Mainos:

Ajokorttiasetukseen tulossa muutoksia

Julkaistu 12.8.2020 – Kirjoittaja Toimitus

Liikenne- ja viestintäministeriö valmistelee muutoksia ajokorteista annettuun valtioneuvoston asetukseen. Muutosten taustalla on EU-direktiivi. Ministeriö pyytää asetusluonnoksesta lausuntoja. Lausuntoaika päättyy 8. syyskuuta 2020.

Ajokorttilain mukaan henkilö, joka suorittaa kuljettajantutkinnon ajokokeen tai käsittelykokeen automaattivaihteisella ajoneuvolla, saa lähtökohtaisesti kuljettaa vain automaattivaihteista, tutkinnon luokkaa vastaavaa ajoneuvoa.

Poikkeuksen muodostavat C-, CE-, D- ja DE-luokan ajo-oikeudet, jos henkilö on aikaisemmin suorittanut jonkin asetuksessa määritellyn ajoneuvoluokan ajokokeen manuaalivaihteisella ajoneuvolla. Näihin poikkeuksiin ehdotetaan lisättäväksi ajoneuvoyhdistelmien kuljettamiseen oikeuttavat BE-, C1-, C1E-, D1- ja D1E -ajokorttiluokat.

Koska nykyisin raskaskalusto on tyypillisesti automaattivaihteista, helpottaisi uudistus tutkintoajoneuvojen saatavuutta sekä lisäisi oman ajoneuvon käyttömahdollisuutta ajokokeessa.

Lisäksi tutkintoajoneuvojen vaatimuksia ehdotetaan muutettavaksi A2-luokan moottoripyörän osalta. Asetusmuutoksella päivitettäisiin tutkintoajoneuvon kuutiotilavuutta koskevat vaatimukset nykytilannetta vastaavaksi ja helpotettaisiin tutkintoajoneuvojen saatavuutta. Muutoksen myötä myös puolustusvoimissa koulutetut voisivat saada A2-luokan ajo-oikeuden.

Mainos:

Lähde: Liikenne- ja viestintäministeriö

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

14 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Puolueeton
Puolueeton
6 years ago

Taas EU byrokratia kukoistaa. Autoa on aivan sama ajaa pienen harjoittelun jälkeen oli siinä automaattivaihteisto tai vaihdekeppi. Eiköhän oli syytä tarkistaa lakia vielä paremmaksi. Saa ajaa vain sillä autolla, millä on suorittanut kortin. Autothan ovat erilaisia.
Luultavasti takapiruna on sähköauto ja niihin siirtyminen pakottaen.

HenkkaR
HenkkaR
6 years ago
Reply to  Puolueeton

Luitkos ollenkaan mitä artikkelissa kerrottiin? Tässähän nimenomaan ollaan _keventämässä_ byrokratiaa, siis SALLITAAN jatkossa – nykyisestä poiketen – manuaalilla ajo myös rekkakortin hankkijoille jotka suorittavat ajokokeen automaattirekalla. Kun aiemmin moinen oli mahdollista ainoastaan nuppikortin hankkijalle. Molemmissa on edelleen edellytyksenä, kuten nuppikortin suhteen aina ennenkin, että jokin ajokorttiluokka on aikaisemmin ”koeajettu” manuaalilla. Mutta aiemmin tämä oikotie ei ollut rekkakortin hankiijoille mahdollista laisinkaan, nyt on, kiitos EU:n, niin paljon kuin sitä muuten vihaankin. Mutta älkää hyvät ihmiset pilatko meidän EU-vastustajien mainetta parjaamalla asioista joita ei ole tapahtunut, tai vetämällä herneitä nenukkaan ja hyppimällä seinille _hyvistä_ uudistuksista, vain siksi kun sattui kuulemaan sanan EU.

