Suomi osana NATO:n päätöksentekoharjoitusta – Mukana mm. ulko- ja puolustusministeriöt

Suomi osallistuu Naton kumppanimaana 9.-15.5. järjestettävään CMX19-kriisinhallintaharjoitukseen (Crisis Management Exercise 2019). CMX on Naton säännöllinen konsultaatio- ja päätöksentekoharjoitus. Harjoitus perustuu kuvitteelliseen skenaarioon, eikä siihen osallistu aseellisia joukkoja.

Suomi on osallistunut CMX-harjoituksiin vuodesta 1998 lähtien aina silloin, kun harjoitus on ollut kumppanimaana Suomelle avoin. Vuonna 2019 Suomi osallistuu harjoitukseen kymmenettä kertaa.

Tänä vuonna harjoitukseen osallistuvat Naton jäsenmaiden lisäksi Suomi ja Ruotsi sekä Euroopan unioni. CMX19-harjoitukseen osallistuu Naton päämajan ja strategisen tason sotilasesikuntien lisäksi siviili- ja sotilashenkilökuntaa harjoitukseen osallistuvien maiden Nato-edustustoista ja pääkaupungeista.

Suomesta harjoitukseen osallistuvat mm. ulkoministeriö, puolustusministeriö ja pääesikunta sekä Suomen Nato-edustusto Brysselissä. Harjoitus tukee Suomen ja Ruotsin Naton kanssa tehtävää kumppanuusyhteistyötä.

NATO-yhteistyö on Suomen osalta vaikuttanut jopa entisestään tiivistyvän, sillä esimerkiksi huhtikuun alussa Nykysuomi kertoi Suomen osallistuvan NATO:n kybersotaharjoitukseen ja maaliskuussa Suomi otti osaa kahteen Ruotsissa järjestettyyn sotaharjoitukseen, joissa molemmissa oli vahva NATO-maiden läsnäolo.

Lähde: Ulkoministeriö

 

5 thoughts on “Suomi osana NATO:n päätöksentekoharjoitusta – Mukana mm. ulko- ja puolustusministeriöt

  • 6.5.2019 at 09:50
    Permalink

    Suomi on ollut kriisissä siitä asti kun Kekkosen pää kallistui ja punikki Mauno Koivisto otti ohjakset käsiin.
    Toisekseen Nato ei ole tehnyt yhtään mitään vaarallisten ihmismassojen virralle. Mitä merkitystä on leikkiä sotaharjoituksissa sotaa kun todellinen uhka on jo kaivautunut poteroihin maassamme?

    Jos Nato ottaisi ja poistaisi muslimit omiin maihinsa tulisi minusta oitis Nato fani, mutta sellaista ei tapahdu koska Nato on vain ja ainoastaan kansainvälisen eliitin poliisiarmeija.

    Reply
  • 6.5.2019 at 09:55
    Permalink

    Suomalaisia äänestäjiä kuseteltu 100-0.

    Tuosta harjoituksesta todennäköisesti päättänyt puolustusminiteri Jussi. Vaikka ministeriö saisi päättää vain poliittisesti vähämerkityksellisistä asioista, jota tuo harjoitus ei todellakaan ole. Laittomasti päätetty harjoitus.

    Jo se, että Sinisten kannatus romahti siten että se ei saanut edes yhtä ainutta eduskuntapaikkaa, kertoo siitä että Jussin päätökset eivät ole olleet poliittisesti vähämerkityksellisiä. Ennen vaaleja sillä oli 18 kansanedustajaa ja 5 ministerin paikkaa.

    Ministeriön valtaoikeudet:

    Perustuslakivaliokunta on katsonut lausunnoissaan ( PeVL 7/2005 vp, HE 1/1998 vp, s. 132/II,
    PeVL 27/2004 vp, s. 3, PeVL 33/2004 vp, s. 6/I), että ministeriölle voidaan osoittaa asetuksenantovaltaa
    lähinnä teknisluonteisissa sekä yhteiskunnalliselta ja poliittiselta merkitykseltään vähäisehköissä asioissa.

    Lainkirjoittajan opas

    Valtioneuvoston ja ministeriön välistä
    toimivallan jakoa on kuvattu hyvin voimassa olevassa lainkirjoittajan
    oppaassa. Sen mukaan ministeriölle voidaan osoittaa asetuksenantovaltaa
    yhteiskunnalliselta ja poliittiselta merkitykseltään vähäisemmissä
    asioissa sekä selvästi teknisluonteisissa ja toimeenpanoa koskevissa
    asioissa.

