Mainos:

1. syyskuuta järjestetään EU-eroa vaativa mielenosoitus eduskuntatalon edessä – Paikalle odotetaan tuhansia ihmisiä

Julkaistu 26.8.2020 – Kirjoittaja Toimitus

Facebookin tapahtumasivulla  mielenosoitus on saanut suurta mielenkiintoa, kiinnostuksen mielenosoitusta kohtaan on ilmaissut yli 7000 ihmistä. Helsingin poliisi  vahvistaa, että EU ja hallituksen eroa vaativasta mielenosoituksesta  on tehty viranomaisilmoitus.

Facebookin tapahtumasivulla järjestäjä on julkaissut tiedotteen missä kerrotaan seuraavasti:

SUOMI EROON EU:STA JA EROA HALLITUS-mielenosoitus Helsingissä Eduskuntatalon edessä tiistaina 1.9.2020 klo 13.30-16.30.

Mielenosoituksella me Suomen kansalaiset vastustamme EU:n elpymisrahastoa ja vaadimme hallituksen eroa sekä Suomen eroa EU:sta. Koemme, että Suomen hallitus on vastoin Suomen perustuslakia ja kansan tahtoa viemässä Suomea EU:n velkavankeuteen ja sitä kautta kohti liittovaltiota. Tätä emme missään nimessä voi hyväksyä, vaan vastustamme elpymisrahastoa sekä vaadimme hallituksen eroa ja päätösvaltaa oman kansamme asioista ja hyvinvoinnista takaisin Suomeen.

Mainos:

Mielenosoitus on herättänyt etukäteen suurta kiinnostusta ja paikalle odotetaan saapuvaksi paljon väkeä. Tapahtuma on suunnattu Suomen kansalle, eikä se liity minkään poliittisen puolueen, järjestön tai ryhmän toimintaan. Näin ollen mielenilmauksessa ei sallita muita tunnuksia tai lippuja kuin Suomenlippu sekä tapahtuman luonteeseen sopivia banderolleja.

Tilaisuuden suora lähetys on tilattu Järviradiolta ja on katsottavissa osoitteessa www.jarviradio.fi/jrtv

Pääministeri Sanna Marin on kutsuttu paikalle klo 13.40 (10min).

Puhujalista:

Ari ’Bono’ Alén (AD, somevaikuttaja)

Sami Kilpeläinen (Agronomi, Valtiotieteiden maisteri)

Jukka Davidsson (Ekonomi)

Jali Raita (Diplomi-insinööri)

Hilkka Laikko (Velka-asiantuntija)

Pekka Tiainen (Valtiotieteiden tohtori)

Tuomas Malinen (Taloustieteen dosentti, Helsingin yliopisto; Toimitusjohtaja, GnS-Economics)

Ano Turtiainen (Kansanedustaja, ps.)

Kansanmikki (eli muutama etukäteisilmoittautunut kansalainen käyttää puheenvuoron)

Tapahtumasta on tehty asianmukaiset ilmoitukset viranomaisille. Lisäksi järjestävä taho korostaa jokaisen kansalaisen omaa vastuuta koronaviruksen suhteen eli tulemaan paikalle vain terveenä, huomioimaan turvavälit sekä noudattamaan hygieniasuosituksia.

Julkaisuvapaa 25.8.2020

Tapahtuman järjestäjän psta,

Suvi Ahonen

Tapahtumasivulta ei selviä onko pääministeri Sanna Marin lupautunut tulemaan paikalle. Mielenosoituksen nettisivuilla kerrotaan pääjärjestäjän olevan Suvi Ahonen josta kerrotaan seuraavasti:

