Kiina edellä EU:n kehitystä – Kansallislaulun pilkkaamisesta laitonta

Euroopan unioni on hiljattain pyrkinyt kitkemään pois kansallisia tunnuksia esimerkiksi parlamentistaan, jossa kansallisvaltioiden liput ovat nykyisin kiellettyjä. Sen lisäksi esimerkiksi

lue lisää

Venäläisten toimesta estetty yli 1000 laitonta rajanylitystä viime vuonna – ”Itärajan rauhallisuus venäläisten varassa”

Venäjän rajaviranomaiset ovat kertoneet estäneensä yli 1000 laitonta ranaylitystä vuoden 2018 aikana. Asiasta kertoi Lännen media. Suomeen Venäjän kautta pyrkivien

lue lisää

18 vuotiasta odottaa jopa vuosikymmenien vankeus mm. Uuden Seelannin epäillyn videon jakamisesta

18 vuotias mies asteli tänään oikeuden eteen Christchurchissa, Uudessa Seelannissa. Miestä ”epäillään” viime perjantaisen terrori-iskun epäillyn kuvaaman videon sekä aiheeseen liittyvän

lue lisää