Mainos:

Kasarihevin unohdetut mestariteokset – Näitä et kuule radiosta!

Päivitetty 8.5.2017, Julkaistu 8.5.2017 – Kirjoittaja Toimitus

1980-luvulla ei Suomessa kuullut heviä tai edes hard rockia radiosta juuri koskaan. Yleisradiolla oli kaksi kanavaa: pelkkää uutisia, asiaohjelmia ja oopperaa suoltava "Yleisohjelma", ja hieman viihteellisempi "Rinnakkaisohjelma". Jos jo kanavien nimet olivat kamalia, kamalaa oli myös sisältö. Rinnakkaisohjelmalla oli sentään pari-kolme kertaa viikossa kuulunut Rockradio, mutta se keskittyi lähinnä suomalaisen rockin ja ulkomaalaisen listapopin soittamiseen, harvoin sieltäkään mitään vähänkään raskaampaa kuuli.

Vuosikymmenen puolivälissä ilmestyivät paikallisradiot, joiden musiikkitarjonta oli sentään vähän monipuolisempaa, mutta ne kuuluivat ainoastaan suurimpien kaupunkien ympäristöissä. Maaseudun syrjäisistä kolkista kotoisin oleva musadiggari ei päässyt niiden musiikista nauttimaan. Onneksi levyjä sai tilattua postimyynnistä ja nauhoitettua kasetille kavereilta, niin ei jäänyt paitsioon musiikkimaailman kehityksestä.

Kasarin loppupuolella Klaus Flaming aloitti valtakunnanverkossa oman, pelkästään raskaampaan musiikkiin keskittyneen Metalliliitto-ohjelmansa, joka keräsi hevihemmot kerran viikossa tiiviisti radion ääreen kuuntelemaan niin skenen uutuuksia kuin vanhojen tuttujen bändien haastatteluitakin.

Nykyään voisi kuvitella raskaan musiikin ystävällä olevan hyvät ajat. Valtakunnassa on radiokanavia, joiden musiikkitarjonta keskittyy nimenomaan rock-musiikkiin, jopa hieman raskaampaan sellaiseen. Löytyy muun muassa itseään classic rockia soittavaksi kanavaksi mainostava Radio City, sekä vähän tanakampaa tavaraa soittava Radio Rock. Kaikki hyvin? No ei.

Mainos:

Molempia em. kanavia vaivaa sama vitsaus kuin kaikkia muitakin radiokanavavia nykyään: soittolistat. Niiden ansiosta molempien kanavien musiikkitarjonta on todella suppeaa. Esimerkiksi Radio Cityllä on soittolistallaan muutama artisti, ja niiltäkin soitetaan aina niitä samoja muutamaa puhkisoitettua kappaletta. Osa soittolistan kappaleista tuntuu ajoittain vaihtuvan, mutta nekin tuskastuttavan harvoin.

Ja sitten on niitä ilmeisesti musiikkipäällikön omia suosikkikappaleita, jotka pysyvät soittolistalla koko ajan. Minä ainakin olen kyllästynyt jo aikoja sitten kuulemaan Rolling Stonesin "Jumping jack flash":n ja Dion "The last in line":n tunnin välein vuodesta toiseen. Tai Dire Straitsin "Walk of life":n.

Kun samat artistit ja kappaleet soivat koko ajan, jää moni upea artisti ja hieno kappale täysin vaille huomiota. Monipuolisempaa ja vaihtelevampaa tarjontaa olisi paljon mukavampi kuunnella. Kanavalle sähköpostilla lähetetyt lukuisat palautteet eivät ole tuottaneet tulosta.

Kasarilla tehtiin paljon muutakin hyvää musiikkia, kuin mitä rock-musiikkiin vihkiytyneet kanavat soittavat taajuuksillaan. Sen takia on aika palauttaa mieliin muitakin kasarilla tehtyjä kappaleita, jotka ansaitsevat tulla kuulluiksi. Artisteja, joista ei jostain syystä tullut metallin tai hard rockin megatähtiä, jotka jokainen osaa nimetä.

