Johdanto

Suurin osa Lähi-idän alueella asuvista eri kansalaisuuksista ovat hämillään asioiden ja tapahtumien kulkureitistä viimeistään viime vuosisadan aikana. Lähi-idän valtiot, kansat, vähemmistöt ja yhteiskunnat ovat kiinni menneiden asioiden, tapahtumien ja ulkovaltioiden etujen kahleissa. Kyseisen alueen valtiot ovat vielä kaukana oikeusvaltioista ja toden totta suurin osa niistä eivät edustaa omien rajojensa mukaisia kansalaisuuksia.

Väkivalta on sallittu instrumenttina yhteiskuntien rakenteissa ja valtioiden selkärangassa.
Tavallisten kansalaisten vaatimuksiin reagoidaan väkivaltaisesti ja negatiivisesti. Monissa
kyseisissä yhteiskunnissa armeija ja tiedustelukoneisto on käytetty vaimentaakseen omia
kansalaisiaan.

Alueella on tapana olla uusien aseiden toimivuuden kokeilukenttänä. Lähi-idän tilanne ei ole
hetkessä syntynyt vaan prosessi, jota on vaikea ymmärtää ilman juurta ja pohjaa. Sen konfliktit ja tapahtumasarjat sekä maiden välillä että valtioiden sisällä riippuvat monista tekijöistä. Tässä voidaan mainita muutamia näistä tekijöistä kuten valtio, uskonto, yhteiskunta ja yksilöt,puolueet ja eliitit myös ulkoiset tekijät ja suurvaltiot.

Valtio

Ensimmäinen maailmansota muutti huomattavasti Lähi-idän karttaa, jonka seurauksena luotiin uusia ja pieniä poliittisia yksiköitä tai valtioita.Vanhan järjestelmän romahtaminen ja joidenkin imperiumien hajoaminen olisi vaatinut uutta ja laajaa järjestelmää, jonka puitteissa pystyi hallitsemaan alueen asioita. Sykes-Picot- sopimus (1916) ja Balfourin julistus (1917) aurasivat poliittista tietä kohti sekavampaa ja monimutkaisempaa Lähi-itää. Uudessa tilanteessa monet kansat, vähemmistöt ja etnis-ryhmät menettivät aikaisemman asemansa ja heitä jaettiin uusien sopimuksien mukaan nuorten valtioiden kesken.

Kyseisellä alueella valtio ei ole perustunut yhteiskunnan ja valtion rajojen sisällä asuvien yhteiseen haluun. Sitä paitsi luodut valtiot eivät ole kehittyneet suhteellisen periaatteen mukaan oikeus- ja kansalaisvaltioiksi. Valtio on ollut alusta alkaen yhden heimon, henkilön, perheen, puolueen tai ryhmittymän hallintokoneisto. Valtio ei ole edustanut maan kansalaisuuksia eikä vähemmistöjäkään. Se on pohjautunut viime kädessä yhden etnis-ryhmään, kansallisaatteeseen, kieleen, uskontoon ja ideologiaan. Lähi-idässä valio ei ole noudattanut valtioon kuuluvia asioita eikä voinut hoitaa kansalaisten asioita asiallisesti.

Vallan kolmijako-oppi tai periaate ei voinut toteutua suurimmissa Lähi-idän valtioissa.
Vallankumoukset ja valtiomiesten vaihtuminen kyseisissä maissa eivät ole johtaneet oikeusvaltioon ja merkittäviin parannuksiin. Monien kansalaisuuksien keskuudessa valtiolla ei ole positiivista mainetta, koska se on ollut heidän silmissään sortokoneisto. Ihmiset eivät ole saaneet turvaa eivätkä hyvinvointia omilta valtioiltaan ja he ovat kärsineet niiden toimesta ja politiikasta. Alueen konfliktit ja kiistat ovat linkittyneet valtioiden olemassaoloon ja luonteeseen. Valtion asenne ja luonne on viime vuosisadan aikana tuottanut epätoivoista tilannetta yhteiskunnassa. Valtion rakenne, politiikka ja asenne on vienyt hallitsijoiden ja hallittavien luottamukselta pohjan. Valtion turvallisuus ja eloonjäämisyhtälö on perustunut yleensä väkivaltaisiin tekoihin ja koviin otteisiin.
Ihmiset eivät omissa ajatuksissaan ja sydämissään näe niitä valtioita omiksi valtioiksi, koska tuntevat itsensä muukalaisiksi synnyin valtioissaan ja maissaan.

