eri osia.
Turkki on tässä yhteydessä erityisen tärkeä. Se on yksi keskeisistä maista, jotka yhdistävät fyysisesti Euroopan ja Aasian, ja se voisi hyötyä valtavasti Euraasian rauhanomaisesta taloudellisesta integraatiosta. Sen maantieteellinen asema antaa sille potentiaalia tulla merkittäväksi kuljetuksen, energian, kaupan, teollisuuden ja viestinnän solmukohdaksi kahden mantereen välillä. Mutta sama maantiede, joka luo nämä mahdollisuudet, luo myös geopoliittisia haasteita. Kun Yhdysvaltain kansallinen perusturvallisuusstrategia nähdään Euraasian integraation estämisenä, Turkin kaltaisista Eurooppaa ja Aasiaa yhdistävistä maista tulee poikkeuksellisen strategisesti tärkeitä.
Bosporinsalmi ja Fatih Sultan Mehmetin silta Istanbulissa kuvattuna 11. kesäkuuta 2026. Salmi yhdistää Mustanmeren Marmaranmereen, ja silta yhdistää Euroopan ja Aasian. Kuva: Liu Lei/Xinhua
Tästä näkökulmasta Turkin ja Israelin väliset kasvavat jännitteet palvelevat Yhdysvaltain suurstrategian laajempaa logiikkaa niiden välittömistä syistä riippumatta. Palestiinan sota syventää poliittista jakoa koko Länsi-Aasiassa, ja Syyriasta on tullut yhä tärkeämpi Turkin ja Israelin kilpailevien etujen areena. Alueen kahden vahvimman sotilasvallan välinen konfrontaatio pirstoi entisestään juuri sitä maantieteellistä tilaa, jonka kautta Eurooppa, Aasia ja Afrikka voivat kytkeytyä tiiviimmin toisiinsa.
Turkille Euraasian integraatio edustaa valtavaa taloudellista ja strategista mahdollisuutta. Tämän potentiaalin toteuttaminen vaatii kuitenkin selkeää ymmärrystä niistä laajemmista geopoliittisista voimista, jotka voivat edistää tai estää Euraasian integraatiota. Tällainen tieto ja tietoisuus ovat ratkaisevan tärkeitä järkevälle päätöksenteolle, ei vain Turkin pitkän aikavälin kansallisten etujen suojelemiseksi, vaan koko alueen kannalta.
Laajemmin tarkasteltuna Yhdysvaltain suurstrategian ja sen eri toteuttamistapojen ymmärtäminen halki Euraasian mantereen on perustavanlaatuista sellaisten politiikkojen kehittämiselle, jotka vähentävät konflikteja ja vahvistavat alueellista yhteistyötä. Parempi tietoisuus näistä geopoliittisista rakenteista voi auttaa Euraasian maita ajamaan omia pitkän aikavälin etujaan ja luomaan edellytykset rauhanomaiselle integraatiolle, taloudelliselle kehitykselle ja suuremmalle alueelliselle vakaudelle.
BRICS-maiden johtajat ryhmäkuvassa Kazanin Expo-keskuksessa Venäjällä 23. lokakuuta 2024 – viimeisin huippukokous, jossa Vladimir Putin, Xi Jinping ja Narendra Modi seisoivat yhdessä, ja ensimmäinen kerta, kun ryhmä kokoontui laajennetussa muodossa Egyptin, Etiopian, Iranin ja Yhdistyneiden arabiemiirikuntien kanssa.
Intian pääministeri Narendra Modi isännöi BRICS-maiden johtajia Bharat Mandapamissa 12.–13. syyskuuta valmiiksi asetetulla asialistalla: kauppa, kehitysrahoitus sekä IMF:n ja Maailmanpankin uudistaminen. Yksitoista jäsenmaata kokoontuu, Xi Jinping vierailee Intiassa ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen ja Putin tapaa Modin kahdenvälisesti päivää aiemmin. Se, päättyykö kokous yhteiseen loppujulkilausumaan, riippuu Lähi-itää koskevasta muotoilusta, jonka sekä Teheran että Abu Dhabi voivat allekirjoittaa – ja tässä suhteessa lopputulos on epävarma.
