Mainos:

Helsingin yliopistossa tehtiin alzheimer-löydös, jolla saattaa olla merkitystä myös taudin hoitamisessa

Julkaistu 20.11.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Helsingin yliopiston tutkijat ovat ilmoittaneet löytäneensä mekanismin, jolla tiettävästi vahingolliset tau-proteiinikasaumat siirtyvät hermosolusta toiseen. Taun kertyminen aivoihin on amyloidiplakkien ohella merkittävä tekijä Alzheimerin taudin etenemisessä.

Alzheimerin tautiin liittyy yliopiston mukaan kahdenlaista neuropatologiaa: amyloidiplakkeja sekä tau-aggregaatteja, eli hermosoluihin säiekimpuiksi kertynyttä tau-proteiinia. Aivoplakeiksikin kutsutut amyloidiplakit ovat näistä tunnetumpia, mutta taun merkitys taudin etenemisessä on vähintään yhtä tärkeä.

- Vaikuttaa siltä, että Alzheimerin taudissa amyloidia alkaa kertyä aivoihin ensin, mutta oireita alkaa esiintyä vasta kun amyloidipatologia laukaisee aivoissa tau-patologian, jolloin hermosolukuolema ja synapsikato kiihtyvät. Taun kertyminen näyttäisi olevan se todella haitallinen osa sairautta, sanoo dosentti Henri Huttunen Helsingin yliopiston Neurotieteen tutkimuskeskuksesta.

Yliopiston tiedotteessa kerrotaan myös terveissä hermosoluissa esiintyvän tau:ta, mutta Alzheimerin taudin kannalta merkittävä on väärin laskostuneen, patologisen taun kertyminen. Aiemmin ajateltiin, että tau-kertymät pääsevät solun ulkopuolelle vasta solun kuollessa, mutta viime vuosina on alettu ymmärtää, että tau-patologia voi edetä sairaasta solusta terveeseen. Molekyylitason mekanismeja, joiden avulla tau pääsee solukalvon läpi ei ole kuitenkaan aiemmin ymmärretty.

Löydöksellä merkitystä myös sairauden hoitamiseen

Lääkekehityksen näkökulmasta löytö esittelee uudenlaisen mekanismin, johon lääkemolekyylit voidaan kohdentaa. Taun ja amyloidin kertymistä aivo-selkäydinnesteeseen ja aivoihin käytetään jo nyt sairauksien diagnostiikassa.

Mainos:

Taun liikkumiseen liittyvää molekyylitason tietoa voidaan mahdollisesti hyödyntää Alzheimerin taudin ja muiden tauopatioiksi kutsuttujen sairauksien etenemisen hidastamisessa.

Tau-proteiiniaggregaattien kertymistä esiintyy myös muissa hermorappeumasairauksissa, kuten aivojen etulohkon dementioissa, joissa ei esiinny lainkaan amyloidiplakkeja.

- Tällä hetkellä voidaan ainoastaan hoitaa näiden sairauksien oireita, joten taudin etenemistä hidastavan hoidon kehittäminen on tärkeä tavoite, Huttunen sanoo.

Tulevaisuudessa toiveita jopa sairauden pysäyttämisestä?

Huttusen johtamassa tutkimuksessa on jo havaittu, että solukalvot olivat herkkiä manipuloinnille ja erityisen hyvin taun etenemistä solukalvon läpi estävät omega-3-rasvahapot.

Hermosolujen kalvoissa on omega-3-rasvahappoja paljon enemmän kuin muissa soluissa, ja niiden merkityksestä aivojen terveydelle on epidemiologista näyttöä, joka näkyy ravitsemussuosituksissa.

- Kun soluviljelmiin lisättiin DHA omega-3-rasvahappoa, taun poistuminen solusta romahti. Ilmeisesti omega-3-rasvahapot muokkaavat solukalvon rakennetta tau-aggregaatteja läpäisemättömäksi, jolloin proteiini jäi solun sisään, Huttunen sanoo.

Lähde: Helsingin yliopisto

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

5 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Jorma
Jorma
7 years ago

Katsoin että nyt on reportteri Perta kirjoittanut hyvän ingressin, mutta lähempi tutkiskelu osoittiki nettä sen oli kirjoittanut ammattilainen Helsingin yliopistossa. Tosin Perta lisännyt siihen yhden sanan.

Luotettavana itseään mainostava Nykysuomi vois olla hiukan tarkempi lainauksissa:

”…sanoo dosentti Henri Huttunen Helsingin yliopiston Neurotieteen tutkimuskeskuksesta.”

sanoo dosentti Henri Huttunen Helsingin yliopiston tiedotteessa.

En jaksa uskoa että hän on antanu tNykysuomella haastattelua.

Jeppes
Jeppes
7 years ago
Reply to  Jorma

Missä on väitetty kyseessä olleen Nykysuomelle annettu haastattelu? Uutinen on uutinen ja lähde on mainittu, ja se lähde on Helsingin Yliopisto. Mistä siis sait hiekkaa pimpsaasi?

Röhkäle
Röhkäle
7 years ago

Mielenkiintoinen juttu.
Kunnollinen hyviä rasvoja sisältävä sapuska pitäisi alzheimerin loitolla.
Eu monikulttuurisuus vouhotuksineen on vienyt kansalta varat syödä omega-3:sta. Kala on kallista ja kelvolliset omega-3/DHA luontaistuotteet myös. Köyhän ateria muodostuu -30% tarrojen valikoimasta ja tau senkun paakkuuntuu.
Kokoomus tietenkin onanoi € kuvat silmissä, kun köyhät alzheimer potilaat täyttävät yksityiset hoitokodit ja veronmaksajat maksavat viulut.

Tonttu tomera
Tonttu tomera
7 years ago

Alumiinin kertyminen elimistöön on pahin aivojen tuhoja. Mm. hammastahnat sisältävät alumiinia.

juha.
juha.
7 years ago

Niin no, kun tätä maata johdetaan ”terveilläkin” päillä päin persettä tuokin ilouutinen hukkuu hulluuden kohinaan ja mielipahaan siitä, että kaikilla muilla osa-alueilla yhteiskunnassa eletään kuin viimeistä päivää välittämättä tämän pohjoisen isänmaamme tulevaisuudesta yhtään mitään.
Tuo saattaa olla viimeinen suomalainen tiedeuutinen taholta, joka harjoittaa vielä vakavaa ja tolkullista yliopistollista tutkimustyötä ennen kuin sekin hukkuu punavihreään paskaan.

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.