Mainos:

Reijo Tossavainen: Perussuomalaiset vahva ja yhtenäinen puolue

Julkaistu 30.7.2019 – Kirjoittaja Toimitus

”Koirat haukkuvat, mutta karavaani kulkee.”  Tämä vanha sanonta kuvaa hyvin myös perussuomalaisten taivalta. Puoluetta ja sen kannattajia on mollattu ja suorastaan solvattu viime aikoina enemmän kuin kohtuullisesti. Eräs maahanmuuttajataustainen demaripoliitikko solvasi jopa kaikkia puolueen kannattajia rasisteiksi. Agendajournalistit ovat vältelleet puolueesta kertomista. Ja silloin kun jotakin kerrottavaa on ollut, se on esitetty mahdollisimman negatiivisessa sävyssä.

Suomen kansa on tervejärkistä. Se kykenee yhä enemmän näkemään räksytyksen takaa arjen todellisuuden. Siitä ovat osoituksena viimeiset gallupit.

Tänään Helsingin Sanomat julkaisi tuoreimman eli heinäkuun gallupin. Lukuja voidaan tulkita monelta kantilta, mutta kiistatta ne kertovat suomalaisten voimakkaasti kasvaneesta luottamuksesta perussuomalaisia kohtaan. Perussuomalaiset on nyt selvästi suurin puolue 20,7 % kannatuksella. Ero toiseksi suurimpaan puolueeseen on peräti 4,0 %-yks., kun se kuukausi sitten oli 1,7 %-yks.

Suurimman takapakin ottivat demarit, -1,0 %-yks. Nyt kannatus on vain 16,5 %. Tämä siis tilanteessa, jossa demarijohtoinen hallitus ottaa haparoivia ensiaskeleitaan. Ja kun tiedämme, että hallitus on jo pettänyt kaikki vaalilupauksensa ja että talouden kasvu hiipuu, niin putken päässä ei näy valoa. Ennustan, että vuoden 2023 eduskuntavaaleissa demarit tippuvat kepun rinnalle enintään keskisuureksi puolueeksi.

Mainos:

HS-gallup kertoo, että perussuomalaisten kannattajat ovat kaikkein varmimpia puoluekannastaan. Toiset gallupit kertovat, että perussuomalaisten kannatus jakaantuu puolueista kaikkein tasaisimmin alueellisesti ja eri ikäryhmien välillä.

Perussuomalaiset on keskustaoikeistolainen ja kansallismielinen puolue, joka puolustaa Suomea ja suomalaisia. Vahvempana ja yhtenäisempänä kuin koskaan aikaisemmin.

…………….

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

34 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Elke Hari
Elke Hari
7 years ago

Kun ne, joiden mielestä suomalaiset ovat suomalaisia sekä ammunnan harrastajat sun muut änkyrät on puhdistettu pois rypyttämästä rivejä.

Eikä me olla porvareita
Eikä me olla porvareita
7 years ago

Perussuomalaisten ainut ongelma on sen asettautuminen porvaripuolueeksi, vaikka sen kannattajista on hyvin suuri osa tavallisia työläisiä, jotka ovat tyypillisesti äänestäneet demareita tai vasemmistoliittoa. Siis ennen massahaittamaahanmuuttoaaltoa, jossa ovat perussuomalaisten tolkun linjoilla.

Sen sijaan perussuomalaisten ajama kokoomustyylinen porvarillinen sosiaali-, työllisyys- ja talouspolitiikka ei miellytä, jossa ajetaan pääasiassa pääoman, elinkeinoelämän, teollisuuden ja yrittäjyyden etuja yleensä työläisiä ja työttömänä olevia vastaan.

Demarien, vasemmistoliiton, vihreiden, RKP:n ja kokoomuksen liberaalissa mamutus- ja rajat seljällään politiikassa ei ole juuri eroa, mutta perussuomalaisten pääseminen päähallituspuolueeksi toisi todennäköisesti taas porvarihallituksen valtaan, jossa työläisille, pienituloisille ja työttömille kova kyykytyspolitiikka jatkuisi SOS PersKeKo-täysporvarihallituksen linjaa seuraten. Sitä ei moni perussuomalaisia äänestävä tai äänestämistä pohtiva työläinen halua.

Minä Vain
Minä Vain
7 years ago

Tämä asia on jo moneen kertaan todettu, mutta persut sivuuttavat kysymyksen täysin tai vetoavat puolueesta lähteneisiin sinisiin väittäen, että kyykytyslinja lähti heidän mukanaan puolueesta pois ja tyhjiö täyttyi sosiaalisella ajattelulla. Uskokoon, ken tahtoo.

Mutta toisaalta Suomen puolustaminen on akuutti asia ja ajaa jopa muiden poliittisten kysymysten ohi. Nykyvasemmisto tuhoaa Suomen vääjäämättä ja vieläpä sillä on mahtava EU nyt apunaan. Kansallismielistä demaripuoluetta ei ole edes näköpiirissä ja nyt pienituloinenkin joutuu tosissaan miettimään persujen äänestämistä, vaikka hyvin tietää, että kuraa sieltä kuitenkin heitellään köyhien silmille. Joten hoitakoon persut nyt tärkeän maanpuolustustehtävänsä ja selvitetään nämä muut asiat sitten jälkeen päin.

Sensuroimaton Totuus
Sensuroimaton Totuus
7 years ago

Perussionistit -valeoppositio.

Puolueeton
Puolueeton
7 years ago

”Suomen kansa on tervejärkistä.” Pitää paikkansa yleensä.
Paasikivi kuitenkin kirjoitti muistikirjaansa useita kertoja ”suomalaiset ovat polittisesti typerä kansa puhuvat suomea tai ruotsia”. Tämä pitää paikkansa edelleen. Äänestivät suomalaiset mitä puoluetta tahansa, äänestävät aina joukkoon suuren määrän typeryksiä. Perussuomalaisilla oli mainioita ehdokkaita, mutta nämä saivat vain muutamia satoja ääniä, kun taas suositut typerykset saivat tuhansia ääniä. Kansanedustajan tulisi olla vähintään korkeasti koulutettu, mieluummin vielä lisäksi älykäs. Ministeriksi Suomessa kelpaa nykyään jopa ylioppilas tai viihteen maisteri.

CFF
CFF
7 years ago
Reply to  Puolueeton

Esim. Markku Saarikangas ja Jukka Hankamäki eivät tulleet valituiksi. Vaikka he olivat puolueen omalla radiokanavalla äänessä jatkuvasti ennen vaaleja. Mikä entisestään lisää epäilystä vaalivilpistä.

NähtyOn
NähtyOn
7 years ago

Mikään ei helvetti ole ärsyttävämpää kun kirjoittaa tyyliin”Suomalaiset on poliittisesti tyhmää kansaa”.. Jokainen joka tuon sanoo tai kirjoittaa on minulle sama kun suomessa loisiva 3 maailman karvakäsi.
Asia kun pitäsi ilmaista, ”Suurin osa suomalaisista poliittisesti tyhmiä”.

Isästä Perkeleestä
Isästä Perkeleestä
7 years ago

PERUUTTAMATTOMASTI AIVOPESTY ITSETUHOINEN KANSA JOKA UHRAA OMAT LAPSENSA KUN OVAT HENKISESTI HEIKKOJA JA LIIAN YLPEITÄ MYÖNTÄMÄÄN, ETTÄ HEILLE ON VALEHDELTU LAPSESTA ASTI KAIKESTA. JA LOPPUTULOS ON TÄLLÄ MENOLLA SELVÄ TYHMILLE GOJIMI LAUMOILLE!!

The [Jewish] religion is a perfect cover for conspiracy. When the Jews invade a country, they normally make themselves inconspicuous by infiltrating, a few at a time, and planting a few of their number in every city, town, or even village where there is money to be made by exploiting the stupid natives.

If the scattered groups of invaders maintained a close liaison with other members of their race … on the basis of any common interest except religion, they would soon be identified as an alien and enemy conspiracy, but by claiming that they … worship … some god, they persuade the citizens to think of them as merely [harmless] votaries .. and … overlook the real solidarity of the invaders.

The religion is the perfect means – and this is most important – the perfect means of making certain that Jews will be persecuted. It must be realized that the Jews’ success depends on their cunning in having themselves ”persecuted.”

alinksy.jpg(left, Communist Jewish subversive, Saul Alinsky. Communism is a satanic cult.)

By perpetually whining that they are a poor, helpless, persecuted minority, they effectively disguise their real power and their success in wrapping their tentacles about their victims, and by exciting the pity of soft-hearted and soft-headed goyim, they can use those goyim as weapons against the others.

By establishing a reputation for being persecuted for their religion by awfully wicked pagans, they can make it seem that they, poor innocents, are suffering for their piety whenever their depredations and malevolence have so exasperated their victims that the latter try by legislation or violence to free themselves from the aliens who are exploiting and oppressing them…

The Jews’ religion, which, as presented to the goyim, seems to validate their boasts of a peculiar ”righteousness,” makes possible the greater part of their secular (i.e., economic and social) subversion and eventual destruction of the nations they invade.

It must be remembered that the Jews operate by discovering and exploiting causes of dissent within nations, inciting classes and comparable groups within the nation to reciprocal antagonism, and exacerbating the rivalries to the point of civil war, until the nation is paralyzed and reduced to masses of individuals who no longer feel they have anything in common except the geographical territory they inhabit.

Herbert_Aptheker_1965_2.jpgThe Jewish technique, as was too candidly explained by the notorious agitator, [Communist] Herbert Aptheker, left, consists in finding large groups of goyim who can be isolated from the rest of the society on the basis of some economic, occupational, regional, cultural, sexual, or racial interest they have in common, persuading them that they are ”oppressed” by the wicked society, inciting them to hatred of their ”oppressors” and making them greedy for the profits they think they can gain by ”demanding their rights,” and thus setting each group against all others until the nation is paralyzed by pseudo-legal contention that may hopefully be expected to eventuate in civil wars, massive massacres, and a reversion to total barbarism.

The Jews, who are always careful to wail that they are a ”persecuted minority” with a passion for godly ”justice,” are thus ideally prepared to incite the ”underprivileged” to outbreaks for ”social justice,” and it is, of course, well known that all of the multiple forms of subversion are directed by Jews, often quite openly, although they usually try to associate with them some hired or light-headed members of each group they are inciting to what will be, in the end, self-destruction.

The same parade of religiosity facilitates the other principal offensive against the occupied nation, if it belongs to our race, which is morbidly susceptible to rhetorical appeals to sentimentality and ”ideals,” i.e., fancied changes of the real world to make it more pleasant, usually by some magical transformation of human nature.

hclinton.jpg(left. Hillary Clinton did her thesis at Wellesley on Saul Alinsky. Obama was another Alinsky acolyte. )

Aryans, especially females, are easily intoxicated by rhapsodic talk about ”all mankind,” ”the brotherhood of man,” ”world peace,” ”equality of races,” ”all men are born equal,” and similar nonsense. That adult Aryans believe in such things without help from lysergic acid or even alcohol is simply proof of Kipling’s observation that ”Words are the most powerful drugs used by mankind.”

