Mainos:

Ville Niinistö: Pakkopalautukset on keskeytettävä

Julkaistu 13.2.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Vihreiden kansanedustaja Ville Niinistö ottaa myös kantaa jälleen ajankohtaisena vellovaan keskusteluun käännytettyjen turvapaikanhakijoiden kohtalosta.

Niinistö kirjoittaa Facebook-sivullaan:

"Tein viime viikolla hallitukselle kirjallisen kysymyksen Suomen turvapaikkalinjasta. Kova linja päätöksissä sekä palautukset uhkaavat erityisesti Irakiin ja Afganistaniin palautettavien henkeä. Ihmisten palauttaminen hengenvaaraan rikkoo ehdotonta palautuskieltoa, joka on kansainvälinen ihmisoikeusvelvoitteemme.

Nyt YLE uutisoi Suomen käännyttämän Alin murhasta Bagdadista. Perhe epäilee Alin tulleen murhatuksi häntä jo aiemmin vainonneiden tahojen toimesta, koska hän on ollut lahjomaton poliisi. Sipilän hallituksen linja on kova ja epäinhimillinen, sekä hyvin todennäköisesti rikkoo kansainvälisiä sopimuksiamme. Ranskalaisen tuomioistuimen päätös olla palauttamatta Suomeen irakilaista turvapaikanhakijaa, joka haki ensin turvapaikkaa Suomesta, vahvistaa tätä epäilyä. Suomessa vuonna 2016 noin 24% irakilaisista turvapaikanhakijoista sai myönteisen päätöksen kun EU-maissa keskiarvo on noin 60%. Jo se kertoo karua kieltään Suomen epäinhimillisestä linjasta.

Maahanmuuttovirasto Migri pitää maiden pääkaupunkeja Bagdadia ja Kabulia turvallisina, vaikka asiantuntijoiden arviot kertovat turvattomuuden vakavasta lisääntymisestä erityisesti Kabulissa. Afganistanissa puolestaan noin 90% lapsista epäillään Pelastakaa Lapset -järjestön arvion mukaan joutuneen kohtaamaan väkivaltaa. Tyttöjen ja nuorten naisten tilanne on erityisen vaikea.

Nyt inhimillisyyttä. Hengenvaaraan ei ihmisiä saa palauttaa. Minun Suomeni on oikeusvaltio kaikille ihmisille ja antaa turvaa hädänalaisille. Siksi pakkopalautukset on keskeytettävä ja turvapaikkapolitiikan linja - sekä lait että käytännön soveltaminen - on arvioitava uudestaan ihmisoikeuksia turvaavalla tavalla."

Katso myös:

Mainos:

https://www.nykysuomi.com/2018/02/12/emma-kari-hapean-tata-hallitusta-lahetamme-ihmisia-tapettavaksi/

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

17 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
huugo
huugo
8 years ago

Vihreät, syöpäkasvain ja jotka ovat jokaisen Suomalaisen taskulla. Muistakaahan seuraavissa vaaleissa.Ville tekee todella hyvää työtä gallup suosion eteen.

Pekka Koivumäki
Pekka Koivumäki
8 years ago

Suomen väkilukuun suhteutettuna oli vuonna 2016 tuo 24% paljon enemmän kuin EU-maissa keskimäärin, mistä tuo pienempi prosenttiluku lähtee. On kohtuutonta edellyttää vähäväkiseltä kansalta samoja määriä maahanmuuttajia kuin esim. Saksalta tai Ranskalta. Mutta kyllähän Ville Niinistö taitaa politiikan teon, on tullut Sauli-setäänsä.
Esimerkiksi, jos jokin valtio, vaikka Unkari, ottaa 100 henkeä ja antaa heistä 60%:lle eli 60 hengelle myönteisen päätöksen, ei ratkaisu hetkauta Unkaria mihinkään, mutta antaa sen sijaan mairittelevan kuvan sen politiikasta sopivassa yhteydessä kerrottuna. Jos Suomella tulijoita oli ryntäyksessä kolmesataakertainen määrä (vuoden 2015 siirtymää vuodelle 2016 huomioiden) oli 24% vaikutus ratkaisevasti raskaampi eli 6200 henkeä. No, oikea lukuhan taitaa olla aikalailla suurempikin.
Ei pitäisi Villen leikitellä noilla prosenteilla niin kepeästi. Se kun on tiedossa että Suomi on ollut suhteessa väkilukuun tuolloin suurimpia maahanmuuttajien ottajia.

voisko vaihtaa levyä
voisko vaihtaa levyä
8 years ago

Tämä on taas tätä.