Uskonto

Lähi-itä on monien uskontojen syntypaikka (esim. juutalaisuuden, kristinuskon, islamin). Lähi-idän poliittinen tilanne tai valtio ja uskonto eivät ole erotettu toisistaan selkeästi ja perusteellisesti. Islamin uskonto ei ole sietänyt reformia eikä tätä uskontoa ole lähestytty perin pohjin kriittisesti uskossa olevien taholta. Itsevaltiaiden luomissa tilanteissa uskonto on säilyttänyt oma asemansa virallisesti ja epävirallisesti. Se on ollut joidenkin valtioiden virallinen uskonto pitkään ja valtiomiehet ovat jatkaneet omaa politiikkaansa islamin uskonnon nimessä. Islamin uskonto on jakautunut useisiin suuntauksiin ja koulukuntiin, joista voi mainita sunnilaisuus ja shiialaisuus. Mainittujen uskontohaarojen puitteissa kansalaiset eivät ole voineet vapautua menneistä uskomuksista, jonka seurauksena he ovat joutuneet mustamaalaamaan toisiaan loputtomasti.

Lähi-idässä uskonnolla on niin vahva asema, jota vastaan ei voi tehdä paljoa.Tästä syystä sekä uskonnon ottaminen mukaan politiikassa että sen syrjäyttäminen kokonaan on aiheuttanut merkittäviä konflikteja. Uskonto on ollut hyvä ase valtiomiehille vaimentaakseen oppositiota ja toisten ajattelijoita. On mainittava, että osa oppositioista on käyttänyt samaa asetta valtioita vastaan. Uskonto on ollut kulttuuriin kiteytynyt asia ja se on toiminut ihmisten kulttuurin selkärankana. Uskontoa on nähty sekä vapausaatteena että hallintoinstrumenttina.

Uskonto on saatu asia vanhalta sukupolvelta ja sitä ei paljon tutkita perusteellisesti. Monissa maissa ihmiset eivät ole avanneet itselleen islamin peruskäsitteet. Uskonto on nähty pyhänä asiana ja sen eteen alueen ihmiset ovat olleet valmiina antamaan henkensä. Tämäntyyppinen ajattelumalli on rajoittanut kansalaisten toimintaa. Uskonto tässä muodossa on heikentänyt kansalaisten yhteistoimintaa ja tavoitetta muutosten suhteen ja maksimoinut massan epätietoisuutta liikettä jonkun asian vuoksi.

Yhteiskunta ja yksilöt

Lähi-idän alueella on yritetty ylläpitää yhteiskuntien rakennetta, joka on kaukana
kansalaisyhteiskunnasta. Vapauden puute monissa sektoreissa on johtanut siihen, että yhteiskunta ja sen yksilöt eivät voi toteuttaa itseään. Opetus- ja kasvatus Lähi-idän maissa ja yhteiskunnissa on riippuvainen monista tekijöistä kuten maan valtiollisesta uskonnosta, poliittisesta järjestelmästä ja kulttuurisesta piirteestä. Kyseiset yhteiskunnat eivät ole saaneet tehdä työtä vapaasti kriisipesäkkeiden korjaamiseksi. Luotujen valtioiden varjossa vastustajille ei ole paljoa tilaa helpottaakseen tilannetta. Yhteiskunta ja yksilöt ovat pitkään olleet valtion, valtiomiesten ja poliittisten myös uskonnollisten tahojen alaisuudessa. Täten heiltä on hiljalleen evätty vastustamiskykyä.

