Mainos:

Tiedustelulain kiireellistäminen hyväksyttiin eduskunnassa

Päivitetty 3.10.2018, Julkaistu 3.10.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Kiireellistämistä vastustivat vain 12 vasemmistoliiton edustajaa ja RKP:n Eeva Biaudet.

Eduskunta äänesti tänään tiedustelulain kiireellistämisestä. Äänestystulos oli 178 kiireellistämisen puolesta, kahdeksan vastaan. Tulos täytti kiireelliseksi julistamiseen vaadittavan viiden kuudesosan enemmistön eduskunnassa, joten tarvittavat lakimuutokset voidaan tehdä ennen seuraavia eduskuntavaaleja.

Muun muassa perussuomalaisten eduskuntaryhmä suositteli perustuslain muuttamisen kiireellisyyttä. Puolueen 1. varapuheenjohtaja Laura Huhtasaari oli poissa eduskunnan äänestyksestä. Muut poissaolijat olivat Touko Aalto (vihr.), Tiina Elovaara (sin.), Kimmo Kivelä (sin.), Maria Lohela (sin.), Mika Raatikainen (ps.), Juha Sipilä (kesk.) ja Jani Toivola (vihr.).

Tiedustelulakien käsittely siirtyy normaalin lainmuutosmenettelyn mukaisesti valiokuntiin heti, kun tasavallan presidentti Sauli Niinistö on vahvistanut perustuslain muutoksen.

SDP:n kansanedustaja Antti Rinne sanoi ennen äänestystä, että "iso asia on, että pappien salaisuudet mutta myös lehdistön lähdesuoja säilyvät".

Mainos:

Nykysuomi siirtyy tästä hetkestä eteenpäin lähdemateriaalin välittömään tuhoamiseen lähdesuojan varmistamiseksi heti jutun julkaisun jälkeen.

Lähteet: Yle, Suomen Uutiset

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

23 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Röhkäle
Röhkäle
8 years ago

Taas eduskunta sorkki perustuslakia! Anteeksi antamaton rikos! Eduskunnassa istuvat poliitikot pelkäävät kansaa niin paljon että astuivat jätti loikalla totalitarismin tielle.
En voi käsittää miten kansallismielisenä pitämäni puolue perussuomalaiset puolsivat tiedustelulakia kiireellisenä.
Tiedustelu laki on kantasuomalaisten turvan tukkimiseen ja häivyttämiseen tähtäävä perustuslain vastainen hanke. Perustuslaki laadittiin Suomen kansan etu edellä. Nyt eduskunta pyyhki jälleen kerran perseensä perustuslailla. Meillä ei ole enää ainoatakaan kansallismielistä puoluetta.

GIF
GIF
8 years ago
Reply to  Röhkäle

Tässä on hyvin monestakin näkökulmasta pöyristyttävää millä tavoin tämäkin asia on edennyt.
Perustavanlaatusimmalla tasolla soittaa kuinka halpaa edustuksellinen ”demokratia” on kautta linjan ja perustuslaki yhden kauden aikana poisheitettävää vessapaperia.

Äänestäjän on syytä ymmärtää myös se, että näin kriittisen tärkeässä ja demokratian ytimessä olevassa asiassa poissaolo ja äänestämättä jättäminen on identtinen asia puolesta äänestämisen kanssa, se on vain ääni-strategointia tmv. Käärmeiden ja myyrien touhua.

Novoijuku
Novoijuku
8 years ago

Perussuomalaiset eivät selvemmin vosi ilmaista olevansa edelleen Soinin tyylinen huijariporukka

GIF
GIF
8 years ago
Reply to  Novoijuku

Jatkaakohan Nykysuomi tämänkin jälkeen 100% persujen ”mainosalustana” kuten tähän asti on ollut? Olen kyennyt sietämään sitä yksipuolisuutta tähän asti mutta voi olla että kiinnostus lopahtaa jos jopa tämänkin jälkeen Nykysuomi jatkaa persumielisenä ”vaihtoehto” mediana.

Jeppes
Jeppes
8 years ago
Reply to  GIF

Luulenpa että sinun kiinnostuksesi tai lopahtelusi ei vaikuta yhtään mitään julkaisun linjaan tai yhtään muuhunkaan..