Asiasta sinänsä voi olla montaa mieltä, ja mielestäni tämä on hyvä kyllä, että sallitaan tällaisessa tapauksessa jossa manuaalin käyttö on jo opeteltu ja näytetty kertaalleen jollakin ajoneuvoluokalla. Tuosta sen sijaan olen eri mieltä että ihan kylmiltään pitäisi sallia manuaalilla ajo ilman että mitään ajokoetta on manuaalilla antanut (jollaista ei ole koskaan sallitukaan). Sillä vaikka se ”pienen harjoittelun jälkeen” toden totta onkin ihan sama, niin se tosiaankin vaatii sen ”pienen” harjoittelun. Tätä ”pienuutta” ei ehkä muista jos omasta ajoharjoittelusta on vuosikaudet ja parhaimmillaan jo pentuna peltoautoillut. Mutta kun ihan aikuisten oikeasti muistelee omaa ajoharjoittelua, niin olihan vielä inssissäkin ja aikansa sen jälkeenkin kepin ja kytkimen käyttö sellaista kengurua, luistatusta, sammuilua, ja viipyvää vaihteenvaihtoa, että vaikka noilla jo ajeli, niin jos koko ajoharjoittelu ja inssi olisi pelkällä automaatilla ajettu, niin ei siinä kylmiltään manuaalilla todellakaan olisi mitään asiaa liikenteen sekaan ollut.

Kukkuu
Kukkuu
6 years ago
Reply to  HenkkaR

”Ajokorttilain mukaan henkilö, joka suorittaa kuljettajantutkinnon ajokokeen tai käsittelykokeen automaattivaihteisella ajoneuvolla, saa lähtökohtaisesti kuljettaa vain automaattivaihteista, tutkinnon luokkaa vastaavaa ajoneuvoa.”

Tuoko ei muka vaikuta mitenkään pelkän b.kortin ajajalle, luulitko että kaikki ajaa perkele rekkakortin?

Se on yksi sama ajaako automaattilootaa vai keppilootaa, vain vammainen joka ei kuulu tienpäälle ei osaa noilla ajaa kun yhtä on ajanut.

Ite ajoin ajokortin -80 vuonna, itellä on automaatti ja manuaalivaihteiset autot.
En ollut automaattilootalla ajanut ennen, kun hommasisn kyseisen auton, ei totuttelua ollut ollenkaan sillä sitä ei tarvitte.
Jos ei osaa ajaa kun manuaalilla tai automaattisella, turha edes lähteä liikenteeseen muulla kun polkupyörällä.

Timi
Timi
6 years ago
Reply to  Kukkuu

Erittäin samaa mieltä…

Kukkuu
Kukkuu
6 years ago

Apinat vauhdissa, ei noin saakeliin tyhmiä voi olla olemassakaan.
Mitä seuraavaksi, jos paskoo vaikka metsikkoon, ei ikinä voi enää vessaa käyttää, tai jos juo vettä, ei voi ikinä enää muuta juoda.

Juha6
Juha6
6 years ago
Reply to  Kukkuu

Suomi on menetetty maa.. kommunismi voitti järjen

Kukkuu
Kukkuu
6 years ago
Reply to  Juha6

Kyllä alkaa tuntumaan tuolta pikkuhiljaa.
Kohta alkaa olemaan se hetki tulemaan että pitää lähteä köyden kanssa ettimään sopivaa närettä.

Peku
Peku
6 years ago
Reply to  Kukkuu

Minä jo rasvailin köyden…

HenkkaR
HenkkaR
6 years ago
Reply to  Juha6

Kuinka niin? Tässähän ollaan _helpottamassa_ nykyistä byrokratiaa, jos suinkaan luit artikkelia. Niin yllättävä veto kuin se EU-kommareilta onkin.

HenkkaR
HenkkaR
6 years ago
Reply to  Kukkuu

Lue artikkeli ennenkuin hypit seinille. Tuo kuvaamasi oli nimenomaan _nykyinen_ laki, jota uudistuksella nyt _helpotetaan_.