Lähi-idän epäkypsissä valtioissa yritetään monien tahojen ja organisaatioiden kautta luoda sellainen ilmapiiri, että maa ja kansa ilman nykyisiä johtajia eivät tule pärjäämään. Sen lisäksi median kautta luodaan erilaisia uhkakuvia ohjatakseen yhteiskunta halutulle reitille. Nämä yhteiskunnat ovat kollektiiviyhteiskuntia, joissa yksilöillä laajemmassa merkityksessä ei ole paljoa painoarvoa. Monin keinoin marginalisoidaan yksilöiden ja toisinajattelijoiden vaikutusmahdollisuutta ja yhteiskunnallista merkitystä. Sen seurauksena sellaiset yhteiskunnat ja sen jäsenet eivät ole valmiina vastaanottamaan uusia mahdollisuuksia. Siksi vapauden ja uuden tilanteen koittaessa asiat eivät hoidu toivotulla tavalla. Näin ollen valtiot ja monet muut tahot ovat tuhonneet yhteiskunnan ja kansalaisten itseluottamista.

Monesti sellaisissa yhteiskunnissa ihmiset odottavat taivaalta tai muilta tahoilta hoitamaan heidän osuutensa. Edellä mainituissa Lähi-idän valtioissa ja yhteiskunnissa perheet ovat yleisen ilmanpiirin alaisuudessa. Niiden kasvatus- ja opetusmenetelmät eivät eroa paljoa valtiollisesta kasvatuksesta ja opetuksesta. Yhteiskunnan kasvatuskehys ja painoarvo painostaa perheitäkin olemaan sopusoinnussa olemassa ja käytössä olevien tapojen kanssa. Tavat ja tyylit, jotka ovat linkittyneet uskontoon ja valtiolliseen kulttuuriin. Itsensä toteuttaminen ja vapaasti itsensä ilmaiseminen tavallaan perheessä menee valtioiden ja maiden hallitsevan kulttuurin mukaan. Kun valtio ja yhteiskunta sietää ja sallii väkivaltaa myös perhekin jossakin määrin on väkivallan jatkaja.

Puolueet ja eliitit

Lähi-idän poliittiset puolueet ja eliitit ovat myös epäkypsiä ja toimivat olemassa olevien sääntöjen ja tapojen mukaan. Puolueiden toimiminen itsevaltiaiden hallitsemissa valtioissa on vaikea, koska ne eivät voi toimia asiallisesti. Sananvapauden rajoittuminen näissä yhteiskunnissa rajoittaa puolueiden ja vapaa median toimintaa. Poliittiset puolueet ja niiden johtajat kannattajineen eivät voi vapaasti kritisoida valtiollista linjaa eikä politiikan tekoa itsevaltiaiden valtakunnassa. Valtio käyttäen porkkanaa (virka, raha, valta jne.) ja keppiä (rangaistus, vankeus, karkotus myös kuoleman tuomio) luo ilmapiirin, jolta ei voi paljoa vaatia. Tästä syystä puolueet ja eliitit pyrkivät sopeutumaan toimintatapoihin viimeisenä vaihtoehtona.

Joissakin maissa puolueiden toiminta on rajallinen ja oikeiden oppositiopuolueiden toiminta on lakkautettu. Täten niiden toiminta on siirtynyt maan alle ja rajojen ulkopuolelle. Tässä tapauksessa vain harvat puolueet, poliitikot, ajattelijat ja vapaamieliset kansalaiset voivat jatkaa elämänsä itsevaltiaan hallitseman valtion alaisuudessa. On nähty, että itsevaltiaiden hallitsemassa valtakunnassa vallanpitäjien pyrkimyksenä on kesyttää oppositioryhmittymiä ja toisinajattelijoita. Näissä valtioissa käytetään vaikeina aikoina puolueita ja eliittiä pelastavana oljen kortena. Näin ollen hädässä valtiomiehet korostavat demokratian toimivuutta vedoten vaalien järjestämiseen ja puolueiden toimintaan.

