Mainos:

Näkökulma: Danske bank hieroo elitismin suolaa köyhtyvien suomalaisten haavoihin

Päivitetty 6.7.2018, Julkaistu 5.7.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Danske bank ja Lauri Salovaara kutsuvat kaikki kuulemaan, kuinka Salovaara tuli vuodessa miljonääriksi. Yrittäjä ja mediapersoona Lauri Salovaara käynnisti helmikuussa 2017 projektin ”Miljonääriksi 500 päivässä” ja paljastaa nyt, kuinka kävi. Suomeksi, Salovaara esitelmöi kuuntelemaan tulleille, kuinka hän on onnistunut keräämään miljoonan ja muistuttamaan kansaa siitä kuinka köyhää se on.

Kansalaiset eivät Danske bankin tiedotteen mukaan usko siihe, että vaurastuminen on mahdollista jokaiselle. Siksi pankki jakaa tapahtumassa Salovaaran kirjaa, joka sitten kertoo kuinka Salovaarasta tuli miljonääri. Jos hieman alennumme spekuloimaan kirjan sisällöllä ja kuvittelemme sen sisältävän mm. sijoitusvihjeitä, on tässä jo ensimmäinen kompastuskivi. Perustoimeentulotuki, 491e 21snt kun ei vielä anna oikein valmiuksia "rikastumiselle" joka vaatii edes vähäistä alkupääomaa. Jo yksin tämä rajaa ulos 7,3% kansasta, siis ne jotka saavat perustoimeentulotukea. Muistutan myöskin siitä, että useat pankit estävät sijoittamisen sellaisilta ihmisiltä, joilla on maksuhäiriömerkintä. Sellainenkin löytyy jo kahdeksalta prosentilta suomalaisista...

Tietenkään ketään ei voi syyttää rikastumisesta, kunhan sen tekee omalla työllään, mutta erikoisemman tästäkin yhteistyötempauksesta tekee se, että aikana, jona pankit kilpaa karsivat köyhempiä asiakkaita pois "tuomasta hiekkaa pankkien lattioille"-kuten Björn Wahlroos asian esitti, kehdataan todella hiertää kansalle suolaa haavoihin sanomalla, että jokainen voi olla miljonääri jos haluaa. Todellisuus on kaukana eliitin maailmasta... Työttömyys rehottaa, ihmisiä on ulosotossa enemmän kuin koskaan ja yhteiskunnan tukiverkko natisee jokaisesta silmästään, sitten Salovaara tulee kertomaan meille kuinka rikastutaan! Vieläpä pankin tukemana. Todellista pelisilmää.

Kirjassa voi tietenkin olla "kyllä sinä pystyt siihen"-tyyppistä jääkaappimagneettifilosofiaakin, mutta kuinka pitkälle se sitten kantaa, jos lähtökohta on toimeentulotuki ja kultareunainen pilvikin "vain" vakituinen työpaikka matalapalkka-alalla? Suomessa kun työntekijän on tienattava jo kohtalaisesti, että työnteko olisi taloudellisesti kannattavaa, johtuen juurikin yhteiskunnan tukiverkosta.

Jos miljonääriksi tuleminen olisi niin helppoa, että ostat vain Salovaaran kirjan, teet miten sanotaan ja PUM! olet miljonääri, väittäisin, että miljonäärejä olisi huomattavasti enemmän. Kuitenkin 1% maailman väestöstä omistaa enemmän kuin loput 99% yhteensä.

Mainos:

Tapahtuma järjestetään Helsingissä, ravintola Latvassa, jossa illallinen maksaa halvimmillaan neljä kymppiä ja viinihinnasto alkaa 58 eurosta... Sopii siis pankkien toimintasuunnitelmaan: köyhät pysyvät pihalla. No, tämäkin kirjoitus lueteltanee persaukisen itkuksi ja olkoon se sitten sitä. Persaukisilla riittää tässä maassa vertaistukea...

