Hevosen kanssa
Hevostelua – jaksot starttaavat mukaan Nykysuomen sivuille uusin jaksoin.
Aloitetaan herkkupaloista. Ilmaisesta elokuvasta hevosten parissa, joka johdattelee uusien artikkeleiden pariin.
Kannattaa lukea myös hevoskouluttaja Leena Kurikan haastattelu Nykysuomen sivuilta.
Dokumentti-elokuvassa hevosten parissa työskenteleviä ihmisiä ympäri maailmaa.
” Maailmassa on kaksi upeata eläintä. Toinen niistä on Tiikeri, joka on tästä elämästä.
Ja toinen on Hevonen, joka on toisesta maailmasta. ” – Intialainen vanha sanonta.
The Path of the Horse – Full Length documentary
Lyhyesti: Hevonen on hieno eläin. Ja etenkin vaatimattomasta koostaan ja ulkonäestään tunnettu Suomen hevonen, joka taisteli Suomen sodissa tasavertaisena aseveljenä suomi-sotilaiden kanssa yhtä hyvin hermonsa pitäneenä veojuhtana. Ollen kuolemalle ja haavoittumiselle alttiina jopa enemmän kuin sotilaat etenkin maataistelukoneiden iskujen alla, sillä miesen oli rynnättävä suojaan tieltä metsään tai edes sivuojiin raastavan tulituksen alta. Tätä eivät hevoset voineet tehdä. Lapissa saksalaiset sotilaat naureskelivat kesällä 1941 Pohjois-Suomen persjalkaisille suomi-miehille ja jokseenkin samalla muotilla tekdyille suomen hevosille. Molemmat eivät olleet tuolloiselle voittamattomalle saksalaiselle sotakoneelle ja motorosoiduille yksiköille kuin ”vitsi-huumoria” aina suomalaisten sotilaiden kiväärejä myöten. Suomalaiset kyllä haistoivat ympärillään olevaa irvailun henkeä, mutta keskinäinen välienselvittely jätettiin kolmen vuoden päähän – toki sitä tietämättä. Ja kävipä pian niin, että ulkonäkö pettää pahemman kerran, sillä pian sakemannit huomasivat jänkäjääkäreiden tekojen puhuvan puolestaan aina suomi-hevos ”käppänää” myöten. Ja kun suomalasia siirrettiin saksalasten lohkolle, jossa heidän ”salamasotansa” oli tukehtunut alkuunsa ja pasma olivat enemmän kuin sekaisin. Eivät sinne siiryviä ”aboriginaaleja”, jotka olivat sodan öistä vielä rähjäisempiä kuin aloitettaessa enää herättänyt kuin ilmeiseti hiljaisuudesra päätellen jonkinasteista kunnioiusta, sillä enimmät luulot olivat karisseet jo melkein kättelyssä. Toki voi ymmärtää, että berliiniläiset ja keski-euroopan kaupungeista kotoisin olevat nuoret miehet olivat kuin liki kuussa mitä oudoimmassa ympäristössä miljoonien hyttysten inistessä lakkaamatta. Ja kuitenkin kaikken parhaimmat voimat olivat olivat Venäjän päärintamilla ja Lapin sotaa Murmannin radan katkaisemiseksi hoidetiin kuin vasemmalla kädellä berliinistä. Vaikka vaatimukset olivat suuret ja häikäisevät. Suomi heppa hoiti vielä sodan jälkeen jälleenrakennuksen ja rauhanajan arkityöt siinä kuin sodasta hengissä palanneet sotilaatkin. Hevosillekin oli samallainen ilonpäivä saada palata armeijan pakko-otosta kotitilalle oman isännän ja emännän luo kotilaitumille edes vähäksi aikaa, sillä NYT auran edessä tarvittiin vetojuhtaa enemmän kuin koskaan! Ja paarmatkin olivat ihan lälläri kamaa maataistelukoneiden rinnalla.
Kiitos Juha. Todellakin Suomenhevonen, ja kansallisaarteemme on ollut Suomelle se menestystekijä ko sodassa. Ja se on myönnetty niin vastapuolella, kuin historioitsijoidemme toimesta. Suomenhevosesta tulee juttua Hevostelu-osiossa. yt Nykysuomi