Mainos:

”Valtion varat eivät riitä tieverkon ylläpitoon”: Tiet pitää siis yhtiöittää.

Päivitetty 2.3.2017, Julkaistu 11.1.2017 – Kirjoittaja Toimitus

Liikenne ja viestintäministeri Anne Berner pyrkiikin johdonmukaisesti ja suurella kiireellä, jo kerran veroilla maksetun tieverkon *yhtiöittämiseen*. Mitä se tarkoittaa?

LVM:n mukaan valtion varat eivät riitä ylläpitämään ja kehittämään Suomen liikenneverkkoa. Tämän vuoksi liikenneverkon kehittämishankkeessa on selvitetty, voisiko valtion tie-, rata- ja vesiväyläverkon liikenneverkon ylläpidosta ja kehittämisestä vastata valtion erityistehtäväyhtiö.

Ilta Sanomat 11.01.2017: http://www.iltasanomat.fi/autot/art-2000005040617.html

Mikä on ”valtion erityistehtäväyhtiö”?

Tieverkon yksityistäminen, ja teilläliikkumisen muuttaminen maksulliseksi sisältyi jo Jorma Ollilan työryhmän v.2013 silloiselle liikenneministeri Marja Kyllöselle esittämään raporttiin. Näin hullu ajatus toki tyrmättiinkin, mutta kun jossain on saatu jotain päähänpinttymää, sehän tulee uudestaan -ja yllättäen kuin autoilijoille ensilumet.

Mainos:

Liikenne- ja viestintäministeriö asetti 15.10.2015 työryhmän valmistelemaan Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2014/94 eli niin sanotun jakeluinfradirektiivin kansallista toimeenpanoa. Tämän työryhmän raportti julkaistiin 22.11.2016, eriävillä mielipiteillä kommentoituna.

Osa työhön osallistuneista virkamiehistä kysyi, miksi työryhmä ei ollut keskittynyt pyydettyyn työhönsä, vaan raporttiin oli loppumetreillä lisätty outo tieyhtiö:

”Työryhmän työskentelyn päätyttyä raporttiin lisättiin merkittävänä uutena asiakokonaisuutena liikenne- ja viestintäministeriössä valmisteilla oleva uudistus, jossa valtion väylät yhtiöitettäisiin, rahoitus irrotettaisiin valtion budjetista ja väylien hoidon ja kehittämisen pohjana toimisivat asiakasmaksut.”

”Liikenneverkkoyhtiön perustaminen ei kuitenkaan liity työryhmän toimeksiantoon eikä myöskään vaihtoehtoisten käyttövoimien jakeluverkolle asetettavien tavoitteiden saavuttamiseen, eikä tämän asian liittämistä loppuraporttiin ole perusteltu. Liikenneverkkohanke on ollut vireillä jo pitkään, eikä sitä ole käsitelty työryhmän työskentelyn aikana.”

Ilta Sanomat 02.01.2017: http://www.iltasanomat.fi/autot/art-2000005029263.html

Mitä tämä tarkoittaa:

  • Tieverkko siirretään valtiolta yhtiömuotoiseen omistukseen, mikä mahdollistaa omistuksen siirtämisen yksityisille tahoille esm. osakkeita myymällä.
  • Teillä liikkumisesta tulee maksullista, ja maksujen periminen yksityistetään teleoperaattoreille yms.
  • Suomeen muodostuu uusi valtiosta riippumaton verotusjärjestelmä, joka kerää tienkäyttö-perusteisesti rahaa omistajilleen, ei valtiolle.

Yksityisellä sektorilla onkin oltu innostuneita Anne Bernerin ideasta, jota näyttää valmistellun jo vuosia kaikessa hiljaisuudessa, ja maksatusjärjestelmän ympärillä on pyörinyt firmoja, joilla on läheisiä siteitä poliittisiin päättäjiin. Kansalaisille alkaa pikkuhiljaa muodostumaan näkemystä, että Suomessa on tapahtumassa julkisen omaisuuden ”siirtäminen toisiin käsiin”. Jos näin pääsee käymään, sillä voi olla vaikutusta poliittisen järjestelmämme legitimiteettiin äänestäjien ja veronmaksajien silmissä.