Paavo Pääkkönen

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

6 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Minä Vain
Minä Vain
8

Näille ruikutuksille on ikävä kyllä annettu paljon aihetta viime aikoina ja ikävintä asiassa on, että pienituloisimman väestönosan näkymät vaihtelevat jossakin huonon ja erittäin synkän välimaastossa. Oikeistolla on ikävä tapa harjoittaa kahden käden politiikkaa. Oikea käsi jakaa näitä rikastumis- ja vaurastumisohjeita, saarnaa katteetonta optimistia ja asenneoppia samalla kun vasen käsi on kaikkein pienimpien palkkojen, eläkkeiden ja tulonsiirtojen kimpussa niitä leikkelemässä olemattomiksi. On vaikeaa olla optimisti, jos tietää suurella varmuudella jäävänsä viimeksimainittujen varaan.

Toimeentulotukikin on oikeiston hampaissa, koska tuo ruhtinaallinen summa 491 eur maksetaan useimpien välttämättömyyskulujen jälkeen (asuminen, terveys). Pitäisi päästä sitäkin leikkelemään ja vastikkeellistamaan niin, että jutussa mainittu matalapalkkatyö alkaa kelpaamaan. Hirveä syyllistäminen alkaa heti siitä, että työ mahdollisesti jopa ilman palkkaa ei maistu. Sen sijaan finanssikeinottelulla rikastuneiden aktiivisuuden perään ei huudella. Tämän ryhmän moraalin perään eivät nykyisin jaksa huudella edes vasemmistolaiset, joille vain erilaiset piskuiset friikkiporukat ovat puolustamisen arvoisia ja konservatiivisia arvoja kannattavat suurin vihollisryhmä.

Fyrkman
Fyrkman
8

Pienikin summa riittää sijoitusrahastoon sanoo pankki ja kiskoo sijoituksen hoidosta maksuja. Hyvässä lykyssä ”sijoittaja” vain häviää rahaa.
Kyllä pankit osaa nyhtää.

juha.
juha.
8

Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät realisoituu tämän päivän Suomessa todella konkreettisesti ja kouriintuntuvasti. Joskus yli 30-vuotta sitten tuo sanonta kuului paremminkin vasemmistoa kannattavien poliittiseksi fraasiksi tai kuvaamaan Etelä-Amerikan valtioiden rikkaiden ja köyhien välisestä kuilusta. Tuosta ”taudista” myös mielellään meuhkasivat suomalaiset äärikommunistit 1960-luvun lopulta ja 1970-luvulla toistaen Neuvostoliiton käyttämää propakandakieltä ja samalla nämä piirit Suomessa tunnustivat suurta rakkauttaan kohtaan tuon aikaista työläisten paratiisia kohtaan, joka oli malliesimerkki ihmisten tasa-arvosta ja kommunistisesta yhteiskuntajärjestelmästä, jossa kukin saa tarpeidensa mukaan ja tekee työtä niin paljon kuin kykenee, eikä näiden kahden välisen asian tarvinnut olla edes tasapainossa keskenään.

Elämä on valintaoj
Elämä on valintaoj
8

Ei kai Suomessa ole enää yhtään niin tyhmää ihmistä että se pitäisi rahojaan Danske Bankilla? Firmalla joka vie voitonsa Suomesta verotta ulos. Ja jonka seurauksena Suomen valtion pitää korottaa muita veroja, joilla sitten kompensoidaan mm. Dansken ja Nordean voitoista saamatta jäävät verot.

Samalla tavalla ihmiset joilla on Telian tai Elisan SIM-korteja tukevat joko Ruotsalaista yhteiskuntaa tai sitten Englantilaista. DNA on Suomalainen ja se maksaa veronsa Suomeen.

Vaikka hetkellisti tuntuisi että jonkun asian saa halvemmalla niin valtio ottaa omansa tavalla tai toisella. Ja se puree aina peruksiin. Tyhmyyydestä sakotetaan.

Propagandaosasto työssään
Propagandaosasto työssään
8

”Lauri Salovaara käynnisti helmikuussa 2017 projektin ”Miljonääriksi 500 päivässä” ja paljastaa nyt, kuinka kävi.”