Pekka Koivumäki
Pekka Koivumäki
8 years ago

Samaa mieltä, ei jaksais noiden vihreiden jorinoita. Ja kuka sen tiesi että tappo olisi johtunut juuri palautuksesta? Ehkä ukko yritti tyhjätä jotain kioskia tai kauppaa ja liikkeenpitäjällä oli kovat piipussa, niin kuin Irakissa on totuttu nykyään. Ehkä ajoi jonkun päälle ja kostoksi ammuttiin. Ehkä tappoivat toinen toisensa tai jotain muuta sellaista. Kuka tiesi ja miltä taholta? Yle taisi taas julkaista valeuutisen…

Talvisodanhenki
Talvisodanhenki
8 years ago

Olisitte tilanneet oikeita pakolaisia niin löytyisi edes jonkinlaiset perustelut jäädä ikuiseen elätykseen. Toki me ymmärrämme että silloin se teidän suuri suunnitelma -SUOMEN KANSANVAIHTO -olisi hankalampaa toteuttaa. Sanoisin että villellä ystävineen on nyt pienimuotoinen ongelma käsissään sillä tänne tuo roskasakki ei jää loisimaan minkä lisäksi suurinosa kansaa viimein ymmärtää mikä on homman nimi. Voi olla että Suomi muuttuu tulevaisuudessa kovin turvattomaksi paikaksi myös niille jotka levittää maahantunkeutujamyönteistä propagandaa. Menkää ruåtsiin ölisemään ja ottakaa joka helvetin laiton notkuja mukaan -sieltähän nämä tänne tulivatkin. Monikulttuurinen kansainkoti pitäköön siis huolta omistaan.

Naisia ja lapsia
Naisia ja lapsia
8 years ago

Mitä se Niinistö horisee? Toisinaan tulee mieleen että jos ne syö samalla tavalla niin puuttuuko niiden ruuasta proteini tai valkuainen? Sen verran suuria aivopieruja tulee.

Kun kerran lain mukaan henkilöllä ei ole oikeutta oleskella Suomessa niin totta hitossa se karkoitetaan täältä. Se on laki. Ja kyllä vihreidenkin pitäisi kyetä kunnioittamaan lakia.

”Täälä on naisia, täälä on lapsia…”

juha.
juha.
8 years ago

Viher -loiset voisivat pitää turpansa kiinni… tai vielä parempaa lähtee ”lastenvahdeiksi” eli aupaireiksi Irakin ”nukkumalähiöihin”.

allahu akbar
allahu akbar
8 years ago

Irakilaiset murhasi Otanmäkeläisen isoisän. Onko meillä kaikilla suomalaisilla nyt oikeus lähteä hakemaan turvapaikkaa ja loppuelämän ilmaista elätystä irakista. Suomalaiset ei muuten ole murhanneet yhtään turhapaikanhakijaa.

Herää kymysys
Herää kymysys
8 years ago

Otetaanpa esimerkiksi persläpimaa X.
Maassa on kaksi kansanosaa (A ja B) jotka eivät tule toimeen keskenään.
Ryhmä A on vallassa ja B-ryhmäläisiä sorretaan, vainotaan ja uhkaillaan.
B-ryhmäläisiä pakenee 50000 maasta Suomeen.
Ryhmä B saa jostain nykyaikaisia aseita ja tekee vallankaappauksen.
Nyt A-ryhmäläisiä aletaan tuomitsemaan vankilaan tai jopa kuolemaan.
A-ryhmäläisiä lähtee pakolaisiksi samaan maahan missä B-ryhmäläisiä elää se 50000.
Nyt nämä 50000 voisivat palata kotimaahansa mutta eivät he köyhiin oloihin lähde kun saavat lähes kaiken Kelalta ja sossusta.
Nyt Suomella on 100000 elätettävää ja etuuksia on leikattava tai maan talous kaatuu.
Silloin ryhmä B hyökkää ryhmän A kimppuun joka tuli samoille apajille.
Eli alkavat saman tappelun mikä kotimaassaankin on jatkunut satoja vuosia.
Myös kantaväestö joutuu mukaan sotatilaan ja terrorismin kohteeksi kun ei enää anna tarpeeksi rahaa.
Ja poliitikot hokevat samaa mantraansa, monikulttuurisuus on rikkautta, ja pakolaisvirta senkuin jatkuu.
Monissa persläpimaissa on näitä ryhmiä vielä enemmän, jopa C,D ja E!
Aina joku ryhmä sortaa ja muita sorretaan, pitäisikö tänne ottaa kaikki ryhmät paitsi yksi jotta rauha säilyy persläpimaassa?
Vi pitäisikö persläpimaiden asukkaiden kasvaa aikuisiksi ja ryhtyä yhteistyöhön maanmiestensä kanssa ja rakentaa toimivan oikeasti kehittyvän maan????

