Mainos:

Suomesta karkotettiin viime vuonna 95 henkilöä rikoksen vuoksi – Päätöksiä lähes tuplasti enemmän

Julkaistu 16.1.2019 – Kirjoittaja Toimitus
Maahanmuuttovirasto antoi vuonna 2017 rikosperusteisen karkottamispäätöksen 173:lle rikoksiin syyllistyneelle henkilölle. Heistä 95 eli hieman reilu puolet päätettiin karkottaa. Maasta karkottamisesta on kyse ulkomaalaisesta, jolla on tai on ollut oleskelulupa ja hänet päätetään poistaa maasta. Eniten karkottamispäätöksiä tehtiin irakilaisille. 

Ulkomaalainen voidaan karkottaa maasta, jos hän on syyllistynyt rikokseen, josta on säädetty enimmäisrangaistuksena vähintään yksi vuosi vankeutta tai hän on syyllistynyt toistuvasti rikoksiin. Päätökset perustuvat kokonaisharkintaan, jossa huomioidaan myös esimerkiksi teon vakavuus, siteet Suomeen ja terveydentilaa koskevat selvitykset.

Määrät ovat pysyneet viime vuosina melko samalla tasolla. Esimerkiksi vuonna 2017 karkottamispäätös annettiin 100:lle.

Kaikkiaan karkottaa päätettiin viime vuonna 1 092 henkilöä. Päätöksistä suurin osa, 997, liittyi, luvattomaan oleskeluun maassa, jota ei ilmeisestikään lueta rikokseksi. Karkottamispäätöksen saaneiden maasta poistamisesta vastaa poliisi.

Lähde: Migri

Mainos:

Toim. huom. Artikkelin kuva ei liity vuoden 2017 karkotuksiin.

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

12 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Leino Kimmo
7 years ago

Paljonko näistä on oikeusministerin vuoden 2008 sopimuksella Suomeen tuotuja ?

Sopimus oli tällainen: He 55/2007 pohjalta tehty sopimus kansainvälisen rikostuomioistuimen kanssa: Suomi maksaa ja pitää kansainvälisen tason rikollisten oikeudenkäyntejä kunhan Kansainvälinen rikostuomioistuin tulee toimivallattomaksi käsittelemään Suomen herrojen rikoksia . ( yksittäistapauksia, joita Suomessa ei saa rikostutkintaan ).

Tämän invaasion yhteydessä on hyvä huomaamottomasti TUODA Suomeen näitä rikollisia; joiden rikostutkinnan ja oikeudenkäynnit Suomi on luvannut kustantaa.

Ruanda-”oikeduenkäynti” oli ensimmäinen tällainen iso Suomen maksama kansainvälisen tason rikos.

Mutta jäljet ovat petoksessa: He 55/2007 esiteltiin kansanedustajille tahallaan väärillä asiakirjoilla mm. salaamalla Eoa päätös 876/2/05 kansanedustajilta.

Tämä kansainvälisen rikostuomioistuimen LAHJONTA siis maksetaan verovaroin jokaisen kaulankatkonta- ”oikeudenkäynnin” muodossa .

Tämä lahjonta on myös osoittautunut PL 118 §:n ”esitöiksi” estämään sellaisten juttujen ranatutuminen Kansainväliseen rikostuomioistuimeen. ( PL 118§ …. kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa. )

Jos toiset RIKOLLISET tuovat sotarikollisia Suomeen on selvää, että kansa tästä saa kärsiä.

Jo 2008 olen EIT:lle lähettänyt kirjatun pikakirjeen toimittaa EIT 24221/06 aineisto Kansainväliseen rikostuomioistuimeen lainsäädännöllisen syrjinnän lopettamiseksi Suomessa.

archive.is/kimmoleaks.fi … rikosilmoitukset tehty moneen kertaan !

Analysaattori
Analysaattori
7 years ago
Reply to  Leino Kimmo

Kaikki ihmiset ovat veronmaksajia Suomessa. Ruoka – ALV, bensat – ALV, alkoholi – ALV, asumiskulut – ALV.

Ja yritykset maksavat veroja jokaisessa raaka-aine -erässä sekä myydystä tuotteesta, ja veroja menee jokaisen tuotteen parissa työssä olevilta heidän palkoistaan. Rahtiliikenne – veroja siitäkin.. Veroja menee myös KELA-tuista, peräti 20%.