Mielenosoituksen järjestäjä Suvi Ahonen

Hei kaikki!
Minä olen Suvi Ahonen ja toimin ”Suomi eroon EUsta ja eroa hallitus”-mielenosoituksen päävastuuhenkilönä. Olen 37-vuotias kahden lapsen äiti, sairaanhoitaja ja yrittäjä Keski-Suomesta. Itsenäinen isänmaa ja sen perinteiset, kristilliset arvot ovat aina olleet minulle tärkeä asia. Molemmat isoisäni taistelivat sodassa, isoäitini on Karjalan evakko ja myös työssäni saan toimia sotiemme veteraanien parissa. Minulle on itsestäänselvyys, että meidän sukupolvella ei ole oikeutta tuhota heidän työtään, eikä myöskään tulevan sukupolvemme tulevaisuutta, jota me olemme rakentamassa. Suomen itsenäisyys on yhä tänäkin päivänä puolustamisen arvoinen asia ja sen paras puolustaja olemme me, Suomen kansa. Siispä en voinut seurata sivusta, kuinka hallitus ja EU vie isänmaatamme elvytysrahaston kautta kohti liittovaltiota. Huomattuani Janne Mäkisen ajattelevan samoin, ehdotin hänelle mielenosoituksen järjestämistä ja päätimme ryhtyä tuumasta toimeen. Pian mukaamme liittyi myös Miika Koskela. Mielenosoituksen taustalla olemme siis vain me tavalliset Suomen kansalaiset (ei mikään puolue tai järjestö), jotka haluamme puolustaa Suomen itsenäisyyttä. Siihen me tarvitsemme nyt mukaan jokaista, sinuakin. Yhdessä me voimme vaikuttaa, vaatia hallituksen eroa sekä eroa EU:sta ja alkaa rakentamaan isänmaatamme kestävälle perustalle, jossa Suomesta ja suomalaisista pidetään jälleen parasta mahdollista huolta.
Suvi

Lähde: Facebook    Euero.net

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

17 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Psychic Dictatorship
Psychic Dictatorship
6 years ago

Itsenäisyyttä ja omaa päätäntävaltaa vaativaan liikkeeseen on yhtynyt jo hieman ylempään sosio-ekonomiseen asemaan päätyneitä ihmisiä. Ylipäätänsä näyttää siltä, että myös keski- tai ylempi keskiluokka alkaa heräilemään karuun todellisuuteen, joka koskettaa myös heitä. Kuinka hurjia tai jopa sairaita globalistien, esim. YK:n kurjistussuunnitelmat ovat, kuinka pitkälle niitä on jo viety ja että ne merkitsevät rajuja heikennyksiä elämänlaatuun myös niille, joilla on tähän asti mennyt hyvin.

Pirjo Kuusjärvi
Pirjo Kuusjärvi
6 years ago

Täytyy sanoa että olisin tullut hyvän asia puolesta,mutta mitenkäs tämä korona.?

juha II
juha II
6 years ago

Terve -henkinen nuori nainen, joka on rohkea ja ennen kaikkea rohkea. Vm. erityisesti painottaen, koska itsensä alttiiksi laittaminen asiassa, jota ovat vastassa suuret voimat, joilla ei ole koskaan ollut mitään kynnystä rikkoa kaikkia olemassa olevia sääntöjä ja lakeja aina Suomen perustuslakiin saakka!!!

tyttelintuure
tyttelintuure
6 years ago

tsemppiä matkaan. olethan kuitenkin tietoinen, että totuutta janoavia äitejä yleensä uhkaillaan jossain vaiheessa lastensuojelulla ja sen toimesta.

Ehdottomasti ehkä
Ehdottomasti ehkä
6 years ago

Itse mietin tätä ajankohtaa: tiistai, keskellä viikkoa. Onhan totta että se on eduskunnan ensimmäinen kokouspäivä kesäloman jälkeen. Mutta siltikin… Manna Sarin ei varmasti tule puhumaan suurille joukoille. Se on selvä jo nyt. Ja toisaalta, kun nyt jo tiedetään että 500 ihmisen joukkorajoitus tulee vahvistettavaksi ihan ensimmäisten joukossa, niin miksi juuri tiistaina? Miksei maanantaina?

Tässä sitten tietysti julkisesti joukkopaheksutaan ja uhriudutaan kun poliisi hajoittaa mielenosoituksen vedoten esim. AVI:n suosituksiin. Mutta uusina järjestäjinä tulee aina maksaa vähän oppirahoja.