The Jews cannot be held responsible for the mental weakness they exploit, nor even for their success in exploiting it. In the United States, for example, they have for decades been openly inciting the [Blacks] to plunder, beat, rape, and murder their white ”oppressors,” and the white Americans are not only so craven and masochistic that they submit themselves and their children to the savages’ outrages, but so fatuous that they believe the Jews’ pretence that they are acting out of concern for the ”underprivileged” savages rather than out of hatred for the Aryans as well as to profit from the misfortunes of the modern Canaanites, whose country they have effectively occupied.

The Jews’ contempt for their befuddled and spineless victims is probably justified, but I think it obvious that their success was made possible in the United States, as, according to Philo, it was in Canaan, by the awe excited by their religious professions in the minds of the unwitting enemies whose country they invaded.

CFF
CFF
7 years ago

Ei gallupeilla ole mitään merkitystä.

Se miten äänet lasketaan ratkaisee.

Mkoo
Mkoo
7 years ago

Viimeaikainen Vallin-keskustelu on nostanut mieleen ajatuksen, että PS:n hajoamisessa oli kyse ennen kaikkea Soinin tekemistä myönnytyksistä Sipilän ja Orpon kanssa. Sipilä ja Orpo tiesivät, että Halla-ahon kanssa vastaava peli ei onnistuisi. PS puolueena oli tässä kuviossa toisarvoinen sen rinnalla, kuka on puoluejohtaja.

Paljon ilkutut Simon Elon uuvatti-ulostulot ovat linjassa Veikko Vallinin näkemysten kanssa. Täten persujen ja sinisten linjaero osoittautuu päivä päivältä kohuttua vähäisemmäksi. Tulevissa vaaleissa monikulttuuria kannattavia sinisiä alkaa ilmaatua ehdokaslistoille sitä mukaa, kun läpimenomahdollisuudet paranevat.

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
7 years ago

”’Ruotsi tulessa’ – Synkkä uutiskooste, heinäkuu 2019

Mitä Ruotsissa tapahtuu? UMV-Lehti on koostanut ”rintamatapahtumien päiväkirjan” Ruotsissa syttyneestä ns. ”pienestä sisällissodasta” heinäkuulta, josta Suomen valtamedia vaikenee.”,
https://mvlehti.net/2019/07/31/ruotsi-tulessa-synkka-uutiskooste-heinakuu-2019/

”Ruotsissa raju perjantai: Raiskauksia, murhia ja tuhoisa pommi-isku
…
Toimituksen huomio:

Koska Suomen valtamedia vaikenee kriittiset tapahtumat Ruotsissa, UMV-Lehti aloittaa Ruotsin rikostilanteen seurannan ja julkaisee vastaisuudessa säännöllisiä uutiskoosteita viikonloppu-, viikko-, ja kuukausiraportteina maassa vallitsevasta rikosaallosta, jota on kuvailtu kesällä 2019 jopa ”pienenä sisällissotana”, johon Ruotsin poliisijohdon mukaan ”tulee tottua”.

Tavoitteena on, että Ruotsin viikonlopun uutiskoosteet julkaistaan aina maanantaisin, mahdolliset erilliset viikko-koosteet perjantaisin ja kuukausiraportit jokaisen kuun viimeisen päivän aikoihin. Raportointia pyritään kehittämään selkeäksi, tehokkaaksi ja kattavaksi.

Säännöllisen raportoinnin perusteella kykenemme objektiivisesti seuraamaan ja arvioimaan järkyttäväksi mennyttä tilannetta sekä sen kokonaiskehitystä, joka antaa osaltaan vakavan varoituksen suomalaisille siitä mihin nykyisellään harjoitettu politiikka on johtamassa.”
https://mvlehti.net/2019/08/03/ruotsissa-raju-perjantai-raiskauksia-murhia-ja-tuhoisa-pommi-isku/

Tämä vielä puuttui: ”EU kiirehtii voimaan sitovaa GCM-siirtolaissopimusta”,
https://mvlehti.net/2019/08/03/eu-kiirehtii-voimaan-sitovaa-gcm-siirtolaissopimusta/

ja ”natsittaja”, viherkommunisti-sisäministeri, joka haluaa ”väriä” eduskuntaamme!

”Suomen tuhoamisohjelma”, https://www.magneettimedia.com/suomen-tuhoamisohjelma/

jews and freemason
jews and freemason
7 years ago

vapaamuurarit joita juutalaiset pääosin kontrolloi ovat koko ongelman pääydin ja myös moottoripyörä jengit ovat pääosin heidän alaisiaan ja supo tietää tämän!

Herra siunatkoon Suomea
Herra siunatkoon Suomea
7 years ago

Äänestämisellä Suomen suunta muuttuu- eikö vain.

odotellaan taas 4 vuotta ja sitten taas 4 vuotta ja taas 4 vuotta…….ja sitä rataa.Kyllä se siitä.

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
7 years ago

”’Ruotsi tulessa’ – Synkkä uutiskooste, heinäkuu 2019

Mitä Ruotsissa tapahtuu? UMV-Lehti on koostanut ”rintamatapahtumien päiväkirjan” Ruotsissa syttyneestä ns. ”pienestä sisällissodasta” heinäkuulta, josta Suomen valtamedia vaikenee.”,
https://mvlehti.net/2019/07/31/ruotsi-tulessa-synkka-uutiskooste-heinakuu-2019/

”Ruotsissa raju perjantai: Raiskauksia, murhia ja tuhoisa pommi-isku
…
Toimituksen huomio:

Koska Suomen valtamedia vaikenee kriittiset tapahtumat Ruotsissa, UMV-Lehti aloittaa Ruotsin rikostilanteen seurannan ja julkaisee vastaisuudessa säännöllisiä uutiskoosteita viikonloppu-, viikko-, ja kuukausiraportteina maassa vallitsevasta rikosaallosta, jota on kuvailtu kesällä 2019 jopa ”pienenä sisällissotana”, johon Ruotsin poliisijohdon mukaan ”tulee tottua”.

Tavoitteena on, että Ruotsin viikonlopun uutiskoosteet julkaistaan aina maanantaisin, mahdolliset erilliset viikko-koosteet perjantaisin ja kuukausiraportit jokaisen kuun viimeisen päivän aikoihin. Raportointia pyritään kehittämään selkeäksi, tehokkaaksi ja kattavaksi.

Säännöllisen raportoinnin perusteella kykenemme objektiivisesti seuraamaan ja arvioimaan järkyttäväksi mennyttä tilannetta sekä sen kokonaiskehitystä, joka antaa osaltaan vakavan varoituksen suomalaisille siitä mihin nykyisellään harjoitettu politiikka on johtamassa.”
https://mvlehti.net/2019/08/03/ruotsissa-raju-perjantai-raiskauksia-murhia-ja-tuhoisa-pommi-isku/

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
7 years ago

Natsittaja-sisäministeri, viherkommunisti Ohisalo on varmasti ensimmäisten joukossa julistamassa Suomen sitoutumista tuohon kantaeurooppalaisten valkoiseen kansanmurhaan tähtäävään sopimukseen:

””EU kiirehtii voimaan sitovaa GCM-siirtolaissopimusta”,
https://mvlehti.net/2019/08/03/eu-kiirehtii-voimaan-sitovaa-gcm-siirtolaissopimusta/

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
7 years ago

”Elokuu alkoi Ruotsissa hillittömällä rikosviikonlopulla | Uutiskooste 2.-4.8.2019”,
https://mvlehti.net/2019/08/05/elokuu-alkoi-ruotsissa-hillittomalla-rikosviikonlopulla-uutiskooste-2-4-8-2019/

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
7 years ago

Kerran taas kehitysmaalaisten elintasopakolaisten matu-invaasiota tukeva, viherkommunisti-toimittajien dominoima valtaVALEmedia vaikeni totuudesta:

”Lokka paljasti: Isossa Omenassa ryöstön tehnyt nuorisojengi oli ULKOMAALAISTAUSTAINEN”,
https://mvlehti.net/2019/08/05/lokka-paljasti-isossa-omenassa-ryoston-tehnyt-nuorisojengi-oli-ulkomaalaistaustainen/

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
7 years ago

”Neuvostorahoilla tuotettiin vasemmistolainen toimittajakunta Suomeenkin”,
https://vapaasana.net/2011/08/28/neuvostorahoilla-tuotettiin-vasemmistolainen-toimittajakunta-suomeenkin/

NähtyOn
NähtyOn
7 years ago

Nykyinen mv-ryssälehti ei tee mitään koosteita ite vaan imuroi ne pt-mediasta.
Nykyinen mv-lehti on pelkkää ryssien ihannointia, oksettava paskalehti.

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
7 years ago

Ei kannata heittää lasta pesuveden mukana pois.
Mistäs muualta nuokin koosteet löytyisivät?

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
7 years ago

Eräs viherkommunisti, natsittaja-sisäministeri Ohisalon märkä päiväuni toteutumaisillaan?

”Turkin sisäministeri varoittaa +30 000 pakolaisen päivätahdista EU-alueelle

Turkki saattaa avata vuodesta 2016 saakka kiinni pitämänsä pakolaistulvan portin EU-alueelle minä hetkenä tahansa, selviää Turkin sisäministerin lausunnosta. Tämä laukaisisi uuden pakolaiskriisin…”,
https://mvlehti.net/2019/08/06/turkin-sisaministeri-varoittaa-eu-aluetta-30-000-pakolaisen-paivatahdista/

”Suomen tuhoamisohjelma”, https://www.magneettimedia.com/suomen-tuhoamisohjelma/

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
7 years ago

Viiden minuutin video suomenkielisellä tekstityksellä:

”Miksi kommunismi ei ole yhtä vihattua kuin natsismi?”,
https://www.kansalainen.fi/video-miksi-kommunismi-ei-ole-yhta-vihattua-kuin-natsismi/

Herra siunatkoon meitä
Herra siunatkoon meitä
7 years ago

On todellakin menossa kantaeurooppaisiin kohdistuva ”järkyttävä hyökkäys”,mikä ilmenee kaikella sillä ”shitillä” ja karmeudella , mistä saamme lukea päivittäin.

Kantaeurooppalaiset ovat luoneet koko länsimaisen sivistyksen, järjestyksen, kauniita asioita, arvopohjan, oiekuden, ym…. asiat historian saatossa; nämä tulevat kaukaa muinaisuudesta……Antiikin ajoista ja kauempaakin.