Ongelmana on se, että toisinajattelijat ja opposition riveissä olevat kansalaiset eivät eroa paljoa kulttuurisesti, uskonnollisesti, toiminallisesti ja käytännöllisesti vallassa olevista ihmisistä. Heitä kiinnostaa enemmän valta, poliittiset ja taloudelliset virat ja he eivät ole omistautuneet rehellisesti yhteiskunnan muutosliikkeelle ja toiminnalle. Opposition ja eliitin uskollisuuden ja luotettavuuden puute passivoi eniten tavallisia kansalaisia. On sanonta, että isoissa saappaissa kulkevat miehet (vallassa ja oppositiossa olevat) ovat omien etujensa rakastajia. Kuitenkin he kalastavat omia etujaan sekavassa meressä Jumalan, profeetan, vapauden, kansan oikeuksien ja ihmisten nimessä. Puolueet ja eliitit toimivat samalla sävyllä kuin vallassa olevat ihmiset. Jotkut puolueet ovat yhden perheen ja heimon tai henkilön puolueita ja niissä puolueissa sananvapaus, demokratia ja asioiden käsittely ei eroa valtiollisesta kulttuurista.

Ulkoiset tekijät ja suurvallat Luotujen valtioiden rakenne on haurasta, koska ne eivät ole riippuvaisia omista kansalaisistaan. Siksi ilman ulkopuolista tukea ne eivät voi hallita omia asioitaan. Sen lisäksi suurelta osin niiden valtioiden talous on pohjautunut yhteen tuotteeseen (esim. öljy), joka ei ole ollut siunausta maiden kansalaisille. Suurvalloilla on ollut tekemistä ja oma osuutta kyseisen alueen jatkuvaan kriisiin. Iso-Britannia ja Ranska alussa olivat alueen kartan jakoprosessin insinöörejä, joiden joukkueeseen jatkossa liittyi lisää suurvaltoja. Kyseiset suurvaltiot ovat pyrkineet hallitsemaan alueen valtioita.
Sykes-Picot- sopimus ja Balfourin julistus ja niiden seuraukset kuvaavat paremmin miten
ulkopuoliset tekijät ovat vaikuttaneet liian paljon alueen tilanteeseen. Todellisuudessa suurin osa Lähi-idän kriisipesäkkeistä on luotu suurvaltojen väärän politiikan toimesta.

Monet asiat ovat vetäneet suurvaltoja ja ulkopuolisia tahoja oleman läsnä alueella.
Teollisuusmaiden tarvittavat raakamateriaalit (esim. raakaöljy), uskontojen syntykeskus, poliittinen maantiede, aseiden ja tuotteiden markkina-alue myös kauppareitit ovat houkutelleet vaikutusvaltaisia valtioita Lähi-itään. Israelin valtion perustaminen ja Palestiinan ratkaisematon tilanne mukaan lukien kurdien konflikti hallitsijavaltioidensa kanssa on heikentänyt alueen vakautta. Suurvallat ovat pyrkineet ylläpitämään omia etujaan ja tasapainottamaan alueen tilannetta. Suurvaltojen ja ulkopuolisten tahojen ansiosta Lähi-idän pesäkekriisit ovat olleet eri aikoina alkaneet tulehtua ja välillä räjähtäneet käsiin.