BRICS-maiden 18. huippukokous järjestetään Bharat Mandapamissa New Delhissä Intian toimiessa puheenjohtajana. Venäjän Vladimir Putin, Kiinan Xi Jinping, Iranin Masoud Pezeshkian, Etelä-Afrikan Cyril Ramaphosa, Egyptin Abdel Fattah al-Sisi ja Indonesian Prabowo Subianto odotetaan kokoukseen yhdessä YK:n pääsihteerin Antonio Guterresin kanssa. Yhdistyneitä arabiemiirikuntia edustaa Abu Dhabin kruununprinssi sheikki Khaled bin Mohamed bin Zayed Al Nahyan ja Brasilian Lulaa ulkoministeri Mauro Vieira.
Kokous pidetään sodan iskiessä osallistujien talouksiin. Yhdysvallat ja Israel käynnistivät hyökkäykset Iraniin, joka on ollut BRICS-jäsen vuodesta 2024, reilut kuusi kuukautta sitten. Hormuzinsalmi on käytännössä suljettu ja raakaöljyn hinta on noussut yli 100 dollariin tynnyriltä. Lannoitetoimitukset Persianlahdelta ovat häiriintyneet, mikä on nostanut ruokakysymyksen korkealle Intian agendalla maan 1,4 miljardin asukkaan osalta.
Yksitoista jäsenmaata – ja noin kymmenen kumppanimaata
Laajentuneeseen BRICS-ryhmään kuuluu nykyään yksitoista jäsenmaata: Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina, Etelä-Afrikka, Egypti, Etiopia, Iran, Yhdistyneet arabiemiirikunnat, Indonesia ja Saudi-Arabia. Reuters raportoi kuitenkin, että Saudi-Arabian status on edelleen epäselvä, koska maa ei ole hyväksynyt täysjäsenyyttä vaan osallistuu alemman tason valtuuskunnilla. New Delhissä kuningaskuntaa edustaa ulkoministeri Faisal bin Farhan Al Saud. Tämän lisäksi mukana on noin kymmenen kumppanimaata, muun muassa Valko-Venäjä, Kazakstan, Kuuba, Malesia, Nigeria, Thaimaa ja Vietnam.
Mainos:
Ryhmä itse ilmoittaa edustavansa noin 49,5 prosenttia maailman väestöstä, 40 prosenttia maailman taloudesta ja 26 prosenttia maailmankaupasta.
Kiintiöt, valuutat ja Uusi kehityspankki: mistä ryhmä on jo sopinut
Asialistalla ovat kauppa, kehitysrahoitus ja globaalien instituutioiden uudistaminen – ja tässä jäsenet ovat jo vetäneet linjan. Viime vuoden Rion julistuksessa BRICS-maat korostivat, että IMF:n kiintiöiden jatkuvan uudelleenjaon tulisi lisätä nousevien markkinoiden ja kehitysmaiden osuuksia. Maailmanpankin osalta ne noudattavat julistuksen omaa sanamuotoa vaatimuksesta, jonka mukaan kehitysmaiden tulisi saada "lisääntynyt ääni ja edustus", mitä tukee omistusosuuksien uudelleenjako, joka korjaa niiden historiallisen aliedustuksen. Nämä ovat vaatimuksia äänivallasta instituutioissa, jotka asettavat lainojen ja pääomavirtojen ehdot, eivät vaatimuksia uusista elimistä.