Jotkut eivät osaa kuin ”hävittää, tuhota, vandalisoida, tehdä pahuutta”….tämä tulee selväksi historiasta, MIKÄ ON TÄRKEÄÄ, YMMÄRTÄKÄÄ IHMISET, ETTÄ TULEMME MENNEISYYDESTÄ ESIVANHEMPIEMME KAUTTA, tämä koko nykyaika myöskin pohjaa sinne.

Meidät tavalliset ihmiset kantaeurooppalaiset on eksytetty” kaikkeen turhuuteen”, käytetään myöskin ”hajota ja hallitse” keinoja.

Nyt takaisin perusasioiden äärelle ja yhteen hiileen puhaltamiseen.Tärkeää astua ulos ”kuplasta” , ajatella itse, kyseenalaistaa kaikki.Ei pidä ulkoistaa ajattelua kellekkään.Eksyttäjiä riittää, joilla on itsekkäät motiivit.

Emmekö kuule tälläisestä aina ennen vaaleja ym.huh.

Kaiken takana on Luoja, rukoilkaa.Talvisodan ihmeen takana oli myöskin rukoukset.Lukekaan Talvisodan ihmeestä.

Olisinko voinut tai moni meistä/teistä, joilla on elämänkokemusta edes ”pahimmissa painajaisunissa” kuvitella aikoinaan , mihin tilaan eurooppa ja Suomi ”viedään”?Ihanaa tämä eeuuuhuun kuuluminen, tosin kaikki alkoi jo aiemmin.

Suomen muinaishistoriaakaan ei kerrota meille, ei mitään.

Siinä on juuri se ”vastaus” mielestäni, kun suomensukuiset ,Suomen alkuperäiskansa saa tiedon tämän maan upeasta ja merkittävästä historiasta…johan siinä itsetunto nousee ja ”viittaa kintaalla” ”eksyttäjille”…..Sitä historiaa”pimitetään”,….ikäänkuin Suomea ei olisi ollut tyyliin ennen 1400-lukua.Ajatelkaa, ”valhetta, valhetta , valhetta” ja sitä on toitotettu,

……kaikenlaisia keinoja hallita massoja, yksi on ”valheet ja aivopesu”….päivästä toiseen….viikosta toiseen…vuodesta toiseen= täyttä potaskaa

Minä rukoilen joka päivä.

Uskon Luojaan , hän on kaiken takana.Mutta totta kait meidän ihmistenkin on tehtävä työtä; ei kaikkea ”pudoteta meille”. Rukoilkaa, koska tämä on ”hyvän ja pahan välinen taistelu”.

Paha on saanut ”rellestää”, koska ihmiset ovat etääntyneet henkisyydestä, mikä on meissä.Tämä ei tarkoita ”hihhuliuskovaisuutta”, vaan tervettä järkeä, maalaisjärkeä.

Luoja on kaikkialla.

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
7 years ago

Otaksun että natsittaja-sisäministeri Ohisalolle seuraavasti voi sanoa hänen mielestään vain pahimmanlaatuinen luopio ja petturi:

”Massiivista maahanmuuttoa pitää vastustaa lukuisista syistä, jotka ovat paitsi ympäristöpoliittisia, myös todellista monikulttuuria tukevia ja puhtaan taloudellisia. Vain keskeneräiseksi jäänyt ajattelu ei tätä myönnä. Kuten ilmastomuutoksen vastustaminen, on massamuuton vastustaminen maailmanlaajuinen ympäristöteko.

Tämän vastakohta EI ISÄNMAALLISUUS ole. Senhän – kaikkialla maailmassa hyväksytyn sisäisen voimavaran – ovat UUSKIELEN MUOKKAAJAT muuttaneet kansallismielisyydeksi, sitten natsismiksi, rasismiksi ja ties miksi. Kiinalaiset ovat hyvin isänmaallisia ja amerikkalaiset ylpeitä amerikkalaisuudestaan. Miksi pikkuruisen Suomen pitäisi olla epäisänmaallisuuden opettaja maailmassa? Älkää olko hyödyllisiä idiootteja! Reilu itsekkyys on varotoimi. Typeryys globaaleissa asioissa taas on – vain typeryyttä. ” – http://www.eeropaloheimo.fi/lapsellista-riitelya/

Ns. ilmastonmuutoksen vastustamisesta en kylläkään ole Paloheimon kanssa ollenkaan samaa mieltä.

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
7 years ago

”Vihreiden entinen kansanedustaja (1987-1995), puurakentamisen emeritusprofessori Eero Paloheimo kritisoi Suomen Uutisten haastattelussa voimakkaasti omaa entistä puoluettaan vihreitä. Haastattelu liittyy Paloheimon uutuuskirjaan Kiinalainen juttu, jonka Suomen Uutiset esitteli aiemmin.

Paloheimo jätti vihreät vuoden 2011 jytkyvaaleja edeltävänä aikana. Silloin vihreät julisti, että heidän tärkein tehtävänsä on saada paljon ulkomaalaisia Suomeen.

– Mun mielestä se oli niin päätöntä ja kaikenkaikkiaan älytöntä ja moraalitonta politiikkaa, et mä tykkäsin että hoitakaa hommat, Paloheimo sanoi haastattelussa.

Paloheimo on aiemminkin todennut, että hänen lähdölleen vihreistä on kolme syytä: monikulttuuri, Afrikan talouteen ja kehitysapuun liittyvät syyt, sekä massamaahanmuutto kehitysmaista Eurooppaan.

– Tämä niin sanottu monikulttuuri on todellisuudessa monokulttuuria: maailman tylsistymistä ja samankaltaistumista, Paloheimo sanoi.
Massamuutto on haitallista Afrikallekin…”

Koko artikkeli: https://www.suomenuutiset.fi/eero-paloheimo-vihreista-massamuuton-puolustaminen-taydellista-typeryytta/

CFF
CFF
7 years ago

Ruotsin perikato. Vallankumous ja/tai sisällissota edessä?

Rikollisuus on räjähtänyt käsiin Ruotsissa.

Peittelemätön totuus on, että ongelmia ei pystytä enää ratkaisemaan puhumalla ja parlamentaarisesti. Tämä koskee kaikkia Euroopan unionin maita, joiden riesana on hillitön pakolaispolitiikka.

Globaali eliitti synnyttää sisällissodan Euroopassa. Tämä tapahtuu pakolaisvyörytyksen kautta.

Tulevaisuudessa joudutaan puolustautumaan tai alistutaan tahdottomasti siihen, että oma kulttuurimme ja etninen alkuperämme tuhoutuvat lopullisesti. Tarvitaan urhoollisuutta ja rohkeutta.

Huomattava on, että taistelukuntoista porukkaa virtaa jatkuvasti niin Suomeen että Ruotsiin. Tästä syystä voidaan asettaa kysymys? Miten tähän varautuvat isänmaalliset ja kansallismieliset ryhmät? Ilmeisesti varustautuminen on kohta myöhäistä? Päävihollinen on maan poliittinen mafia, virkakoneisto ja näistä palveleva valtavirtainen joukkotiedonvälitys. Luonnollisesti vihollisuuksia syntyisi konfliktitilanteessa tiettyjen maahanmuuttajaryhmien kanssa, sillä valtaapitävät värväisivät heitä riveihinsä.

Teoriassa voidaan arvioida sitä millaiset mahdollisuudet isänmaallisilla osastoilla olisi voiton saavuttamiseen sisällissodassa? Luultavasti voitto ei välttämättä olisi mahdotonta. Tehokkaasti aseistautunut ja hyvin kouluttautunut vallankumouksellisten joukko-osastot voisivat saavuttaa voittoisia taisteluita.

Eurooppa ajautuu sisällissotaan, koska globaali eliitti lietsoo sitä. Villitseminen tapahtuu vyöryttämällä alueelle jatkuvasti ”turvapaikanhakijoita”, mikä kulminoituu lopulta kantaväestön ja maahanmuuttajien väliseen konfliktiin.

Lähde: Magneettimedia

33 asteen Sauli maan petturi jutku niinistö
33 asteen Sauli maan petturi jutku niinistö
7 years ago

Toisin sanoen, jos pari haaveilee ensiasunnosta, heillä on pakko olla vakuutta viiden prosentin edestä, joko säästöinä, sijoituksina tai omaisuutena muussa muodossa, kuten vaikka kesämökkinä. Jos muuta omaisuutta ei ole ja vanhemmat sekä isovanhemmat eivät voi auttaa, parin täytyy säästää viisi prosenttia 250 000 eurosta eli 12 500 euroa.

33 asteen Sauli maan petturi jutku niinistö
33 asteen Sauli maan petturi jutku niinistö
7 years ago

Juuri noin kun kuvailit. Mutta Trump jopa myöntää olevansa käärme ja piruilee äänestäjille että miksi minut valitte. Judenit on laittanu 33 asteen vapaamuurari trumpin tuhoaa dollarin reservi valuuttana ja ennenaikaista ohjelmia esim paluu tulevaisuuteen ja i Pet goat kertoivat jo vuosi ja vuosikymmeniä ennen että Trump osta tehdään presidentti. Nämä hörhöt tykkäävät näyttää piirretyissä ja elokuvissa tälle äärimmäisen tyhmälle ja välinpitämättömälle gojimi Massalle suunnitelmansa etukäteen ja sillä hyväksyttävät sairaat tekonsa ja rupeaa tässä usko loppumaan tähän lammas laumaa joka vaan pyllistää syvempään ja painaa kahta enemmän töitä vauhdittaakseen oman kansansa tuhon ja vaihdoin. Näillä aivopestyillä suomalaisilla lampailla ei ole pienintäkään aavistusta kuinka pahasti vapaamuurari herrat on heidät pettänyt ja joista kuuluisi kuoleman tuomio jokaiselle kenraalille ja ylemmälle armeijan vapaamuurari rotille!

CFF
CFF
7 years ago

Suomessa on kaksi perustekijää, jotka helpottavat sissien toimintaa: maasto, joka on kuin luotu sissejä varten, ja isänmaallinen väestö. Tuollainen toiminta on mahtava ase heikomman taistelussa ylivoimaa vastaan. Olisi anteeksiantamatonta, ellei heikompi käyttäisi hyväkseen tätä keinoa, kun suotuisat olosuhteet puhuvat sen puolesta.

CFF
CFF
7 years ago

Nykyajan sissisodankäyntiä.

https://www.youtube.com/watch?v=epPls1dyqy8

CFF
CFF
7 years ago

Salaiset henkilötietorekisterit.

Koska tämän sallitaan jatkua; lainvastaisesti annetaan tiettyjen tahojen edelleen ylläpitää salaisia henkilötietorekistereitä.

Tästä hetkestä lähtien kaikki jotka haluavat voivat kerätä salaisia henkilötietorekistereitä!