Suomeen perustettiin joskus ’Suomen suuriruhtinaallinen posti. ja tele-laitos”, joka 1990-luvulle tultaessa oli nimetty Soneraksi. Liikenne- ja viestintäministerinä taisi silloin olla Olli-Pekka Heinonen.  Toistaako historia itseään? 

 

5,984 total views, 5 views today

And Atlanta really did things like stay home and make sure they always had a spy on Russell Wilson. In fact, you can even make the case that they so overplayed Russell Wilson's running ability that they cheap China Jerseys gave up a lot of passing plays.. If the team has multiple colors, avoid alternating colors for each letter, and Fake Oakleys alternate per word instead, to make the sign easier to read. Keep in mind how far the banner will be from the audience. When we went for a ride I couldn t keep up with him. I was embarrassed and couldn t figure out why I was so slow. They have the quality of players to win the Champions League, although they did not play well against Roma. One of the problems that they have is a lack of atmosphere on European nights when the crowd should play a big part.. Singh, who grew up in a village of a few hundred people in the northern state of Punjab, has been praised by coaches and scouts for his work ethic and being an effective three point shooter for his size. Nicknamed or one, in his village, the 290 pounder wears size 20 shoes that he says were all but impossible to find in India.. "It will end badly,'' Brady's father told Mark Leibovich of The New York Times when asked about the possibility. "It does end badly. These are the only species of the genus Mellivora. The Guinness Book of Records have named the badger as the most fearless animal. Also, during the quarter, we launched a whole new franchise in late night, The Late Late Show with James Corden had a strong debut, and the audience is building, including the highest ratings yet earlier this week. Creatively, the show is way ahead of where we expected it to be. According to our model, increasing T7 RNAP's translation has a twofold effect in the closed loop configuration; it increases the initial amount of T7 RNAP expressed by the priming promoter, and it amplifies the amount of expressed T7 RNAP by the PFL's T7 promoter. In contrast, in the open loop configuration, increasing the T7 RNAP translation rate only sublinearly increases GFP expression. Those unable to qualify for any credit cards on their own fake oakleys may need to ask a family member or friend for assistance. This gives you a credit card in your own name cheap nfl jerseys and the right to make charges, but no responsibility for paying the bill. During the last five years, Tanger's dividend has increased 63%. The dividend return on Tanger is 3.9%.. Yeah come on lets do it. jordan sale So you're going to go own, all the way, belly to the ground, come in and they're going to clap overhead. As the Lions and Bears struggled to hold on to power (not to mention their power games), the Vikings, Buccaneers and Packers confounded the pundits by href="http://cheapjerseysupply.com/" target="_blank">cheap jerseys winning unexpected battles. After just one victory from six outings the Lions at last played like a team that made it to the NFC Championship game last year, thrashing the arrivistes 38 7.. wholesale football jerseys
Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

11 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Erkki Paananen
Erkki Paananen
9 years ago

MIHIN VITUUN NE 8 MILJARTIA MENEE TAI KENEN KYSYN VAAN KYLLÄ VARMAAN PIISAA

Hannes631
Hannes631
9 years ago

Matuille ja muille tänne loisimaan tulleille ja tuleville.

Veteraani
Veteraani
9 years ago

Tieliikenteeltä kerätään vuosittain polttoaineveroina, autoveroina ja käyttömaksuina 8 miljardia euroa. Teiden ylläpitoon käytetään 1,7 miljardia.

Siinä luvut, ryhdytäänpä sitten pohtimaan miksi ei rahat riitä teiden ylläpitoon.
Olisiko niin että rahoja käytetään johonkin aivan muuhun tarkoitukseen?
On sanottu ettei autoilijoiden verorasitus kasva?
Miten teiden yhtiöittäminen muuttaisi muuhun käyttöön menevää 6,3 miljardia?
Toki jos kyseinen 8 miljardia kerätään maksuina, eikä veroina, niin silloin verorasitus pienenee.
Mutta jos budjetista lähtee 8 miljardia, joista 6,3 on käytetty erilaisiin sosiaalimenoihin, niin syntyy ”pieni” reikä joka pitää paikata jotenkin.

tp
tp
9 years ago
Reply to  Veteraani

Bernerin uudistus suuntaa rahavirran veroparatiisiyrityksille, jotka ostavat tieverkon. Budjetista siis jää tulopuoleta 6,3 miljardia, millä summalla vähennetään palveluja. Byrokratiaa ei toki leikata.

