Arto Luukkanen: Miten runnotaan kasaan ”Kaksi Anttia ja kolmet kääpiöt”, eli kuinka opin rakastamaan ”Maailmanlopun hallitusta”?

Seniorikansalaiset muistanevat sen mikä oli ”Rooman klubi”. Rooman Klubi julkaisi 1972 laati tuhon ennustuksia ja kirjoitti pamfletin: ”Kasvun rajat”.  Siinä kirjasessa Massachusetts Institute of Technologyn tutkijat ennustivat sivilisaatiomme romahtavan nopeasti – mikäli asioihin ei puututtaisi, luonnonvaroja kulutettaisi tai öljyä ei lotrattaisi (https://www.europhysicsnews.org/articles/epn/pdf/2019/02/epn2019502p29.pdf). Kirja möi yli 30 miljoonaa kappaletta ja sen tekijät hyötyivät kovasti.

Tuli rahaa ja virkoja. Myös keskustelu velloi ja kauhua kylvettiin mutta lopulta – maailma ei sitten loppunutkaan.

Demarien ”Maailmanlopun hallitus” Suomeen

Suomeen runnotaan nyt kasaan ”Maailmanlopun hallitusta”. Se olisi työnimeltään ”Kaksi Anttia ja 3 pientä kääpiötä”.

Se koostuisi demareista, kepusta, vassareista, vihreistä ja ruotsalaisista.

Tämä cocktail on tarkkaan mietitty. Nykyäänhän hallitusta muodostettaessa pitää aina huolehtia siitä, että siellä on aina ns. ”syntipukki”, jonka päälle vyörytetään ikävät päätökset.

Siellä niitä nyt on kaksin kappalein.

Syntipukit valmiina!

Demareille tämä hallitus olisi ideaalinen siinä mielessä, että se olisi puskuroitu vasenta vastaan (vassarit). Vasemmalta ei kuuluisi haukkua. Sen ainoana pelkona olisi kannattajien valuminen perussuomalaisiin. Taistelu perussuomalaisia vastaan alkaisi kuitenkin poliisin ja ”nettipoliisin” hyvällä avustuksella – kunhan tämä Al-Taee-skandaali ensin taputellaan pois päiväjärjestyksestä.

”Hyvä-median” ja poliisin yhteistyö kehitettäisiin huippuunsa. Ilmiantajat ja hyvä-vanhurskaat median edustajat saisivat vapaat kädet vähentää ”vahingollisten ihmisten turhaa sananvapautta”.

Kepulle ”Maailmanlopun hallitus” olisi ainoa mahdollisuus synnyttää sen lempilapsi – maakuntauudistus. Siitäkin huolimatta, että siitä tulee sen jälkeen lopullisesti ”kääpiö” ja että se olisi kymmeniin vuosiin viimeinen hallitus, jossa se istuu.  Sillä ei ole kuitenkaan niin väliä sillä tuleva kepun puheenjohtaja Antti on nyt kärsimätön. Hän ei jaksa odottaa. Kepun kannatus hiipuu täällä etelässä vähitellen eikä hän halua mennä historiaan vähittäisellä kannatuspihänällä vaan kunnon pamauksen kera.

Vihreät nielevät ydinvoiman ihqusti!

Vihreille käy nyt ihan kaikki.

Se nielee kaiken. Se sanoo kyllä ydinvoimalle, Kemin tehtaille aina turpeeseen saakka. Hallitukseen on pakko päästä! Ville haluaa sinne!

Puolueen ainoana kynnyskysymyksenä on mystinen termi ”hiilipositiivisuus”, joka tarkoittaa selkosuomeksi sitä, että hallitus verottaisi vihreiden auktoriteetilla tavallista Helsingin ulkopuolella asuvaa autoilevaa, lihansyöjä-hetero-omakotitalonomistajaa raskaalla kädellä. Vihreät profiloituisivat ankaran ilmasto-vanhurskauden puolueena, joka imisi kaiken irti nyt käynnissä olevasta ilmastohysteriasta.

Vihreitä tarvitaan myös ongelmajätteenä.

Vihreät saisivat olla näiden ”hiilipositiivisten ympäristöverojen”, ”kestävän kehityksen alvien”, ”paremman liikkumisen autokannan”, ”ympäristöverouudistuksen” syntipukkeina.  Kansalaisten raivo kohdistuisi heihin eikä Helsingin vihreän kuplan porinalla olisi loppua!