Novoijuku
Novoijuku
8 years ago

Kai kaikki tajuavat, että nämä petturit ratkaisivat asian kiireellisyyden. Tässä osuvaa esitystä taholta, jota vastaan lakia pääasiassa tullaan käyttämään (kaikki tämänsuuntaiset tyypit seulotaan kansasta vähintään tarkkailuun):

https://www.vastarinta.com/perussuomalaiset-tukee-poliisivaltiolakia-aanestajat-raivoissaan/

”Perussuomalaisten inhotuimpien jäsenten, Timo Soinin, Simon Jakob Benjamin Elon ja Sampo Terhon, takinkäännön jälkeen Halla-aho uskotteli kenttäväelle, että puolue olisi ”uudistunut”. Kansallismielisiin kohdistuvan mielipidevainon tukeminen kuitenkin osoittaa perussuomalaisten olevan edelleen sama vanha sionistien etujärjestö.

Halla-aho jatkaa politiikassa totutulla linjalla. Aiemmin hän on tukenut pankkiylivaltasopimus TTIP:tä, EU:n määräämää maahanmuutto– ja finanssipolitiikkaa, asekauppaa ääri-islamistisen Saudi-Arabian kanssa sekä maahanmuuttokriitikoiden sananvapautta rajoittavia EU-toimenpiteitä.”

”Sionistinen valeoppositiopuolue perussuomalaiset on pitkän julkisen jahkailun päätteeksi ilmoittanut kannattavansa niin sanottua poliisivaltiolakia, joka helpottaa kansalaisiin kohdistuvaa poliittista vakoilua. Monet puolueen kannattajista ovat vastaanottaneet uutisen tyrmistyneinä”

”Puolue yritti alkuviikosta kääntää julkisen huomion pois tiedustelulaista varapuheenjohtaja Laura Huhtasaaren johdolla. Huhtasaari yritti hämätä kannattajiaan keinotekoisella kohulla, jossa hän kertoi joutuneensa yläasteikäisten nuorten ”vihapuheen” kohteeksi. Huhtasaari oli ”loukkaantunut” erään koulun seinälle ripustetusta pahvista, jonka mukaan hän on vastuussa elintasopakolaisten kuolemista.

Huhtasaaren harhautus ei kuitenkaan onnistunut, vaan puolueen Suomen Uutiset -verkkolehdessä on käyty rajua keskustelua poliisivaltiolaista. Lukijat ovat muistuttaneet, että jopa AfD:n kaltaiset maltilliset kansallismieliset puolueet ovat joutuneet viime aikoina viranomaisvakoilun kohteiksi.”

markkatakaisin eroeurosta
8 years ago

Huhtasaari, halla-aho ja muut on pettureita ja niin on kaikki muutkin jotka äänestää yhtäkään tuohon puolueeseen kuuluvaa.

Väinö
Väinö
8 years ago

Häränsilmään, @markkatakaisinirtieurosta.
Luulen että niille ketkä ymmärtävät sen tosiasian että poliittisessa marssijärjestyksessä on käytännössä pakko ENSIN poistua EU:sta ja eurosta,
jotta mikään muukaan voisi mennä parempaan suntaan (eli mukaanlukien myös asyyliongelma), ymmärtävät myös että näillä näkymin vakiintunut ja laajalla kentällä uskottavuutta rakentanut, EU, euro- ja autoritaarisuuden vastainen Itsenäisyyspuolue olisi todennäköisesti strategisesti järkevin valinta.

En esimerkiksi usko dewittiläisen liikkeen todellisiin mahdollisuuksiin saada jalansijaa kunnallisellakaan tasolla, mutta se on toki vain minun mielipiteeni. Kaikkia tekijöitä kuitenkin tarvitaan kentälle puhumaan asioista että kriittinen osa kansasta voisi herätä kaikkein oleellisimpaan. Kaikki kansallismieliset, todellisen kansan suvereeniuden, kansanvallan tavoittelijat ovat veljiä ja siskoja keskenään, silloinkin kun pienistä ollaan eri mieltä sillä päätavoitteet ovat samat.

Näitä kaikkein keskeisimpien tavoitteiden saavuttamista osaltaan estää kuitenkin myös Perussuomalaiset, eikä se ole enää tulkinnanvarainen asia vaan heidän tekojensa summien tosiasiallinen summa summarum.

He ovat globalisaattori-eliitille kaikkein mieluisin ”oppositio”. Talousasioista, tiedustelussa ja valvonnassa, geopolitiikassa, aseteollisuus ja military industrial complexissa, petrodollarisysteemi ja sen sotaisa politiikka/energiastrategiat jne. jne. PS on täysin samoilla linjoilla kuin globalisaattori-eliitti.