Suomi suomalaisille
Suomi suomalaisille
9 years ago

Blogisti Ebolakani kirjoittaa:
””Kestävyysvajeena” kerrotun valheen ainoa tarkoitus

”Helsingin Sanomat – Kestävyysvaje uhkaa Suomen luottoluokitusta
…
Suomessa ollaan melko yksimielisiä siitä, että julkisen talouden tulot ovat jäämässä pitkällä aikavälillä pienemmiksi kuin menot. Tämän vajeen laskeminen on kuitenkin vaikeaa, ja arviot kestävyysvajeen suuruudesta vaihtelevat.
…
Mistä kestävyysvaje johtuu?
Kestävyysvajeen keskeisenä syynä on pidetty väestön ikääntymistä. Kun yhä suurempi osa väestöstä on vanhuksia, muun muassa julkisten palveluiden tarve kasvaa. Tämä on omiaan kasvattamaan julkisia menoja.
…”
Ebolakani kirjoittaa edelleen:
…
Mutta silti meillä on ongelma, jota kutsutaan ”kestävyysvajeeksi”. Julkisen talouden tulot ovat jäämässä pitkällä aikavälillä pienemmiksi kuin menot.

Miksi näin? Miten voi olla mahdollista, ettei tällaista ongelmaa ollut olemassakaan esimerkiksi Toisen maailmansodan aikana? Yksinkertaiseen kysymykseen yksinkertainen vastaus: siksi, koska keskuspankki rahoitti valtion alijäämät (PDF). Mutta nyt – tänään – Suomi on EMU:n jäsen, jossa:

Anteeksi, Kani toistaa tuon tummennetun alueen [ks. artikkelia], koska se on (melkein) tärkein kohta ko. kuvassa:
JULKISEN SEKTORIN KESKUSPANKKIRAHOITUS KIELLETÄÄN.
Ja tämä tässä on ”kestävyysvajeen” aiheuttaja.

On siis aivan täysin turhaa ja ennen kaikkea valheellista selittää ”kestävyysvajetta” esimerkiksi väestön ikääntymisellä, julkisen menojen kasvulla tai työttömien laiskuudella. Tämä on täyttä valhetta. Mikään edellä mainituista ei ole ongelma! Ongelmana on se, ettei tällä hetkellä käytössä oleva taloudellinen järjestelmä ole yhteensopiva demokratian kanssa…”

Koko artikkeli: ebolakani blogspot fi/2013/11/kestavyysvajeena-kerrotun-valheen-ainoa.html
[Laite tyhjiin väleihin pisteet, koska tämä kommentti ei mene automaattisesta sensuurista pistein varustettuna läpi]

Kuinka sinetöitiin demokratian kanssa yhteensopimaton järjestelmä eli se, että Suomen pankki ei enää voi harjoittaa keskuspankkirahoitusta:
” Suomalainen EU-vaalipetos tiivistettynä ”A-nelosella””,
jormajaakkola fi/EY-vaalipetos%20A-nelosella
[Laite tyhjään väliin piste, koska tämä kommentti ei mene automaattisesta sensuurista pisteellä varustettuna läpi]

Vielä sivumennen sanottuna: Bilderberg-Erkon BRYSSELIN Pravda on PRAVDA eli ”totuus” vaikkahan voissa paistaisi – vastaavassa merkityksessä kuin neuvostoaikainen Moskovan Pravda oli ”totuus”!!
(Neuvostoaikana Virossa eläneet ja Suomeen muuttaneet ihmettelevätkin kuinka suomalaiset näyttävän uskovan lähes kaiken mitä sanomalehdissä (ja tietysti valtamediassa yleensä) kerrotaan!)

Suomi suomalaisille
Suomi suomalaisille
9 years ago

Eipä niin pahaa etteikö jotain hyvääkin: ”Saksassa 1930-luvulla rakennettiin hienot moottoritiet KESKUSPANKKIRAHOITUKSELLA ja samalla pudotettiin n. seitsemän miljoonan hengen työttömyys olemattomiin.

Lakeuren murrettu lukko
Lakeuren murrettu lukko
9 years ago

Edellisen liikenneministeri Kyllösen tyrmättyä seurantapisneksen ja sillä tavalla rahoitetut liikenne- ja väylämaksut, tilalle istutettiin bulvaaniberner joka sai välittömästi Suomen kansalaisuuden, tultuaan mitä ilmeisemmin koldmansassin suosiollisella avustuksella valituksi kepulien kansanedustajaksi.