Ei muuta kuin tsemppiä kaikille niille jotka ovat menossa tuonne osoittamaan mieltään. Fakebookin 5000 ihmisen sijasta sinne saatta tullakkin se 500 ihmistä. Suurimman osan luimuillessa nurkkien takana ja katsoessa että moniko sinne menee. Suomalaiset kun eivät ole radikaali kansa.

Kari
Kari
6 years ago

Muistakaa kertoa vähän ämpärikansalle meidän rahajärjestelmästä! Ponziiziziziiiii

Uuspaavalniemi
Uuspaavalniemi
6 years ago

Ei auta valitettavasti! Järjestelmä on hyväveli muurari liian mätä! He eivät ilman sisällissotaa siirry sivuun! Maanpetoksesta kuuluu kuoleman tuomio! Ja tuomittavia riittää!

Pykälät
Pykälät
6 years ago
Reply to  Uuspaavalniemi

Valtamedia on valjastatteu myös PL 118 rikollisen lakipykälän salaamiseen. Siinä yksi syy miksi tämän rikollisen lain suomen lainsäädäntöön kirjannut mafiapaskaväki tekee yhteistyötä petosmedian (valtamedian) kanssa salailussa tässäkin asiassa…

Kansa nousisi kapinaan välittömästi jos PL 118 §:n valtiopetoksen ja lain 444/2012 miljardivarkauden tietoja ryhdytään kunnolla julkisuudesa ruotimaan; samalla tulisi julkiseksi Kansainvälisen rikostuomioistuimen LAHJONTA ( He 55/2007) oikeudettomaksi käsittelemään PL 118 §:n mukaisia asioita .

PL 118 §:ää nimittäin ei voitu tehdä ilman Kansainvälisen rikostuomioistuimen lahjontaa !

Kansainvälinen laki: Mikäli jonkun maan laki/oikeusjärjestelmä on todettu toimivallattomaksi tai toimihaluttomaksi käsittelemään asiaa Kansainvälinen rikostuomioistuin saa suoraan toimivallan; siis sai Suomen osalta ennen lahjontaa . ( archive.today/kimmoleaks.fi)

Valtiopetoksen PL 118 §:stä tekee se, että 9.12. 2005 jätin SYYTEILMOITUKSEN Lainsäädänöllisen syrjinnän lopettamiseksi Suomessa; siis vuosia ennen PL 118 §:n tekemistä .

Siihen ketkä vetelevät Vakuutsuyhdistyksen keskusliiton ( Iltalehti 19.2. 2013 Miljoonien rahavirrat puolueille) naruista ja ohjaavat Suomen hallituksia kansan kannalta kestämättömiin tekoihin ei täysin vielä ole selvinnyt, eikä edes vaihtoehtomedia halua asiaa selvittää ?

Myös EIT on laitettu tutkinnan esteeksi ja sen suomalaisjaos nykyään ”seuloo” pois käsittelystä 99 % Suomesta sinne lähetetyistä tapauksista; jääviyksistsä viis… EOA kanslaipäätös 1350/4/08 … jääviyksiä ei voida tutkia.

Viranomaiset siis Suomessa on laitettu ”lainsäädännöllä” täydelliseen syytesuojaan… onko niin, että vain kansannousu voi korjata asian ja saada PL 118 §:n puretuksi käytännössä ?

Lehdistön lahjominen verovaroin; jotta se salaa näin merkittävät asiat on myös petos !

Kukkuu
Kukkuu
6 years ago

Samana päivänä tulee poikkeuslaki jälleen 500 ihmisien max kokoontumisrajasta.
Joten hiukka luulen että koko tapahtuma tullaan nuijimaan paikalta pois.

Ilmari
Ilmari
6 years ago
Reply to  Kukkuu

Olisi hyvä tietää ketkä ne kansanmikkiin ilmoittautuneet ovat. Ei kai vaan Panu Huuhtanen tai Marco de Wit?