"Kansikuvapoikamme" King Diamondin äänenkäyttö jakaa mielipiteitä. Itse pidän hänen lauluaan mestarillisena. Tämä tanskalaisesta kulttisuosiota nauttineesta Mercyful Fate -bändistä soolouralle ampaissut, okkultistia ja kauhuteemoja sanoituksissaan viljelevä herra julkaisi vuonna 1989 neljännen sooloalbuminsa Conspiracy, jota pidän hänen uransa parhaimpana kokonaisuutena. Kyseessä on artistin monen muun pitkäsoiton tapaan teemalevy, jossa kaikki kappaleet ovat osa samaa tarinaa. Jo levyn ensimmäinen kappale "At the graves" ottaa kuulijalta luulot pois. Menevä, polveileva ja monivaiheinen kappale kestää melkein yhdeksän minuuttia, mutta kyllästymään ei kuulija silti pääse. Suosittelen kuuntelemaan.

Pysytään Tanskanmaalla. Monelle suomalaiselle hevidiggarillekin varmaan melko tuntemattomaksi jäänyt Pretty Maids julkaisi vuonna 1987 toisen kokopitkän albuminsa Future World, jonka nimikappaletta kelpaa kuunnella. Suuri kansainvälinen suosio jäi tältä bändiltä saavuttamatta, mutta ura jatkuu edelleen.

Sitten hypätään rapakon taakse ja vuosikymmenen alkupuoliskolle. Jo 1970-luvulla southern rock -bändinä kohtalaista menestystä ainakin kotimaassaan nauttinut Blackfoot sai huomata 80-luvulle tultaessa, että southern rockin suosio oli hiipunut. Levy-yhtiökin painosti yhtyettä muuttamaan tyyliään enemmän heavy rockin suuntaan, koska se oli nouseva trendi mm. NWOBHM-ilmiön ansiosta. Niinpä Blackfoot pestasi riveihinsä Uriah Heepistä tutuksi tulleen kostetinsoittaja Ken Hensleyn, jonka kynästä monet Uriah Heepin hitit olivat lähtöisin. Hensley teki vuonna 1983 ilmestyneelle Siogo-levylle hienon kappaleen "Send me an angel", mutta tässä muiden Blackfoot-muusikoiden tekemä mainio ralli "Teenage Idol", jonka sanoituksessa on ehkä havaittavissa viitteitä levy-yhtiön tavoitteisiin saada yhtyeestä leivottua nuorempiin kuulijoihin vetoava MTV-videoaikakauden bändi. Levy ei kuitenkaan menestynyt odotetusti, ja seuraavan pitkäsoiton epäonnistuttua täydellisesti bändi vajosi marginaaliin.

https://www.youtube.com/watch?v=2SaufBH8UbI

Sitten Kanadaan. Pitkän uran tehnyt Helix julkaisi 1980-luvulla useita korkeatasoisia levyjä, mutta suuri menestys karttoi tätäkin bändiä. Suomessa yhtye jäi pimentoon, mutta Ruotsin puolella yhtye oli ainakin jonkin verran esillä sikäläisessä Okej-lehdessä. Esimerkkinä bändin suoraviivaisesta hard rockista vuonna 1984 ilmestyneen Walkin' the razor's edge -levyn viimeinen veto "You keep me rockin'". Kannattaa tutustua bändin muuhunkin 80-luvun tuotantoon.

Yhdysvaltain New Jerseystä ponnistanut Overkill saattaa olla hieman tutumpi tapaus joillekin.  Vuonna 1985 julkaistu esikoislevy Feel the fire sisälsi monia meneviä biisejä, kuten "Rotten to the core". Tässä kuitenkin maistiaisena kappale "Sonic Reducer", jota myös Radiomafian ohjelmistaan tutuksi tullut suomalainen huutava artisti Paska eli Ari Peltonen lauloi keikoillaan 90-luvulla. Erään luonnehdinnan mukaan musiikissaan speedia, thrashia ja punkia yhdistelevän Overkillin ura jatkuu edelleen aktiivisena.

Sallinette lopuksi pienen syrjähypyn 1990-luvun alkuun. Kanadalainen Aldo Nova on tuottanut ja tehnyt kappaleita monille artisteille, ja julkaissut harvakseltaan soololevyjä. Itse Jon Bon Jovi oli mukana tekemässä materiaalia Aldo Novan vuonna 1991 ilmestyneelle albumille Blood on the bricks. Levy on täynnä helposti kuunneltavaa, ammattitaidolla tehtyä "kevytmetallia", mutta menestys jäi uupumaan. Joissakin aikalaisarvioissa levyä kuvattiin jopa ylituotetuksi. Ei hassumpi tuttavuus silti tämäkään, esimerkkinä levyn nimikappale.