Aloitettuaan myyräntyönsä liikenneministerinä joka hänelle luvattiin, tuloksena on Kyllösen tyrmäämän hankkeen uudelleen lämmittäminen ja ajaminen väenväkisin kuin käärmettä pyssyyn. Yhdessä taustalla häärivän piliperkki Ollilan kanssa, tavoite on yksityistäminen ja kansallisomaisuuden hävitys. Kahdeksan miljardia euroa on suuri raha kärrättäväksi veroparatiiseissa toimiville ja piilossa pysyville sijoittajille. Jos myyräntyö tulee onnistumaan, tulemme näkemään samat omistajakuviot kuin Ylen lähetinverkon myynnissä Digitalle ja Fortumin sähkönsiirtoverkon myynnissä ”kanadalaisille eläkeläismummoille ja australialaisille roistopankeille”, joista jokainen on kärähtänyt huumeiden rahanpesusta.

Tälläistäkö omistusta suomalaiset tosissaan haluaa, jossa jokaisen kansalaisen liikkumisen vapaus ja jokamiehen oikeudet on poljettu ja muutettu yksityisomaisuudeksi, jota kaiken lisäksi joutuvat itse ulkomaille rahoittamaan?

Oudoksi menee
Oudoksi menee
9 years ago

Nyt minä en ymmärrä. Miten verovaroin ylläpidettävään tieverkostoon ei riittäisi rahaa? Eihän valition tarvitsisi kuin asettaa lentoliikenteelle samat vero kuin maaliikenteelle. Ja sen jälkeen Suomi hukkuisi rahaan.

Miten tämä ”Bernerin Toosa” hoitaisi homman paremmin?

Jutler H. Igend
Jutler H. Igend
9 years ago

Berner. Oisko nyt fiksua pakata kimpsut ja kampsut ja lähteä mahd. nopeesti kiitämään täältä?

Talmud
Talmud
9 years ago

juutalaiset saatana eikö teille mene jakeluun!

Leese ehti elämänsä aikana julkaista suuren määrän kirjoja, lehtiä ja artikkeleita. 1920-luvun lopulla Leese perusti Imperial Fascist League –järjestön. Yhdistyksen nimestä huolimatta Leesen ajattelu muistutti aina enemmän Hitlerin kansallissosialismia kuin Mussolinin fasismia. Leese oli esimerkiksi Der Stürmer –lehden päätoimittaja Julius Streicherin ystävä.

Ei siis ihme, että Leese oli erittäin kiinnostunut juutalaisten roolista länsimaisessa eliitissä, minkä myös tämä artikkeli osoittaa. Toimitus on joutunut lakiteknisistä syistä tekemään pieniä muokkauksia joihinkin sanamuotoihin.
Esipuhe

Rahan luonne on helppo ymmärtää. Se on yksi ihmisen yksinkertaisimmista keksinnöistä. Se syntyi pakon sanelemana täyttämään yksinkertaisen tarpeen. Sittemmin rahan luonne on kuitenkin täysin tietoisesti pyritty hämärtämään, ja nykyään mihinkään muuhun instituutioon ei liity niin suuria väärinkäsityksiä kuin rahaan.
Arnold Leese.

Arnold Leese.

Harva meistä voi sanoa suhtautuvansa rahaan täysin välinpitämättömästi. Valtaosalle ihmisistä raha on kohtalonkysymys. Rahanvallan edustajille mikään ei ole niin tärkeää kuin se, että tavallinen kansa ei jatkossakaan ymmärrä joutuneensa finanssieliitin uhreiksi. Rahanvallan edustajat eivät edes halua rivikansalaisten tietävän, keitä he ovat.

Rahaan liittyvät väärinkäsitykset johtuvat nimenomaan siitä, että finanssieliitti pyrkii tietoisesti pitämään suuret massat tietämättöminä. Rahan voima perustuu siihen, etteivät rahan uhrit ymmärrä tulleensa ryöstetyiksi.

Eliitti vaurastuu ja kasvattaa valtaansa jatkuvasti vain siksi, että kansa on tietämätöntä eikä nouse vastarintaan. Valehtelevat toimittajat ja pankeille uskolliset professorit tekevät uupumatta työtä sen eteen, ettei tilanne muuttuisi tulevaisuudessakaan.

