Mainos:

Valehteliko iltalehti vastarintaliikkeen kutsuneen venäläisiä itsenäisyyspäivän marssiin?

Julkaistu 18.11.2017 – Kirjoittaja Toimitus

Iltalehti uutisoi toissapäivänä Pohjoismaisen vastarintaliikkeen kutsuneen venäläisiä uusnatseja marssimaan itsenäisyyspäivänä Helsingissä. Iltalehden uutisessa mainittiin päivämäärän lisäksi vastarintaliikkeen venäjäksi käännetty uutinen, jossa kerrottiin "kaikkien kansallismielisten olevan tervetulleita tapahtumaan".

"Ruotsalainen uusnatsijärjestö kutsuu sosiaalisessa mediassa venäläisellä VK-sivustollaan (vastaava kuin Facebook) kaikkia nationalisteja Suomeen marssimaan 6. joulukuuta. Kutsu on kirjoitettu venäjäksi. Kutsu on otsikoitu "Joulukuun 6. päivä Suomessa nationalistit marssivat vapauden puolesta"... Kutsussa vakuutetaan, että tänä vuonna marssin järjestäjät tekevät itsenäisyyspäivästä "todellisen kansallisen tapahtuman, johon kaikki patriootit voivat osallistua rintarinnan"."

Alaotsikoissaan iltalehti toteaa tyylilleen uskollisesti "Nationalistit sekä Suomesta, Ruotsista että Venäjältä suunnittelevat marssia Helsingissä Suomen itsenäisyyspäivänä.-Ruotsin uusnatsijärjestö kutsuu sosiaalisessa mediassa venäjäksi venäläisiä osallistujia.-Viime vuonna suomalaiset uusnatsit järjestivät itsenäisyyspäivänä marssin Helsingissä.".

Liike itse kieltää iltalehden väitteet. Myöskin iltalehden lähde osoittautui varsin arveluttavaksi.

Vastarintaliike kieltää kutsuneensa erikseen esimerkiksi Venäläisiä ja korostaa toivottavansa nimenomaisesti kaikki kansallismieliset tervetulleeksi.

Mainos:

"(Iltalehden) artikkelissa kirjoitettiin, että ”nationalistit sekä Suomesta, Ruotsista että Venäjältä suunnittelevat marssia Helsingissä Suomen itsenäisyyspäivänä”, vaikka yksikään venäläinen ryhmä ei ole ilmoittanut osallistumisestaan. Kyse oli siis tyypillisestä valeuutisesta, joita valtamedia julkaisee aina ennen kansallismielisiä mielenosoituksia."

"Totta Iltalehden uutisessa on kuitenkin se, että toivotamme kaikki kansallismieliset tervetulleiksi Helsinkiin itsenäisyyspäivänä. Kuten Puolan suuret itsenäisyyspäivämarssit osoittavat, kansallismielinen eurooppalainen yhteistyö kantaa hedelmää."

Sekä vastarintaliikkeen, että oheisen twiitin perusteella lähteenä on ollut anarkistisen varis-verkoston aktiivi Dmitry Gurbanov. Nykysuomen tietojen mukaan Iltalehti ei ole kysynyt asiasta Pohjoismaiselta vastarintaliikkeeltä itseltään, joka kertoo esimerkiksi artikkeleiden kääntämisen syyn olevan viime vuosina kasvaneessa kansainvälisessä kiinnostuksessa liikettä kohtaan.

Gurbanovin varsin värikkäällä twitter-sivuilla mies kertoo itsestään seuraavaa: "Itseoppinut äärioikeistoasiantuntija. Suomen slaavikyykymestari. Joskus teen laadukasta toimittaja töitä."-joten todellisesta tekijämiehestä tuntuisi olevan kysymys. Nykysuomi ei tavoittanut artikkelin kirjoittanutta Iltalehden toimittajaa kertomaan kantaansa lähdekritiikin tärkeydestä toimittajan työssä.

Lähteet: Twitter, Iltalehti, vastarintaliike

 

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

19 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Talvisodanhenki
Talvisodanhenki
8 years ago

Valehteli -ja teki sen täysin tietoisesti. Jälleen kerran.

Valkoinen hetero
8 years ago

Täyttä tuubaa,kuten koko iltapaska.Ainoa lukemisen arvoinen lehdessä. PAULI VAHTERAN BLOGIT

Suomi suomalaisille
Suomi suomalaisille
8 years ago

juuri noin!