Keijo
Keijo
8 years ago

Mitenköhän Harkimon LIIKE NYT ?

Lupasi kysyä jäsentensä mielipidettä ja noudattaa sitä, taisi jättää kysymättä…??

Keijo
Keijo
8 years ago

Jos ennen vaaleja porsastelu on tätä luokkaa, niin odottakaas vaan vaalien jälkeen.

Äänestäjien muisti taitaa olla tosi lyhyt. Kukahan enään edes muistaa Persujen Kreikka tuki petkutusta?

Ohhoh!
Ohhoh!
8 years ago
Reply to  Keijo

Valtaklikki on tietoinen 5G – langattoman verkoston mielipidemanipuloivasta tehosta. Tämä on osa radioaalto-sotilasteknologiaa, jota muun muassa Neuvostoliitto käytti 1950 -luvulla USA:n suurlähetystöä kohtaan. Siksi tämä valtaklikki on erittäin kukkoileva ja edistää härskisti suoraan neuvostoliittolaisia metodeja demokratian rippeidenkin poistamiseksi, ”demokratian ja parlementarismin suojelemiseksi”, tietty..

Muiden ”meriittien” muassa EU:n Kalergi-mitalin

https://europathelastbattle.wordpress.com/2017/10/21/the-kalergi-plan-for-european-genocide/

saanut Henry Kissinger pimensi aktiivisesti tosiasian, että Moskovan suurlähetystö oli kauan mikroaalto-säteilytyksen kohteena:

https://adst.org/2013/09/microwaving-embassy-moscow/

Jeppes
Jeppes
8 years ago

Tämä sama tapahtuu harmoniassa jokaisessa EUvostoliiton osavaltiossa. Ihmiset riisutaan kansalaisoikeuksistaan ja yksityisydestään pala kerrallaan.

Leino Kimmo
8 years ago

Minulla on vain yksi tie; ylöspäin …. saada ihmisoikeuteni takaisin PL 118§ :n VALTIOPETOKSEN jälkeen !

Tällä kiireellisyydellä nyt vain PEITELLÄÄN tuotakin rikosta !

Kuka lähtee mukaan jakamaan TOTUUTTA kansalle lentolehtisten muodossa ennen vaaleja ?

Tähän tarkoitukseen archive.is/kimmoleaks.fi on vapaasti käytettävissä .

Koittaa siinä nettipoliisit ”tiedustelulakeineen” estää kirjoitetun tekstin leviämistä ”antivaalimainoksina”

Nyt tiedämme; ettei yhtäkään ”kansanedustajaa”; joka hyväksyi PL 118 §:n tai tämän perustuslain muutoksen saa MILLOINKAAN äänestää millekkään poliittiselle paikalle !

Kuinkahan paljon muuten oli SAMOJA kansanedustajia tämn perustuslakimuutoksen äänestäjissä; mitä oli puoltamassa PL 118 §:ää ?

Mutta uudenkaan tulevan tiedustelulain mukaan en syyllisty rikokseen; jos sanon olevani PL 118 §:n mukainen IHMISOIKEUDETON Suomen kansalainen. ( vai joko itsenäkin mollaaminen on ”kriminalisoitu” ?)

Ainakin ne ”kansanedustajat”; jotka olivat hyväksymässä PL 118§:n haluavat Supon salaavan totuuden seuraavissa vaaleissa äänestäjiltä ?

Ja ne jotka olivat VARASTAMASSA miljardeja pienyrityksitsä pankeille ”lailla 444/2012” …. montako oikeasti äänestettävää kansanedustajaa jää ”vanhasta” joukosta ?

Minä ainakin aion jatkaa PL 118 §:n vaikutusten kertomisesta kansalle . ( ei kai mikään laki voi sallia julkisen lainsäädäntötekstin salaamista kansalta ? )

CFF
CFF
8 years ago

Petoksellisia huijareita kaikki. Selkärangattomia pettureita.

Kun tämä tiedetään mitä ollaan valmiita tekemään?

Älkää vaan sanoko että äänestetään seuraavissa vaaleissa. Parempi olisi ettei kukaan äänestä. Miksi sekään ei auta. Koska puoluekoneistot masinoi ainakin jäsenistönsä äänestämään. Ja äänten laskeminen on täysin epäluotettva.