Kaikki aihetta tutkivat ovat pian huomanneet, että rahanvallan edustajien tärkein strategia on kiistää koko rahanvallan olemassaolo sekä kutsua riistoa hyveeksi.

Rahanvalta väittää, että se, mikä rappeuttaa yhteiskuntaa, onkin todellisuudessa ainut yhteiskuntaa pystyssä pitävä voima. Nyky-yhteiskunnassa rahasta on tullut ”jumala” ja pankeista temppeleitä. Jotta voisimme pelastaa yhteiskunnan ja maanmiehemme perikadolta, on meidän murskattava kaikki rahan luonteeseen liittyvät kieroutuneet väärinkäsitykset.

Rahanvalta voi tahtoessaan synnyttää siis kuplia ja lamoja kontrolloimalla rahan keinotekoista niukkuutta.

Rahanvalta ei kuitenkaan koskaan tahdo pitää kierrossa olevan rahan määrää niin suurena, että se kykenisi pitkällä aikavälillä tyydyttämään kaikki teollisuuden tarpeet ja takaamaan täystyöllisyyden. Tämä näet tuhoaisi pankkien ylivalta-aseman. Pankkiirit nauttivat ylivallasta siksi, että todellinen liike-elämä ja teollisuus ovat riippuvaisia velkarahasta, josta pankit kiskovat korkoa. Keinotekoisen niukkuuden lakkauttaminen merkitsisi sitä, ettei pankkisektori voisi enää pitää reaalitaloutta lypsylehmänään.

Britannia voitti ensimmäisen maailmansodan painamalla ”poikkeustilan” tekosyyllä seteleitä, joita ei oltu sidottu maan todellisiin kultavarantoihin. Sodan loputtua Kansainliitto (ja sitä hallinneet pankkiirit) kuitenkin pakotti maamme takaisin kultakantaan. Näin pankkien ylivalta suhteessa teollisuuteen ja yrityksiin saatiin taattua.

Ernesti
Ernesti
9 years ago

Juurikin näin talmud se on uskomatonta kuinka syvällä aivopesu on! Ei suostuta näkemään !!

Kuinka arjalainen rahajärjestelmä eroaa koronkiskonnasta

Arjalainen rahajärjestelmä on rakentava, kun taas koronkiskontaan perustuva rahajärjestelmä on tuhoava.

Arjalaisen näkemyksen mukaan rahoittajan tulee olla yhtiön osakas eli rahoittaa toimintaa esimerkiksi hankkimalla yhtiön osakkeita. Tällöin hänen kohtalonsa on sidottu yhtiön kohtaloon; arjalainen rahoittaja kohtaa riskit kuin mies ja vaurastuu vain, jos investointien kohteena oleva yhtiö menestyy.

Koronkiskoja sen sijaan lainaa rahaa yhtiölle altistumatta itse kuitenkaan yritystoiminnan riskeille. Koronkiskonta on saastuttanut jo koko yhteiskunnan ja tuhonnut arjalaiset ihanteet, minkä vuoksi rahanlainaajien asema on konkurssitilanteissa parempi kuin osakkeenomistajien asema.

Arjalaisen näkemyksen mukaan kohtuullinen korko on palkkio riskinotosta. Sen sijaan koronkiskojan mielestä korko on pelkkä lunnasraha keinotekoisesti niukkana pidetystä ”hyödykkeestä”, rahasta.

Monet ovat lukeneet, kuinka (usein juutalaisomisteiset) yhtiöt ovat haalineet itselleen valtaosan Etelä-Afrikan timanttiesiintymistä. Ylivalta-asemansa vuoksi yhtiöt ovat voineet paisuttaa timanttien hinnan kymmenen kertaa niiden todellista arvoa suuremmaksi. Keinottelija saa tähtitieteellisiä summia ilmaista rahaa, kun taas todellista työtä tekevät kansalaiset eivät välttämättä pääse edes koskaan näkemään aitoja timantteja.

Suomen resepti kustannusten leikkaamiseen: Pidempi työura ja lisää tekoälyä

Hyvinvointivaltion romahdus

Julkaistu 8.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Valtiovarainministeriön virkamiehet esittelivät ehdotuksensa 7. lokakuuta 2026. Alimman eläkeiän nostaminen 70 vuoteen vaatisi poliittisia päätöksiä.