Lauri Salovaara toimii rahamafian ”omin ansioin rikkaaksi” mannekiinina toitottamassa kapitalismin ilosanomaa. Rahamiehet avittivat Salovaaran vaurastumista, jotta saataisiin kuva että kuka tahansa ahkera ihminen rikastuu 500 päivässä jos vaan haluaa. Vaan eipä tämä rahamafia viitsisi auttaa kymmentä, kahtakymmentä, sataa, tuhatta jne. miljonääriksi yrittäjää samalla tapaa, yksi näytös riittää. Tällä samalla reseptillä ei siis tule montaa miljonääriä 500 päivässä, vaikka kuinka ahkeria ihmisiä olisi tällaisiksi pyrkimässä. Tällä luodaan vain mielikuvia miten jokainen on itsensä ja rikastumisensa herra.

Röhkäle
Röhkäle
8

Suomi eroon EU-jäsenyydestä 500 päivässä olisi paljon myyvämpi kirja.

Janne ”Rysky” Riiheläinen menetti kaikki työt – Uskottavuus propagandistina meni

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 27.2.2026 – Kirjoittaja Toimitus

On olemassa ilmiö, jossa julkinen hahmo rakentaa uransa vahvan retoriikan, kärjekkäiden tulkintojen ja jatkuvan vastakkainasettelun varaan. Hetken aikaa se toimii. Otsikoita syntyy, some reagoi, oma kupla taputtaa.

Mutta sitten tapahtuu jotain vaarallista: yleisö lakkaa uskomasta.

Kun uskottavuus murenee, se ei romahda kerralla. Ensin katoavat hiljaiset lukijat. Sitten katoaa kiinnostus. Lopulta katoavat toimeksiannot. Se on kylmä markkinatalouden logiikka: jos kukaan ei halua lukea, kukaan ei maksa kirjoittamisesta.

Moni mediapersoona on viime vuosina saanut huomata tämän. Kun retoriikka kovenee ja jokainen kriitikko leimataan viholliseksi, alkaa uskottavuus syödä itse itseään. Jos vuosikausia maalaa maailmaa mustavalkoisilla siveltimillä ja syyttää vastapuolta milloin mistäkin, lopulta yleisö kysyy: missä ovat todisteet – ja miksi sama levy soi aina?

Mainos:

Yleisradio ei ole velvollinen tarjoamaan töitä kenellekään. Yliopistot eivät ole velvollisia tarjoamaan alustoja. Media-alalla toimeksiannot eivät ole sosiaalietuus vaan seurausta kysynnästä ja luottamuksesta. Kun luottamus katoaa, myös puhelin hiljenee.

Ja mitä jää jäljelle? Pienet ideologiset taskujulkaisut, joissa oma piiri edelleen nyökyttelee toisilleen. Muutaman kympin palkkio kuussa ja tuttu toimituksellinen kupla, jossa kriittinen peili on jo vuosia sitten peitetty verholla.

Suurin tragedia ei ole työn menetys. Suurin tragedia on se, ettei kukaan enää jaksa lukea. Ei siksi että olisi “vaiennettu”, vaan siksi että yleisö on jo tehnyt arvionsa.

Uskottavuus on mediassa valuuttaa. Sen voi käyttää loppuun. Ja kun saldo näyttää nollaa, pankki ei enää myönnä lisäluottoa – ei edes propagandan nimissä.

Janne "Rysky" Riiheläiselle kävi näin.

Lukijan kynästä: Riiheläiset ja muut maalittajat ovat joko ex-narkkareita tai sarjaepäonnistujia

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 30.10.2025 – Kirjoittaja Toimitus

Verkon syövereissä elää laji, joka luulee olevansa totuuden torvi ja sananvapauden viimeinen linnake. Todellisuudessa kyse on usein aivan muusta. Maalittaja, someraivoaja ja häiriköksi ryhtynyt huutelija on harvoin rohkea – useammin katkera. Hän on elämänsä pettymyksissä marinoitunut sielu, joka ei enää jaksa katsoa peiliin, joten alkaa sylkeä sitä kohti.

