Nuorimmat esiintyjät kohtasivat vanhimmat tämänvuotisessa Time To Rock -tapahtumassa, joka on Knislingen vuoden suurtapahtuma. Mikael Rasmussen, tunnettu myös nimellä Artist Razz, koki ja raportoi neljä päivää kestäneen rockfestivaalin vaiheet 3.–6. heinäkuuta muuten hiljaisessa Helgeån kaupunginosassa.
The Üniverse -yhtyeen nuoret jäsenet – identtiset kaksoset Tage ja Sixten Reimerstam, Ville Persson ja Kalle Grönvall, iältään 10–13-vuotiaita – avasivat perjantain ennakkobileet Time To Rockin aikana.
Aivan kuten Bruce Dickinson saapui Sweden Rock -festivaaleilla lavalle sotilasajoneuvolla, nämä kaverit saapuivat tyylillä Ozzy Osbournen Crazy Train -kappaleen mukaan mallinnetulla kunnianosoitusjunalla.
Sitten vuorossa olivat muusikot, jotka ovat olleet tien päällä täydet 50 vuotta: Snowstorm-yhtyeen rockveteraanit, jotka esittivät kulttisuosikkeja, kuten Sommarnatt ja sen tutun kertosäkeen ”in och ut, ut och in och in igen”.
He tarjosivat tasapainoista tarinankerrontaa, jossa keulahahmo, laulaja ja kitaristi Ralph Peeker kuvaili ensimmäisiä haparoivia vuosia, jolloin aikalaisbändit tekivät läpimurrosta vaikeampaa. Sinnikkyys, itseluottamus ja musikaalisuus johtivat lopulta nykyiseen menestykseen, jonka hedelmistä he nyt nauttivat.
Perhekeskeinen tunnelma alueella
Festivaalialueen ihmisten keskuudessa vallitsee aito perhehenki. Tänä vuonna vierailijat pääsivät ruoan ja juoman lisäksi tunnustelemaan ja maistamaan Höganäs Bryggerin käsityöläisolutta.
Yhtenä päivänä tarjolla oli myös tiimihenkeä kohottava harjoitus, jossa opeteltiin soutamaan samaan suuntaan. Monet yritykset panostavat tällaisiin aloitteisiin vahvistaakseen henkilöstön itsetuntoa ja itseluottamusta ja samalla yrityksen brändiä.
Yleisö siirtyi seisoma-asennosta istumaan ja alkoi symbolisesti soutaa yhdessä samaan suuntaan. Se oli kaunis näky, kun väkijoukko seurasi kehotusta välittömästi ja yksimielisesti.

Hyvä vastaanotto näkyy myös kävijämäärissä. Kristianstadsbladetin mukaan kävijämäärä nousi tänä vuonna vajaaseen 5 800 henkeen päivässä yhteensä 24 maasta, kun vuonna 2025 kävijöitä oli noin 5 500 päivässä.
Festivaalijohtaja Andreas Martinsson kuvailee visiota, jossa yleisö pääsee näkemään suosikkejaan – vakiintuneista yleisönsuosikeista eksentrisiin veteraanibändeihin, joilla on kulttimaine.
— Olemme aina halunneet tehdä puhtaan rockfestivaalin, sanoo Andreas Martinsson.
Vankka artistikattaus
Bändi- ja artistivalikoima on vankka. Kyse on makuasioista ja tyylistä, ja me päädymme yhtyeeseen nimeltä The Mercury Riots. Se on rockia, soulia, bluesia, lavapreesensiä ja dramaturgiaa, jossa bändin jäsenet nostavat melodiat yhdessä korkeuksiin.
Toinen bändi, jossa on sitä jotakin pientä ekstraa, on Wolf, jonka laulaja-kitaristi on upea persoona. Hän osaa myös hallita ääntään, lavaesiintymistään ja kokonaisajattelua, jossa yhdistyvät teatraalinen draama ja bändin taitavien sävellysten erityinen jännite.
Saimme lisäksi rock'n'roll- ja punkbändi The Headlinesin, joka korvasi Dischargen. Festivaalijohdolta oli erittäin hyvä valinta asettaa tämä bändi suurelle lavalle, Falcon Stagelle.
The Headlines todella kosketti koko yleisöä eläväisellä ja ulospäinsuuntautuneella naisbasistillaan Cim Dahlblomilla, joka vastasi osasta laulua ja toisinaan kertosäkeistä hienoilla liikkeillä ja siistillä auralla.
Poikkeuksellisen karismaattinen laulaja Kerry Bomb täydentää Cimiä ja antaa esitykselle koko kehonsa, katseensa ja äänensä. He antavat itsestään tavalla, joka tekee kenties kaikki onnellisiksi ja tyytyväisiksi ja jättää jälkimaun: Haluamme kuulla ja ennen kaikkea nähdä teidät uudelleen.
Oli kaunista nähdä ja kuulla Tommy Nilssonin Easy Action. Siinä on paljon kypsyyttä ja viisautta, juuri oikea tasapaino huumorin, itseironian ja rakastavan säteilyn välillä. Viehättävää oli myös sananvaihto ja vuorovaikutus Tommyn ja Easy Actionin kitaravirtuoosi Kee Marcellon välillä.
Pääsimme osallisiksi teatteri- ja kauhudraamaesityksestä pätevältä Dominumilta heidän levynjulkaisunsa yhteydessä. He julkaisivat 3. heinäkuuta kuuman uuden albumin nimeltä Night Is Calling.
