Mainos:

YLE:n gallupin perusteella SDP on yhä suurin – Siniset mahtuvat yhä virhemarginaaliin

Julkaistu 6.9.2018 – Kirjoittaja Toimitus
YLE:n Eero Lehden (kok.) omistamalla Taloustutkimuksella teettämän puoluekannatusmittauksen mukaan SDP on yhä eniten kannatusta keräävä puolue. Toisena, joskin virhemarginaalin sisällä hiipii Kokoomus ja kolmantena Keskusta. Vihreiden aiemmin nähty nousu on taittunut ja puolueen kannatus on sakannut viime kuukausina melkoisesti. Myöskin hallituspuolue Sininen tulevaisuus rypee yhä "omilla luvuillaan". 

SDP:n 20,3% kannatuslukema on sekin ottanut lähes prosentin notkahduksen alaspäin sitten edellisen kyselyn. Neljän kärjestä ainoastaan Keskustan kannatus on pysynyt ennallaan, demareiden Kokoomuksen ja Vihreiden ollessa laskussa. Viidentenä porskuttava Perussuomalaiset on nostanut kannatustaan 0,7%, joskin vielä täpärästi persujen takana nousua tekevä Vasemmistoliitto on saanut kannatukseensa aikaiseksi 1,4% nousun. Sininen tulevaisuus rämpii yhä omilla kannatusluvuillaan 1,6% kannatuksella.

Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Tuomo Turja jakoi näkemyksiään YLE:lle ja totesi Vihreiden laskun todennäköisesti johtuvan viimeaikaisista kohuista, kuten puolueen puheenjohtaja Touko Aallon vierailusta ruotsalaisella homoklubilla tai puolueen eduskuntaryhmän lainsäädäntösihteerin sekoilusta palautuslennolla.

Turja näkee, että Perussuomalaisten nousu koostuu lähinnä miehistä, alle 25 vuotiaista ja duunareista ja nostaa erityisesti esiin viimeaikaiset puheet humanitäärisen maahanmuuton lopettamisesta, jonka Turja uskoo vetoavan erityisesti nuoriin miehiin ja duunareihin. Kyselyn virhemarginaali oli 2,1%.

Nykysuomen puoluekyselyn mukaan Perussuomalaisia kannattaa noin 80% ja SDP:tä noin 2%. Hallituspuolueiden kannatus oli kyselyssä Siniselle tulevaisuudelle tutussa 1% lukemassa.

Mainos:

Lähde: YLE

https://www.nykysuomi.com/2018/07/24/nykysuomen-suuri-puoluekysely-jos-eduskuntavaalit-pidettaisiin-tanaan-mita-puoluetta-aanestaisit/

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

15 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Röhkäle
Röhkäle
8 years ago

DDT, BCP ja SDP ovat vaarallisia ympäristömyrkkyjä: varoitteli edesmennyt Juice.

Puupäälampaita kaikki
Puupäälampaita kaikki
8 years ago

Keski-ikäset siis nukkuu ja muka koulutetut hömppämaisterit ja merkonomit sun muut korkeakoulutetut amk inssit..äänestävät pääosin samoja puolueita ja naamoja kuin ennenkin.

Jeppes
Jeppes
8 years ago

YLE Gallup, heh.

Jep
Jep
8 years ago

Yle tilaa kannatus gallupit omalta hallintoneuvoston jäseneltään Eero Lehdeltä.

Me maksamme sen
Me maksamme sen
8 years ago
Reply to  Jep

Vielä Atte ”Sipilä-Gate” Jääskeläisen ja Kokoomus-Kivisen jälkeenkin verovaroin kustannettava Yle on porvarileirin omistajaohjauksessa. Gallupit monopolisoitu Kokoomuksen kyselylafkoille. Tulokset juuri halutun laisia. Onko pakko maksaa Yle-veroa poliittisideologiseen propagandaan jota ei kannata?

Pelle Peloton
Pelle Peloton
8 years ago

Voiko galluppeihin luottaa? Miten kyselyt tehdään? Onko kyselyvalinnassa ehkä jokin tavoite?
Olisikohan taas olemassa jytkyn mahdollisuus? Silloinkin gallupit erehtyivät ja harhauttivat jopa tulospalvelua.