 

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

2 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
JS,viides sinfonia osa 3
JS,viides sinfonia osa 3
9

Blackfoot jees, paras/hauskin video myös. Syrjähyppy 2000 luvulle sallitaan? Samassa hengessä noin suurin piirtein, Black Stone Cherryn, Lonely Train biisi jyrää.
https://www.youtube.com/watch?v=lyr_LYnwD0g&list=RDzO1_cpIIzXI

JS,viides sinfonia osa 3
JS,viides sinfonia osa 3
9

Black Stone Cherry – Lonely Train. Ei aukene.Löytyy tubesta.

Lapset ja aikuiset jakoivat hautoja Ruotsissa – verisiteet olivat kuitenkin harvinaisia

Julkaistu 21.8.2026 – Kirjoittaja Toimitus

Useimmissa tutkituissa tapauksissa viikinkiajan lopun ja keskiajan Ruotsissa aikuisten kanssa haudatut lapset eivät olleet läheisiä biologisia sukulaisia. Tukholman yliopiston uusi tutkimus haastaa yleisen arkeologisen tulkinnan ja osoittaa, että sosiaaliset ja uskonnolliset periaatteet määrittivät usein sen, ketkä jakoivat haudan.

Tutkijat analysoivat DNA:ta 142 ihmisestä, jotka oli haudattu Sigtunaan, Jämtlannin Västerhusiin ja Skånen Fjälkingeen. Aineisto sisälsi 68 lasta ja nuorta sekä 74 aikuista 27 yksittäishaudasta ja 50 yhteishaudasta Science Advances -lehdessä julkaistun tieteellisen tutkimuksen mukaan.

Kun arkeologit ovat löytäneet aikuisen ja lapsen samasta haudasta, he ovat usein tulkinneet heidät vanhemmaksi ja lapseksi tai muiksi läheisiksi sukulaisiksi. DNA-tulokset osoittavat, että tämä selitys päti harvoin tutkittuun aineistoon, jopa sellaisilla hautausmailla, joilla monet haudatuista olivat tosiasiassa sukua toisilleen.

Oletamme usein, että samassa haudassa oleva aikuinen ja lapsi ovat vanhempi ja lapsi, tai vähintäänkin läheisiä sukulaisia. Useimmissa tutkimissamme tapauksissa se ei kuitenkaan pitänyt paikkaansa, sanoo tutkimusta johtanut Maja Krzewińska Paleogenetiikan keskuksesta lehdistötiedotteessa.

Mainos:

Lapset noudattivat aikuisten hautaustapoja

Geneettinen materiaali mahdollisti myös sellaisten lasten biologisen sukupuolen määrittämisen, jotka olivat liian nuoria määritettäväksi luurangon perusteella. Tämän ansiosta tutkijat pystyivät selvittämään, noudattiko lasten sijoittelu hautausmailla samoja malleja kuin aikuisten.

Tulokset osoittavat, että pojat ja useimmat tytöt haudattiin samankaltaisten periaatteiden mukaisesti kuin aikuiset. Västerhusissa, jossa miehet ja naiset sijoitettiin yleensä hautausmaan eri puolille, lapset noudattivat samaa sukupuolen mukaan jaoteltua mallia.

Lapsia ei näytetä kohdellun erillisenä kategoriana. Kuolemassa he noudattivat samoja sosiaalisia ja uskonnollisia periaatteita kuin aikuiset miehet ja naiset, sanoo Anders Götherström, molekyyliarkeologian professori ja hankkeen johtaja.

Tutkijat päättelevät, että sukupuoliroolit näyttävät vakiintuneen varhain, mutta korostavat samalla, että hautaustavat sallivat silti tiettyä joustavuutta. Löydökset viittaavat myös siihen, että laajennetut sukulaisuusverkostot ovat saattaneet olla tärkeitä varhaiskristillisten yhteisöjen järjestäytymisessä.

Poikkeuksellisen selkeä sukulaisuuskuvio löytyi erään nuoren naisen ympäriltä Västerhusin hautausmaalta, joka tunnetaan nimellä Nainen 56. DNA yhdisti hänet viiteen läheiseen sukulaiseen samalla hautausmaalla: hänen vanhempiinsa, veljeensä ja kahteen tyttäreensä. Heitä ei kuitenkaan ollut haudattu yhdessä hänen kanssaan, vaan eri puolille aluetta.