CFF
CFF
7 years ago

Aikovatko kansallismieliset unohtaa miten suomalainen jätettiin kuolemaan Thaimaahan?

CFF
CFF
7 years ago

Aivan tuossa lähellä, Ruotsissa, nykyinen rikollisuuden ja väkivallan taso on verrattavissa pienimuotoisen sotaan.

Ruotsissa esiintyvä ulkomaisten maahantunkeutujien riehuminen ja systemaattinen tihutöiden järjestäminen täyttää epäsymmetrisen sodankäynnin kriteerit. Asiassa ei ole pienintäkään epäselvyyttä.

Sekään ei muuta asiaa miksikään, että Ruotsin valtio ei ole virallisesti julistanut mitään sotaa, eivätkä viranomaiset ole edes puhuneet mistään sodasta. On varsin tavallista, että sotia käydään ilmankin sodanjulistusta ja ilman että asiasta vielä tapahtumien edetessäkään suuremmin asiasta uutisoidaan. Etenkin jos kyseessä on vallanpitäjien kannalta epämiellyttävä tai muuten ”sopimaton” sota, siitä pyritään mieluiten vaikenemaan ja koitetaan teeskennellä että kaikki on ihan hyvin eikä mitään epätavallista ole sattunut.

Riehuminen, tihutöiden tekeminen ym rikollisuus tulee jatkumaan ja voimistumaan entisestään, kun kantaväestön suhteellinen osuus väestöstä pienenee.

CFF
CFF
7 years ago

Itäkeskus. Sellaisena kuin me sen haluamme muistaa. Ja sellaisena kuin me haluamme sen olevan tänään.

https://www.youtube.com/watch?v=FEH4DF9IOg0

EU:n ilmastopolitiikka heikentää energiajärjestelmää – Osa 5

Euroopan talouden tuhoaminen

Julkaistu 14.10.2026 – Kirjoittaja Dan Ahlmark
Dan Ahlmark väittää, että Euroopan energiamurros purki toimivaa kapasiteettia ennen kuin kilpailukykyinen korvaaja oli valmiina.

Vaikka maailma on tuuditettu uskomaan, että nykypäivän ilmastohypoteesi (jonka mukaan hiilidioksidipäästöillä on erittäin vaarallisia vaikutuksia maailman valtioille lähitulevaisuudessa) on totta, ovat muun muassa kaksi emeritusprofessoria hylänneet sen suoralta kädeltä. Heidän argumenttinsa olivat todennäköisesti suurin syy siihen, miksi Yhdysvaltain ympäristönsuojeluvirasto (EPA) muutti suuntaansa vuonna 2025. Heidän johtopäätöksensä voitaisiin tiivistää muutamaan lyhyeen mutta täysin murskaavaan lauseeseen, jotka vahvistettiin selvityksellä niitä tukevasta tutkimuksesta.


Tämä on Dan Ahlmarkin EU:ta käsittelevän sarjan viides osa. Lue edellinen osa.


Tämä vapautti ilmastopolitiikan ahdistavan otteen Yhdysvaltain energiantuotannosta ja -kulutuksesta, teollisesta kehityksestä ja sen kansainvälisen mahdin perustasta. Tutkijat tekivät kaksi johtopäätöstä YK:n ilmastohypoteesista, jonka EU myöhemmin omaksui: "Se ei ota huomioon ristiriitaista tiedettä. Se ei perustu tieteeseen, vaan epätieteelliseen näyttöön. Siten ei ole olemassa tieteellistä perustaa... havainnolle, että kasvihuonekaasut ('GHG') vaarantaisivat kansanterveyden ja hyvinvoinnin. Lisäksi se vaarantaa itse kansanterveyden ja hyvinvoinnin". 1

Vaikutukset energiapolitiikkaan

Emme käsittele tässä sitä, miksi ilmastohypoteesin väittäminen ja täytäntöönpano on ollut maailman globalisteille ja establismentille niin tärkeää, vaan tarkastelemme ainoastaan sen vakavimman vaikutuksen seurauksia. Seuraavaa syy-seurausketjua voidaan pitää merkittävimpänä: Nykypäivän ilmastopolitiikka → energiapolitiikka → haitallinen kehitys teollisuudessa ja muilla sektoreilla erilaisten seurausten, kuten makrotaloudellisten, kautta → heikentynyt kansainvälinen kilpailukyky ja väestön elintason lasku. Tämä on suoraa seurausta siitä, että EU on joko mukautunut globaaleihin päätöksiin tai toteuttanut omia radikaaleja ilmastohankkeitaan. Harva epäilee, etteikö energiapolitiikka olisi ilmastopolitiikan tärkein seuraus. Lännen koeteltu ja hyvin kalibroitu järjestelmä runsaan ja edullisen energian tarjoamiseksi väestölle – samalla kun se loi pohjan teolliselle toiminnalle ja uudistumiselle – kehitettiin pitkän ajan kuluessa.

Mainos:

Yhtäkkiä poliittisesti suosittu ilmastotutkimus ja poliittisen globalismin ideologian lumoissa olevat kansainväliset instituutiot muuttivat täysin tämän järjestelmän toimintaedellytykset. Energia on ensisijaisesti saatu ja saadaan edelleen hiilivedyistä, joita pidetään nyt soveltumattomina, koska niiden polttaminen tuottaa suuria määriä hiilidioksidia. Tämän kaasun lisääntyvän pitoisuuden ilmakehässä väitetään aiheuttavan ilmaston lämpenemistä, jolla on useita vakavia seurauksia maailmalle. Hiiltä, öljyä ja kaasua pidetään siten niin vaarallisina, että ne tulisi korvata paremmilla energianlähteillä, joita ei ole kovin monia. Hiilen ja öljyn eliminoimisen lisäksi monet hallitukset ovat leimanneet myös ydinenergian vaaralliseksi, tässä tapauksessa onnettomuusriskin vuoksi, joka voisi vapauttaa suuria määriä radioaktiivisuutta.

Euroopan tärkein teollisuusmaa Saksa romutti menestyksekkään ja merkittävän ydinenergiaohjelmansa hallitsevien poliitikkojen (ensisijaisesti Merkelin) vaikutuksesta, vaikka sen rakentaminen oli vienyt vuosikymmeniä ja maksanut valtavia summia. Tämä tehtiin ilman riittävää arviota seurauksista. Kun taas öljyn ja kaasun talteenotto tapahtui pääasiassa Pohjanmerellä, missä Britannia lopetti tuotantonsa, hiiltä löytyy monista osista Eurooppaa, mutta nuo esiintymät jäävät nyt hyödyntämättä. Valtavia summia on investoitu puhtaina pidettyihin energianlähteisiin, kuten tuuleen ja aurinkoon. Hiilidioksidipäästöille on otettu käyttöön hinnoittelujärjestelmä, joka asettaa merkittäviä kustannuksia näille päästöille. Hiilivetyenergiaan perustuvien järjestelmien laajentaminen saattaa vaatia ulkoisia hyväksyntöjä ja vaatii varmasti rahoitusta, joka kohtaa erityisiä rajoituksia.

Tuuli- ja aurinkovoiman osuus maiden energiansaannista on edelleen pieni, ja ottaen huomioon korkeat kustannukset ja luonnostaan vaihtelevat tuulet, tuulivoima tuskin selviää muuna kuin erittäin marginaalisena kaupallisena energianlähteenä, jos ja kun valtion sääntely ja tuet eivät enää tue teknologiaa. Aurinkoenergia ja vesivoima ovat tällöin kiinnostavia "puhtaita" energianlähteitä, mutta nykyään niillä ei ole merkittävää roolia lukuun ottamatta yksittäisiä maita, joissa on erityisolosuhteet.

Energiamurros ilman korvaajaa

Se, mitä Euroopan energiamurros on tähän mennessä osoittanut, on, että vastuussa olevat poliitikot, jotka työskentelevät yhdessä Euroopan komission kanssa, ovat olleet täysin vastuuttomia ottaessaan käyttöön sääntöjä, jotka monissa maissa eliminoivat edellisen energiajärjestelmän perustan ennen kuin uusi, kilpailukykyinen järjestelmä oli valmiina. Jälkimmäisellä olisi tietysti pitänyt olla osoitettu kyky kantaa taakka riittävän energian tuottamisesta hyväksyttävään hintaan. Nuo hinnat voivat olla korkeampia kuin ennen, mutta ne eivät saa, etenkään teollisuuden osalta, poiketa liikaa kansainvälisten kilpailijoiden kohtaamista kustannuksista. Yrityksen johtoryhmä, joka tekisi vastaavan vastuuttoman päätöksen omalla alallaan, olisi erotettu nopeasti.

EU:n päätöksentekojärjestelmä, joka on suunniteltu suojaamaan vallan keskipistettä kansan tyytymättömyydeltä ja jossa on vaikea tunnistaa selkeästi fiaskosta henkilökohtaisesti vastuussa olevia, jatkaa haitallisen ilmastopolitiikan ja siten haitallisen energiapolitiikan harjoittamista. Aivan kuten Euroopan aseistariisunnan aikana kylmän sodan päätyttyä, hallitsevalla luokalla ja EU:lla on ollut syvästi virheellinen näkemys ympäröivästä maailmasta, ja ne ovat tehneet harhaanjohtavia ja vastuuttomia päätöksiä.

Yhdysvallat jättää Pariisin sopimuksen

Yhdysvaltain vetäytyminen Pariisin sopimuksesta seurauksineen energiantuotantoon ja muihin alueisiin merkitsi alkua kehitykselle, joka todennäköisesti rajoittaa jyrkästi sopimuksen ulottuvuutta. Euroopan nykyinen poliittinen tilanne viittaa tähän suuntaan. Unionin kahden johtavan maan, Saksan ja Ranskan, hallitukset ovat harvoin pärjänneet huonommin mielipidemittauksissa. Nyt on käymässä ilmi, että jopa YK:n johtava komitea nykyisessä ilmastosiirtymässä myöntää, että aiemmat ennusteet nousevien hiilidioksiditasojen vaikutuksista olivat liioiteltuja. Euroopan väestön ja sen poliitikkojen pelotteluun käytetyt tuomiopäivän profetiat ovat olleet vääriä. Yhdysvaltain sisäministeri Doug Burgum sanoi äskettäin, että maailman siirtyminen uusiin energianlähteisiin on aina ollut:

— fantaasia ja rajatapauksellinen valhe 2.

Hän rajoittui kuvailemaan tätä siirtymää ajavia ihmisiä:

— tiettyinä elementteinä.