Kukkuu
Kukkuu
6 years ago
Reply to  Ilmari

Panu Huhtanen ainakin on yksi, ja se pilaa koko jutun.
Alku menee jotenkuten, sitten tulee Panu puhumaan ja kohta ollaakin taas syvimmissä salaiittohouruissa mitä olla voi.

Panu on hyvä
Panu on hyvä
6 years ago
Reply to  Kukkuu

EIkös Panu ole erittäin asiallinen ja hyvä tyyppi asiaa ajamaan. Aito suomalainen toisin kuin de Witt.

Luuppi
Luuppi
6 years ago
Reply to  Panu on hyvä

Jokainen joka tosiaan katsoo Panu Huuhtasen videoita, havaitsee niiden olevan asiaa ja painavaa sellaista. Joka muuta sanoo, saa samantien tietämättömän spekuloijan tai trollol-vasuri -pellen leiman.

Jorma
Jorma
6 years ago

Kyllä se hallitus nyt varmaan eroaa kun me huuvetaan.

however
however
6 years ago

Suomalaisia voidaan viedä kuin pässiä narussa juuri siksi, ettei täällä ole suuria kansanjoukkoja osallistumassa mielenosoituksiin toisin kuin etelä-europan maissa, jossa väestöä riittää ja jotka myös osallistuvat.
Meillä kävellään kansan yli eliitin omien päämäärien takia ja toitotetaan suureen ääneen maan rikkaudesta, jota toteutetaan tuomalla tänne yhä enemmän rikastajia äänestämään eliitin paremminvoinnin jatkumisen puolesta.
Yk:lla on oltavakin hyvät suunnitelmat, sillä suomessa maksajat vähenevät päivä päivältä huolimatta jääräpäisestä rikastajien tuonnista.

Herätys
Herätys
6 years ago
Reply to  however

Tästäkin Suomen de fakto keskiluokan tuhoamisesta näkee globalistien sormenjäljet. He toteuttavat nyt nousukautta aivan muualla, ja EU-alue on varattu sosialisti-diktatuuriksi jossa vähemmän älykkäät mulatit tuottavat orjina raaka-aineita kuten puhdasta vettä kasvaville markkinoille. Kansalaiset ovat jatkossa miljardöörien omaisuutta, täsmälleen kuten olivat Neuvostoliitossa.

Suomen kansa ja hallitus on kokonaan syrjäytetty näistä apajista tällä hetkellä. Eikä kansannousua ole näkyvissä.

Anneli Ojanperä
Anneli Ojanperä
5 years ago

Hei, näin Dosentti ohjelman, Suvi Ahonen oli siellä kuin taivaan enkeli, Luojalle kiitos siitä.
Tämä on todellakin viimeinen hetki päästä EU:sta ja Eduskunnan kaivosmafian kourista. EU:n arktinen strategia
on nimenomaan Suomen osalta kaivosteollisuutta. Eu:lle olemme maksaneet 3100 miljoonaa
ja saaneet takaisin 1600 miljoonaa. Samoin tämä uusi elvytysraha jaetaan myös maan strategian
mukaan, ja se merkitsee siis ulkomaisille kaivosyhtiöille rahoitusta. Elinkeinoministeriö jakoi heti koronan alussa 12 miljardia, ettei yksikään yritys menisi konkurssiin. Valtio takaa pankit jakaa
oli hokema. Se joka takaa on aina vastuussa velasta, kun yritys menee konkurssiin. Nämä tytäryhtiöt
menevät poikkeuksetta aina konkurssiin, kun ne lopettavat toiminnan. Ne eivät vastaa sen jälkeen mistään. Kaikki lait on tehty vain kaivosyhtiön eduksi jo vuosia, ja yhä pahentunut.
Tukes on tehnyt laittomia päätöksiä, niin varaus, malminetsintälupia, kuin kaivoslupiakin ja
”yleinen etukin” on väännetty kaivosyhtiön eduksi. Tukes pettää jokaisessa päätöksessä, malminetsintäluvissa ei ole edes maanomistajien nimiä, vaikka kiinteistötietoihin tulee merkintä,
mikä on ykkösluokan rasite, ja voi johtaa kaivosyhtiön lunastusoikeuteen jo malminetsintälupavaiheessa. Kaivostoimituksessa se on vakio. Varaukselle ei ole mitään rajaa,
vaikka koko Suomen valtaisi, se maksaa vain 2300 euroa. AIKA HALPA MAA! Sillä luvalla saa vapaasti porata pohjavesiä ja järviä pilaan. Lunastusoikeus on kaivosyhtiön oikeus. Uraani salataan päätöksissä.
Koko Suomi on vallattu käytännössä kokonaan, edes Saimaan vesistö ja sen saarien pohjavedet eivät ole turvassa. Ei myöskään saamelaisalue, Enontekiön Hietakeron pohjavesialue ja soidensuojelualue on vallattu ja Suomen suurin suurin poronhoitoalue Savukoski on tarkoitus tuhota Soklin uraanikaivok-
sella, sitä
painetaan päälle vauhdilla. Samoin Rovaniemi, Ranua, Tervola,Ylitornio, Kuusamo, Posio on tarkoitus
kokonaan tuhota uraanikaivoksilla. Maat on vallattu kyliä ja kaupungin ydinkeskustan rajoja nuollen.