ValtaVALEmedia sumuttaa kansaa jatkuvasti.
Kansa pimeydessä vaeltaisi ilman internetin vaihtoehtomediaa.

Anje
Anje
8 years ago

Gurvabov on CCCP:ssä syntynyt venäjänjuutalainen ja antifasisti. Ja Varisverkoston yksi perustajista.

Mutta venäläiset kansallissosialistit ja nationalistit ovat aina tervetulleita suomeen kuten muidenkin maiden nationalistit. Slava Russia 14/88!

Anje
Anje
8 years ago
Reply to  Anje

Gurbanov*

Giiigguli
Giiigguli
8 years ago
Reply to  Anje

Puhu omasta puolestasi elä muiden Suomalaisten. Tänne eivät ole tervetulleita mitkään sosialistit / nationalistit.

Anje
Anje
8 years ago
Reply to  Giiigguli

Kai tiedät että PVL:n tapahtumissa ja 612 marssissa on ollut mukana kansallissosialisteja ympäri Eurooppaa? Mikä ongelma siinä on?

Näinä aikoina eurooppalaisten tulee vetää yhtä köyttä ja jättää menneet kahinat taakse. Samassa veneessä ovat kaikki valkoiset kansat.

Stulexx Abido
Stulexx Abido
8 years ago

Eli tässäkin alunperin poliittisessa falseflag infosota-operaatiossa oli toimijana Li Anderssonin lähipiiriä, terroriorganisaatioita kuten Varisverkko ja antifa? Ei yllätä jostain syystä yhtään. Tämä opetaatio oli varmasti heidän mielestään sitä parempaa kahtiajaon propagaatiota ja valehtelua.

Stulexx Abido
Stulexx Abido
8 years ago

On vielä todettava että neiti Andersson pelaa kyllä jäätävää uhkapeliä, ehkä hän tosiaan uskoo kommunistiseen vallankumoukseen jonka Suomessa toteuttaisi antifantit ja takkubottiverkko jotka sitten nostaisivat hänet neuvostosuomen kuningattareksi.

Todennäköispää kuitenkin on että hänet vielä tuomitaan kuritushuoneelle valtionpetoksesta ja rikoksista ihmisyyttä vastaan sekä terroristiorganisaatioon kuulumisesta.

Tosin ymmärrän kyllä ettei enää uskalla irtisanoutua ja erota noista anarkoterroripiireistä koska on niiden tukemana noussut asemaansa. Kuka tietää vaikka miten nuo terroriorganisaatiot kiristävät ihmisiä pysymään uskollisina…

huugo
huugo
8 years ago

Iltalehti, vihamieleinen viherpunakommunistien äänenkannattaja valhetelee aina kun kyse on isänmaallisista tai matujen rikoksista. Valkopesee niin että silmiin ottaa.Iltalehteä nyt ei lue kuin vihreillä ryyditetyt kommunistiset kansanviholliset, se ei kelpaa edes kalankääreeksi, haju on niin kauhea.

Suomi 100
Suomi 100
8 years ago

Kaleva tuo lestahinttien äänenkannattaja kirjoittaa juuri niin kuin lahkolaismulkku käskee, siinä sivussa hesari ja iltapaskalehdet komppaa mukana. Valemedia ja kansan kusetus on tämän hallituksen tavoite. Sananvapauden rajoittaminen näkyy mm facessa jossa banneja jaetaan sanoista: Patriootti, simpanssi, viidakko ja sanasta r******s. Pohjois-Korea on hallituksen suurin tavoite eli Jihad-Sipilää kumarretaan joka kadunkulmassa.

Huoh
Huoh
8 years ago

Jos kutsu on venäjäksi, niin ketä sillä sitten tavoitellaan, Norjalaisia vai kiinalaisia vaiko irlantilaisia. Ei toi nyt selittelyllä miksikään muutu.
Saahan sitä toki kutsua -kansallismielisiä- lajitovereitaan vaikka kuusta, ei sillä, mutta ihan kaikki suomalaiset eivät taida oikein innostua siitä, että kohderyhmä on lavennettu kovin laajaksi.

Ville
Ville
8 years ago
Reply to  Huoh

Olisko ilmoitus sitten pitänyt kirjoittaa: ”tervetuloa kaikki eurooppalaiset nationalistit! paitsi venäläiset.”