Ottaen huomioon, että Euroopan siirtyminen uusiin energianlähteisiin on ollut lähes uskonnollista luonnetta olevaa politiikkaa, johtopäätös on murskaava. Euroopan päätökset ovat siten perustuneet parhaimmillaankin fantasiaan. Muussa tapauksessa kenties poliittinen kohteliaisuus esti häntä kutsumasta sitä suoraksi valheeksi, vain "rajatapaukselliseksi valheeksi". Joten tätä EU ja Euroopan poliittinen establismentti ovat käyttäneet miljardeja vuosittain saadakseen äänestäjänsä uskomaan, antaen sen läpäistä suuren osan maidensa toiminnoista ja kaiken koulutuksen kaikilla tasoilla. He ovat indoktrinoineet koko väestönsä fantasialla tai jollakin valhetta hipovalla.

Jatkuu osassa 6

USA:n suurstrategia Euraasian integraation estämiseksi

Uusi moninapainen maailmanjärjestys

Julkaistu 8.10.2026 – Kirjoittaja Niels Hahn
Istanbulin ensimmäinen Bosporinsilta, joka avattiin vuonna 1973 ja nimettiin myöhemmin 15. heinäkuuta marttyyrien sillaksi, yhdistää Euroopan ja Aasian.

Ukrainasta ja Kaukasuksesta Länsi-Aasiaan, Keski-Aasiaan, Afrikkaan ja laajemmalle Indo-Tyynenmeren alueelle, suuria osia maailmasta leimaavat sota, poliittinen konfrontaatio ja kasvava militarisointi. Nämä konfliktit selitetään yleensä erillisinä: Ukraina Venäjän vastakkainasettelun kautta, Länsi-Aasia alueellisten kilpailujen kautta, Afganistan terrorismin kautta, Afrikan konfliktit sisäisen poliittisen epävakauden ja luonnonvarakilpailun kautta sekä Itä-Aasian jännitteet Kiinan nousun kautta.

Yhdysvaltain suurstrategian näkökulmasta nämä konfliktit alkavat kuitenkin noudattaa toisenlaista geopoliittista logiikkaa. Lähtökohta tämän logiikan ymmärtämiselle ei ole kunkin yksittäisen sodan tai intervention virallinen selitys, vaan Yhdysvaltain perustavanlaatuinen ja pitkäaikainen kansallinen etu estää Euroopan ja Aasian integroituminen.

Tämä Yhdysvaltain etu ilmaistiin poikkeuksellisen selvästi Yhdysvaltain toisessa kansallisessa turvallisuusstrategiassa vuonna 1988. Kylmän sodan viimeisinä vuosina kirjoitettu asiakirja tunnisti asian, jota se kutsui yhdeksi Yhdysvaltojen "perustavanlaatuisimmista kansallisista turvallisuusintresseistä". Tarkemmin sanottuna kansallisen turvallisuusstrategian ensimmäisellä sivulla todetaan:

"Strategiamme ensimmäinen historiallinen ulottuvuus on suhteellisen yksinkertainen, selkeä ja erittäin järkevä. Kyseessä on vakaumus siitä, että Yhdysvaltojen perustavanlaatuisimmat kansalliset turvallisuusintressit vaarantuisivat, jos vihamielinen valtio tai valtioiden ryhmä hallitsisi Euraasian mannerta – maapallon aluetta, jota usein kutsutaan maailman sydänmaaksi. Kävimme kaksi maailmansotaa estääksemme tämän tapahtumisen. Ja vuodesta 1945 lähtien olemme pyrkineet estämään Neuvostoliittoa hyödyntämästä geostrategista etuaan hallitakseen naapureitaan Länsi-Euroopassa, Aasiassa ja Lähi-idässä, ja siten muuttamasta perustavanlaatuisesti globaalia voimatasapainoa meidän vahingoksemme".

Mainos:

Tämä kohta ansaitsee huolellista huomiota, koska se kuvaa jotakin paljon laajempaa kuin kylmä sota, ja sillä on suuri merkitys nykyisille sodille ja konflikteille Euroopassa, Aasiassa ja Afrikassa.

Viittaus "maailman sydänmaahan" (world's heartland) perustuu brittiläisen maantieteilijän Halford Mackinderin geopoliittiseen ajatteluun. Hän määritteli vuoden 1900 tienoilla Euraasian globaalin maamahdin keskukseksi ja väitti, että sen kasvava integroituminen rautateiden kautta voisi heikentää suurten merivaltojen etuja. Brittiläistä imperiumia palvellessaan hänen keskeinen huolensa oli yhtenäinen Euraasian manner, jossa Britannia suurena merivaltana menettäisi vaikutusvaltansa.

Ilmakuva konttijunista ja rautatiekiskoista Suifenhen asemalla Koillis-Kiinassa.
Kiina-Eurooppa-tavarajunat odottavat jälleenlaivausta Suifenhen asemalla Kiinan Heilongjiangin maakunnassa 13. heinäkuuta 2026. Kuva: Qu Yiwei/Xinhua

Nykyään Euroopassa ja Aasiassa asuu yhdessä noin kaksi kolmasosaa maailman väestöstä, ja sinne on keskittynyt valtava määrä teollista kapasiteettia, teknologiaa, energiaa, raaka-aineita ja sotilaallista voimaa. Jos Euroopan ja Aasian suurimmat taloudelliset ja poliittiset keskukset integroituisivat vähitellen yhtenäiseksi euraasialaiseksi järjestelmäksi, maailmantalouden painopiste siirtyisi yhä enemmän kohti Euraasiaa.

Ajan myötä tällainen kehitys voi muuttaa perustavanlaatuisesti Yhdysvaltojen asemaa. Yhdysvallat pysyisi merkittävänä maana, mutta se voisi menettää poikkeuksellisen hallitsevan asemansa kansainvälisen järjestelmän keskipisteenä. Sen kyky vaikuttaa poliittiseen ja taloudelliseen kehitykseen koko Euraasiassa heikkenisi, ja sen globaalin sotilasvoiman taloudellinen perusta voisi lopulta rapautua.

Tärkeä näkökohta vuoden 1988 strategiassa on se, että siinä esitetään tämä kansallinen etu nimenomaan kylmää sotaa edeltävänä. Asiakirjassa viitataan Amerikan osallistumiseen kahteen maailmansotaan osana samaa historiallista tavoitetta estää Euraasian hallinta. Geopoliittinen periaate esitetään siten laajempana kuin vastakkainasetteluna Neuvostoliiton kanssa. Neuvostoliitto edusti yhtä erityistä haastetta paljon pidemmässä geopoliittisessa kysymyksessä, joka on merkityksellinen kylmää sotaa edeltäneen ja sen jälkeisen historian ymmärtämiseksi.

Myös asiakirjan ajoitus on merkittävä. Se kirjoitettiin kylmän sodan viimeisinä vuosina, jolloin amerikkalaiset päättäjät pohtivat yhä enemmän, miltä kansainvälinen järjestys voisi näyttää Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Neuvostoliiton katoaminen poistaisi tärkeimmän kylmän sodan vastustajan, mutta se ei poistaisi taustalla olevaa geopoliittista kysymystä vallan jakautumisesta Euraasiassa.

Kylmän sodan jälkeen se on edelleen ollut keskeinen aihe Yhdysvaltain kansallista turvallisuutta koskevissa keskusteluissa. Diplomaattisemmin ilmaistuna Yhdysvaltain kansallista strategiaa kuvataan usein alueellisten hegemonien syntymisen estämiseksi Euraasiassa, mikä heijastuu useissa viimeaikaisissa Yhdysvaltain kongressin tutkimuspalvelun (CRS) raporteissa (12. joulukuuta 2024 ja 8. joulukuuta 2025).

Virallisten raporttien ja kirjallisuuden ytimen tiivistämiseksi todettakoon, että Yhdysvaltain kansallisessa strategiassa on nykyään kyse pohjimmiltaan Euroopan ja Aasian integroitumisen estämisestä, sillä Euroopan ja Aasian taloudet ovat nousussa ja muodostavat suuren haasteen Yhdysvaltain teollisuudelle ja teknologialle.

Euraasian integraatio tarkoittaa infrastruktuuria ja yhteyksiä. Infrastruktuuri käsittää laajat tieverkostot, rautatiet, merisatamat, lentokentät, energiaputket ja sähköverkot halki Euroopan ja Aasian mantereiden. Yhteydet ulottuvat fyysisen infrastruktuurin ulkopuolelle viestintäjärjestelmiin, rahoituspalveluihin, koulutukseen, terveyspalveluihin, teknologiseen yhteistyöhön, IT-järjestelmiin, vihreään siirtymään ja yhä enemmän tekoälyjärjestelmiin. Yhdessä nämä infrastruktuurin ja yhteyksien muodot voivat vähitellen sitoa Euroopan ja Aasian taloudet integroidummaksi euraasialaiseksi talousalueeksi.

Yksi tapa monien joukossa, jolla Yhdysvallat voi estää tällaista integraatiota, on hallittu destabilointi, erityisesti strategisesti tärkeillä raja-alueilla ja perifeerisillä alueilla, joilla keskushallintojen valta on rajallinen. Terrorismin vastaiset operaatiot tällaisilla alueilla voivat myös luoda pitkäaikaisia riippuvuussuhteita Yhdysvaltain sotilaalliseen, turvallisuus- ja tiedusteluyhteistyöhön. Tällaiset turvallisuusriippuvuudet antavat Yhdysvalloille vaikutusvaltaa alueellisiin päättäjiin ja turvallisuusrakenteisiin.

Tästä näkökulmasta sodat ja konfliktit Afganistanissa, Irakissa, Iranissa, Syyriassa, Palestiinassa ja Ukrainassa voidaan ymmärtää palvelevan Yhdysvaltain etuja monin tavoin. Ennen kaikkea konfliktit estävät Euraasian integraatiota. Ne häiritsevät infrastruktuuria, kauppaa, investointeja, energiaverkostoja ja kuljetuskäytäviä samalla kun ne jakavat valtioita, jotka voisivat muutoin kehittää läheisempiä taloudellisia ja poliittisia suhteita.

Esimerkiksi Yhdysvaltain sotaa Afganistanissa voidaan tulkita hyvin eri tavalla kuin sen virallisesti ilmoitettujen tavoitteiden – terrorismin kitkemisen ja vakaan valtion rakentamisen – kautta. Sen sijaan se voidaan nähdä strategiana estää sellaisen vahvan keskushallinnon syntyminen, joka kykenisi hallitsemaan tehokkaasti koko maata, erityisesti raja-alueiden maakuntia. Jatkuvasti heikko ja hajanainen Afganistan tekee maasta vähemmän kykenevän toimimaan vakaana käytävänä, joka yhdistää ympäröivät alueet. Tämä on geopoliittisesti merkittävää, koska Afganistan sijaitsee strategisesti tärkeässä risteyksessä Aasian sydämessä, yhdistäen tai rajautuen Keski-Aasiaan, Kiinaan, Pakistaniin ja Iraniin, ja mahdollisesti yhdistäen Keski-, Itä- ja Etelä-Aasian laajemmat taloudet.