Moni näistä näppäimistösotureista on joskus kokenut jotakin raskasta: tulleet itse kiusatuiksi, jääneet yksin, ehkä ajautuneet päihteiden, työttömyyden tai epäonnistuneiden ihmissuhteiden loukkuun. Mutta sen sijaan, että he olisivat kääntyneet rakentavan muutoksen tielle, he ovat valinneet helpomman reitin – purkavat oman elämänsä tyhjyyden muihin. Jokainen solvattu, uhkailtu tai maalitettu ihminen on heille hetkellinen helpotus, annos valheellista ylivoiman tunnetta.

Maalittaja ei siis taistele vallanpitäjiä vastaan, vaan omaa mitättömyyden tunnettaan vastaan. Some antaa hänelle sen, mitä elämä ei koskaan antanut: yleisön. Ja yleisö on huume. Jokainen tykkäys, jako ja vihainen kommentti toimii pienenä piikkinä suoraan egon suoneen. Siitä seuraa addiktio, jossa mikään ei riitä. On pakko huutaa kovempaa, loukata rajummin, jotta edes joku huomaisi.

Tätä ei pidä romantisoida, eikä ymmärtää väärin. Häiriköinti ja maalittaminen eivät ole “mielipiteitä” tai “kriittistä keskustelua”. Ne ovat pelkurin keinoja purkaa oma epäonnistuminen muiden niskaan. Jokainen, joka osallistuu siihen, on osa ongelmaa – ei yhteiskunnallista keskustelua.

Mainos:

On aika lakata antamasta häiriköille valtaa. He eivät ole rohkeita totuudenpuhujia, vaan oman elämänsä raunioilla seisovia ihmisiä, jotka eivät osaa muuta kuin huutaa pimeään. Ja mitä enemmän me kuuntelemme, sitä pimeämmäksi tämä maa käy.

Kirja-arvostelu: Jessikka Aro – Putinin USA

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 29.10.2025 – Kirjoittaja Toimitus

Jessikka Aron Putinin USA pyrkii olemaan paljastuskirja Venäjän vaikutusoperaatioista Yhdysvalloissa, mutta lopputulos on kaikkea muuta kuin paljastava. Kirja on rakennettu vanhentuneiden väitteiden, yksipuolisten lähteiden ja toistettujen teorioiden varaan, joista moni on jo osoitettu kestämättömäksi.

Aro esittää väitteitä ja yhteyksiä, joita ei tue ajantasainen tai todennettava aineisto. Lähteitä ei usein tarkisteta kriittisesti, ja kokonaisuus rakentuu enemmän mielikuvien kuin faktan varaan. Monet kirjassa esitetyt tarinat vaikuttavat peräisin aikaisemmista kiistanalaisista lähteistä, joita tekijä kierrättää ilman uutta todistusaineistoa.

Kerronta on kärjistettyä ja värittynyttä. Aro ei pyri tasapuolisuuteen, vaan rakentaa mustavalkoisen vastakkainasettelun, jossa hän itse esiintyy totuuden puolustajana ja eri mieltä olevat leimataan propagandan uhreiksi. Tämä tekee kirjasta enemmän poliittisen pamfletin kuin tutkivan journalismin työn.

Lukijalle Putinin USA näyttäytyy teoksena, joka yrittää epätoivoisesti toistaa vanhaa narratiivia todellisuuden muuttuessa ympärillä. Kirjasta puuttuu itsearviointi, lähdekritiikki ja analyyttinen etäisyys. Lopputulos on raskas, yksipuolinen ja harhaanjohtava.

Mainos:

Yhteenveto:
Putinin USA ei tarjoa uutta tietoa, ei uskottavia johtopäätöksiä eikä journalistista objektiivisuutta. Se on kokoelma toistettuja väitteitä ja yksipuolisia tulkintoja, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua. Amatöörimäinen sepustus täysin todellisuudesta irrallaan.