HenkkaR
HenkkaR
6 years ago
Reply to  Kukkuu

Lue artikkeli ennenkuin hypit seinille. Kuvaamasi tilanne on nimenomaan _nykyinen_ laki, jota nyt ollaan _helpottamassa_.

juha II
juha II
6 years ago

Kohta ihmiset eivät osaa edes keittää vettä!

Miehiltä (oikeilta) voi vaatia manuaali -vaihteiden käyttöä, sillä on nillä ennenkin ajettu. Nykyiset matkustajakoneiden lentäjätkään eivät hallitse tosiasiallisesti alkeellisimpiakaan lentotaitoja ja siihen liittyviä lainalaisuuksia, koska koneet ovat toiminnoiltaan niin automatisoituja, että ne käytännössä lentävät ”itse”.
Sitten kun kun tulee hätä (ei vessa) syystä tai toisesta. Kovassa paineessa ja stressitilassa lentäjät ovat kädettömiä. WWII aikaisten pommikoneiden ohjaimissa piti olla tekemissä raudan kanssa hartiavoimin samalla kun ilmatorjunta ala-puolella jyskytti ja torjuntahävittäjät trulittivat piippuje4nsa täydeltä!

Timi
Timi
6 years ago

Tämä uudistus hevonp:stä. eu poistakoon vaatimuksen pakollisesta kurssista ammattiliikenteeseen. Ajoin -85 A BE CE D1E kortin, mutta ei ollut varaa viimeistää 2010? suorittaa direktiivin mukaista kurssia (5pv 1200€) Kortillani saan ajaa omaa rekkaa tai pikkubussia mutta en ammatikseni. Lääkärintarkastuksissa täytyy silti käydä 5 vuoden välein vaikken voi raskasta kalustoa ajaakaan ammatikseni !!??!!
Ja kohta ei varmaan tarvitse enää ajaa millään koska näihin 5v lääkärintarkastuksiin ei saa aikoja koronan takia, joten kortti menee vanhaksi…
Kari Tapio: Ajan taas…

Natseista ja trafista eroon
Natseista ja trafista eroon
6 years ago

Olisko taas yksi syy lukuisten entisten syiden lisäksi lähteä koko natsiunionista, ja samalla ajaa koko helvetin trafi alas. Eiköhän siellä Vegeliuksen hevostallilla ole paskan luojan hommia trafin väelle tarjolla, siis pääsisivät siihen ainoaan hommaan, joka ehkä heiltä luonnistuu. Koko uudistettu liikennelakikin haiskahtaa jo pitkälti siltä, ettei kaikille trafin suojatyöläisille löytynyt minkäänlaista hyödyllistä tekemistä, että näille piti siten keksiä tekemistä uuden liikennelain parissa, ja täysi pelleily saatiin aikaan siitäkin.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.

Suomalaisista pennuista tuli kansainvälisiä uutistähtiä

Julkaistu 26.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Valkoruskea vastasyntynyt pentu nukkuu sinisellä peitolla, ja sen takana näkyy muita pentuja Ylen suorassa lähetyksessä.
Hilkan kuusi pentua syntyivät 10. lokakuuta ja esiintyvät Ylen suorassa lähetyksessä, joka on nyt saanut kansainvälistä medianäkyvyyttä.

Suomen Pentulive on herättänyt kansainvälistä kiinnostusta. Hilkan kuuden pennun suora lähetys näkyy nyt uutisoinnissa ympäri maailmaa.

Lagotto romagnolo Hilkka synnytti kuusi pentua 10. lokakuuta. Pentulive on suora lähetys koiraperheen arjesta kasvattajan kotona, kuvattuna hänen omassa makuuhuoneessaan.

Ohjelma lähettää suoraa lähetystä ympäri vuorokauden suomalaisen yleisradioyhtiö Ylen suoratoistopalvelussa Yle Areenassa, ja se on nyt kuudennella tuotantokaudellaan.

Viime päivinä The Times, CNN ja Daily Mail ovat kirjoittaneet ohjelmasta.

