Mainos:

VIDEO: Kansanedustaja Sebastian Tynkkystä vastaan rikosilmoitus hallitukselle esitetystä kysymyksestä

Julkaistu 1.7.2020 – Kirjoittaja Toimitus

Jälleen uusi rikosilmoitus kansanedustajaa vastaan eduskunnassa pidetystä puheesta tai kysymyksestä. Rikosilmoitus on tehty eduskunnan kyselytunnilla tehdystä kysymyksestä hallitukselle.

Perussuomalaiset kansanedustajat  raivostuivat rikosilmoituksesta ja somessa on käytetty kipakoita puheenvuoroja asiasta.

Mauri Peltokangas kommentoi asiaa seuraavasti:
"
Tässä kaikkea maailmassa ja varsinkin tässä maassa olevaa kauneutta juuri pohtiessani mietin, että meidän kaikkien oma Suomi ajautuu ihan helvetillisen syvään loveen vihervasemmistolaisen hulluuden syleilyssä.

Tänään taas yksi kansanedustajakollegani sai poliisilta ilmeisesti syytteharkintaan johtavan nootin puheistaan eduskunnassa. Minne tämä maa on menossa? Istuin kyseisen puheen aikana itsekin eduskuntasalissa. Puheessaan edustaja Tynkkynen ei missään kohtaa, millään tavoin asettanut sanojaan loukkaamaan ketään. Edustaja puhui pelkästään asiaa, asian sisältöön viitaten.

Päinvastoin kuin nootin saanut edustaja kollegani minä nyt sanon lujasti mielipiteeni: Haistakaa pohjalaisen lehmän persiistä tullut paska koko poliisikunta ja syyttäjänvirasto! Te ette näköjään muuta aja kuin vihervasemmistolaista kommunismia nuolevaa totalitarismia.

Tämä ei käy meille pohjalaisille! Lopettakaa tuo ihmisten ajojahti! Tässä maassa on mielipiteen vapaus, ja se muuten pysyy! Bolsevismi ei sitä meiltä Perkele! Koskaan vie!"

Sebastian Tynkkynen kertoo videolla asiasta.

 

Sanna Antikainen (PS) Kommentoi asiaa twitterissä:
"Olen sanaton. Aivan sanaton. Vihervasemmistolaisen hallituksen vallassa ollessa poliitikkoja tutkitaan jopa kyselytunnin kysymysten perusteella. Katsokaa video alta ja nähkää itse, miten hulluksi tämä maa on tullut Sanna Marinin ollessa pääministeri!"


Lähde: Twitter, Facebook

Mainos:

 

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

16 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
AukaiskaaSilmänne
AukaiskaaSilmänne
6 years ago

Tikittää, tikittää, miettikääpä sitä vihevasemmisto punikit.
Tiedän tasan kuka oli joka punikkikorvin teki turhan rikosilmoituksen: E.B. Helvetin ämmä joka ei pidä ikinä turpaansa kiinni eduskunnassa kun toisilla on puhevuoro, aina huutavat natsihuutojaan päälle.
Tuolle ämmälle pitäsi laittaa säkki päähän ja viedä rahtikoneella vaikka saharaan.

Kari Vatanen
Kari Vatanen
6 years ago

Tarkoitat varmasti Sanna Antikaista, joka on ulkona kuin lintulauta joka asiasta.

Kukkuu
Kukkuu
6 years ago
Reply to  Kari Vatanen

Rikosilmoituksen tekijä oli Eva bio… eiköhän se tuosta voinut jo selvitä.
Vihervasemmisto natsit on kaikki pihalla, yhdelläkään ei ole aivotoimintaa, sdp on vieläkin pahempi tapaus.
Eikä kannata unotaa rkp:tä.

Psychic Dictatorship
Psychic Dictatorship
6 years ago

Tauno Tyhmä Taistolainen on nyt työnsä tehnyt. Tauno Tyhmä Taistolainen saa mennä, kun EU ja korporaatiot julistavat, että Suomi-niminen tasavalta on virallisesti lopetettu ja sen resurssit sulautetaan osaksi EU incorporation:ia. Tauno Tyhmä Taistolainen teki arvokkaan pohjatyön, kun hajotti Suomen kansallistunnetta luoneen yhtenäiskulttuurin, historian ja etnisyyden. Mutta ei myyräntyöstä voi palkita, joten uudet maaperän omistajat eivät voi muuta kuin viskata Tauno Tyhmä Taistolaisen bussin alle.

Kahveltaja
6 years ago

ÄÄRI-vasemmistolainen femakko-LGBT -ideologia on saatu istutettua isolle osalle kansaa päähän ääri-vasemmiston Pasilan trollitehtaan ja muun ääri-vasemmistolaisen paskamedian(=koko Suomen kaupallinen/tukirahalla toimiva media) toimesta.

Ei olla enää kaukana fyysisestä vainoamisesta ja kyydityksistä, joista jo moni ääri-vasemmiston aktiivianarkisti on jo puhunut julkisesti. Lissu Lystikäskin taisi aika avoimesti kannattaa fyysistä väkivaltaa ”väärin” ajattelivia kohtaan, samoin Matusalo.