Samoin Irania voidaan tarkastella ei pelkästään erillistapauksena, vaan osana laajempaa geopoliittista kamppailua Euraasian tulevasta järjestäytymisestä. Iranilla on ratkaiseva maantieteellinen asema Persianlahden, Keski-Aasian, Kaukasuksen, Etelä-Aasian ja Lähi-idän välissä, mikä tekee siitä tärkeän Euraasian ylittäville kuljetus-, kauppa- ja energiaverkostoille. Viimeaikaiset Yhdysvaltain hyökkäykset Iraniin ovat kohdistuneet suoraan tällaiseen infrastruktuuriin.

Tämä näkökulma on relevantti myös siksi, että Persianlahden maat ja muut alueelliset vallat pyrkivät monipuolistamaan kansainvälisiä suhteitaan Yhdysvaltojen ohella ja syventämään taloudellisia yhteyksiään Kiinaan ja laajempaan euraasialaiseen talouteen Vyö ja tie -aloitteen, BRICSin ja muiden nousevien euraasialaisten rakenteiden kautta. Yhdysvaltain sodissa alueella ei ole kyse vain yksittäisten maiden hallinnasta, vaan myös laajemmasta taloudellisten ja poliittisten suhteiden mallista, joka yhdistää Euraasian eri osia.

Turkki on tässä yhteydessä erityisen tärkeä. Se on yksi keskeisistä maista, jotka yhdistävät fyysisesti Euroopan ja Aasian, ja se voisi hyötyä valtavasti Euraasian rauhanomaisesta taloudellisesta integraatiosta. Sen maantieteellinen asema antaa sille potentiaalia tulla merkittäväksi kuljetuksen, energian, kaupan, teollisuuden ja viestinnän solmukohdaksi kahden mantereen välillä. Mutta sama maantiede, joka luo nämä mahdollisuudet, luo myös geopoliittisia haasteita. Kun Yhdysvaltain kansallinen perusturvallisuusstrategia nähdään Euraasian integraation estämisenä, Turkin kaltaisista Eurooppaa ja Aasiaa yhdistävistä maista tulee poikkeuksellisen strategisesti tärkeitä.

Fatih Sultan Mehmetin silta ylittää Bosporinsalmen Istanbulissa, etualalla Rumelihısarın linnoitus.
Bosporinsalmi ja Fatih Sultan Mehmetin silta Istanbulissa kuvattuna 11. kesäkuuta 2026. Salmi yhdistää Mustanmeren Marmaranmereen, ja silta yhdistää Euroopan ja Aasian. Kuva: Liu Lei/Xinhua

Tästä näkökulmasta Turkin ja Israelin väliset kasvavat jännitteet palvelevat Yhdysvaltain suurstrategian laajempaa logiikkaa niiden välittömistä syistä riippumatta. Palestiinan sota syventää poliittista jakoa koko Länsi-Aasiassa, ja Syyriasta on tullut yhä tärkeämpi Turkin ja Israelin kilpailevien etujen areena. Alueen kahden vahvimman sotilasvallan välinen konfrontaatio pirstoi entisestään juuri sitä maantieteellistä tilaa, jonka kautta Eurooppa, Aasia ja Afrikka voivat kytkeytyä tiiviimmin toisiinsa.

Turkille Euraasian integraatio edustaa valtavaa taloudellista ja strategista mahdollisuutta. Tämän potentiaalin toteuttaminen vaatii kuitenkin selkeää ymmärrystä niistä laajemmista geopoliittisista voimista, jotka voivat edistää tai estää Euraasian integraatiota. Tällainen tieto ja tietoisuus ovat ratkaisevan tärkeitä järkevälle päätöksenteolle, ei vain Turkin pitkän aikavälin kansallisten etujen suojelemiseksi, vaan koko alueen kannalta.

Laajemmin tarkasteltuna Yhdysvaltain suurstrategian ja sen eri toteuttamistapojen ymmärtäminen halki Euraasian mantereen on perustavanlaatuista sellaisten politiikkojen kehittämiselle, jotka vähentävät konflikteja ja vahvistavat alueellista yhteistyötä. Parempi tietoisuus näistä geopoliittisista rakenteista voi auttaa Euraasian maita ajamaan omia pitkän aikavälin etujaan ja luomaan edellytykset rauhanomaiselle integraatiolle, taloudelliselle kehitykselle ja suuremmalle alueelliselle vakaudelle.

 

Dr Niels Hahn

Niels Hahn

Ilmastopolitiikan ote eurooppalaisista yhteiskunnista – osa 4

Euroopan talouden tuhoaminen

Julkaistu 7.10.2026 – Kirjoittaja Dan Ahlmark
Viljelijöitä traktoreineen EU-korttelissa Brysselissä.

Tämän päivän ilmastopolitiikka Euroopassa vaatii merkittäviä päätöksiä EU-tasolla ja jäsenvaltioiden toimien koordinointia. Perusteena on se, etteivät yksittäiset maat pysty ratkaisemaan nykyisiä maailmanlaajuisia ilmastongelmia omin päin; yhteistyö ja koordinointi ovat välttämättömiä. Tämä herättää kysymyksiä siitä, kuinka pitkälle keskitetyt päätökset ovat perusteltuja ja hyväksyttäviä, ja kuinka paljon itsenäisyyttä jäsenvaltiolla tulisi olla. Se johtaa usein vaatimuksiin vallan siirtämisestä yksittäisiltä jäsenvaltioilta EU:lle.


Tämä on Dan Ahlmarkin EU-sarjan 4. osa. Lue edellinen osa.

Keskitetty päätöksenteko tuottaa toimenpiteitä, jotka vaativat huomattavia investointeja ja aiheuttavat suuria kustannuksia. Se myös kasvattaa EU:n toimielimiä, joilla on omat resurssinsa sekä valmiudet antaa sääntöjä ja valvoa niiden täytäntöönpanoa, jotta ne voivat harjoittaa tarkoitettua valvontaa ja asettaa tavoitteita. Jäsenvaltioiden käytettävissä olevan asiantuntemuksen ohella näillä toimielimillä on omat tutkija- ja asiantuntijaverkostonsa.

Ilmastopolitiikka ulottuu läpi yhteiskunnan; se ei rajoitu vain perinteiseen raskaaseen ja kevyeen teollisuuteen. Se vaikuttaa liikenteeseen, maatalouteen, laajasti ymmärrettyyn rahoitusalaan, tutkimukseen ja julkisen sektorin tärkeisiin osiin, mukaan lukien oikeusjärjestelmään. Monet seuraukset johtuvat nimenomaan siitä, että ilmastopolitiikalla, joka perustuu oletettuun CO2-vaaraan, on niin kauaskantoisia vaikutuksia koko yhteiskuntaan.

Ilmastopolitiikan perusteita käsitellään osittain seuraavassa artikkelissa (osa 5A) esitettävän aineiston kautta, jossa tarkastellaan ilmastopolitiikan tuhoisaa vaikutusta energiapolitiikkaan. Siinä selvitetään, miksi Euroopan nykyistä ilmastopolitiikkaa tulisi pitää tarpeettomana, harhaanjohtavana ja erittäin vaarallisena alueen hyvinvoinnille ja kehitykselle. Nykypäivän ilmastoteoria on edelleen suurelta osin todistamaton hypoteesi. Tässä toistan vain sen, mitä kaksi johtavaa tutkijaa, Lindzen ja Happer, jotka ovat nykyisen ilmastopolitiikan merkittävimpiä akateemisia vastustajia (1), sanovat sen seurauksista: "...ne ovat politiikkaa, joka tuhoaa länsimaiset taloudet, köyhdyttää työtätekevän keskiluokan, tuomitsee miljardit maailman köyhimmistä jatkuvaan köyhyyteen ja lisääntyvään nälkään, jättää lapsemme epätoivoon väitetyn tulevaisuuden puuttumisen vuoksi ja rikastuttaa lännen vihollisia, jotka nauttivat itsemurhamarssimme katselusta."

Mainos:

Toimimalla yhdessä todistamattoman teorian pohjalta maailman johtavat globalistijärjestöt ja osa maailmanlaajuista eliittiä ovat suostutelleet maailman yrittämään CO2-tasojen alentamista. Silti CO2 on todellisuudessa hyödyllinen kaasu, ja sen pitoisuuden lisääntyminen ilmassa kasvattaa huomattavasti ruoantuotantoa maailmanlaajuisesti.

Tässä artikkelissa sivuutetaan teorian seuraukset energiapolitiikalle ja laajemmalle taloudelle. Sen sijaan tarkastelemme sen vaikutusten luonnetta ja laajuutta. YK:n ja EU:n yhteinen ilmastopolitiikka vaikuttaa lähes kaikkiin Ruotsin yhteiskunnan osa-alueisiin. Se kattaa useimpien teollisuudenalojen lisäksi lähes kaikki muut suuret sektorit, kuten maatalouden, metsätalouden ja rahoituksen. Kaikkien hyväksytyn ilmastopolitiikan toteuttamiseen tarvittavien sääntöjen hallinnointi vaatii laajennettua julkista hallintoa sekä huomattavaa huomiota ja ponnisteluja yrityksiltä ja erilaisten omaisuuserien omistajilta. Tämä asettaa huomattavia taakkoja yksityiselle sektorille. Jokaisen säännön noudattaminen ja asetettujen tavoitteiden saavuttaminen vaatii mittavia resursseja, lukemattomia projekteja, ongelmanratkaisua ja valvontaa. Ruotsin talouteen on näin ollen tuotu voimakas byrokraattinen elementti, joka muistuttaa jossain määrin sosialistisen talouden piirteitä ja menetelmiä.

Monien julkishallintoon kohdistuvien vaikutusten ohella näillä uusilla säännöillä on ollut merkittävä vaikutus oikeusjärjestelmään. Omaisuuteen ja yritysten toimintaedellytyksiin merkittävästi vaikuttavien sääntöjen erilaiset tulkinnat luovat lukemattomia ratkaistavia oikeudellisia ongelmia. Mielipide-erojen ja osapuolten välisten tavallisten kiistojen lisäksi syntyy konflikteja, kun ympäristöjärjestöt ja radikaalit poliittiset ryhmät yrittävät käyttää monimutkaista lainsäädäntöä omien ideologisten tavoitteidensa saavuttamiseksi.

Teollisuudenalat, joiden tuotantoprosessit luonnollisesti tuottavat suuria määriä hiilidioksidia, eivät todennäköisesti ole enää elinkelpoisia Euroopassa huolimatta edistysaskeleista päästöjen poistamisessa, mikä itsessään aiheuttaa merkittäviä kustannuksia. Syynä ovat energiakustannukset ja sellaisten päästöjen kustannukset, joita ei voida poistaa. Nuo päästökustannukset, olivatpa ne kansainvälisesti tai hallitusten asettamia, ovat huomattavia.