Arvosana: 0,5 / 5
Kokonaisuus on epäuskottava, ylidramaattinen ja pahasti ajastaan jäljessä.

Maalittaminen ja väärän tiedon agitaattorit uhkaavat ihmisten turvallisuutta

Päivitetty 2.8.2026, Julkaistu 29.10.2025 – Kirjoittaja Toimitus

Yhä useammin sosiaalisessa mediassa näemme ilmiön, jossa jotakuta ihmistä aletaan yhteisvoimin painostaa, leimata ja häpäistä. Tätä kutsutaan maalittamiseksi – ja se on yksi aikamme vaarallisimmista keskustelukulttuurin sairauksista.

Maalittamisen ydin on yksinkertainen: joku vaikuttaja tai näkyvä henkilö jakaa valikoitua tai virheellistä tietoa jostain yksilöstä tavalla, joka saa joukon ihmisiä hyökkäämään tämän kimppuun. Tuloksena on somemyrsky, uhkailua, ja monesti kohteen henkilökohtainen ja ammatillinen maine tuhoutuu hetkessä.

Tämä ei ole sattumanvaraista. Se on osa laajempaa agitaatiokulttuuria, jossa viestintää käytetään poliittisena tai ideologisena aseena. Ikävä kyllä, myös Suomessa tällaisia toimintatapoja on omaksuttu – ja niihin on toisinaan liittynyt jopa julkisin varoin tuettuja hankkeita tai projekteja.

Kun vaikuttajasta tulee yllyttäjä

Yksi esimerkki tästä kehityksestä on viestintävaikuttaja Janne Riiheläinen, joka on toiminut näkyvästi julkisessa keskustelussa ja saanut tukea myös erilaisilta yhteisöiltä, kuten Aalto-yliopistosta. Riiheläisen toiminta sosiaalisessa mediassa on herättänyt laajaa huolta: hänen päivityksissään toistuu kaava, jossa yksittäisistä ihmisistä tai ryhmistä annetaan vääristeleviä väitteitä, minkä jälkeen seuraajat käyvät hyökkäykseen, jopa väkivataan kehoitetaan ihmisiä.

Mainos:

Ongelma ei ole pelkästään Riiheläisessä henkilönä – vaan ilmiössä, jota hän edustaa. Kun valta-asemassa oleva vaikuttaja käyttää sananvapauttaan toisten leimaamiseen, hän asettaa itsensä viestinnän agitaattoriksi, ei keskustelijaksi. Tällainen toiminta murentaa yhteiskunnallista luottamusta ja normalisoi vihamielistä käytöstä.

Julkinen raha ja vastuu

Erityisen ongelmallista on, jos julkista rahaa kanavoidaan henkilöille tai hankkeille, joiden toiminta synnyttää maalittamista tai sen kaltaista sosiaalista painostusta. Tiede ja koulutus ovat arvokkaita vain silloin, kun ne rakentavat luottamusta ja yhteisöllisyyttä – eivätkä toimi välineenä muiden hiljentämiseen.

Jos yliopisto tai muu julkinen taho tukee toimijoita, jotka toistuvasti lietsoivat someraivoa, on syytä pysähtyä ja kysyä: mitä me oikein rahoitamme?

Sananvapaus ei ole hyökkäysoikeus

Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan kulmakivi. Mutta se ei tarkoita oikeutta vääristellä tietoa tai lietsoa ihmisiä toisia vastaan. Jokainen, jolla on suuri seuraajakunta ja vaikutusvaltaa, kantaa myös moraalisen vastuun siitä, miten hänen sanansa vaikuttavat.

Jos haluamme säilyttää vapauden puhua, meidän on suojeltava myös vapautta olla joutumatta joukkohyvittelyn kohteeksi. On aika lopettaa maalittamisen normalisointi – riippumatta siitä, kuka sitä tekee.

https://nykysuomi.com/2025/06/10/aalto-yliopisto-faktabaari-ja-janne-riihelainen-rikostutkinnan-kohteena-syytoksia-laajasta-vihamaalittamisesta-ja-valheellisesta-mustamaalauksesta/