Jaakko Häkkinen
8 years ago

Miksei sitä inhimillisyyttä koskaan kuuluteta, kun suomalaiset kärsivät mamujen vuoksi? Jos Vihreät haluavat vesittää koko turvapaikkajärjestelmän, se johtaa hyvinvointiyhteiskunnan luhistumiseen. Sitäkö te haluatte, äärioikeistolaiset? Ilmeisesti, koska elätettäviä haluatte tänne niin paljon enemmän kuin elättäjiä.

Suomen lainkuuliainen
Suomen lainkuuliainen
8 years ago

Niinistö ei vastaa matu-politiikasta vaan MIGRI , mielipide odotettu, Pitää olla Suomen passi jos täällä aikkoo elää!

"Charlie"
"Charlie"
8 years ago

Lahjomaton pelkääjäpoliisi?
Kaikki iRakin poliisit ja sotilaat Suomeen taikaseinän ääreen, iRak ja Suomi nousuun ja maailma pelastuu?
Konsultoiko iilistö Polpoakin – pakene, piiloudu ja (h)älytä…

Suomi suomalaisille
Suomi suomalaisille
8 years ago

Suomen valtionvelka on nyt melkein 109 miljardia euroa, http://www.velkakello.fi
Se on lähes kaikki KOROLLISTA ULKOMAANVELKAA ja on ylittänyt kriittisenä pidetyn rajan 60% bruttokansantuotteesta. Velkaa on viime vuosina paisutettu n. 4-5 miljardilla vuodessa.
Tänäkin NOUSUSUHDANNE-VUONNA sitä kasvatetaan n. kolmella miljardilla. Jo pelkästään Petteri Orpon syksyllä 2015 vapaasti maahammepäästämien ”pakolaisten” täysihoidosta aiheutui miljardiluokan vuotuiset kustannukset suomalaisille veronmaksajille, jotka katettiin tosiasiallisti paisuttamalla vastaavalla summalla ulkomaanvelkaamme – ja ottamalla suomalaisilta varsinkin vähäosaisilta ja puolustuskyvyttömiltä.
Orpohan olisi Dublinin sopimuksen perusteella voinut suoraan käännyttää kaikki nuo elintasopakolaiset takaisin turvalliseen maahan Ruotsiin – mutta varmaankin Brysselin lihapatojen tuoksu ja ajatus mahdollisesta politrukin virasta niiden äärellä olivat vastustamattomat.

Vallanpitäjillämme ml. kansanedustaja Ville Niinistö ja muut vallankahvassa olleet viherpunikit, on varmasti hyvin tiedossa, että varsin lähellä olevassa tulevaisuudessa robotit ja tekoäly tulevat viemään huomattavan huomattavan osan jopa korkeastikin koulutettujen suomalaistenkin työpaikoista. Mitä työtä tarjotaan vallanpitäjiemme tänne kokoamille somalaisille kieli-, luku- ja kirjoitustaidottomille kamelikuskeille ja muille vastaaville? Luonnollisesti heille tarjotaan edelleen ilmaista täysihoitoa – niin kauan kuin valtiolla riittävät rahat.

Näinollen voidaan mm. kysyä, että mitä on esim. viherpuna-porvarien johtaman kokoomuksen ainakin aikaisemmin propagandassaan kaiuttama ”vastuullinen” politiikka. Nykymenolla eli jatkuvalla valtionvelan paisuttamisella päädytään jossain vaihessa siihen, että ulkomaiset rahahanat sulkeutuvat ja IMF astuu remmiin. Silloin alkavat todella suuret menojen leikkaukset, eivätkä niiden vaikutuksilta säästy myöskään viherpunikit, muut suvakki-idiootit eivätkä heidän mm. Afrikasta tervetulleiksi toivottamansa mustat sydänkäpysetkään.