Samalla toinen edellytys on muuttunut joillekin teollisuudenaloille: niiden tarve halvalla energialle. Tässä artikkelissa ei käsitellä energiantuotantoa; siinä vain todetaan esimerkiksi, että BASF, yksi Euroopan suurimmista kemianalan yrityksistä, on siirtänyt toimintojaan pois Euroopasta energiakustannustensa vuoksi. Se on dramaattinen askel, mutta sellainen, jonka raskaan teollisuuden, kuten teräs-, konepaja- ja kemianyritysten omistajat saattavat päättää ottaa. Nousevat energiakustannukset, teknologian uusiin sääntöihin sopeuttamisen kasvavat kustannukset, päästökustannukset ja korkeammat hallinnolliset kustannukset voivat yhdessä muodostua liian suuriksi. Oikeudenkäyntikulut voivat myös nousta, jos ulkopuoliset ryhmät käyttävät tuomioistuimia ympäristötavoitteen ajamiseen. Yritykset voivat tällöin kohdata viivästyksiä lupien ja muiden toimintaan tarvittavien hyväksyntöjen saamisessa. Kun kumulatiivinen vaikutus saavuttaa tietyn pisteen, ne saattavat katsoa parhaaksi muuttaa ulkomaille, myydä tai lopettaa toimintansa.

Liikenne, ilmailu ja merenkulku

Liikenne on teollisuudenala, joka saa huomattavaa huomiota ilmastopolitiikassa, tapahtuipa se maalla, ilmassa tai merellä. Nämä toiminnot vastaavat merkittävästä osasta teollisuuden CO2-päästöjä. Eri maat asettavat erilaisia veroja ilmailulle. Vuonna 2025 Yhdysvallat esti yrityksen ottaa käyttöön kansainvälinen vero erityisesti laivojen päästöille taivuttelemalla useita maita äänestämään YK:n ehdottamaa Net-Zero-kehystä vastaan. Aloitetta kutsuttiin "maailmanlaajuiseksi vihreäksi verohuijaukseksi" ja se lykkääntyi. YK ja sen virastot haluavat epätoivoisesti saada vihdoin verotusoikeuden jollakin alalla ja oman tulonlähteen.

Autojen päästöt olivat ensimmäisiä kuluttajatuotteiden päästöjä, joita alettiin säännellä monta vuotta sitten. Myöhemmin hiilidioksidi sai suurempaa huomiota, ja sen päästörajoituksia on kiristetty jatkuvasti. Polttomoottorit ovat vähitellen tulleet tehokkaammiksi tuottaen samalla yhä vähemmän erilaisia päästöjä. Sähköautojen määrä on noussut jyrkästi, mutta niiden osuus autoista Euroopassa on edelleen pieni. Yksi suuri ongelma on se, että sähköautot maksavat liikaa. Latausmahdollisuudet ovat myös erittäin puutteelliset, ja harvaan asutuilla alueilla niitä on kriittisen vähän. Ruotsi kohtaa erityisiä vaikeuksia suuren pinta-alansa ja osittain harvan asutuksensa vuoksi. Keskusteltua polttomoottorien vaiheittaista lopettamista ei todennäköisesti tapahdu vielä pitkään aikaan.

Paine on ollut kova myös yhdellä maailman vanhimmista elinkeinoista: maataloudessa. EU:n Green Deal on tuottanut erilaisia toimenpiteitä saavuttaakseen sen, mitä se kutsuu ympäristön kannalta kestäväksi viljelyksi. Muun muassa lannoitteita ja torjunta-aineita säännellään, ja metaanipäästöjen vähentämiseksi on käynnissä ponnisteluja. Poliittinen vastustus erilaisia toimenpiteitä kohtaan on ollut erityisen voimakasta keskikokoisissa maissa, kuten Alankomaissa ja Puolassa, mutta se on merkittävää myös EU:n suurimmissa maissa.

Viljelijät valittavat nousevista kustannuksista ja byrokratiaa luovista säännöistä. Eurooppalaisesta maataloudesta on tulossa vähemmän tehokasta, vähemmän kannattavaa ja vähemmän kilpailukykyistä. Eurooppalaiset viljelijät pelkäävät myös sopimuksia, kuten EU:n sopimusta Mercosurin kanssa, joka on Argentiinan, Brasilian, Paraguayn ja Uruguayn muodostama latinalaisamerikkalainen kaupparyhmittymä. Sopimus sisältää kuitenkin määräyksiä, joiden tarkoituksena on suojella Euroopan viljelijöitä, mukaan lukien erittäin pienet vuosittaiset lisäykset, kuten 1,3 tai 1,5 prosenttia, sellaisten elintarvikkeiden sallittuun tuontiin, joissa eurooppalaiset tuottajat ovat vähemmän kilpailukykyisiä, kuten naudanliha ja kana.

Rakentamisen julkinen suunnittelu eri tasoilla on voimakkaasti ilmastopolitiikan vaikutuksen alaista, samoin kuin arkkitehtien, rakennusliikkeiden ja rakennusmateriaalivalmistajien työ. Rakennusstandardeja sekä materiaaleja ja eristystä koskevia sääntöjä käytetään näiden toimintojen ohjaamiseen. Kustannukset ovat siksi nousseet jyrkästi useissa vaiheissa. Ruotsiin tämä iskee kovaa: sen ilmasto ja vaativat rakennusvaatimukset tekevät rakentamisesta jo ennestään kallista. Maan erittäin suurta uusasunnotarvetta ei voida tyydyttää riittävästi. Korjaukset, laajennukset ja vastaavat työt kärsivät uudisrakentamisen ohella.

Rahoitus ja tutkimus

Rahoitus on toinen tärkeä ilmastopolitiikan vaikutusalue. Kaikki suuret rahoituslähteet ottavat nyt huomioon halun priorisoida ympäristön kannalta järkeviä tai vihreitä hankkeita. Tämä luo vaikeuksia hankkeille, joiden ilmastoprofiilia pidetään nykyisten standardien ja sääntöjen mukaan kyseenalaisena, kuten puolustusteollisuudessa. Se on poliittista puuttumista markkinatalouteen, jossa asetetaan prioriteetteja, jotka ovat ristiriidassa muiden poliittisen prosessin kautta hyväksyttyjen toimintalinjojen kanssa.

Ilmastopolitiikka ja sen kestävyystavoitteet vaikuttavat luonnollisesti EU:n keskeiseen tutkimusrahoitukseen ja jäsenvaltioiden painopisteisiin niiden kansallisissa tutkimusohjelmissa. Tämä vaikuttaa yrityksiin, erikoistuneisiin riippumattomiin tutkimuslaitoksiin ja yliopistotutkimukseen. Se muokkaa myös vaatimuksia kaikenlaisissa julkisissa hankinnoissa. Tutkimuksen tiukka ohjaus on herättänyt kritiikkiä. Paljastava – ja hälyttävä – esimerkki on itse ilmastotieteen perustutkimus, jossa lähes lainkaan apurahoja ei myönnetä tutkimukselle, joka saattaisi haastaa yleisesti hyväksytyn ilmastopolitiikan. Tämän seurauksena skeptiset tutkijat eivät voi rakentaa meriittejään valitsemiensa hankkeiden kautta, mikä vaikuttaa palkkaamiseen ja ylenemiseen yliopistoissa.

Tieteelliselle vastustukselle on toinenkin este: tieteellisten artikkeleiden vertaisarviointijärjestelmän vuoksi kriitikoilla on suuria vaikeuksia saada työtään julkaistua arvostetuissa ilmastotieteen lehdissä. Se puolestaan vähentää heidän etenemismahdollisuuksiaan. Tällaisia toisinajattelevia tutkijoita ei myöskään kutsuta kokouksiin ja symposioihin, joissa tärkeää tutkimusta käsitellään. Rahoituksen ja julkaisukanavien valvonta luo siten järjestelmän, joka sulkee pois useimmat mahdollisuudet kritisoida hyväksyttyjä teorioita. Useissa suhteissa EU:lla on tässä kielteinen vaikutus. Alan näkemykset rajoittuvat niihin, joita pidetään hyväksyttävinä, ja eriävät äänet vaiennetaan. Nämä ovat menetelmiä, joita käytetään rutiininomaisesti autoritaarisissa valtioissa. Totalitaarisissa valtioissa potentiaalisia vastustajia estetään muilla keinoin.

Kansainvälisten päätösten seurauksena usko ilmaston lämpenemiseen, tai mitä tahansa termiä halutaankin käyttää, läpäisee nyt työntekijöiden ja heidän johtajiensa työn lähes kaikilla aloilla. Jotkut maat, mukaan lukien Ruotsi, ottavat luonnollisesti johtoaseman: Ruotsi haluaa yleensä tulla nähdyksi luokan parhaana kansainvälisten sitoumusten suhteen. Tämä on saanut yhteiskunnat, pääasiassa lännessä, tiukkaan sääntöjen ja byrokratian otteeseen, jonka vaikutuksia ja kustannuksia ei ole vielä vahvistettu. Lain tukemana jatkuvasti laajeneva sääntöjärjestelmä ulottuu yhä syvemmälle kansakuntien jokapäiväiseen elämään.

 

Dan Ahlmark

 


Lähteet ja lisälukemista 1. Lindzen ja Happer – CO2 Coalition

EU:n toimet koronakriisin aikana – osa 3

Euroopan talouden tuhoaminen

Julkaistu 29.9.2026 – Kirjoittaja Dan Ahlmark
EU:n digitaalinen koronatodistus.

Terveyspolitiikassa kansalliset hallitukset ovat säilyttäneet oikeuden toimia monessa suhteessa itsenäisesti. Tästä tuli erityisen merkityksellistä koronakriisin aikana, joka koetteli lähes jokaista EU:n jäsenvaltiota, ja jossa EU:lla oli silti – tai sille annettiin – tärkeitä tehtäviä. Tämän seurauksena EU toimi myös aloilla, joilla sillä ei ollut virallista toimivaltaa.


Tämä on Dan Ahlmarkin EU-aiheisen sarjan 3. osa. Lue edellinen osa.


Yksi alue, jolla EU:lla oli selkeä johtava rooli, oli rokotteiden hyväksymisen ja käytön koordinointi. Tämä tehtävä lankesi Euroopan lääkevirastolle eli EMA:lle. Se kattoi lääkkeiden myyntiluvat, käyttöohjeet, turvallisuusvaatimukset ja paljon muuta. Hallitukset noudattivat pitkälti sen päätöksiä.