Voittaja päätetty jo
Voittaja päätetty jo
8 years ago

Ihmetyttää Kokoomuksen kannatus joka ei muka jatkuvien mokienkaan jälkeen putoa selvästi. Kokoomukselle luvattu suurimman puolueen paikka Natojäsenyydestä uskokaa pois ja tarkistakaa eduskuntavaalien 2019 jälkeen. Hyväosaisten, elinkeinoelämän ja pääomapiirien etuja lobbaavan sekä bisnesmamuttavan marginaaliryhmien puolueen kannatus ei millään voi olla niin suurta ilman massiivista suuren rahan, propagandakoneiston ja hämärätoimien yhdistelmää.

Ylen suolauksen gran finale kirjoitus virheillä
Ylen suolauksen gran finale kirjoitus virheillä
8 years ago

Oletko huomannut kun Yle haluaa fakta mielipiteeseen
kommentin maahanmuutosta JOLTAIN MUULTA
HE KYSYVÄT SITÄ AINA VASTAPUOLEN ÄÄRI OSASTOLTA
https://yle.fi/uutiset/3-10389368?origin=rss
TAI he kysyvät sitä AINA viher vasureiden ääri tapauksilta
joidenka mielipide on sitä äärimäistä vasemmisto laitaa
jolla he yritävät valkopyykata periaatessa aina nämä tamän tyyliset asiat
Esimerkki tästä kusetuksesta aivopesusta
Saksassa puidaan Chemnitzin mellakoita – väärää tietoa, liioittelua ja virheitä
Saksin osavaltion pääministerin mielestä Chemnitzin väkivaltaa on liioiteltu.
**Vihreiden mielestä väkivallan vähättely on ongelman ydin.**
niin kenen väkivata näiden matujenko
No ainakin vihreiden osastossa sitä ongelmaa ei ole edes olemassa näköjään
SIIS KOKO EUROOPALAISEN VIHERVASEMMISTOLAISTEN MIELESTÄ ONGELMIA EI OLE PISTE
Mutta kun ..Europolin raportti: Terrorismin uhka Euroopassa edelleen korkea Isisin heikentymisestä huolimatta
JUU
Saksin osavaltion kristillisdemokraattinen pääministeri Michael Kretschmer sanoi eilen keskiviikkona osavaltion parlamentissa, että kuvaukset ihmisjahdista olivat vääriä.
Pääministerin **puoluetoveri**, liittokansleri Angela Merkel puuttui heti Kretschmerin puheeseen ollen eri mieltä
JA VIHREITÄ EI SE OIKEA ASIA MISTÄ KAIKKI JOHTUU PALJON HÄMÄÄ
SILMÄT KIINNI JA SORMI PYSTYSÄ SYYTELMÄSSÄ SYYTÖMIÄ TAPAHTUMIIN
YLEENSÄ AINA KANTAVÄESTÖÄ JOTKA EIVÄT OLE MURHANEET IHMISIÄ
VAAN VASTUSTAVAT NIITÄ MATUJEN TEKOJA
Siis voiko enepää kieltää elämän realiteetit faktat omasta kuplastaan valein
kuin tämä totaali typerys
Saksan vihreiden puheenjohtaja Annalena Baerbock syyttää Kretschemeriä siitä, että tämä ei ota tilannetta riittävän vakavasti.
– Vähättelemällä herra Kretschmer jatkaa poispäin katselemista ja tämä on juuri se, mikä aiheutti Chemnitzin tapahtumat. Oikealla laidalla on selvästikin vakavia ongelmia, Baerbock lausui
Siis Ylen satunnaiset haastelun ihmiset usein
osoitautavatkin jonkun vasemmiston tai vihreiden puolue aktiiveiksi
vahinko vain
No ei todelakaan ole
*Yhden tunnetun mielipide*
Yleisradio ei ole selvästikään mikään normaali yhtiö. Näköjään siellä työntekijöillä pitäisi olla vapaat kädet tehdä mitä vain, eivätkä johtajat saisi mitenkään ohjata työntekijöitä.