Näillä veroilla lykättäisiin ”maailmanloppua” jota ei sitten tulisikaan kuten Rooman klubin jutussa.

Verottamisen maailmanennätys mahdollista!

”Maailmanlopun hallituksen” ja ”Kahden Antin ja 3 pikku kääpiön hallitus” ottaisi kovasti velkaa sillä nyt maailmantaloudessa on kovat ajat.

Se myös verottaisi kovasti sillä se on oikeastaan se mitä he ovat aina halunneet. Ja ennen kaikkea verottaa ideologisesti. Energian hinta olisi mahdollista nostaa taivaisiin saakka.

Tämä syntyvä ”Kahden Antin ja kolmen kääpiön hallitus” haahuilisii eteenpäin vaivalloisesti. Edessä olisi kriisejä ja skandaaleja, joita sitten peiteltäisiin ideologisella jargonilla ja syyllisten etsinnällä.

Ähisevän ja vaikeasti koossapysyvän koalition ainoana kestävänä tuloksena olisi – aivan kuten Rooman klubissa – se, että kaikki ”maailmanlopusta” höyryävät olisivat rikkaita ja heillä olisi lopulta hyvä virka.

Arto Luukkanen/Eurovaaliehdokas #150

14 thoughts on “Arto Luukkanen: Miten runnotaan kasaan ”Kaksi Anttia ja kolmet kääpiöt”, eli kuinka opin rakastamaan ”Maailmanlopun hallitusta”?

  • 5.5.2019 at 21:48
    Permalink

    ”Kahden Antin ja 3 muun aivokääpiön hallitus” kuulosta tosisuomalialaiselta hölmöilyltä. UUPPS! En kai ´taas puehviahnnut?

    Reply
    • 6.5.2019 at 20:29
      Permalink

      Perussuomalaiset porvaripuolue???

      Heikki Porkka Blogissaan 06.05.2019
      Äänestäjän kuluttajansuoja Suomessa
      https://oikeamedia.com/o1-107900

      ”Eduskuntavaalien seurauksena suomalaisten äänestäjien kuluttajansuoja on jälleen koetuksella, kuten niin monta kertaa aiemmin parlamenttivaalien jälkeen.

      Suomalaisten enemmistö äänesti niin sanotut porvarilliset puolueet enemmistöksi Suomen eduskuntaan. Tästä huolimatta perinteisen sosialistirintaman edustaja on tällä hetkellä vankin pääministeriehdokas.

      Arvopohjakysymysten osalta voidaan tietysti sanoa, että porvarilliseksi laskettu kokoomus edustaa nykyisin punavihreitä (sosialistirintaman) arvoja, mitä tulee suhtautumisessa oman kansan (suomalaisten) etuun ja Suomen sisäiseen turvallisuuteen.”

      Moni tuttu työläistaustainen äänesti perussuomalaisia eduskuntavaaleissa pääosin Halla-ahon tolkun juttujen takia maahanmuutosta, ilmastomuutoksesta, työvoiman tarveharkinnan säilyttämisestä, työmarkkinoiden keskitetystä sopimisesta, suomalaisten hyvinvoinnin laittamisesta Suomen ykkösprioriteetiksi jne. He eivät millään ole arvoiltaan porvarillisia, eivätkä äänestäisi porvaripuolueita, vaan suurin osa on ennen SDP:tä tai vasemmistoliittoa äänestäneitä työläisiä. Toisin kuin Heikki Porkka väittää, kansa ei äänestänyt porvareita äänestäessään perussuomalaisia sankoin joukoin. Pukkaa taas PetosJytkyä! jos perussuomalaiset äänestäjiensä mandaatilla alkavat ajaa tyypillistä porvaripolitiikkaa eli kovaa talous- ja köyhät kyykkyyn politiikkaa.

      Ongelma on se että suuri osa Suomen työläisistä äänestää persuja sen kriittisen tolkun maahanmuuttopolitiikan takia ja pitää perussuomalaisia työläispuolueena, ei siis missään nimessä porvaripuolueena kokoomuksen, kepun, rkp:n ja kd:n tapaan. Mikäli löytyisi demarien tyylinen hyvinvointivaltiodemokraattien puolue joka vastustaisi haittamaahanmuuttoa ja ihmisten rahastukseen perustuvaa ilmastomuutospolitiikkaa, se nappaisi aimo osan persuille nyt menevistä äänistä. Nämä Porkat ym. kuvittelevat että perussuomalaisten äänestäjät ovat pääosin porvareita, mutta toisin on. Kokoomuksen ja kepun kanssa porvarihallitukseen meno ja EKokoomuspolitiikka olisi seuraavan juudaksen teko, joka romahduttaisi perussuomalaisten kannatuksen.