Suomalaisten on ehkä työskenneltävä 70-vuotiaaksi asti ja pienten lasten perheet voivat menettää kotihoidon tuen, jos poliitikot noudattavat valtiovarainministeriön virkamiesten esityksiä. Mitään ei ole vielä päätetty – ehdotukset ovat virkamiesten näkemys seuraavan hallituksen säästötalkoisiin.

Valtiovarainministeriö julkaisi 7. lokakuuta virkamiestensä virkamiespuheenvuoron ”Luottamus tulevaan”. Ministeriön virkamiehet ovat toimittaneet vastaavia asiakirjoja ennen hallitusneuvotteluja vuoden 1991 vaaleista lähtien. Päätökset tekevät vaaleilla valitut edustajat.

Taustalla on parlamentaarisen työryhmän helmikuussa asettama tavoite: julkista taloutta on vahvistettava 8–11 miljardilla eurolla vuoteen 2031 mennessä. Ministeriön mukaan mitään menoja tai veroja ei voida jättää tarkastelun ulkopuolelle, ja päätökset tulisi tehdä heti seuraavan vaalikauden alussa.

Finanssipolitiikan koordinaattori Lauri Kajanoja kirjoittaa, että sopeutus on ”valitettavasti niin laaja, että se vaikuttaa väistämättä monien suomalaisten arkeen”.

Mainos:

Eläkkeelle 70-vuotiaana ja kotihoidon tuen lakkauttaminen

Virkamiehet haluavat nostaa vanhuuseläkkeen alaikärajan asteittain 70 vuoteen siten, että se nousisi kuudella kuukaudella kutakin peräkkäistä ikäluokkaa kohden. Tämän jälkeen eläkeikä sidottaisiin elinajanodotteeseen. Svenska Ylen mukaan muutoksen arvioidaan lisäävän työllisten määrää ajan mittaan 50 000–120 000 hengellä.

Kotihoidon tuki, jota maksetaan perheille, jotka hoitavat pieniä lapsiaan kotona päivähoidon sijaan, poistettaisiin tai sen kestoa lyhennettäisiin merkittävästi ehdotuksen mukaan. Ministeriö haluaa tällä tavoin nostaa ”pienten lasten vanhempien osallistumisastetta työmarkkinoilla”. Toimenpide voisi luoda 10 000 uutta työpaikkaa.

Myös opiskelijat saisivat osansa. Toista samantasoista tutkintoa suorittavilta suomalaisilta perittäisiin ehdotuksen mukaan vuotuiset lukukausimaksut.

Tekoälyä, vähemmän kuntia ja polttopuun verotus

Kuntien ja hyvinvointialueiden määrää on tarkoitus vähentää rajusti. Jos kuntarakennetta ei voida muuttaa, hyvinvointialueet tai valtio voisivat ottaa tehtäviä hoitaakseen. Valtion virastojen yhdistämisen odotetaan tuovan noin 100 miljoonan euron pysyvät säästöt vaalikauden 2031–2035 loppuun mennessä.

Julkisen sektorin on myös tarkoitus ottaa tekoäly laajasti käyttöön, erityisesti verotuksessa ja asiankäsittelyssä. Lainsäädäntöä on tarkoitus muuttaa tämän mahdollistamiseksi.

Tehottomia yritystukia leikattaisiin, ja valtio myisi ehdotuksen mukaan 2–3 miljardin euron arvosta julkisesti noteerattuja osakkeita, joiden tuotot ohjattaisiin sen sijaan listaamattomiin kasvuyrityksiin. Samalla virkamiehet haluavat nostaa fossiilisten polttoaineiden veroja, poistaa turpeen energiaveron huojennukset ja ottaa käyttöön veron lämmöntuotannossa käytettävälle puulle ja polttopuulle.

Ministeriö julkaisee 26. lokakuuta tarkemmat katsaukset menoista, rakenteista ja veroista.

Suomi: Google-yhtiö raivasi metsää ilman vaadittua arviointia

Ympäristö

Julkaistu 1.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Hakattua metsää. Kuva on yleiskuva eikä esitä Muhoksen kohdetta.

Googlen suomalainen tytäryhtiö Tuike Finland raivasi Muhoksella noin 330 hehtaaria metsää suunniteltua datakeskusta varten ilman Suomen lain edellyttämää ympäristövaikutusten arviointia. Hakkuut jatkuivat elokuuhun asti, vaikka viranomainen oli jo toukokuussa päättänyt, että arviointi on välttämätön.