DNA-tutkimus muuttaa siten kuvaa keskiaikaisista yhteishautauksista. Vierekkäin lepäävät ihmiset eivät välttämättä kuuluneet samaan ydinperheeseen. Sen sijaan se paljastaa yhteiskunnan, jossa usko, sukupuoli ja sosiaalinen yhteisö saattoivat painaa biologista sukulaisuutta enemmän, kun kuolleet saatettiin lepoon, Tukholman yliopisto raportoi.

Kanye West suunnittelee konsertteja Venäjällä

Julkaistu 20.8.2026 – Kirjoittaja Toimitus

Venäläinen promoottori Say Agency on ilmoittanut räppäri Kanye Westin, joka esiintyy nykyään nimellä Ye, kahdesta konsertista Pietarissa lokakuussa.

Konsertit on määrä järjestää 10. ja 11. lokakuuta Gazprom Arenalla, johon mahtuu noin 80 000 katsojaa.

Say Agency vahvisti Venäjän valtiolliselle uutistoimisto RIA Novostille, että Ye/Kanye West esiintyy Pietarissa, Meduza raportoi. Myös Reuters kertoo Gazprom Arenan vahvistaneen suunnitelmat.

Liput maksavat 9 000 ruplasta ylöspäin, ja niitä voi ostaa erilliseltä lippusivustolta. Meduza raportoi, että seisomapaikka areenan kentällä maksaa 25 000 ruplaa, kun taas aitiopaikka voi maksaa jopa 160 000 ruplaa.

Mainos:

Kanye West vieraili Moskovassa vuonna 2024 venäläisen suunnittelijan Gosha Rubchinskiyn syntymäpäiväjuhlissa.

Tuolloiset raportit viittasivat mahdolliseen konserttiin Lužniki-stadionilla, mutta järjestäjät eivät koskaan vahvistaneet suunnitelmia, eikä esiintymistä tapahtunut.

Saatavilla olevat lähteet eivät tällä hetkellä sisällä Kanye Westin julkista lausuntoa siitä, toteutuvatko konsertit.

Hapansilakka: Ruotsin kuuluisa ja pistävä perinne

Julkaistu 20.8.2026 – Kirjoittaja Toimitus

Elokuun kolmas torstai merkitsee perinteisesti sesongin alkua voimakkaan tuoksuiselle ruotsalaiselle hapansilakalle (surströmming). Ruotsalaisten sekä rakastama että vihaama fermentoitu kala omaa pitkän historian – erityisesti Pohjois-Ruotsissa.

Fermentointi eli hapattaminen on yksi ihmiskunnan vanhimmista tavoista valmistaa ja säilöä ruokaa. Esimerkiksi Ruotsin eteläosista löydetyt arkeologiset löydöt hapatustoiminnoista ajoittuvat 9 000 vuoden taakse.

Erityisesti kalan hapattaminen on ollut pitkään yleistä etenkin Pohjois- ja Länsi-Ruotsissa, Living Cultural Heritage -arkisto kirjoittaa. Suolattu ja hapatettu kala mainittiin jo vuonna 1572, ja vanhin tallennettu maininta sanasta surströmming on vuodelta 1732. Oli luonnollista valmistaa hapatettua kalaa silakasta, mutta myös muita kaloja käytettiin: särkeä, ahventa, siikaa, taimenta ja nieriää.

Vaikka hapansilakalla on hyvin ominainen haju, sana ”hapan” ei tarkoita, että tuote olisi pilalla tai mätä, vaan yksinkertaisesti sitä, että se on fermentoitu.

Mainos:

Suolattua ja hapatettua silakkaa

Suolaus oli myös yleinen tapa säilöä kalaa. Ero suolauksen ja hapattamisen välillä on suolan määrässä sekä itse käymisprosessissa. Suolasilakka sisältää suuren määrän suolaa, mikä estää kalan bakteereita käymästä ja siten säilöö sen. Hapansilakka taas sisältää vähemmän suolaa, jolloin sen annetaan fermentoitua.

Kustaa Vaasan suolapula

1500-luvulla Ruotsi kärsi suolapulasta, koska kuningas Kustaa Vaasan sanotaan hoitaneen huonosti luottonsa kauppakumppani Lyypekin kanssa, kertoo Hapansilakka-akatemia (Surströmming Academy). Rangaistuksena suolatoimituksia Ruotsiin rajoitettiin. Tämä puolestaan johti hapatetun kalan ja hapansilakan tuotannon huomattavaan kasvuun, koska niiden valmistukseen tarvittiin vähemmän suolaa.