    Lainkirjoittajan opas

    http://lainkirjoittaja.finlex.fi/13-saadosten-lajit-ja-saadostaso/13-4/

    Ministerivaliokunta:

    Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin ( PL 2 ) .Ei ole mitään lakia olemassa, jonka nojalla ministerivaliokunta
    voisi tehdä määrämuotoisia päätöksiä. Joten se ei voi tehdä
    määrämuotoisia päätöksiä lainkaan, koska ei ole olemassa lakia, jonka
    nojalla se voisi niitä tehdä. Se on vain valmisteleva elin. ( Asetus:
    Valtioneuvoston ohjesääntö 25 §, laki Valtioneuvostosta 25 ja Perustuslaki 67 § )

    Reply
  • 6.5.2019 at 13:53
    Permalink

    ”Päätöksentekoharjoitus!?!?!?”

    Ensinnäkin Sipilän edellinen hallitus olisi ollut tuollaisen harjoituksen tarpeessa kipeämmin kuin mikään ja kukaan!

    Suomiko tekee Natossa joitain päätöksiä? Ei varmasti tee sen enempää kuin EU:ssakaan. Päinvastoin Suomi kurkistelee päättävässsä pöydässä istuvien olan takaa mitä päätetään ja sen jälkeen huutaa kannattavansa kaikkea ja etenkin sitä, mikä on eniten Suomelle raskauttavinta ja vahingollista niin rahallisesti kuin sotilaallisesti.

    YYA-sopimusta neuvoteltaessa v. 1948 Neuvostoliiton kanssa pelättiin syystä, että Suomen täytyy osallistua Suomen rajojen ulkopuolella Neuvostoliiton sotiin. Esim. v. 1960-luvun lopussa Neuvostoliiton ja Kiinan välisten poliittisten suhteiden ollessa jäätävän huonot, rajakonflikteihin.

    Sopimuksessa painotettiin J. K. Paasikiven vaatimuksesta ja paljolti hänen sopimusluonnoksensa mukaisesti sitä, että Suomi on yhteistoiminnassa sotilaallisessa kriisitilanteessa Neuvostoliiton kanssa ainoastaan Suomen rajojen sisäpuolella ja vain silloin kun Suomi sitä pyytää tai on suostuvainen sallimaan neuvostojoukkojen saapumisen Suomeen. Eli sopimus ei sisältänyt mitään automatiikkaa sille, että Neuvostoliitto saapastelee tänne silloin kun se itse katsoo sen ajankohtaiseksi.

    Naton isäntämaasopimus sen sijaan on annettu avoin valtakirja Natolle käyttää Suomen maa-aluetta vapaasti kaikkeen sotilaalliseen toimintaan mahdollisesti aina ydinaseita myöten. Tälläinen sopimus USA:n kanssa on täysin vastuuton ja Suomelle itselleen täysin hyödytön paperi, joka tuo Suomen niskaan vain ja ainoastaan kaikki ne negatiiviset vaikutukset ilman mitään takeita siitä, että Suomen joutuessa mahdollisen Venäjän hyökkäyksen kohteeksi, se (Suomi) saisi mitään sotilaallista tukea Natolta.

    Sen sijaan Suomi on asemoinut itsensä avoimesti Venäjän viholliseksi antamalla arvokkaan geopoliittisen ja sotilaallisen maantieteellisen asemansa Naton käyttöön maana, jolla on 1400 kilometriä pitkä maaraja Venäjän kanssa, joka muutoinkin on ärsytetty ulkorajoillaan, kuten Ukrainan kriisi on osoittanut, sillä presidentti Vladimir Putinin johtama Venäjä ei ole aina ”juovuksissa” kuten nyt EU on. Viitaten Venäjän edelliseen presidenttiin sinänsä sankarilliseen Boris Jeltsiniin (1931-2007).

    Reply
  • 6.5.2019 at 16:24
    Permalink

    Suomi näyttää kaikin puolin natomaan oloiselta ja toimii niin kuin se olisi jo natossa.

    Venäjä on toistuvasti ilmoittanut, että mikäli Suomi liittyisi natoon, sillä olisi seurauksia.

    Ilmeisesti Venäjällä ei sitten ole käytettävissä mitään seurauksia muistuttavaa Suomen natomaan kaltaisuuteen.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.