Samanaikaisesti maksu- ja luottovaltuuksia rakennetaan käytännössä uudelleen. Uusi kehityspankki (New Development Bank) on asettanut rahoituksen jäsenmaiden omissa valuutoissa strategiseksi painopisteeksi: pankin vuoden 2024 raportin mukaan 43,5 prosenttia kyseisen vuoden hyväksynnöistä oli määrätty jäsenvaluutoissa, pääasiassa Etelä-Afrikan randeissa ja Kiinan juaneissa.
Sama kehitys näkyy kaupassa. Egyptin pääministeri Mostafa Madbouly totesi viime vuonna, että jäsenmaat käyttävät yhä enemmän paikallisia valuuttoja kahdenvälisissä transaktioissa, ja Venäjä ja Intia hoitavat nykyään suurimman osan transaktioistaan paikallisilla valuutoilla. Jäsenet eivät kuitenkaan ole perustaneet mitään yhteistä BRICS-valuuttaa: de-dollarisaatio tapahtuu kansallisilla valuutoilla suoritettavien maksujen kautta, ei uuden setelin myötä.
Kiina, joka isännöi huippukokousta vuonna 2027, kuvailee itseään vakaaksi ja aktiiviseksi osallistujaksi yhteistyössä. Peking puhuu uuden suunnan asettamisesta laajemman BRICS-yhteistyön "korkealaatuiselle kehitykselle" ja globaalin etelän kollektiivisen voiman kokoamisesta.
Konsensusvaatimus: Lähi-itää koskevasta sanamuodosta tulee kokouksen testi
Yhdistyneet arabiemiirikunnat, johon on osunut iranilaisia ohjuksia sodan alkamisen jälkeen, keskeytti kaiken kaupan ja kaikki rahoitustransaktiot Iranin kanssa elokuussa. Kaksi saman ryhmän jäsentä seisoo siis vastakkaisilla puolilla konfliktia – järjestössä, joka tekee päätökset konsensuksella. Toukokuussa BRICS-maiden ulkoministerit eivät onnistuneet sopimaan yhteisestä lausunnosta New Delhin kokouksensa jälkeen juuri näiden vastakkainasettelujen vuoksi.
Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov totesi tiistaina, että maiden välisillä eroilla on "negatiivinen vaikutus" ja ne vaikeuttavat yhteisen julistuksen laatimista, mutta ilmaisi toivonsa, että johtajat löytävät tekstin, jonka molemmat voivat hyväksyä. Michael Kugelman, Atlantic Councilin vanhempi tutkija, viittaa samaan rakenteelliseen jännitteeseen:
"Jotkut BRICS-maiden uusista jäsenistä, Iran ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat, Egypti ja Etiopia, ovat osallisina jännitteissä eivätkä ole erityisen yhtenäisiä. Se on huono uutinen organisaatiolle, joka on rakennettu konsensuksen varaan".
Samalla hän osoittaa ironian: laajentuminen heijastaa ryhmän kasvavaa houkuttelevuutta, mutta uhkaa uusien jäsenten eriävien kantoja vuoksi tehdä siitä vähemmän tehokkaan. Ulkopoliittiset tarkkailijat korostavat, että yhteinen teksti tuskin muuttaa geopoliittista tilannetta, mutta se osoittaisi, että kehitysmaiden foorumi voi pysyä yhtenäisenä taloudellisesti lamauttavia toimenpiteitä, kuten länsimaisia pakotteita, vastaan.
Biškek nosti odotuksia – ja Trumpin tullit antavat syyn pysyä yhdessä
Aiemmin syyskuussa Modi, Xi, Putin ja Pezeshkian allekirjoittivat Biškekin SCO-huippukokouksessa yhteisen julistuksen, jossa tuomittiin Yhdysvaltojen ja Israelin sotilaallinen kampanja Irania vastaan sekä länsimaiset pakotteet. Entinen intialainen diplomaatti Rajiv Bhatia kuvailee sitä merkittäväksi menestykseksi ja huomauttaa, että eri kannoilla olevat jäsenet pystyivät silti sopimaan muotoilusta. Se, että SCO sisältää lisäksi Yhdysvaltojen kanssa ystävällisissä väleissä olevia valtioita, puhuu hänen mukaansa sen puolesta, että kuilu voidaan kuroa umpeen myös New Delhissä – sillä varauksella, että SCO ei sisällä Yhdistyneitä arabiemiirikuntia. Muut tarkkailijat korostavat, että Donald Trumpin protektionismi ja yksipuolinen tullipolitiikka ovat antaneet BRICS-maille uusia syitä pysyä yhdessä.