Tiedot perustuvat suomalaiseen Helsingin Sanomat -lehteen, joka sai haltuunsa asiakirjoja Lupa- ja valvontavirastolta (LVV).

Suomen laki edellyttää ympäristövaikutusten arviointia (YVA), kun metsää poistetaan pysyvästi yhtenäiseltä alueelta, jonka koko ylittää 200 hehtaaria.

Tuike toteaa asiakirjoissa, että hakkuut ja valmistelutyöt Muhoksella kattavat 330 hehtaaria.

Mainos:

Hakkuut alkoivat tämän vuoden maaliskuussa. Huhtikuun lopulla Tuike pyysi LVV:tä määrittelemään, tarvitaanko arviointia lainkaan.

Yhtiö ja konsulttiyhtiö Ramboll väittivät, ettei säännös soveltunut, koska se esiintyy luonnonvarojen hyödyntämistä koskevan otsikon alla, kun taas metsää raivattiin rakentamista varten.

LVV vastasi 22. toukokuuta, että hanke kuuluu suoraan YVA-velvoitteen piiriin lain hankeluettelon kohdan 2(f) perusteella. Viranomaisen mukaan metsäelinympäristöihin kuuluvat koskemattomien metsien lisäksi myös talousmetsät.

Satelliittitietojen mukaan hakkuut jatkuivat tästä huolimatta elokuuhun saakka. LVV tutkii parhaillaan, toimiko Tuike lainmukaisesti.

A composite image contrasting a clear-cut area with dense forest.
Koosteotos, jossa näkyy avohakkuualue ja tiheää metsää (arkistokuva). Kuva: PxHere/Tero Laakso (CC BY 2.0)

Yhtiö: täysin laillista

Tuikkeen vastaus saatiin maanantaina.

Yhtiö kirjoittaa, että "Tuike Finland Oy kantaa täyden vastuun omasta toiminnastaan" ja että se suoritti ennen töiden aloittamista "perusteellisen selvityksen yhteistyössä kaikkien asiaankuuluvien sidosryhmien ja oikeudellisten neuvonantajien kanssa".

Yhtiön mukaan johtopäätös oli, että sen toimintatapa oli "täysin laillinen ja asianmukainen". Itse puiden kaatamisen osalta yhtiö sanoet Googlen noudattaneen metsälakia.

Google suunnittelee datakeskusta myös Kajaaniin. Siellä Tuike sanoo hakkuiden kattavan "hieman alle 200 hehtaaria", mikä jää juuri arviointia edellyttävän kynnyksen alapuolelle.

Hankkeita tulisi tarkastella sitä taustaa vasten, että Google ilmoitti vain päiviä aiemmin – Helsinki Timesin mukaan – 13 miljardin euron investoinneista suomalaisiin datakeskuksiin.

HS kysyi LVV:n yksikönpäälliköltä, oliko yhtiö toteuttanut hakkuut ilman YVA-prosessia LVV:n päätöksestä huolimatta.

— Siltähän se vähän näyttää, LVV:n yksikönpäällikkö Sari Myllyoja sanoo HS:lle.

Suomen eduskunnalle luovutettiin pari viikkoa sitten 50 000 allekirjoitusta sisältävä adressi, jolla vastustetaan suuren mittakaavan datakeskuksia.

Allekirjoittajien suurimmat huolenaiheet liittyvät vaikutuksiin sähkömarkkinoilla ja paikalliseen ympäristöön.

Harvinainen Muumimuki myytiin ennätyssummalla

Julkaistu 24.9.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Testiversio "Diving with Seashells" valmistettiin kymmenen kappaletta ja jaettiin Arabian tehtaan henkilökunnalle.

Harvinainen Muumimuki on myyty 46 023 eurolla. Muumimukit rahaksi -verkkokaupan mukaan kyseessä on korkein tunnettu summa, joka Muumimukista on koskaan maksettu.

Kauppa kertoi keskiviikkona, että huutokauppa alkoi viime vuoden lopulla ja viisi huutajaa tarjosi yli 40 000 euroa. Ostaja on liikkeen mukaan pitkäaikainen keräilijä Pohjoismaista. Kauppa viimeisteltiin huhtikuussa.