Jos johtajat jotenkin puuttuvat siihen mitä työntekijät tekevät, nousee kauhea metakka ja työntekijät sanovat itsensä irti. Ei tällaista tapahdu missään muualla, Jos firmassa syntyy ongelmia, niistä keskustellaan ja yritetään löytää ratkaisu, jolla vältyttäisiin samoilta ongelmilta tulevaisuudessa.

Tuntuu vahvasti, että kaksi Ylen työntekijää sanoivat itsensä irti nostaakseen omaa profiiliaan toimittajina. Eli työntekijöitä ei koko Yle kiinnosta yhtään, vaan heidän oma imagonsa.

Mutta eivät nuo toimittajat ole yksin. Yleisradion muissakin elimissä tapahtuu kyllä koko ajan sellaista, että se ei vetelisi missään muussa yrityksessä. Hallitus ilmoittaa, että sekä toimitusjohtaja Lauri Kivisellä ja päätoimittaja Atte Jääskeläisellä on täysi luottamus. Miten se voi olla mahdollista, kun koko yhtiö on selvästi ihan sekaisin? Kivinen ilmoittaa puolestaan, että hän ”tutkii asiaa”. Eikö hänen olisi jo pitänyt tutkia asiaa ja ilmoittaa hallitukselle, miten tästä eteenpäin toimitaan ja pitäisi toimia, jotta jokin ratkaisu saadaan aikaan? Koko touhu näyttää amatöörimäiseltä puuhastelulta, jossa yhtiön imago ja uskottavuus koko ajan huononevat.

Entä sitten hallintoneuvosto! Sen puheenjohtaja ilmoitti, että hallintoneuvostolla on täysi luottamus toimitusjohtajaan ja johtoon. Kukaan ei myöskään avannut suutaan hallintoneuvoston kokouksessa väittääkseen vastaan. Mutta kohta tiedotteen jälkeen hallintoneuvoston jäseniltä tuli ilmoituksia, että ei mitään sellaista luottamusta ole. Joku on ilmeisesti kuiskinut heille jälkeenpäin mitä mieltä pitäisi olla.

Miten yhden yhtiön kohdalla on mahdollista, että kaikki on täyttä sekoilua? Irtisanoutuneet toimittajat ovat nyt marttyyreja. Kovan luokan toimittaja olisi jäänyt yritykseen ja yrittänyt parantaa sen toimintatapoja eikä pannut hanskoja tiskiin. Ei kai toimittajan työ ole mikään pyrähdys, vaan pidempi juoksu, jos meinaa saada jotain aikaan.

Nyt Yleisradion hallituksen pitäisi nopeasti tehdä jotain ja pelastaa Yle ennen kuin koko uskottavuus häviää. Eiköhän siellä ole nyt tutkittu ihan tarpeeksi.

Ei ole enää muuta mahdollisuutta kuin vaihtaa johto, jotta muutos saadaan aikaan. Uusi johto voi toivottavasti aloittaa tilanteessa, jossa sen paremmin talon omat työntekijät kuin Ylen ympärillä pyörivät poliittiset voimat eivät jatka myyräntyötään yhtiötä vastaan. Näin ei voi vain enää jatkua.

Pelle Peloton
Pelle Peloton
8 years ago

Gallup tehdään tietokoneavusteisella puhelinhaastattelulla. 60% haastatelluista vastasi kyselyyn. Tuloksissa siis voi olla valikointia. Otos on 1400, kun mukana ovat mielipiteensä ilmoittaneet.

Esse
Esse
8 years ago

Ruotsidemokraatit kun tekee superjytkyn niin johan perussuomalaistenkin kannatus nousee seuraavaan gallupiin.
Katsokaas kun JÄRKI VOITTAA hiljalleen ympäri Euroooan!
Suvakit räksyttää ja heittelee natsikortteja….
Turhaan.

Riitta
Riitta
8 years ago

En usko galluppeihin,semminkin nykyisiin.

Tohdin epäillä näiden objektiivisuutta.Sanoisin ”muokkaukseksi”.

Kaikki vanhat puolueet ja vihreät ja siniset nykyisellään ajavat muiden kuin Suomen ja kantakansalaisten asioita.

Perusteluiksi riittänee näiden tekemät päätökset vuosien varrella.Miettikääpä, miten ” häpeällisen’ huonolla tolalla on tätä yhteiskuntaa rakentaneiden vanhusten asiat-kertoo ja paljon vallankahvassa olevien arvoista tai pikemminkin arvottomuudesta.