Putin Modin luona: 2,1 miljoonaa tynnyriä päivässä vastoin amerikkalaisia tulliuhkauksia
Jo perjantaina, ennen huippukokousta, Putin tapaa Modin kahdenvälisesti, ja kauppa sekä talous ovat asialistan kärjessä. Elokuussa Venäjä myi Intiaan noin 2,1 miljoonaa tynnyriä öljyä päivässä, mikä on noin 45 prosenttia maan kokonaistuonnista, ja Intia on nykyään venäläisen öljyn toiseksi suurin tuoja. Samaan aikaan raskas amerikkalaisten tullien uhka roikkuu New Delhin yllä juuri näiden ostojen vuoksi.
Siteet ovat syvemmät kuin pelkät volyymit. Intian ONGC Videsh omistaa 20 prosenttia Sahalin-1-öljykentästä, Intian valtionyhtiöillä on merkittäviä omistusosuuksia Rosneftin tytäryhtiöissä Vankorneftissä ja Taas-Yuryakh Neftegazodobychassa, ja Rosneft omistaa lähes puolet Intian Nayara Energystä. Kaksi kuudesta Kudankulamin ydinvoimalan yksiköstä, jotka on rakennettu yhteistyössä Rosatomin kanssa, tuottavat sähköä ja neljä on rakenteilla; Intian tavoitteena on 100 gigawattia ydinvoimaa vuoteen 2047 mennessä. Venäjä lisäsi lisäksi lannoitevientiään Intiaan 20 prosentilla vuoden ensimmäisellä puoliskolla.
Myös Su-57-hävittäjän lisenssivalmistus Intiassa on pöydällä.
— Olemme valmiita toimittamaan tämän lentokoneen Intiaan, jatkamaan sen kehittämistä. Meillä ei ole ongelmia tai rajoituksia, Putin sanoi kesäkuussa.
Xi saapuu Intiaan – edessään Trump-tapaaminen
Xi Jinping osallistuu Modin kutsusta ja tekee näin ensimmäisen vierailunsa Intiaan seitsemään vuoteen, minkä Kiinan ulkoministeriö on vahvistanut. Modi-Xi-tapaaminen kokouksen ohessa olisi heidän kolmantensa sen jälkeen, kun suhteet alkoivat lämmetä viime vuonna sopimuksella sotilaallisten jännitteiden vähentämisestä kiistanalaisella Himalajan rajalla; neuvottelujen odotetaan koskevan suhteen vakauttamista ja taloudellisen vaihdon syventämistä.
Myöhemmin syyskuussa Xin odotetaan matkustavan Yhdysvaltoihin keskustelemaan Donald Trumpin kanssa. Sitä, ehtisikö hän puhua Putinin kanssa New Delhissä ensin, ei ollut selvillä ennen kokousta.
Testi Bharat Mandapamissa on siis selvä: yhtäkään yhteistä lausetta Lähi-idästä ei ole vieläkään saatu muotoiltua kuuden sotakuukauden aikana. Mutta New Delhiin kokoontuu yksitoista jäsenmaata, joilla on yhteinen agenda kiintiöistä, valuutoista ja kehitysrahoituksesta – ja ensi vuonna isäntänä on Kiina.