Vaikka äänestysprosentti olisi vain 10% kun se normaalisti eduskuntavaaleissa on noin 67% lopputulos olisi väärennetyn äänten laskemisen jälkeen entistä pahempi. Puoluekoneistoille lojaalit ja aivopestyt kumileimasimet nostettaisiin eduskuntaan.

Huomatkaa eduskuntavaalit vuonna 2011. Esimerkki Satakunnan vaalipiiristä. Raumalla hyväksyttyjä/annettuja ääniä oli 22 021 kpl. Kristiina Salonen(SDP) sai lähes 25% kaikista annetuista äänistä Rauman kaupungissa ja pääsi uutena ehdokkaana läpi!
Raumalaiset olivat kuin yksissä tuumin päättäneet antaa äänensä tälle ehdokkaalle?

Ei kukaan jollla on vähänkään järkeä voi pitää tätä äänten laskennan tulosta oikeana. Niin kauan kuin meillä ei ole mitään keinoa varmistua siitä että äänet menevät todella niille joita on äänestetty.
Tarkistuslipukkeet tarkistusnumeroineen olisi helppo toteuttaa. Eipä vaan näytä tapahtuvan koska se sotkisi valepuoluedien ja viranomaisten likaisen pelin..

Äänestämisellä ei ole merkitystä. Äänestysprosentilla ei ole merkitystä.

Joukohoinen
Joukohoinen
8 years ago
Reply to  CFF

USA:ssa on tullut esiin tapauksia, joissa perheitä on kutsuttu mukaan saatanallisiin lapsiuhrirituaaleihin. Vasta kun vauvat paloivat rivissä ladossa, paljastui hirveys. Tulen sytyttivät muut lapset, jotka olivat valta-eliitin poronoseksin uhreja, sekä mukana ohjelmassa, jossa näistä tulisi tulevaisuudessa supertähtiä viihde-alalle, poliitikkoja jne.

Deep State -touhu on paljon pimeämpää kuin ihmiset lainkaan tajuavat. Mutta jos pystyy massamurhailemaan miljoonia ihmisiä jonkun öljyn tai valta-aseman vuoksi, on ymmärrettävä, että samat ihmiset kykenevät pahuuteen myös vapaa-aikanaan.

Onko myös Suomessa vastaavanlaista rituaali-pahuutta? Monet asiat, kuten lepsuus lapsiin kajoamisesta rangaistaessa, äänestäjien vaihtaminen tyhmempiin massamaahanmuuton avulla, näitä asioita vastustavien suiden tukkiminen ja kansalaisten vakoilun lisääntyminen, viittäävät tähän suuntaan.

juha.
juha.
8 years ago

Kylä ne herrojen kiireet tiedetään. Aina kun eliitillä on ”kiire”, silloin on kyse oman selustan sekä valtapoliittiesten etujen turvaamisesta ärtyistä kansaa vastaan. Mutta sen sijaan kiirettä ei ole esim. leipäjonojen suhteen, puhumattakaan valtiorajojen sulkemisen kanssa, jota ei ainoakaan pirkuleen ”kansainvälinen laki” tai ”sitoumus” ole estämässä. Ei edes EU:n Schengen, eikä mikään hammaskeijun jorinat. Ja sitä paitsi, vaikka olisi. Kunnon isänmaallinen hallitus ja presidentti pyyhkisi persettään koko paperilla – sanoisinko ”unkarin malliin”.
Mutta EI! On paljon tärkeämpää se, että jokaisen suomalaisen yksityiset tiedot ja julkiset pämppäämiset tiedetään orwellilaisen tehokkaasti tai paremminkin sairaasti, joka on selvää perversiota ja naisten hameen alle kurkistelemista tai tunkemista naisten vessaan kuuntelemaan ”lorotusta”. Ei tässä Taivaaseen pääse!!! Ja siihen riittää ainoastaan suomalaisen yhteiskunnan kuvaaminen Herran Vuonna 2018!

CFF
CFF
8 years ago

Tuossa edellä en kritisoi tuota SDP:n ehdokasta vaan äänten ”laskemista”.

Tosin täytyy todeta että tuon keskitetyn äänivyöryn saanut omilla nettisivuillaan toteaa:

”hyvinvointi, työ, tasa-arvo”. Eli samoja ympäripyöreitä latteuksia mitä joka vaaleissa kaikki puolueet.

Mitä tämä tarkoittaa? Se tarkoittaa kaikkea ja ei mitään samaan aikaan. Järjestelmän kannalta juuri sopiva eduskuntaan.