Vanhat puolueet,vihreät,siniset eivät tule muuttamaan suuntaa ”linjauksen kanssa”,vai mikseivät ole tehneet sitä nykyisellä hallituskaudella.Kuulemme taas ”tyhjää täynnä ”olevia lupauksia ennen vaaleja.
Toivon, että eduskunnan kokoonpano muuttuu hyvin suurelta osin keväällä , nimenomaantämän kansan ja maan etuja aidosti ajavilla henkilöillä.

YLE on valemedia, kaikki ei vaan sitä vieläkään huomaa.
YLE on valemedia, kaikki ei vaan sitä vieläkään huomaa.
8 years ago

SDP ei ole tehnyt vuosikymmeniin todellisten isänmaallisten, suomalaisuuden säilyttävän kultuurin eteen hevon paskaa. Muuta maailmaa haluvat elättää. Tiemme on Ruotsin, jos muutosta ei tule.

Täystuho
Täystuho
8 years ago

Kokoomus tekee samaa, mutta vielä monta kertaa tuhoisempana. Kansainsekoomusta ja koska Ruotsi, Tanska, Saksa pyysivät EU:lta väliaikaiset rajatarkastukset joka pysäytti rajoillemme tulevat iphonenuorukaiset niin kokoomus haluaa Kai Mykkäsen suulla kymmenkertaisia kiintiöpakolaismääriä vuodessa, siis alkaen noin 10 000 vuodessa ja tietenkin myöhemmin päälle perheiden yhdistämiset.
Kansallisomaisuuden esim. infran yksityistämiset, bisnes-Sotet jne. Ja kun kokoomus haluaa leikatata kantisten sosiaaliturvaa se samalla haluaa kaikille työttömyyspäivärahan suuruisen summan tienaaville maahantulijoille sekä maahan tuleville opiskelijoille pääsyn Suomen sosiaaliturvan piiriin HETI mm. lapsilisät. Jo Urho Kekkonen sanoi että kokoomus tulee pitää oppositiossa tai se tuhoaa Suomen, olisi kannattanut uskoa.

juha.
juha.
8 years ago

…. Ja persut ovat yleisten vessojen seinien ”kirkkoveneinä”.
Espanjassa valtaan pääsi eli ”huonot housuun”, jonka tuloksena tuo maailmanhalaajat avasivat rajat sepposen selälleen Afrikasta tuleville mustille rikollisille, joita äyskäröidään Espanjan lomarannoille enemmän kuin läpimädintäkään ruuhea on koskaan tarvinnut pirunmoisilla syysmyrskyllä silloin hyvinä aikoina, jolloin erään kyläpahasen K-kyläkauppias myi koko Keskon aluehallinnon alueella eniten Illodin suuvettä syystä, että paikalliset spurgut joivat sitä ”janoonsa”. Oli muuten meilläpäin pirun ”raikasta” porukkaa, mutta jo tuolloin vaivasi maaseutua naispula, eli elämänpäsmäriä oli pirkuleen vaikeeta löytää ja ja jos ”onni suosi”, vielä vaikeampaa päästä siitä eroon. Mutta se oli kylän henkisen ja sivistyksellisen habituksen kannalta ”nostetta” luova termiitti, sillä ne miehet, jotka omasivat tälläisen sielunkumppanin pysyivät ”puiden välissä” muita paremmin, jonka pystyi konkreettisesti havaitsemaan siitä, että selkä oli harvemmin savessa kuin muilla verrokkiryhmään kuuluvilla miehenpuolilla. Siis näillä ”sinkuilla”. Silloin maamme työvoimapoliittinen tila oli sikäli onnellisessa asemassa, että jos tuolloin oli työtön. Se merkitsi yksiselitteisesti sitä, että kyseinen ”elementtisaumaaja” oli LAISKA eli kansankielellä… MAKASI.
Ei naisen kanssa, puhumattakaan, että toisen miehenpuolen kanssa niin kuin maataan naisen kanssa. toim.huom.

juha.
juha.
8 years ago
Reply to  juha.

Korj. Espanjassa valtaan pääsi SOSIALISTIT eli…

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.