BRICS-maat keskustelevat konkreettisista maksuvaihtoehdoista Yhdysvaltain dollarille ennen New Delhissä 12.–13. syyskuuta järjestettävää huippukokousta. Kansallisten valuuttojen laajemman käytön ja toisiinsa kytkettyjen maksujärjestelmien tarkoituksena on alentaa kaupankäyntikuluja – mutta toistaiseksi kyse on keskusteluista ja teknisistä valmisteluista, ei jo tehdyistä päätöksistä.
Intia toimii ryhmän puheenjohtajana ja vetää hanketta. Intian hallituksen nimettömän lähteen mukaan, jota Venäjän valtion uutistoimisto TASS sitaattiin, neuvotteluja käydään kansallisilla valuutoilla suoritettavista maksuista ja keskuspankkien digitaalisten valuuttojen alustoista. Ilmoitettuna tavoitteena on alentaa transaktiokustannuksia kahdenvälisessä kaupassa ja syventää kauppa- ja investointiyhteistyötä ryhmän sisällä.
Lähde on myös selkeä rajauksista: mekanismeja kuvataan täydennykseksi nykyisille maailmanlaajuisille maksu- ja selvitysjärjestelmille, ei niiden korvaajaksi. Keskustelujen sanotaan olevan suuntautumatta mitään yksittäistä maata tai maaryhmää vastaan, vaan ne tapahtuvat valtiovarainministerien ja keskuspankkien pääjohtajien välisen yhteistyön puitteissa. "Kyse on teknisestä työstä ja käytännön mekanismeista". Näin lähde kuvaili tilannetta TASS:n mukaan.
Kaksi polkua, ei sama asia
Käytännössä keskustellaan kahdesta eri asiasta. Toinen on jo olemassa olevien ja päivittäisessä käytössä olevien pikamaksujärjestelmien yhdistäminen – Intian UPI ja Brasilian Pix ovat tästä selkeimmät esimerkit. Toinen on jäsenmaiden keskuspankkien digitaalisten valuuttojen linkittäminen, mikä on edelleen yksi useista pöydällä olevista vaihtoehdoista.
Mainos:
Intian keskuspankin johtaja Sanjay Malhotra on todennut, että rajat ylittävät maksut kiinnostavat kaikkia jäseniä juuri siksi, että kustannusten alentamiseen on huomattavasti tilaa, ja että sekä keskuspankkien digitaaliset valuutat että linkitetyt pikamaksujärjestelmät ovat edelleen vaihtoehtoja. Hän on viitannut UPI-järjestelmään esimerkkinä siitä, kuinka nopeasti maksut voivat liikkua, ja keskuspankki on ehdottanut, että linkitetyistä digitaalisista valuutoista keskusteltaisiin tämän vuoden huippukokouksessa.
Tällaisen järjestelyn vaikutus on konkreettinen: useampia transaktioita voidaan selvittää suoraan kahden kansallisen valuutan välillä. Se vähentää riippuvuutta Yhdysvaltain dollarista ja useista välittäjinä toimivista kirjeenvaihtajapankeista. Yhteistä BRICS-valuuttaa ei tarvitse luoda – lähestymistapa, jota Intian kauppaministeri Piyush Goyal on avoimesti suosinut yhtenäisen rahajärjestelmän sijaan.
Pienet volyymit, korkea kunnianhimo
Intialla on jo sopimukset paikallisilla valuutoilla käytävästä kaupasta muun muassa Arabiemiirikuntien, Mauritiuksen, Malediivien ja Indonesian kanssa. Malhotra on kuitenkin huomauttanut, että näiden järjestelyjen puitteissa tapahtuvat volyymit ovat edelleen suhteellisen pieniä.
Intian hallituslähteen mukaan huippukokousta edeltävä työ keskittyy yhä käytännön mekanismeihin kaupankäyntikulujen alentamiseksi, ei nykyisen kansainvälisen finanssiarkkitehtuurin korvaamiseen. Seuraava virstanpylväs on siten New Delhin kokous, jossa Intian keskuspankki haluaa linkitettyjen digitaalisten valuuttojen nousevan asialistalle.