Heikko valtioiden ja hauraiden yhteiskuntien ansiosta sekä valtiomiehet että oppositioryhmittymät eivät voi toimia ulkotahojen ja suurvaltioiden piirin ulkopuolella. Suurvallat ja vaikutusvaltaiset valtiot ovat tietoisia Lähi-idän valtioiden ja yhteiskuntien heikkoudesta ja kriisien alkuperästä. Tällä tavalla ne ovat läsnä ja tekevät parhaansa tehdäkseen niistä valtioista ja yhteiskunnista tulevaisuudessakin riippuvaisia itsestään. Voi väittää, että ulkovaltioiden tavoitteena Lähi-idässä ei ole laittaa asiat kuntoon. Näyttää siltä, että ulkopuoliset tahot ja valtiot, Lähi-idän valtiot, oppositioryhmittymät ja monet muut tekijät hyvässä ja pahassa täydentävät toisiaan. Yhteiskunta ja yksilötkin ovat edellä mainittujen tahojen juonien ja suunnitelmien uhreja ja ovat tehottomia omissa ympäristöissään. Ulkovaltiot saavat taloudellisesti ja poliittisesti enemmän hyötyä Lähi-idän
hauraista valtioista ja sekasorrosta. Ne saavat halvalla alueelta raaka-aineita ja vastaavasti korkealla hinnalla myydä toistensa kanssa ristiriidassa oleville valtioille sotatarvikkeita ja teknologia.

Johtopäätös

Lähi-idässä valtiot välttävät kaikin voimin ja juonin tarpeellisia reformeja. Kansalaisyhteiskunta ei ole vahvassa asemassa ja monet tekijät ja tahot toimivat vallassa olevien henkilöiden, eliitin, perheiden ja puolueiden tukena. Demokratia toimii näissä maissa vain päällysteenä. Sillä koristellaan väkivaltaisten koneiston ja sortovaltiaiden hallitseman valtion ulkopuolta. Tällainen pitkään toiminut kulttuuri on luonut opetusoppeja, joiden mukaan parempi pitää kiinni omasta hatustaan ja olla varovainen.

Islam toimii vielä suoja- ja puolustuskilpenä valtiollisessa instituutissa ja yhteiskuntien rakenteissa sunnien ja shiiojen keskuudessa. Osa Lähi-idän valtioista haruhauttaa muiden valtioiden kansalaisia uskontosuuntauksien nimessä. Kyseiset valtiot kansalaisten raakaöljyn kustannuksella käyvät sotaa toisiaan vastaan Libanonissa, Jemenissä, Irakissa, Syyriassa ja Palestiinassa.

Iraniliaset, turkilaiset, arabit ja muut alueella asuvat kansat ja vähemmistöt ovat kuten ennen hajallaan ja heidän nationalismi on särkevä. He ovat jakautuneita uskontosuuntauksien ja ulkovaltioiden perusteella. Ihmiset ovat väsyneitä ja pelkäävät joutuvansa uusiin kriiseihin, joiden seurauksena heidän yhteiskuntansa voi vahingoittua entistä enemmän.

Poliittiset puolueet ja oppositioryhmät ovat hampaattomia ja parhaimmillaan ovat povaamassa, miten suurvallat muuttavat politiikan suunnan. Raakaöljyn kirous on ulottunut kauas ja veden puute voi lähi tulevaisuudessa viedä monien maiden tilannetta pahempaan suuntaan. Viha- ja kostokierre elää vahvimmillaan ja ei ole halua keskustella konfliktien syistä ja juurista asiallisesti.

Lähi-idän alue kaipaa aitoa muutosta, joka alkaa yksilöstä ja kattaa koko yhteiskunnan. Muutoksen aloittaminen ja tekeminen vaatii sekä sisäisiltä että ulkoisilta tahoilta tahtoa, inhimillistä ja johdonmukaista asennetta, politiikkaa ja toimenpidettä. Ulkotahot ovat käytännössä osoittaneet, että heillä ei ole tarjolla oikeita lääkkeitä alueen kipeisiin kriiseihin.

Sanat ja juonet eivät avaa kyseisen alueen historiallisia solmuja, jotka ovat kätkeytyneet monien summatekijöiden taakse. Itsevaltiaiden ja henkilöiden vaihtaminen ei yksin riitä eikä tehoa. Opposition valtaan nouseminen ei voi yksinään muuttaa paljoa yhteiskuntaa.