      Reply
  • 6.5.2019 at 00:44
    Permalink

    Näin varmaan käy onneksi ja onnettomuudeksi. Eräänlainen Sipilä II – kansanrintama vastoin kansan tahtoa. Veronmaksajat ja autoilijat valmistautukaa – tulee vielä pahempaa kuin Bernerin aikana. Rinne, Haavisto, Andersson ja punastuva keskusta pitävät huolen uudesta maakuntasikariportaasta, joka saa myös verotusoikeuden. Polttomoottorit kielletään, nato-lähentelyt lakkautetaan, uudelle työväestölle palkataan tuhat heidän äidinkielistään opettajaa ja myöhemmin työttömyysvirkailijaa. Vasemmistolaiset opinahjot saavat piristysruiskeen ja hallintoelimet täydennystä. Lista on loputon.
    Hyvää tässä on se että demareista ei vajaan 4 vuoden jälkeen enää paljon kuulla ja kun keskustakaan ei usko kertaiskusta, seuraava eduskunta on sitten järkyttävän erilainen kun kansan ääntä ei kuunneltu. Syntyvää maakuntahallintoa on vaikea peruuttaa mutta rahojen loppuessa voi tapahtua helpostikin.

    Reply
  • 6.5.2019 at 06:13
    Permalink

    Rahojen loppuminen OLI ovella jo 2013; mutta se salattiin kansalta VARASTAMALLA miljardeja pankkijärjestelmälle ”lailla 444/2012”, Iltalehti 7.4. 2012 ”Eduskunnassa muhii miljardikaappaus”.

    Niin törkeä tuo työttömyyttä TEKEVÄ ”laki 444/2012”; että se piti pohjustaa VALTIOPETOKSELLA : PL 118 § …Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa.

    Missä muuten luuraa julkinen keskustelu PL 118 §:stä ja laista 444/2012 ?

    Suomen miljardien eläkerahastoja ON jo VARASTETTU; mutta Suomen ”tiedustelulla” asia on suurimmaksi osaksi pidetty salassa kansalaisilta.

    Ainoastaan ne, jotka tietoa etsivät sitä löytävät !

    Ja tiedon jakaminen on kielletty: archive.is/kimmoleaks.fi – näkyvyys on estetty Suomessa vaalien ajan .( uusi sivusto: archive.today/kimmoleaks.fi … toimiikohan tuokaan enää ?

    Reply
  • 6.5.2019 at 07:37
    Permalink

    Kehtaattekin vielä meuhkata ilmiantajista ym. tuon Al Taeen jupakan jälkeen

    Reply
    • 10.5.2019 at 19:20
      Permalink

      Joku voisi myös sisäistää että joka ikinen muslimi on virus ei ihminen, sama mitä tekee tai sanoo, kaikki on valhetta.

      Reply
  • 6.5.2019 at 13:33
    Permalink

    Kyllä. Seuraava ”jallitus” merkitsee Suomelle loppua tai vähintäinkin sen puoliväliä, sillä Suomen ja suomalaisten jo ennestään ylirasitettu selkä ei kestä EU:n liittovaltiota, ”ilmastonmuutosta”, nk. ”pakolaisten yltöpäistä vastaanottamista ja YK:n yleismaailmallista rasismia valkoista rotua vastaan, jota on ja edelleenkin tullaan kiihtyvällä vauhdilla jatkamaan kaikkialla maailmassa, etenkin Ydysvalloissa ja Euroopassa.

    Ainoana erona se, että USA:ssa vastavoimana on presidentti Donald Trump niin kauan kuin hän on vallassa toisin kuin Euroopassa, jossa EU:n liittovaltiota kannattavat elitisti globalistit takapirunaan juutalainen monimiljardööri George Soros, joka rahoittaa ja tukee Euroopan kansanvaihtoa kansallismielisiä vastaan sekä antamalla nk. ”pakolaisille” ”taskurahaa” käyttämällä kaikenlaista korruptiota niin EU;n jäsenamaissa johtavien poliitikkojen sekä valtamedian voitelemiseksi toteuttamaan politiikkaa, joka suoraan tulee vahingoittamaan koko Euroopan ennen niin vapaita kansakuntia.