OIkeasti olisi edes viihdearvoa jos esimerkiksi juopotteleva entinen mäenlaskija Matti Nykänen tulisi valituksi edukuntaan. Se olisi myös eduskunta instituutiolle arvoisensa edustaja.

Urpiilainen Reijo
Urpiilainen Reijo
8 years ago

Tiedetäänhän tämä. Suomi on paavillisempi kuin paavi itse. Tämä tulipalokiire johtuu siitä, että Suomi on tulossa puheenjohtajamaaksi ja kun EU:sa on päätetty nujertaa kansallismieliset liikkeet ja Suomen perstuslaki antaa liian paljon yksityisyyden suojaa on muutos tehtävä äkkirysäyksellä, ettei sitä päästä vaaleissa ruotimaan. Haiskahtaa ihan 1917 valtalain käsittelyltä. Silloin takapiruna oli bolshevikit. Silloinkin Suomi hyvin hoiti osuutensa, mutta Lenin epäonnistui Pietarissa Venäjän väiaikaishallituksen kaadossa ja tuli uudet vaalit. Nyt on taas kiltisti toteutettu EU:n tahto ja ei taida onni nyt suosia suomalaisia yhtä hyvin, sillä liittovaltion vallankaappaus saattaa menestyä toistaiseksi, kun vielä Suomen fanaattiset globalistit pääsevät johtotehtäviin koko unionissa. Suomen tiedustelu on perinteisesti ollut huippuluokkaa ja kun se nyt valjastetaan Merkelin ja Macronin käsikassaraksi alkaa hommat luistaa.

Olavi Mäkinen
Olavi Mäkinen
8 years ago

Laura! Miksi olit poissa?

Arvailija
Arvailija
8 years ago
Reply to  Olavi Mäkinen

Olisiko Halla-aho käskenyt, kun Laura olisi äänestänyt Israelin käskyn mukaisesti, eli lainmuutoksen puolesta? Tämä ei olisi näyttänyt hyvältä lähestyvien vaalien näkökulmasta.

Halla-aho itse äänesti mm. sen puolesta (TTIP), että valtiot pitäisi alistaa korporaatioiden ylikansallisille tuomioistuimille, jos kansan suojeleminen vahingoilta astuisi korporaatioiden kvartaalitulosten varpaille.

CFF
CFF
8 years ago

Itsenäisen valtion kannalta tiedustelu on elintärkeässä asemassa.
Jos ja kun se kohdistetaan omia kansalaisia vastaan se saa aivan toisen merkityksen. Se on totalitarismia. Perustuslaki vedettiin vessasta alas jotta ehdittäisiin saada enemmän tietoa mielikuvituksellisista vihreistä miehistä.

Viranomaisten suorittama operaatio Airiston Helmeä vastaan sopiii tähän kuin naula arkkuun.
Ajoitus oli täydellinen ottaen huomioon tiedustelulain kiirellistämis käsittelyn. Vanha valhemedia rummutti ja piti esillä asiaa monta päivää.

Jos kansanedustaja olisi ilmoittanut kun Airiston Helmen kuohunta kävi kiivaimmillaan että hän ei kannata tiedustelulain kiirehtimistä hänet olisi vanhan valhemedian ja puoluejohdon toimesta julkisesti häpäisty.

Suomalaisen kannalta tilanne on umpikujassa.

Ellei huonoja ja hätiköityjä ratkaisuja ja päätöksiä saada mitätöityä/eliminoitua jää käytännössä ainoaksi ratkaisuksi saada ne päättäjät jotka pitävät kansaa pilkkanaan – niistä on tavalla tai toisella päästävä eroon.

Yksikään kansanedustaja ei julkisesti irtisanoudu vanhasta vaalilaskenta järjestelmästä.

Se kertoo kaiken siitä luottamuksesta mikä vallitsee kansan ja kansanedustuslaitoksen välillä.

Mitään luottamusta ei ole.

CFF
CFF
8 years ago

Äänten laskennassa on oltava äänestäjällä mahdollisuus tarkistaa että ääni on mennyt sille ketä todella on äänestänyt. Nykyisessä tuulen viemää järjestelmässä tätä mahdollisuutta ei ole.

Minä Vain
Minä Vain
8 years ago

”Sic transit gloria mundi” eli katoavaista on maallinen kunnia. Halla-Ahon persuilla se kesti vain 1 vuoden ja runsaat kolme kuukautta. Lienee alansa ennätyksiä lyhyydessään.

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.