Ruotsia koetteli toinen suolapula 1700-luvulla Englannin kanssa vallinneiden jännitteiden vuoksi. Pula johti suolasilakan tuotannon vähenemiseen ja hapansilakan lisääntymiseen.

Koivun tuohia ja tynnyreitä

Hapansilakan valmistamiseksi kala ensin puhdistettiin, suolattiin kevyesti tynnyrissä ja peitettiin koivun tuohella. Tynnyri suljettiin tiiviillä kannella. On viitteitä siitä, että tynnyri usein haudattiin maahan ja käymisprosessin annettiin tapahtua näin, minkä vuoksi kalaa kutsuttiin joskus ”haudatuksi kalaksi”. Muutoin tynnyreitä säilytettiin usein venevajoissa. Kala fermentoitui kesän aikana ja se syötiin syksyllä.

Hapansilakkakauden avajaiset Tennstopet-ravintolassa vuonna 1950.
Hapansilakkakauden avajaiset Tennstopet-ravintolassa vuonna 1950. Kuva: Gunnar Lantz

Arkiruasta herkuksi

Hapansilakka oli aiemmin arkiruokaa, jota syötiin tavallisissa ja köyhissä kotitalouksissa, pääasiassa Pohjois-Ruotsin rannikolla. Aluksi sitä myytiin tynnyreissä, joissa se oli valmistettu, tai avoimissa astioissa, mutta Ruotsin teollistuessa kalaa alettiin myydä säilykepurkeissa.

1900-luvun jälkipuoliskolla ruotsalaiset alkoivat pitää hapansilakkaa herkkuna. Vuonna 1940 elokuun kolmas torstai säädettiin lailla hapansilakkapremiääriksi eli kauden avajaispäiväksi. Viranomaiset halusivat varmistaa, että kala oli fermentoitunut riittävästi ennen kuin sitä myytiin ja yleisö söi sitä. Laki pysyi voimassa vuoteen 1988 asti, mutta perinne säilyy edelleen, erityisesti Pohjois-Ruotsissa.

Ulvöniä kutsutaan usein hapansilakan saareksi, sillä siellä kalaa alettiin tuottaa suuremmassa mittakaavassa. Nykyään saarella ei ole teollista tuotantoa, mutta sen henki elää asukkaiden keskuudessa. Esimerkiksi Hapansilakka-akatemia perustettiin vuonna 1999 perinnön säilyttämiseksi. Nykyään saarella on museo, ja sesongin avaus on perinteinen kohokohta.

Myös muut kaupungit ylläpitävät perinteisiä juhlia. Nykyään Ruotsissa on yhdeksän suolaamoa, jotka tuottavat hapansilakkaa.

Nykyään puolet kaikesta hapansilakasta kulutetaan Dalälven-joen pohjoispuolella ja toinen puoli sen eteläpuolella, erityisesti Tukholmassa. Yli puolet hapansilakkaa syövistä tekee niin vain kerran vuodessa.

Brännvin kuuluu pöytään

Hapansilakan syöminen on juhlallinen tilaisuus, jolloin perhe ja ystävät kokoontuvat yhteen nauttimaan fermentoitua kalaa. Perinne elää, eikä syömistavassa ole tapahtunut suuria muutoksia.

Voimakkaan hajun vuoksi suositellaan, että purkki avataan ulkona, mutta näin ei tehty menneisyydessä. Kielen ja kansanperinteen laitoksen (Isof) tallennetun aineiston mukaan tämä ei olisi tehnyt kenestäkään ”aitoa hapansilakan syöjää”.

Kansi avattiin ja annettiin miellyttävän ’sihinän’ levitä. Sitten hapansilakka otettiin suoraan purkista ja syötiin sellaisenaan, muistelivat Karin Wedin (s. 1884), Per Persson (s. 1891) ja Anders Liiv (s. 1881) Hedesundassa ja Valbossa, Gästriklandissa vuonna 1973 (Isof Uppsala, ULMA 29063).

Suoraan purkista syömisen ohella oli yleistä nauttia kalaa lisukkeiden kanssa. Niitä käytetään edelleen: keitettyä puikulaperunaa, rieskaa (tunnbröd), sipulisilppua ja kermaviiliä. Hapansilakka asetetaan usein rieskan päälle lisukkeiden kanssa, tai siitä voidaan tehdä hapansilakkarulla: leipä voidellaan ja kääritään kokoon.