Anje
Anje
8 years ago
Reply to  Huoh

Se on käännös suomalaisesta/ruotsalaisesta kutsusta venäjäksi. VK:hon on käännetty monia artikkeleita PVL:ltä venäjäksi mutta tämä on ensimmäinen johon zog-media tarttui.

kihmursa
kihmursa
8 years ago
Reply to  Huoh

No ainakaan kommunistit ja maanpetturit eivät innostu nationalismista ja kansallissosialismista

Kiitos
Kiitos
8 years ago

Koskahan päästään eroon sanastai ”natsi”, koska kansallissosialistit tai isänmaalliset eivät ole natseja. Natsi on saksalaisen kansallissosialistin haukkumasana.

Joten, jos nykysuomikin voisi käyttään sanaa kansallissosialisti.

CFF
CFF
8 years ago

Iltalehden valeuutisen tarkoituksena on saada aikaan sekaannusta ja epäluuloa kansallismielisten keskuuteen.

Kiero temppu ei onnistu.

Kohti vapautta marssille osallistuu tänä vuonna ennätysmäärä kansallismielisiä.

(Tässä kommentissa haluan samalla kannustaa kansallisia hankkimaan varusteita ja aseita tulevia suurempia koitoksia varten. Se on vääjäämättä edessä. Kun euroopan kaikki merkittävämmät kaupungit on miehitetty matuilla ja kantaväestö on ajettu nurkkaan ja riisuttu oikeuksistaan meidän täytyy olla valmiita nykyistä paljon radikaalimpaan toimintaan. Mitkään kiellot eivät voi estää meitä toimimasta kansankuntamme ja valkoisen miehen ja naisen eloonjäämiskamppailun puolesta.)

CFF
CFF
8 years ago

Jatkoa edelliseen kommenttiin.

Mikä se sellainen kotimaa tai isänmaa on jossa tunkeilijat käskevät poistumaan omasta kaupungista!

Monet kaupungit euroopassa ovat siis jo tosiasiassa näiden maahantunkeutujien vallassa. Poliisi on jo voimattomana nostanut kätensä ylös. Poliisi on antautunut ympäri eurooppaa uhkailun kiristyksen, painostuksen ja väkivallan edessä.
Samaan aikaan kuitenkin päättäjät edelleen jatkavat näiden tuholaisten tuontia eurooppaan ja rajattomassa kieroudessaan aikovat nyt lähettää ”taakanjakona” moninkertaisen määrän tunkeutujia esim Suomeen.

Me kansallismieliset olemme kuitenkin päättäneet että tällaista ”taakanjakoa” ei tule tapahtumaan.

Jos sellainen yritetään pakottaa tai pakotetaan Suomea vastaan se on sodanjulistus eikä kaipaa enempiä selvityksiä.

Nyt olisi vielä viimeinen hetki rauhanomaisesti ratkaista tämä asia. Nyt voidaan vielä ottaa käyttöön joukkokarkoitukset euroopassa ja karkoittaa miljoonat laittomat maahantunkeutujat. Ellei näin tehdä tilanne pahenee nopeasti ja sen jälkeen ainoaksi vaihtoehdoksi jää muodostaa kansallisista laaja vastarintaliike joka tarttuu toimeen ja hoitaa asian parhaaksi katsomallaan tavalla.

Täytyy muistaa että EU:n johtoa ei ole vaaleilla valittu. Sillä ei ole edes tälllä hetkelllä legitimiteettiä. EU parlamentti on vain kumileimasin ja kallis kulissi. EU johtajat ja heidän talutusnuorassa olevat valtioiden hallitukset ovat aikamme suurimpia maanpettureita.

Katupartioita tarvitaan runsaasti lisää.

Euroopassa häämöttää uusi sota. Rintamalinjat menevät euroopan kaupunkien sisällä. Rodun, uskonnon ja kulttuurin puolesta jota ilman ei kotia ja isänmaata ole.

Kohti voittoa! Kohti vapautta!

https://www.youtube.com/watch?v=C_BjPy19bYs

thtryKari Laurila
8 years ago

Kuvankaappauksesta päätellen lähteenä on käytetty nordfront.se :n twiittiä, ei siitä twiitistä kuvankaappauksen ottanutta.

Toisin sanoen lähteenä on ollut ruotsalaisten uusnatsien kutsu.

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.