Kaksi ryöstöä Oulussa maanantai-iltana – poliisi pyytää havaintoja
Oulussa tapahtui maanantai-iltana 8.10. kaksi ryöstöä. Ensimmäisen ryöstön kohteena oli Tuirassa sijaitseva apteekki ja toisessa Höyhtyällä sijaitseva kioski. Oulun poliisi pyytää silminnäkijöitä tai tapauksista jotain tietäviä ottamaan yhteyttä.
Maanantai-iltana noin kello 17 aikaan saapui kaksi miestä Tuirassa sijaitsevaan apteekkiin. He uhkasivat henkilökuntaa lyömäaseella. Saatuaan saaliikseen vähäisen summan rahaa, epäillyt tekijät poistuivat paikalta jalkaisin. Kukaan ei loukkaantunut. Poliisi tutkii tapausta nimikkeellä ryöstö.
Tuntomerkit, epäilty A:
- musta Puma -merkkinen huppari
- mustat housut
- mustat tennarit, joissa valkoinen pohja
- mustat hansikkaat ja muovikassi
- aurinkolasit
Tuntomerkit, epäilty B:
- musta takki, jonka alla harmaa huppari
- mustat kengät
- mustat housut
- harmaa reppu
- aurinkolasit ja hengitysmaski, jossa punaista
Toinen ryöstö tapahtui kaksi tuntia myöhemmin noin klo 19 aikaan Höyhtyän kaupunginosassa, jossa mieshenkilö ryösti kioskin puukolla uhkaamalla. Epäilty tekijä sai saalikseen vähäisen summan rahaa, jonka jälkeen hän poistui paikalta. Asiaa tutkitaan nimikkeellä törkeä ryöstö.
Tuntomerkit:
- pituus alle 170 cm
- laiha
- päässä vihertävä lippalakki, jossa kirjoitusta ja sivussa ympyrän muotoinen kuvio
- kaulassa huivi
- vaatetuksena sinertävä kauluspaita, mustat housut, joissa reiden kohdalla valkoista sekä mustat kengät
Poliisi pyytää yleisöhavaintoja tuntomerkkeihin sopivista tekijöistä ennen tekoa ja tekojen jälkeen. Havainnot voi ilmoittaa poliisin vihjepuhelimeen 0295 416 194 tai sähköpostitse vihjeet.oulu(at)poliisi.fi. Välittömissä havainnoissa voi soittaa hätäkeskukseen 112.
Kyseessä on jo 15. apteekkiin kohdistunut ryöstö tämän vuoden puolella Oulussa. Nyt tehdyillä ryöstöillä ei näytä olevan liitäntää aikaisempiin tekoihin. Aikaisemmat ryöstörikokset on selvitetty ja epäillyt ovat tutkintavankeudessa.
Lähde: Poliisi
Mitähän kieltä ryöstäjät käyttivät uhkaillessaan apteekin henkilökuntaa lyömäaseella? Vai oliko astalo miehellä kenties kyltti jossa luki: ” me haluta meidan raha!” ja kyltin kääntöpuolen teksti: ”puuro on pahaa”
Kaikki ovat antifan edustajia. Ei sitten millään se nahan väriä ole saatu nähdyksi. Tai suomen kielen taito. Puhuiko aitoa oululaista, jonka kyllä tuntee etelässäkin mistä kyseinen tyyppi on kotoisin.
Jos ihonväriä ei ryöstettävä kassa ole nähnyt, se pitää eriksensä etsintäkuulutuksessa sanoa. Ja jos nahka ei ole valkoinen, se sitten pitää sanoa, ettei se ole valkoinen!
Ellei näin tehdä häveliäisyyssyistä, silloin on syytä vaihtaa olemusta ujoksi pikkutytöksi ja piirrellä solki kengän kärjellä ympyröistä hiekkaan. ”Puolivillaiset” rikollis tuntomerkit ovat yhtä hyödyllisiä kuin kotiin jäänyt kortonki.