Tämä on viimein hetki kansan herätä. EU:n strategia ja maakuntaliitot jakavat rahaa kaivosyhtiöille
niin sähköveroon kuin kuljetuksiin. Kaivosyhtiöille maksetaan 75 % kaikista kairauskustannuksista
ja pohjaveden pilaamisesta. ELy -keskus antaa hävittää suojellut kasvit jo malminetsintälupaviheessa
ja Avi antaa tuhota lähteet. Jos pohjavettä pulppuaa 100 m3 vuorokaudessa, Avi antaa siihen virallisen luvan. Ei mitään väliä, että pohajvedet pilaantuvat jo kairauksista. Myös Ely-keskus poisti
Lapista kruununjalokivemme n. 2000 pohjavesialuetta, etteivät ole kaivostoiminnan tiellä. Työntekijätkään eivät olleet pitäneet siitä, että kairaamalla pilattiin pohjavesiä pilaan myös saamelasialueella.
Olemme siis täysin petoksen armoilla. Kaikki menee SITRAN oppikirjan mukaan v.1994. KATSO
SITRA japo. Alas Eduskunta ja eroon EU:sta. Oikeusvaltion peritaatteisiin kuluu omaisuuden turva
ja tiedonsaanti, ja riippumaton lehdistö ja riippumaton oikeuslaitos. Hallinto-oikeus ei välitä perustuslaista eikä elinkeinoministeriön alaisten laitosten virkamiesten petoksista. Mikään oikeusvaltion periatteista ei toteudu
enää Suomessa.

Anneli Ojanperä

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.

Suomalaisista pennuista tuli kansainvälisiä uutistähtiä

Julkaistu 26.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Valkoruskea vastasyntynyt pentu nukkuu sinisellä peitolla, ja sen takana näkyy muita pentuja Ylen suorassa lähetyksessä.
Hilkan kuusi pentua syntyivät 10. lokakuuta ja esiintyvät Ylen suorassa lähetyksessä, joka on nyt saanut kansainvälistä medianäkyvyyttä.

Suomen Pentulive on herättänyt kansainvälistä kiinnostusta. Hilkan kuuden pennun suora lähetys näkyy nyt uutisoinnissa ympäri maailmaa.

Lagotto romagnolo Hilkka synnytti kuusi pentua 10. lokakuuta. Pentulive on suora lähetys koiraperheen arjesta kasvattajan kotona, kuvattuna hänen omassa makuuhuoneessaan.

Ohjelma lähettää suoraa lähetystä ympäri vuorokauden suomalaisen yleisradioyhtiö Ylen suoratoistopalvelussa Yle Areenassa, ja se on nyt kuudennella tuotantokaudellaan.

Viime päivinä The Times, CNN ja Daily Mail ovat kirjoittaneet ohjelmasta.