Yleisöllä oli myös ilo nähdä japanilaisen Loudness-yhtyeen vierailevat muusikot, mikä oli ainutlaatuinen kohtaaminen ryhmän 45-vuotisjuhlan aikana.
Pain tarjosi todellisen energia- ja voimpaketin, joka oli välillä goottirockia, välillä eurodisco-biittejä, paljon värillistä savua ja valoja sekä siistien bändin jäsenten lavapreesensiä. Tämä toi sunnuntai-illan show'hun upean huipentuman. Se oli todella vaikuttavaa.
Sunnuntai-illan kaltaisen lopetuksen jälkeen kesti jonkin aikaa ennen kuin maanantain energia palasi, juuri sopivasti A Tribute To Gary Moore -esitykseen.
Bajamaja-koettelemus
Joillekin paikalle matkustaneille vierailijoille aiheutui myös pieni shokki. Tässä tapauksessa se tapahtui VIP-alueella, joka oli varattu harvoille ja valituille.
Kuoleman ja mädän haju täytti ilman – kuin jätevedenpuhdistamossa. Mikä koettelemus! Tiedättehän sellaisen kokemuksen, jossa näkee ihmisten juoksevan kädet nenillään yrittäen paeta pahinta löyhkää, jota ei oikein voi kuvailla muille kuin saman kokeneille.
Huoltoauto tuli kaikkien iloksi ja pelastukseksi, ja henkilökunta ratkaisi tehtävän niin, että VIP-alueen festivaalikävijät voivat jälleen käyttää tiloja.
Festivaalijohto tiedostaa ja lupaa, että aina on yksityiskohtia, joita voidaan parantaa, hioa ja joista voidaan oppia. Tahtoa riittää jatkaa eteenpäin, rakentaa tiimejä, kehittää omaa työtä ja tarjota hyvää palvelua kaikille festivaalikävijöille.
Maya my baya, my aya baya maya. Artist Razzin tulkinta Electric Banana Bandin kappaleesta Maya my Maya, my bitter little piranha.
Nostalgiaa ja huumoria
Oli selvästi aito nostalgiamatka nähdä ja kuulla cool Niclas Frisk laulajana, kitaristina ja säveltäjänä Atomic Swingissä, bändissä, joka muistetaan 90-luvun alusta – ajasta, jolloin allekirjoittanut teki radiolähetyksiä Strängnäs Lokalradiossa.
Vuonna 1993 soitimme kappaletta Stone Me Into The Groove silloisella 91,2 MHz taajuudella, ja Atomic Swingin esiintyessä lauantain show'ssa koko Time To Rockin yleisö matkasi läpi ajan ja paikan nostalgiassa.

Festivaali tarjosi myös huumoria, itseironiaa ja sarkasmia bändeiltä kuten Metal Dragon, Nanowar of Steel ja Leningrad Cowboys. Yleisö sai pohtia, olivatko hiukset peruukkeja vai aitoja ja olivatko jalat todella niin suuret.
The Night Flight Orchestra -yhtye, jonka taustalaulajat olivat pukeutuneet lentoemänniksi, tarjoili aitoa samppanjaa – vai oliko se feikkiä?
Yhtä virkistävää oli kuulla rohkaisevaa Knogjärniä. Hyvää räppiä yhdistettynä rockiin. Vahvat sanoitukset. Vahva toimitus.
Hienoja tulkintoja Kentin kappaleista, mukaan lukien: Brinn pengar brinn ja Brinn hjärtat brinn, jotka on otettu kappaleesta Kärleken väntar (2002). On aika nostaa tämä bändi hieman suuremmille lavoille!
Kumarrukset ja kiitokset
Yleisön, vierailijoiden, ystävien ja valokuvaajakollegoiden rinnalla Mikael Rasmussen, joka tunnetaan myös nimellä Artist Razz, kiittää näistä inspiroivista ja palkitsevista Time To Rock -festivaalipäivistä. Artist Razz tarjoaa huuliharppupoesiaa, työpajoja ja tarinankerrontaa.
Kiitokset menevät kaikille vapaaehtoisille, turvahenkilöstölle, ruoka- ja juomakärryjen työntekijöille, yleisölle, vierailijoille, yöpyjille, pelastushenkilöstölle ja lehdistöakkreditointitiimille. Tänä vuonna tiimi antoi Artist Razzille kunnollisen valokuvausliivin tuntemattomasta lähteestä peräisin olevan varaliivin sijaan.
Suhteita on vahvistettu ja ystävyyssuhteita solmittu. Kiitoskimppu menee tapahtuman yksityiskohtien kekseliäisyydelle.
Kiitämme koko festivaalitiimiä varmasta otteesta ja Andreasta, laivan kenraalia, joka juhli 51-vuotissyntymäpäiväänsä hieman aiemmin tänä keväänä.
Kumarramme kiitokseksi ja odotamme uutta tapaamista – tervehdys, pieni hymy ja syvä kiitollisuuden tunne huulilla.
Lopuksi siis? Kyllä, kunnioittakaamme Ozzyn muistoa kuuntelemalla Crazy Train! Ensi kerralla voimme kutsua junaa nimellä Mr. Tinkertrain!
Mikael Rasmussen, tunnettu myös nimellä Artist Razz