Tyypillinen kokoomukselainen viherpuna-porvari on tuore sisäministeri Kai Mykkänen, joka haluaa nostaa
ns. kiintiöpakolaisten määrän 10000:ksi vuodessa voittaen idioottimaisuudessaan jopa varsinaiset viherpunikit; ks. myös http://ylewatch.blogspot.fi/2018/02/irakilaiset-tappoivat-irakilaisen.html

Laissez-faire
Laissez-faire
8 years ago

Kreikka on vedättänyt IMF:a ja EU:ia jo pitkään kuten yksi kuva kertoo…

https://ivarfjeld.files.wordpress.com/2012/01/saupload_100401_eu_greece_imf.jpg

…mikä ei taida onnistua Suomen kohdalla.

Matut hiiteen loisimasta ja suvakit perään
Matut hiiteen loisimasta ja suvakit perään
8 years ago

Vitun Vihreet. Ei voi muuta sanoa.

Tuomo saarikalle
Tuomo saarikalle
8 years ago

Vaihtakaa vihreät jo levyä alkavat jo omatkin kyllästyä.Tämä kyyhkyläispari VILLE ja EMMA ovat keskittyneet tähän samaan virteen ja eivät osaa vaihtaa biisiä.Antaisitte Toukon hoitaa hommat niin vihreät häipyy suomen poliittiselta pelikentältä.

huugo
huugo
8 years ago

Toukopouko tarvitsee vetoapua kun ei kerkiä enää pillunpäältä päivän politiikkaan enää ja kun se pits nymfomaani vie kaikki mehut. Kävi sössöttämässä, (ehkä oli humalassa tai vain vedetty kuiviin) mielenilmaus tapahtumassa jotain puutaheinää. Ville on pitänyt saman levyn soimaan mitä soitti kun oli puh.johtaja, eli täyttä paskaa.

Majava pysäytti liikenteen Kokemäellä

Julkaistu 14.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Palomiehet eivät koskaan nähneet majavaa Kokemäellä, mutta jyrsitty runko osoitti syyn tukkeutuneeseen kaistaan. Kuvituskuva.

Majava nakursi Kokemäellä puun, joka kaatui tien poikki tukkien toisen ajokaistan. Palokunta joutui siivoamaan jäljet yöllisen puunkaatajan jäljiltä, jota ei näkynyt missään.

Tapaus sattui sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Sääksjärventiellä Kokemäellä. Majavan kerrotaan halunneen rakentaa padon. Kokemäen palokunta joutui vastaamaan hälytykseen ja siirtämään puun pois tieltä.

— Puu oli siististi jyrsitty poikki, joten syy-yhteys siihen, miksi se makasi tien poikki, oli selvä, päivystävä palomestari Tuomas Kiskola kertoo Ylelle.

Sääksjärven ympärillä olevat laajat koskemattomat erämaa-alueet soveltuvat hyvin majaville. Silti Satakunnan palomiehet vastaavat harvoin majaviin liittyviin hälytyksiin. Useimmat puut kaatuvat lahon, iän tai myrskyjen vuoksi.

Mainos:

Palomiehet eivät koskaan nähneet majavaa.

— Minulla on ollut vain yksi aiempi hälytys majavan takia, joten onhan tämä varmasti epätavallista, Kiskola sanoo.

Suomalaiskoulu hyödyntää YouTubea saadakseen oppilaat lukemaan

Julkaistu 13.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Koulu Kauniaisissa käyttää VR-lasien kautta katsottavia videoita binokulaarisen näön harjoittamiseen perinteisten lukuharjoitusten sijaan. Kuvituskuva, ei koulun kokeilusta.

Lukuharjoitusten sijaan erään suomalaiskoulun oppilaat katsovat videoita, mukaan lukien YouTube-sisältöjä, VR-lasien läpi. Ideana on harjoittaa heidän silmiään lukemisen helpottamiseksi.

Helsingin kupeessa Kauniaisissa sijaitseva Hagelstamska skolan on korvannut perinteiset lukuharjoitukset laseilla, Yle raportoi. Kahdentoista viikon ajan oppilaat ovat katsoneet videoita 15 minuuttia päivässä erityisen sovelluksen kautta, joka on asennettu lasien sisään sijoitettuun matkapuhelimeen.

Videot, jotka sisältävät materiaalia YouTubesta ja Ylen ohjelmistosta, on kahdennettu siten, että kumpikin silmä näkee oman versionsa. Tavoitteena on harjoittaa binokulaarista näköä – eli sitä, miten silmät ja aivot toimivat yhdessä. Videot korvaavat lukuharjoituksen, eivät kirjoja.

Useat oppilaat kertovat tuntevansa olonsa vähemmän väsyneeksi lukiessaan.