Sen jälkeen erityisesti tietyt lääkeyhtiöt ovat kohdanneet kritiikkiä tuotteistaan ja niiden terveysvaikutuksista. Suuri yleisö kyseenalaistaa kyseisten tuotteiden hyväksynnän. On edelleen epäselvää, mitä oikeudellisia seurauksia, jos mitään, yritykset kohtaavat. Ne näyttävät hakeneen hallituksilta alusta alkaen hyväksyntöjä, jotka suojaavat niitä sellaisten tuotteiden markkinoinnin seurauksilta, joita ei ehkä ole testattu perinteisellä tavalla ja joihin siksi liittyy tietty riski.

Mainos:

Pandemian alkuvaiheessa monet EU-maat antoivat unionille tehtäväksi rokotteiden ostamisen ja niiden jakelun koordinoinnin, ja nämä päätökset pantiin täytäntöön. Jotkut maat tekivät omia hankintojaan ja saivat toimituksia ennen yhteisesti sovittuja hankintoja muun muassa julkisten elinten viivästysten ja kokemattomuuden vuoksi. Euroopan komission puheenjohtaja on kohdannut kritiikkiä tietyistä hankinnoista, mutta selvisi toimiaan koskevasta luottamusäänestyksestä Euroopan parlamentissa.

Sulkutilat ja puuttuminen jokapäiväiseen elämään

Jokapäiväiseen elämään suoraan vaikuttavia toimenpiteitä olivat erilaiset sulkutilat, ulkonaliikkumiskiellot, turvavälisäännöt, maskivaatimukset ja niin edelleen. Henkilökohtaiseen itsemääräämisoikeuteen puuttuvien toimenpiteiden joukossa oli vaatimus, että kansalaisten on otettava tietty määrä rokotuksia. Onneksi päätökset näistä toimenpiteistä jätettiin yksittäisille valtioille, ei EU-elimelle. Ruotsi oli tässä suhteessa yksi onnekkaammista maista: vastaava kansanterveysviranomainen kehitti nopeasti jokseenkin realistisen kuvan taudista ja vältti siten joitakin pakollisia toimenpiteitä, joita muiden maiden ihmisten oli siedettävä.

Melko nopeasti kävi selväksi, että iäkkäät olivat tärkein riskiryhmä, kun taas nuorilla vakavan sairauden riski oli paljon pienempi. Lopulta oli selvää, että korkeimman riskin ryhmää lukuun ottamatta kyseessä oli tauti, joka oli jossain määrin tai huomattavasti vakavampi kuin vaikea kausi-influenssa, mutta jonka kuolleisuutta oli suuresti liioiteltu. Nuorten pienemmästä riskistä huolimatta koulut jouduttiin monissa maissa, myös Ruotsissa, pitämään suljettuina pitkiä aikoja. Ottaen huomioon muun muassa monien nuorten voimakkaan sosiaalisen kontaktin ja lähiopetuksen tarpeen, tämä oli todennäköisesti väärä päätös. Yhteiskunnan osien sulkemisia ja pieniin ja keskisuuriin yrityksiin kovasti osuneita interventioita voidaan nyt pitää kyseenalaisina. Laajimmat koronatoiimenpiteet voidaan siten haastaa. Protestoineet lääketieteen asiantuntijat kärsivät toisinaan vakavia henkilökohtaisia seurauksia tavoilla, jotka toivat mieleen autoritaariset yhteiskunnat.

EU:n digitaalisen koronatodistuksen kehittäminen todennäköisesti mahdollisti ihmisten sallitun matkustamisen jatkumisen Euroopassa aikaisemmin kuin ilman tällaista dokumentaation koordinointia olisi ollut mahdollista. Samaan aikaan se antoi EU:lle roolin rajatarkastuksissa, ehdoissa, joilla EU-kansalaiset voivat matkustaa, sekä digitaalisissa identiteettijärjestelmissä. EU:n kautta käynnistetyt suuret taloudelliset tukiohjelmat antoivat keskusviranomaisille vaikutusvaltaa ja valvontaa jäsenvaltioiden avustustoimenpiteisiin. Se vahvisti keskushallinnon roolia.

Euroopan valtioiden välinen yhteistyö vahvisti taipumusta sivuuttaa kotimaiset protestit. Päätöksistä, jotka kuuluivat oikeutetusti maan omalle vastuulle, keskusteltiin ensin erilaisilla EU-foorumeilla, ja näistä keskusteluista tuli tärkeä perusta myöhemmille kotimaan politiikan päätöksille. Luonnollisesti tämä teki maiden vastauksista epidemiaan tai pandemiaan samankaltaisempia. Se varmasti vahvisti taipumusta pyyhkiä syrjään kotimainen kritiikki ja protestit koronapolitiikan eri näkökohtia vastaan. Hallitusten näkökulmasta kotimaista poliittista keskustelua muokkasi todennäköisesti hyvinkin vahvasti EU:n eri tasojen keskusteluissa saavutettu konsensus. Vastalauseita esittäneitä kotimaisia demokraattisia ääniä ei siksi kohdeltu tai otettu huomioon samalla tavalla kuin ilman EU:ta olisi tehty.

Yksi epämiellyttävä kokemus oli nähdä pienen osan Ruotsin väestöstä reagoivan aggressiivisesti ihmisiin, jotka protestoivat erilaisia toimenpiteitä vastaan, ja kieltäytyvän sallimasta heille sellaista toiminnan ja ilmaisun vapautta, joka kansalaisilla kuuluisi olla. Uhka heidän terveydelleen näytti tuovan esiin syvästi huolestuttavia autoritaarisia taipumuksia monissa ihmisissä. Samaan aikaan ruotsalaiset poliitikot vastasivat tällaiseen käytökseen vain passiivisuudella eivätkä osoittaneet moraalista rohkeutta.

EU:n sensuuri koronaepidemian aikana

EU valvoo sosiaalisen median alustojen omaa yleisön julkaiseman sisällön tarkastusta. Kuten Yhdysvaltain kongressin tutkinta on osoittanut, EU asettaa kuitenkin yleensä sensuuria, joka menee pidemmälle kuin mitä alustat itse haluavat tai tekevät (1). Tämä koski myös hallitusten koronapolitiikasta käytävää keskustelua, jossa EU esti kyseistä politiikkaa koskevien kriittisten näkemysten julkaisemisen tai pääsyn yleisön tietoon.

Oli luonnollista, että Euroopan koronapolitiikasta esitettiin tänä aikana monia erilaisia näkemyksiä, koska hallitukset vaativat ja toteuttivat kansalaisten elämään vaikuttavia rajuja toimenpiteitä. Vilkas keskustelu oli luonnollista, ja tietysti se saattoi joskus mennä liian pitkälle. Alustat estivät valheita ja villejä teorioita, joita voitiin pitää joko "harhaanjohtavana tietona" tai "disinformaationa". Sekä alustojen sisällöntarkastukset että EU:n valvonta kattavat nämä kaksi kategoriaa. Harhaanjohtava tieto (misinformaatio) on väärää tai harhaanjohtavaa tietoa, jota levitetään ilman tarkoitusta erehdyttää. Disinformaatio on vakavampaa. EU määrittelee sen seuraavasti: "Disinformaatiolla... tarkoitetaan väärää tai harhaanjohtavaa tietoa (oma korostukseni), jota levitetään tarkoituksellisesti yleisen mielipiteen pettämiseksi ja manipuloimiseksi, erityisesti verkkoviestinnän yhteydessä" (2).

Ongelmana on, että EU, luultavasti siksi, että se on poliittinen organisaatio, joka on syvästi osallisena monissa jäsenvaltioiden koronapolitiikan vaiheissa, oli erittäin herkkä kyseiseen politiikkaan kohdistuvalle kritiikille. Se näyttää harjoittaneen tiivistä, yksityiskohtaista ja tiukkaa sensuuria, joka selvästi ylitti sen, mitä alustat halusivat tehdä. Mutta koska EU saattoi vaatia noudattamista, alustat seurasivat keskussensuurielimen ohjeita.

Tässä tapauksessa, kun otetaan huomioon tiedon puute koronan todellisesta alkuperästä ja vaikutuksista, viranomaisten olisi pitänyt sallia laaja keskustelu kaikista epidemian tai pandemian näkökohdista. Tähän oli painavia syitä. Kukaan ei todellisuudessa tiennyt totuutta millään varmuudella, ja kansalaisen oikeus ilmaista mielipiteensä on perustavanlaatuinen. Silti tuota oikeutta ei usein kunnioitettu. Yksi esimerkki: se, minkä Yhdysvaltain viranomaiset nyt hyväksyvät totuudeksi – eli että virus levisi Yhdysvaltain rahoittamasta laboratoriosta Kiinassa (3) – sensuroitiin vähintäänkin harhaanjohtavana tietona. Lääketieteen asiantuntijat, joilla oli erilaisia, tosiasioihin perustuvia näkemyksiä jyrkistä toimenpiteistä, kuten maskipakosta ja jonojen turvaväleistä, vaiennettiin. Sensuuri tylsytti taloudellisesti tuhoisiin yhteisöjen ja koulujen sulkemisiin kohdistuvan kritiikin.

Verkkosensuurilla on käytössään monia työkaluja. Asiantuntijoiden kriittisiä näkemyksiä rokotteiden vaikutuksista tai ihmisten oikeudesta kieltäytyä rokotuksesta ei välttämättä tarvinnut poistaa kokonaan. Sen sijaan niiden näkyvyyttä verkossa voitiin rajoittaa, mikä vähensi huomattavasti tiedon vaikutusta, tai sisältö voitiin merkitä. Kirjoittajat, jotka saivat maksua alustalta, saattoivat menettää kyseisen tulon tietyn sisällön vuoksi.

Näyttää aivan selvältä, että EU:n sensuurityksikön tulkinta harhaanjohtavasta tiedosta ja siihen liittyvistä kategorioista oli toisinaan ristiriidassa asianomaisten maiden sananvapauslakien kanssa. Käsiteltiinpä sitten lääketieteen asiantuntijoita, jotka olivat vähintään yhtä asiantuntevia kuin hallituksen asiantuntijat, tai suurta yleisöä, joka vain käytti oikeuttaan kritisoida hallituksen politiikkaa, EU meni liian pitkälle vaimentaessaan eriävät äänet. Useat EU:n ja jäsenvaltioiden hallitusten puolustamat kannat ovat myös osoittautuneet vääriksi tai liioitelluiksi. Väitetyt salaliittoteoriat osoittautuvat nykyään usein paikkansapitäväksi tiedoksi. Mutta sensuuripyrkimyksissään EU:lta puuttui arvostelukykyä ottaa huomioon epävarmuus siinä, mitä tiedettiin, sekä ihmisten yleinen oikeus ilmaista näkemyksensä.

 

Dan Ahlmark


Lähteet ja jatkolukemista

3. CIA:n ilmiantaja – hahmottelee COVID-19-peittelyä – The Conservative Treehouse