Mainos:

— Tuntuu epätodelliselta, että CNN ja BBC näyttävät pätkiä pennuista, kasvattaja kertoo Ylelle.

Vieraita ulkomailta osallistui, ja terveisiä muista maista näytettiin torstai-illan chat-istunnon aikana. Ulkomaiset tiedotusvälineet ovat näyttäneet myös videopätkiä Hilkan aiemmasta pentueesta.

Tiedetoimittaja Pirjo Koskinen sai idean Pentuliveen useita vuosia sitten. Häntä on haastatellut The New York Times, mutta artikkelia ei ole vielä julkaistu.

Hän toivoo uuden yleisön ymmärtävän, että koirien hyvinvointi on etusijalla. Pennut eivät elä studiossa, vaan viettävät normaalia elämää kasvattajan kotona.

— Meille on erittäin tärkeää, että koirien hyvinvointi otetaan vakavasti ja että kasvatus tapahtuu vastuullisesti, sanoo Pirjo Koskinen.

Äänestys pentujen nimistä on päättynyt. Pennut oli määrä nimetä suorana lähetetyssä nimijuhlassa lauantaina 24. lokakuuta.

Myös Ruotsin hidastempoinen eläin-TV on noussut kansainvälisiin uutisiin. Sky News, NBC ja AP käsittelivät ruotsalaisten kiinnostusta verovaroilla rahoitetun valtion yleisradioyhtiö SVT:n Suureen hirvivaellukseen, joka on rauhallinen suora lähetys hirvien kevätmuutosta Ångermanälven-joen varrella.

Häpeä estää työntekijöitä Suomessa hakemasta apua alkoholiongelmiin

Julkaistu 23.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Jaettu kuva, jossa on vasemmalla Suomen lippu ja oikealla lasi punaviiniä sekä pullo pöydällä.
Työssä selviytyminen ei sulje pois alkoholiongelmia, ylilääkäri Kaarlo Simojoki korostaa. Kuvituskuva.

Häpeä saa ihmiset odottamaan liian kauan apua hakiessaan alkoholiongelmiin, sanoo ylilääkäri Kaarlo Simojoki. Työssä käyvä henkilö voi silti voida erittäin huonosti.

Monet Suomen työvoimasta käyttävät alkoholia haitallisesti, Yle uutisoi. Simojoki on Mehiläisen päihdepalveluiden ylilääkäri Suomessa. Hän sanoo monien potilaidensa tuntevan häpeää siitä, etteivät he ole kyenneet hallitsemaan juomistaan.

Yleinen uskomus on, ettei ihmisellä voi olla alkoholiongelmaa niin kauan kuin hän hoitaa työnsä. Simojoki kutsuu tätä harhaanjohtavaksi tavaksi tarkastella asiaa.

— Elämä voi olla jo todella vaikeaa, mutta henkilö säilyttää silti kulissit ja hoitaa työnsä. Lopulta kaikki voi romahtaa kerralla, Simojoki kertoo Ylelle.

Mainos:

Hän sanoo tavan, jolla alkoholista keskustellaan Suomessa, pahentavan asioita.

— Heti kun ongelma huomataan, henkilö leimataan helposti täysiveriseksi alkoholistiksi. Se lisää häpeää ja voi johtaa siihen, että ihmiset odottavat liian kauan ennen kuin hakevat apua, hän sanoo.

Simojoki torjuu ajatuksen, jonka mukaan jonkun täytyisi menettää työnsä, perheensä tai terveytensä, ennen kuin muutos voi alkaa. Työn menettäminen voi päinvastoin viedä ihmiseltä rutiinit, taloudellisen vakauden ja sosiaaliset suhteet.

Sen sijaan hän haluaa työpaikoille päihdeohjelman, jossa huolet voidaan ottaa esille kunnioittavasti työterveyshuollon tuella ennen kriisin puhkeamista. Sopiva hoito tulisi arvioida yksilöllisesti: jotkut tarvitsevat täydellistä raittiutta, kun taas toiset tarvitsevat apua juomisen vähentämisessä.