Mainos:

Lukunopeutta mittaa lasit kehittänyt Imvi-yritys, eikä kokeilulla ole vertailuryhmää. Projektia seuraava Helsingin yliopiston kasvatustieteen yliopistonlehtori Jeanette Koskinen kirjoittaa Ylelle lähettämässään sähköpostissa, että jotkut oppilaat lukevat yhtä vähän ja yhtä vastahakoisesti kuin ennenkin, vaikka lukeminen tuntuisi vähemmän rasittavalta silmille.

"Tieteellisesti emme siis voi vielä tietää, parantaako VR-laseilla harjoittelu binokulaarista näköä tarpeeksi, jotta sillä olisi positiivinen vaikutus oppilaiden lukemiseen", hän kirjoittaa.

Suomen resepti kustannusten leikkaamiseen: Pidempi työura ja lisää tekoälyä

Hyvinvointivaltion romahdus

Julkaistu 8.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Valtiovarainministeriön virkamiehet esittelivät ehdotuksensa 7. lokakuuta 2026. Alimman eläkeiän nostaminen 70 vuoteen vaatisi poliittisia päätöksiä.

Suomalaisten on ehkä työskenneltävä 70-vuotiaaksi asti ja pienten lasten perheet voivat menettää kotihoidon tuen, jos poliitikot noudattavat valtiovarainministeriön virkamiesten esityksiä. Mitään ei ole vielä päätetty – ehdotukset ovat virkamiesten näkemys seuraavan hallituksen säästötalkoisiin.

Valtiovarainministeriö julkaisi 7. lokakuuta virkamiestensä virkamiespuheenvuoron ”Luottamus tulevaan”. Ministeriön virkamiehet ovat toimittaneet vastaavia asiakirjoja ennen hallitusneuvotteluja vuoden 1991 vaaleista lähtien. Päätökset tekevät vaaleilla valitut edustajat.

Taustalla on parlamentaarisen työryhmän helmikuussa asettama tavoite: julkista taloutta on vahvistettava 8–11 miljardilla eurolla vuoteen 2031 mennessä. Ministeriön mukaan mitään menoja tai veroja ei voida jättää tarkastelun ulkopuolelle, ja päätökset tulisi tehdä heti seuraavan vaalikauden alussa.

Finanssipolitiikan koordinaattori Lauri Kajanoja kirjoittaa, että sopeutus on ”valitettavasti niin laaja, että se vaikuttaa väistämättä monien suomalaisten arkeen”.

Mainos:

Eläkkeelle 70-vuotiaana ja kotihoidon tuen lakkauttaminen

Virkamiehet haluavat nostaa vanhuuseläkkeen alaikärajan asteittain 70 vuoteen siten, että se nousisi kuudella kuukaudella kutakin peräkkäistä ikäluokkaa kohden. Tämän jälkeen eläkeikä sidottaisiin elinajanodotteeseen. Svenska Ylen mukaan muutoksen arvioidaan lisäävän työllisten määrää ajan mittaan 50 000–120 000 hengellä.

Kotihoidon tuki, jota maksetaan perheille, jotka hoitavat pieniä lapsiaan kotona päivähoidon sijaan, poistettaisiin tai sen kestoa lyhennettäisiin merkittävästi ehdotuksen mukaan. Ministeriö haluaa tällä tavoin nostaa ”pienten lasten vanhempien osallistumisastetta työmarkkinoilla”. Toimenpide voisi luoda 10 000 uutta työpaikkaa.

Myös opiskelijat saisivat osansa. Toista samantasoista tutkintoa suorittavilta suomalaisilta perittäisiin ehdotuksen mukaan vuotuiset lukukausimaksut.

Tekoälyä, vähemmän kuntia ja polttopuun verotus

Kuntien ja hyvinvointialueiden määrää on tarkoitus vähentää rajusti. Jos kuntarakennetta ei voida muuttaa, hyvinvointialueet tai valtio voisivat ottaa tehtäviä hoitaakseen. Valtion virastojen yhdistämisen odotetaan tuovan noin 100 miljoonan euron pysyvät säästöt vaalikauden 2031–2035 loppuun mennessä.

Julkisen sektorin on myös tarkoitus ottaa tekoäly laajasti käyttöön, erityisesti verotuksessa ja asiankäsittelyssä. Lainsäädäntöä on tarkoitus muuttaa tämän mahdollistamiseksi.