Muki on nimeltään Uimahyppy simpukoilla, ruotsiksi Simhopp med snäckskal. Tavallinen Uimahyppy-muki oli sarjan ensimmäinen kesämuki ja se ilmestyi vuonna 2006. Simpukkaversio oli Arabian koesarja, joka ei koskaan tullut myyntiin. Se annettiin tehtaan henkilökunnalle. Kauppa arvioi, että mukeja on jäljellä noin kymmenen kappaletta.

Ennätys on kaupan oma, ei riippumaton rekisteri

Muumimukit rahaksi -yrityksen toimitusjohtaja Rasmus Rantanen kertoi ruotsinkieliselle Ylelle odottaneensa ennätystä, sillä vastaava muki myytiin edellisen kerran julkisesti viisi vuotta sitten noin 23 000 euron vastaavalla summalla ruotsalaisessa huutokaupassa.

Mainos:

Hän myöntää myös, että vielä korkeampi summa on saatettu maksaa yksityisesti. Piirit ovat kuitenkin pienet, ja hänen mukaansa tällainen kauppa olisi todennäköisesti tullut tietoon.

Kauppa viittaa myös vuoden 2004 Fazer-mukiin, jota valmistettiin 400 numeroitua kappaletta, toisena erittäin arvostettuna painoksena. Kauppa arvioi sen arvoksi 15 000 euroa.

Google ostaa puolet suomalaisen ydinvoimalan sähköstä vuoteen 2049 asti

Euroopan energiakriisi

Julkaistu 18.9.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Google on allekirjoittanut sähkön ostopöytäkirjan, joka kattaa puolet Loviisan kapasiteetista vuosina 2030–2049. Arkistokuva vuodelta 2020.

Google kertoo investoivansa vähintään 13 miljardia euroa suomalaisiin datakeskuksiin vuosina 2027 ja 2028 – yhtiön mukaan kyseessä on sen suurin yksittäinen investointi Euroopassa. Samalla Google on allekirjoittanut Fortumin kanssa sähkönostosopimuksen, joka varaa vuodesta 2030 vuoteen 2049 asti jopa puolet Suomen Loviisan ydinvoimalan kapasiteetista.

Ilmoitus tehtiin 9. syyskuuta. 13 miljardia euroa on Googlen oma kaksivuotinen investointikehys, ei laskelma täysin uusista projekteista.

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) kutsui päätöstä osoitukseksi Suomen vahvuuksista ja sanoi lehdistötilaisuudessa:

— Tämä tarkoittaa työpaikkoja, paljon työpaikkoja suomalaisille ympäri Suomen. Investointien odotetaan tuovan kunnille merkittäviä verotuloja.

Mainos:

Puolet voimalasta varattu – uusi ydinvoima vasta paperilla

Paketin konkreettinen osa on sähkö. Google ja Fortum ovat allekirjoittaneet 22-vuotisen sopimuksen, joka kattaa 50 prosenttia Loviisan kapasiteetista vuosina 2030–2049. Kyse on verkossa jo olevasta energiasta, ei uudesta voimalasta. Reaktorit otettiin käyttöön vuosina 1977 ja 1980, ja ne vastaavat noin 10 prosentista Suomen sähkönntuotannosta. Puolet tästä on noin 4 terawattituntia vuodessa – suunnilleen saman verran kuin kaksi miljoonaa pientä kerrostaloasuntoa kuluttaa vuodessa.

Fortumilla on jo käynnissä miljardiohjelma voimalan toiminnan jatkamiseksi vuoteen 2050 asti. Noin 700 miljoonaa euroa odottaa vielä investointipäätöksiä. Googlen sopimuksen on Fortumin mukaan tarkoitus tuoda jatkamiseen tarvittavaa tulovirran varmuutta. Sitä vastoin uusi ydinvoima Loviisassa on vasta selvityskumppanuus, ei rakentamispäätös.

Google arvioi rakennusvaiheen tukevan yli 37 000 työpaikkaa Suomessa. Luku on yhtiön ennuste koko toimitusketjulle ja paikallisille kerrannaisvaikutuksille – ei Googlen omia palkkauksia. Seuraavat ratkaisevat päätökset tehdään Fortumin hallituksessa niiden satojen miljoonien eurojen osalta, joita ei ole vielä hyväksytty.