    Globalistinen ja kulttuurimarxistinen hallitus ei tule puuttumaan millään tavalla Suomessa heidän suosiollisella avustuksellaan käsiin räjähtävästä muslimien aiheuttamista terrori-iskuista tai muistakaan vakavista rikoksista kanta suomalaisia kohtaan, vaan ainoastaan koko poliisivoimien avulla tullaan vaino kohdistamaan niihin suomalaisiin ja kansallismielisiin, jotka eivät hyväksy maan ajamista täydelliseen rappioon eli ”ruotsiin”, samaan aikaan kun heikennetään kantaväestön taloudellista asemaa ryöstöverotuksella ja ylimääräisillä maksuilla vetoamalla muka ”ilmastonmuutokseen” valheellisesti. Kun todellinen syy on vain se, että Suomen aivottomat suvakki -hyvikset katsovat aiheelliseksi lisätä Suomen taakkaa kutsumalla koko ”maailma kylään” täydellä ylöspidolla, mikä merkitsee hirvittäviä kuluja, jotka täytyy kattaa kurjistamalla omaa kansaa ja ottamalla lisävelkaa surutta, josta emme tule koskaan selviytymään ensimmäistä kertaa koko Suomen olemassaolon historiassa.

    Reply
    • 7.5.2019 at 18:12
      Permalink

      Nyt meneillään olevat toimenpiteet muistuttavat Neuvostoliitossa käytettyjä. Niiden moderni ja tehostettu versio. George Soros on satsannut miljardeja Euroopan matusaatioon ja yleisen rappiotilan luomiseen. Hän tulee vaatimaan voittoa sijoituksilleen. Se ei tule olemaan hauskaa goyim-raukoille.

      Reply
  • 6.5.2019 at 21:04
    Permalink

    Totuus Tornion matutulvasta!

    Näiden juttujen perusteella voimme nostaa monia virkamiehiä vastaan syytteitä kansalaisille on törkeesti valehdeltu.

    https://www.youtube.com/watch?v=a0QT4aDpbho

    Sisäministeri Orpo ja pääministeri Sipilähän massainvaasion Suomeen tuottivat ja pääosin bussikuljetuksilla Pohjois-Ruotsin puolelta, varusmiesten ja poliisien turvatessa pakolaismiljardibisneksen arvotavaran maahamme kuljetusta. Uusliberalistien agenda puhaltaa verovarat ja velkaannuttaa EU-kansallisvaltiot sekä rampauttaa ay-liike ja järjestäytyneet paikalliset tes-työmarkkinat Babel II -kansainsekoomuksella. Heikko valtio eli vahva isäntävalta – siis eliitin epädemokraattinen rahamafiavalta.

    Reply
  • 8.5.2019 at 15:50
    Permalink

    Rooman klubi ennusti 1972 kuuden metallin loppuvan vuosituhannen loppuun mennessä. Mukana oli kupari ja wolframi. Vieläkään mikään ei ole vähissä saati loppunut. Hinnatkaan eivät ole nousseet tähtiin. Nyt uhataan ilmastokatastrofilla, mutta sekään ei toteudu.

    Öljyn loppumista myös povattiin. Ihminen on käyttänyt maapallon mittasuhteissa niin vähän öljyä, että ihminen olisi todellinen vainukoira jos olisi kaikki löytänyt. Tämä ei ole politikointia vaan matematiikkaa. Kun öljy ei lopu, käyttö pitää kieltää, jottei voida käyttää halpaa energiaa. Kallis energia velkaannuttaa lisää valtioita ja se vähäinen joukko (alle 10000), joka hallitsee velkarahaa, hallitsee myös maailmaa. Eihän se haittaisi, jos eivät muut miljardit ihmiset siitä kärsisi.

    Reply
  • 31.8.2020 at 14:00
    Permalink

    Pretty component to content. I just stumbled upon your weblog and in accession capital to assert that I
    acquire actually enjoyed account your weblog posts. Any way
    I will be subscribing in your feeds and even I
    fulfillment you get entry to persistently fast.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.