Mainos:

— Tuntuu epätodelliselta, että CNN ja BBC näyttävät pätkiä pennuista, kasvattaja kertoo Ylelle.

Vieraita ulkomailta osallistui, ja terveisiä muista maista näytettiin torstai-illan chat-istunnon aikana. Ulkomaiset tiedotusvälineet ovat näyttäneet myös videopätkiä Hilkan aiemmasta pentueesta.

Tiedetoimittaja Pirjo Koskinen sai idean Pentuliveen useita vuosia sitten. Häntä on haastatellut The New York Times, mutta artikkelia ei ole vielä julkaistu.

Hän toivoo uuden yleisön ymmärtävän, että koirien hyvinvointi on etusijalla. Pennut eivät elä studiossa, vaan viettävät normaalia elämää kasvattajan kotona.

— Meille on erittäin tärkeää, että koirien hyvinvointi otetaan vakavasti ja että kasvatus tapahtuu vastuullisesti, sanoo Pirjo Koskinen.

Äänestys pentujen nimistä on päättynyt. Pennut oli määrä nimetä suorana lähetetyssä nimijuhlassa lauantaina 24. lokakuuta.

Myös Ruotsin hidastempoinen eläin-TV on noussut kansainvälisiin uutisiin. Sky News, NBC ja AP käsittelivät ruotsalaisten kiinnostusta verovaroilla rahoitetun valtion yleisradioyhtiö SVT:n Suureen hirvivaellukseen, joka on rauhallinen suora lähetys hirvien kevätmuutosta Ångermanälven-joen varrella.

Häpeä estää työntekijöitä Suomessa hakemasta apua alkoholiongelmiin

Julkaistu 23.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Jaettu kuva, jossa on vasemmalla Suomen lippu ja oikealla lasi punaviiniä sekä pullo pöydällä.
Työssä selviytyminen ei sulje pois alkoholiongelmia, ylilääkäri Kaarlo Simojoki korostaa. Kuvituskuva.

Häpeä saa ihmiset odottamaan liian kauan apua hakiessaan alkoholiongelmiin, sanoo ylilääkäri Kaarlo Simojoki. Työssä käyvä henkilö voi silti voida erittäin huonosti.

Monet Suomen työvoimasta käyttävät alkoholia haitallisesti, Yle uutisoi. Simojoki on Mehiläisen päihdepalveluiden ylilääkäri Suomessa. Hän sanoo monien potilaidensa tuntevan häpeää siitä, etteivät he ole kyenneet hallitsemaan juomistaan.

Yleinen uskomus on, ettei ihmisellä voi olla alkoholiongelmaa niin kauan kuin hän hoitaa työnsä. Simojoki kutsuu tätä harhaanjohtavaksi tavaksi tarkastella asiaa.

— Elämä voi olla jo todella vaikeaa, mutta henkilö säilyttää silti kulissit ja hoitaa työnsä. Lopulta kaikki voi romahtaa kerralla, Simojoki kertoo Ylelle.

Mainos:

Hän sanoo tavan, jolla alkoholista keskustellaan Suomessa, pahentavan asioita.

— Heti kun ongelma huomataan, henkilö leimataan helposti täysiveriseksi alkoholistiksi. Se lisää häpeää ja voi johtaa siihen, että ihmiset odottavat liian kauan ennen kuin hakevat apua, hän sanoo.

Simojoki torjuu ajatuksen, jonka mukaan jonkun täytyisi menettää työnsä, perheensä tai terveytensä, ennen kuin muutos voi alkaa. Työn menettäminen voi päinvastoin viedä ihmiseltä rutiinit, taloudellisen vakauden ja sosiaaliset suhteet.

Sen sijaan hän haluaa työpaikoille päihdeohjelman, jossa huolet voidaan ottaa esille kunnioittavasti työterveyshuollon tuella ennen kriisin puhkeamista. Sopiva hoito tulisi arvioida yksilöllisesti: jotkut tarvitsevat täydellistä raittiutta, kun taas toiset tarvitsevat apua juomisen vähentämisessä.