Tehottomia yritystukia leikattaisiin, ja valtio myisi ehdotuksen mukaan 2–3 miljardin euron arvosta julkisesti noteerattuja osakkeita, joiden tuotot ohjattaisiin sen sijaan listaamattomiin kasvuyrityksiin. Samalla virkamiehet haluavat nostaa fossiilisten polttoaineiden veroja, poistaa turpeen energiaveron huojennukset ja ottaa käyttöön veron lämmöntuotannossa käytettävälle puulle ja polttopuulle.

Ministeriö julkaisee 26. lokakuuta tarkemmat katsaukset menoista, rakenteista ja veroista.

Suomi: Google-yhtiö raivasi metsää ilman vaadittua arviointia

Ympäristö

Julkaistu 1.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Hakattua metsää. Kuva on yleiskuva eikä esitä Muhoksen kohdetta.

Googlen suomalainen tytäryhtiö Tuike Finland raivasi Muhoksella noin 330 hehtaaria metsää suunniteltua datakeskusta varten ilman Suomen lain edellyttämää ympäristövaikutusten arviointia. Hakkuut jatkuivat elokuuhun asti, vaikka viranomainen oli jo toukokuussa päättänyt, että arviointi on välttämätön.

Tiedot perustuvat suomalaiseen Helsingin Sanomat -lehteen, joka sai haltuunsa asiakirjoja Lupa- ja valvontavirastolta (LVV).

Suomen laki edellyttää ympäristövaikutusten arviointia (YVA), kun metsää poistetaan pysyvästi yhtenäiseltä alueelta, jonka koko ylittää 200 hehtaaria.

Tuike toteaa asiakirjoissa, että hakkuut ja valmistelutyöt Muhoksella kattavat 330 hehtaaria.

Mainos:

Hakkuut alkoivat tämän vuoden maaliskuussa. Huhtikuun lopulla Tuike pyysi LVV:tä määrittelemään, tarvitaanko arviointia lainkaan.

Yhtiö ja konsulttiyhtiö Ramboll väittivät, ettei säännös soveltunut, koska se esiintyy luonnonvarojen hyödyntämistä koskevan otsikon alla, kun taas metsää raivattiin rakentamista varten.

LVV vastasi 22. toukokuuta, että hanke kuuluu suoraan YVA-velvoitteen piiriin lain hankeluettelon kohdan 2(f) perusteella. Viranomaisen mukaan metsäelinympäristöihin kuuluvat koskemattomien metsien lisäksi myös talousmetsät.

Satelliittitietojen mukaan hakkuut jatkuivat tästä huolimatta elokuuhun saakka. LVV tutkii parhaillaan, toimiko Tuike lainmukaisesti.

A composite image contrasting a clear-cut area with dense forest.
Koosteotos, jossa näkyy avohakkuualue ja tiheää metsää (arkistokuva). Kuva: PxHere/Tero Laakso (CC BY 2.0)

Yhtiö: täysin laillista

Tuikkeen vastaus saatiin maanantaina.

Yhtiö kirjoittaa, että "Tuike Finland Oy kantaa täyden vastuun omasta toiminnastaan" ja että se suoritti ennen töiden aloittamista "perusteellisen selvityksen yhteistyössä kaikkien asiaankuuluvien sidosryhmien ja oikeudellisten neuvonantajien kanssa".

Yhtiön mukaan johtopäätös oli, että sen toimintatapa oli "täysin laillinen ja asianmukainen". Itse puiden kaatamisen osalta yhtiö sanoet Googlen noudattaneen metsälakia.

Google suunnittelee datakeskusta myös Kajaaniin. Siellä Tuike sanoo hakkuiden kattavan "hieman alle 200 hehtaaria", mikä jää juuri arviointia edellyttävän kynnyksen alapuolelle.

Hankkeita tulisi tarkastella sitä taustaa vasten, että Google ilmoitti vain päiviä aiemmin – Helsinki Timesin mukaan – 13 miljardin euron investoinneista suomalaisiin datakeskuksiin.

HS kysyi LVV:n yksikönpäälliköltä, oliko yhtiö toteuttanut hakkuut ilman YVA-prosessia LVV:n päätöksestä huolimatta.

— Siltähän se vähän näyttää, LVV:n yksikönpäällikkö Sari Myllyoja sanoo HS:lle.

Suomen eduskunnalle luovutettiin pari viikkoa sitten 50 000 allekirjoitusta sisältävä adressi, jolla vastustetaan suuren mittakaavan datakeskuksia.

Allekirjoittajien suurimmat huolenaiheet liittyvät vaikutuksiin sähkömarkkinoilla ja paikalliseen ympäristöön.