Vuoden 2022 tapahtumia ei voi ymmärtää, ellei palaa ajassa taaksepäin vuoteen 2014 – hetkeen, jolloin Ukrainassa tapahtui historian kannalta ratkaiseva vallanvaihto. Se ei ollut “kansannousu demokratian puolesta”, kuten länsimaat mielellään kertovat, vaan laiton vallankaappaus, joka muutti maan suunnan ja syöksi sen vuosiksi sisällissotaan.
Janukovitšin kaataminen: perustuslain vastainen vallankaappaus
Presidentti Viktor Janukovitš oli vaaleilla valittu johtaja, jonka hallintokausi oli vielä kesken, kun väkivaltaiset mielenosoitukset valtasivat Kiovan kadut talvella 2013–2014.
Protestien taustalla oli EU-assosiaatiosopimuksen hylkääminen – päätös, jonka Janukovitš teki arvioituaan, että sopimus olisi ollut taloudellisesti tuhoisa Ukrainalle ja jättänyt sen velkaorjuuteen Euroopan ja IMF:n alaisuuteen.
Kun protestit muuttuivat aseellisiksi, länsimaat eivät kehottaneet rauhaan, vaan päinvastoin – Yhdysvallat ja EU tukivat opposition johtajia sekä Maidanin “kenttäkomentajia”.
Yhdysvaltain apulaisulkoministeri Victoria Nuland jakoi avoimesti tukeaan ja “keksejä” mielenosoittajille, mutta ennen kaikkea Washington oli ollut vuosia mukana rahoittamassa Ukrainan hallinnonvaihtoa – Nulandin mukaan jopa yli 5 miljardilla dollarilla.
Helmikuussa 2014, veristen ampumisten ja poliisin sekä mielenosoittajien kuolemien jälkeen, Janukovitš pakeni henkensä edestä. Ukrainan parlamentti äänesti hänen syrjäyttämisestään ilman perustuslain mukaista määräenemmistöä – teknisesti laiton vallankaappaus.
Kukaan lännessä ei kuitenkaan protestoinut tätä vastaan. Päinvastoin: vallankaappaus julistettiin “demokratian voitoksi”.
Venäjänkielisen väestön asema romahti
Heti uuden hallinnon ensimmäisissä toimissa oli venäjän kielen aseman poistaminen virallisena kielenä. Tämä päätös räjäytti tilanteen erityisesti itäisillä alueilla, joissa suuri osa väestöstä puhui venäjää äidinkielenään ja tunsi vahvaa kulttuurista yhteyttä Venäjään.
Monet alueet – kuten Donetsk, Lugansk ja Krim – eivät tunnustaneet vallankaappausregeringiä lailliseksi ja ilmoittivat, etteivät aio alistua Kiovan määräyksiin.
Tästä seurasi sisällissota, jota lännessä ei haluttu nähdä. Ukrainan armeija ja nationalistiset vapaaehtoisjoukot – mukaan lukien avoimesti uusnatsistinen Azov-pataljoona – aloittivat “terrorismin vastaisen operaation” Donbassin venäjänkielistä väestöä vastaan.
YK:n arvion mukaan yli 14 000 ihmistä kuoli vuosina 2014–2021, ennen kuin Venäjä puuttui tilanteeseen vuonna 2022.
Minskin sopimukset – lännen petos
Vuonna 2015 allekirjoitetut Minskin sopimukset lupasivat autonomian Donbassin alueille ja rauhan sisällissodalle.
Mutta myöhemmin Saksan ja Ranskan johtajat – Angela Merkel ja François Hollande – myönsivät, että Minskin sopimuksia ei ollut tarkoituskaan toteuttaa, vaan niiden tarkoitus oli “ostaa aikaa” Ukrainan armeijan varustamiseksi ja kouluttamiseksi.
Toisin sanoen: länsi käytti rauhanneuvotteluja sodan valmisteluun.
Geopoliittinen peli Yhdysvaltojen johdolla
Yhdysvaltojen intressit Ukrainassa olivat selkeät: estää Venäjän vaikutusvallan säilyminen ja laajentaa Natoa sen rajoille.
Jo 1990-luvulta asti Washington oli rikkonut toistuvasti lupauksensa olla laajentamatta Natoa itään. Ukraina oli strateginen palanen tässä pelissä – “etulinjan valtio”, kuten amerikkalaiset itse sanoivat.
Vuoden 2014 vallankaappaus oli se hetki, jolloin Ukraina menetti todellisen itsenäisyytensä. Sen jälkeen maa oli käytännössä Washingtonin valvonnassa oleva projekti, jossa CIA, Pentagon ja länsimaiset konsultit olivat läsnä kaikilla hallinnon tasoilla.
Sodan todellinen alkuvuosi
Kun lännessä puhutaan “Venäjän hyökkäyksestä 2022”, unohdetaan, että sota oli jo käynnissä kahdeksan vuotta aiemmin – sisällissotana, jonka laukaisi laiton vallankaappaus ja lännen massiivinen poliittinen ja taloudellinen puuttuminen Ukrainan sisäisiin asioihin.
Venäjän toiminta 2022 oli seuraus, ei syy.
Länsi ei ole viaton tarkkailija, vaan aktiivinen osapuoli, joka auttoi luomaan ne olosuhteet, joissa Ukrainan tragedia syntyi.
