Helsinkiläisnuorten juhlinta oli täysin päinvastaista kuin muualla Suomessa
Helsingin kaupungin nuorisopalvelut järjesti auttamisoperaation koulujen päättymispäivänä alle 18-vuotiaille yhteistyössä Helsingin seurakuntien Saapas-ryhmien, Suomen Punaisen Ristin Helsingin ja Uudenmaan piirin, Walkersin ja Nuorisotyö raiteilla -projektin kanssa. Kaikkiaan operaatioon osallistui kuutisenkymmentä avustajaa.
Jalkapartiot kiersivät keskustassa Kampin ja Narinkkatorin alueella, Hietaniemen uimarannan sekä Kaivopuiston ja Koffin puiston läheisyydessä. Autopartiot liikkuivat koko kaupungin alueella.
Partiointia tehtiin klo 18.00–02.00 välisenä aikana. Tuona aikana partiot auttoivat yhteensä noin 400 nuorta, pääasiassa kohtaamalla ja keskusteluapua tarjoamalla. Ensiapua paikan päällä annettiin yhdeksälle nuorelle. Sairaalaan ei toimitettu yhtään nuorta ja Taivallahden leikkipuistossa sijainneelle selviämisasemalle tuotiin yön aikana vain yksi alle 18-vuotias nuori.
Toiminnanjohtaja Mirja Silajärven mukaan nuorten juhlinta Helsingissä sujui todella rauhallisesti.
Lähde: Helsingin kaupunki
Helsinki on niin islamisoitunut että taisi johtua ramadanista?
Kantaväestöön kuuluvat helsinkiläis nuoret olivat maakunnissa juhimassa, koska monikulttuurisuus ja islam ovat rapauttaneet Helsngin turvallisuus tilanteen.
Kuullostaa kummalta, mutta siihen täytyy olla joku hyvin luonnollinen ja järkeenkäypä syy, jota ei tarkoituksellisesti tuoda esille. Mutta ehkäpä tuo raivoraittius otetaan takaisin juhannuksena. Kenties muslimit ovat vaikuttamassa osasyynä nuorten tyttöjen varovaisuuteen, johon on tosin hieman vaikea uskoa, sillä nuoruuteen ei kuulu järjen käyttö ellei sitten ole ”vierestä viety” aikaisemmin vastaavanlaisissa olosuhteissa.
Pelko jäytää ja jähmettää pk-seudun nuoret. Barbaarien aiheuttaman väkivallan, raiskausten ja huumekaupan pelossa eivät enää uskalla juhlia.
Koskaan eivät voi julkisella paikalla rentoutua vaan koko ajan pitää olla varuillaa ettei henki, rahat tai terveys lähde menemään.