Interpol ei suostu pidättämään Donald Trumpia Iranin pyynnöstä
Iran syyttää USA:n presidenttiä ja 35 muuta henkilöä tammikuisesta Bagdadin drooni-iskusta, jossa Iranin kenraali Qassem Soleimani sai surmansa. Iran on
lue lisääIran syyttää USA:n presidenttiä ja 35 muuta henkilöä tammikuisesta Bagdadin drooni-iskusta, jossa Iranin kenraali Qassem Soleimani sai surmansa. Iran on
lue lisääMaailman johtaviin öljyvaltioihin kuuluva Iran on kehnoissa väleissä länsivaltojen kanssa mutta kauppaa täytyisi silti tehdä. Samalla hiljattain sosialistiseen johtoon siirtynyt,
lue lisääIranin sotalaiva ”Konarak” joutui virallisten tietojen mukaan ”omien tulituksen kohteeksi” Persianlahdella. 19 sotilaan kerrotaan kuolleen ja 15 loukkaantuneen välikohtauksessa. Tapauksen
lue lisääMaahanmuuttovirasto on päivittänyt Syyriaa käsittelevän maatietoraportin. Syyrian turvallisuustilannetta ja humanitaarisia olosuhteita käsittelevässä raportissa keskityttiin erityisesti vuoden 2018 jälkipuoliskolla tapahtuneisiin muutoksiin. Syyrian
lue lisääIranin tiedustelusta vastaava ministeri on kertonut maan paljastaneen ja pidättäneen kymmeniä vakoojia, joista merkittävän osan ministeri Mahmoud Alavi antaa ymmärtää olevan
lue lisää