Verojen ja maksujen kautta tosin ääri-vihervasemmiston vallassa olemisen heitä äänestänyt kansa saa kokea melko nopeasti miten tämä yhteiskunta ajautuu konkurssiin jua kaaokseen. Sosialisointi ja maailman halaaminen loppuu viimestään sitten, kun yksityinen työpanos ja omaisuus on kokonaan sosialisoitu. Sitten ei ole mistä ottaa ja käy kuten Neukkulassa aikoinaan.

Puolueeton
Puolueeton
6 years ago

Kiihottamislain 10 pykälä voisi jäädä voimaan, jos siinä yksi sana muutettaisiin. Laissa sanotaan ”Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää… ” Pitäisi muutta muotoon ”Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla VALHEELLISEN (totuuden vastaisen) mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää… ”
Tällöin laki olisi oikeudenmukainen. Tiedon (tosiasioihin perustuvan käsityksen ) välittäminen yhteiskunnassa on tuiki tarpeelliista.

Pelle Hemppainen
Pelle Hemppainen
6 years ago

Syyttömiä vainoavaa tullaan vainoamaan.

Pirjo-mummo
Pirjo-mummo
6 years ago

Ei sanat enää riitä kertomaan, kuinka hulluksi tämä touhu menee. Mistä ja miksi tämä Suomi-viha kumpuaa…..

Tanan perkl
Tanan perkl
6 years ago

Jossain vaiheessa läikkyy yli.

AukaiskaaSilmänne
AukaiskaaSilmänne
6 years ago
Reply to  Tanan perkl

Kyllä.
Enää suomen poliisikaan voi selitellä mitään, sillä ovat osoittaneet että vihaavat suomalaisia ja ovat kaikki vihervasemmisto punikkinen puolella joka asiassa.
I

Tari Jervo
Tari Jervo
6 years ago

Ei ehkä kannattaisi yleistää ja siten lietsoa juuri sitä mitä komukat yrittävät, maan sisäisen ristiriidan ja eripuran maksimointia – hajoita ja hallitse.

Kaikki viha ja kiukku kannattaa ja pitää kohdistaa alkuperäisiin syyllisiin, punavihrerstalinisteihin.

Pelinappuloiksi on joutunut muutamia poliiseja ja muutamat on toki aitoja punaviherstalinisteja mutta suurin osa ei.

Oikeuslaitoksen korkeimmat virat on kommunistien pitkällä myyräntyöllä ja suomalaisten omalla tyhmyydellä avustettuna täytetty Tarja Halosen toimesta kiihkeän ideologisilla marxilailla stalinisteilla.

Kohdistakaa kiukkunne oikein, älkää sortuko kommunistien aisankannattajiksi lietsomalla yhteiskunnan eripuraa, se juuri on Li Anderssonin tavoite.

Eero Aitta
Eero Aitta
6 years ago

Aikoinaan sodan jälkeen kommunistien asema laillistettiin ja heidän syrjimisensä kriminalisoitiin Suomessa. Tätä samaa lakia pitää alkaa soveltamaan kaikkiin poliittisiin ryhmiin myös kansallismielisiin täällä muuten seuraukset voivat olla yhteiskunta rauhaa heikentäviä.

Tari Jervo
Tari Jervo
6 years ago
Reply to  Eero Aitta

Tai sitten sallitaan kommunistien arvostelu ja heidät kyyditetään pohjoiskoreaan elämään unelmaansa.

Pirjo Hyvönen
Pirjo Hyvönen
6 years ago

Hienarkia estää totuuden.Jotkut uskaltaa sanoa sen ääneen..Pitäiskö joidenkin hoitaa työt paremmin jotta kaikilla olisi hyvä olla.Vahingoittaa voi monella tyylillä joutumatta rikosoikeudellinen vastuuseen.Tietoa jota kaikilla ei ole pitäisi julkistaa yleistämättä vahinkoja sattuu vähemmän yhteiskunnassa jossa ei vaienneta sananvapautta.

Kipeliino
Kipeliino
6 years ago

Mua loukkaa että tällaisia Nykysuomen kaltaisia valemedioita sikiää kuin sieniä sateella ja jotkut luulevat journalismiksi.

Kukkuu
Kukkuu
6 years ago
Reply to  Kipeliino

Vai valemedioita.
Sinä imet yleä ja muita ilapaskoja ja luulet että siellä asuu totuus, ei siellä jauhetaan maahanmuuton ihannuudesta eikä ikinä tuoda esille mitä ne valtamedian kultamunat tekee.
Esimerkiksi ylellä talutetaan aina joku musta selittelemään suomalaisten rasistisuudesta heitä kohtaan, ikinä ei löydy ohjemaan vaikka aasiasta tulleita, sillä eihän niitä voikkaan löytyä kun ovat sulautuneet yhteiskuntaan, ainoat maahantulleet valittajat on muslimeita jota vaatii että suomen pitää muuttua heille sopivaksi, ei se niin mene.
Tulijan pitää oppia sulautumaan suomen yhteiskuntaan, suomen ei ikinä pidä muuttua islamistien käskystä.
Joten juokse sinä takaisin sinne silakkaparveesi omiesi luo.

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.