Usein sen kanssa tarjoillaan snapseja, mutta myös olutta – toinen tapa, joka on säilynyt.

Koko ajan sen kanssa juodaan brännviniä. Sanotaan, että todelliset hapansilakan ystävät syövät jopa 20 silakkaa, samat kertojat todistivat.

Perinteinen hapansilakka-annos lisukkeineen.
Perinteinen hapansilakkatarjoilu. Kuva: Robert Anders / CC BY 2.0

”Surströmming Challenge”

2010-luvulla hapansilakka tavoitti ulkomaisen yleisön, ei niinkään ruotsalaisena herkkuna, vaan sen ”haisevan” luonteen vuoksi. Sosiaalisessa mediassa hashtag ”stinkyfishchallenge” tuli suosituksi, kun ihmiset kuvasivat itseään avaamassa hapansilakkapurkkeja ja syömässä niitä.

Viraalileviäminen on tehnyt hapansilakasta tunnetumman osan ruotsalaista ruokakulttuuria, mikä on houkutellut ruokaharrastajia ja turisteja hapansilakkatapahtumiin.

Norja voi jäädä ilman siemeniä – ja ruokaa

Julkaistu 19.8.2026 – Kirjoittaja Toimitus

Norja tuo lähes kaikki vihannesten siemenensä ulkomailta. Jos tuonti keskeytyy, monet tuottajat voivat nopeasti joutua vaikeuksiin tuotannon ylläpitämisessä, kertoo uusi siemenvalmiutta käsittelevä raportti.

Uusi FNI-raportti, Ilman siemeniä – ei ruokavalmiutta, on Fridtjof Nansen -instituutin, riippumattoman norjalaisen tutkimuslaitoksen, julkaisema. Se esittelee Innlandetissa vuosina 2025–2026 toteutetun siemenvalmiushankkeen, jota Norjan maatalousvirasto on tukenut.

Tavoitteena oli kerätä tietoa siementen ja lisäysaineiston saatavuudesta ja käytöstä sekä tutkia, miten paikallisesti sopeutetut viljelykasvit voivat vahvistaa paikallista omavaraisuutta ja ruokavalmiutta. Aineisto koostuu kartoituksesta, kyselytutkimuksesta, haastatteluista ja alueellisten sidosryhmien seminaarista.

Raportin mukaan siementen ja muun lisäysaineiston paikalliselle tuotannolle, varastoinnille ja jakelulle ei ole yhtenäistä strategiaa.

Mainos:

Yksittäisiltä yrityksiltä ja verkostoilta löytyy joitakin aloitteita, mutta Norjassa ei tehdä järjestelmällistä suunnittelu- ja strategiatyötä siemenvalmiuden eteen, Fridtjof Nansen -instituutin vanhempi tutkija Regine Andersen kertoo Norjan yleisradioyhtiö NRK:lle.

Haavoittuvuus arvioidaan suurimmaksi vihannesten kohdalla, joissa tuontiriippuvuus on korkea, hybridilajikkeet hallitsevat ja norjalainen kasvinjalostus on lähes olematonta.

Riippuvuus tuonnista

Norja tuo 99,6 prosenttia maassa käytettävistä vihannesten siemenistä. Tämä riippuvuus tekee vihannestuotannosta erityisen haavoittuvaa, jos kauppa ja kuljetukset häiriintyvät vakavassa kriisissä.

Viljan ja perunan osalta tilannetta kuvataan vähemmän haavoittuvaksi, osittain siksi, että Norjalla on omaa lajikekehitystä ja sertifioitua siementuotantoa. Sielläkin valmius riippuu kuitenkin varastoinnista, siementen puhdistuksesta, kuivauksesta, kasvinsuojelusta ja toimivista laitteista.

Tutkijat korostavat, että valmius ei ole vain sitä, että varastossa on siemenpusseja. Jos siemeniä ei voida lisätä, laadunvarmistaa, varastoida, jaella ja kasvattaa paikallisesti, saatavuus pysyy epävarmana. Raportti suositteleekin, että siemenvalmius sisällytetään valtakunnalliseen, alueelliseen ja kunnalliseen valmiussuunnitteluun.

Siemenet voivat olla varastossa, mutta jos viljelijät eristetään ulkopuolisista siementoimituksista, on tärkeää pystyä tuottamaan ja jakelemaan siemeniä paikallisesti, hän sanoo.