Joten työttömyys sen takia että ei halua maksaa veroja, yhtä tyhjän kanssa.

USA:ssa valtamedia kieltäytyy haastattelemasta äitejä joiden lapsi maahantunkeutuja murhasi. (Twitter, Trump).

Analysaattori
Analysaattori
7 years ago

Suomi vaikuttaa kuuluvan samaan mafiaan kuin Englannin hallintovalta. Englannissa on tällä hetkellä kuumat oltavat parlamentissa. Theresa May yrittää saada luottamuslauseen kolleegoiltaan. Suora lähetys (niin kauan kuin kestää):

https://www.youtube.com/watch?v=LAxhcEOyAxk

”MPs debate no-confidence motion after May’s deal defeat – watch live”

Pertti Grandell
Pertti Grandell
7 years ago

no enään ei puutu kuin 39999 karkoitettavaa viimevuotisista 40 000 maahantunkeutujista.

Röhkäle
Röhkäle
7 years ago

Suomi on mätä pohjasta pintaan saakka. Mitään korjausta ei tapahdu ennenkuin puoli miljoonaa kansalaista marssii eduskuntatalolle ja heittää siat pellolle. Silloin poliisikin uskaltaa viimeinkin tulla kansan puolelle.

JKH1975
JKH1975
7 years ago

Mitä enemmän karkotetaan sen parempi. veriyhteys.com/vapaudenristi-lisaa-vihaa/

juha.
juha.
7 years ago

Vaalitaistelu voi olla niin verinen, että joudutaan karkottamaan näön vuoksi viattomia rasismin takia, mutta valtapuolueiden on pakko vallan himossaan uhrata muutama sielu.

CFF
CFF
7 years ago

Katsokaa nyt näitä ylimielisiä maanpetturi päättäjiä!

Saa aja panssareilla sisään ja ylitse.

Vanhojen kakkapuolueitten välillä ei mitään eroa! SDP, Kokoomus, Keskusta ym. samaa saastaa.

Nämä ovat saaneet näyttää mitä ”osaavat” ja lopputulos on karmaiseva. Nyt on politiikan haastajien vuoro ottaa valta Suomessa.

https://www.youtube.com/watch?time_continue=134&v=jkaNXhQKoN4

CFF
CFF
7 years ago

Matut ovat löytäneet uuden ”kotimaansa”.

Täällä saa loisia, täällä saa rahaa ja täällä voi paneskella alaikäisiä porukalla. Jos jää kiinni, pääsee hetkeksi lämpimään täysihoitoon ja saa sen jälkeen kansalaisuuden. Suomalaisen veronmaksajan, eli matujen elättäjän vitutuskäyrä nousee.

Sitten kun ajaa liikenteessä 8km/h ylinopeutta onkin todella suuri rikollinen jota rangaistaan kohtuuttomasti. Kolmesta sakosta kortti lähtee kuivumaan, ansiot romahtaa ja pahimmassa tapauksessa ulosotto vie kodin,

Matut saa asunnon – suomalainen saa pipon täyteen paskaa.

Ajatusrikollinenko?
Ajatusrikollinenko?
7 years ago
Reply to  CFF

Tätä kutsutaan yhdellä sanalla – kansanmurha.

Rikollishallituksemme tuo paperittomia tänne kansanvaihtoa, elinsiirtoja, lapsipornobisneksiä ja muita rahakkaita bisneksiään varten, muuten eivät riskeeraisi suurta häpeää maanpettureina, jos ei olisi isoa porkkanaa tuhota omaa kansaa ja yhteiskuntarauhaa.

Tosiaan, pieni ylinopeus, satojen Eurojen sakot ilman oikeudenkäyntiä, ja ajokortti hyllylle jos toistuvaa. Alaikäisen valkoihoisen lapsen elämän tuhoaminen eliitin tuoman pahiksen toimesta, eli r******s, oikeudenkäynti ja ehdollista. Missä oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo, josta rikollishallitus niin paasaa että on se tärkein asia jota YK:n ihmisoikeuspykälien mukaan kuulemma niin v:n tarkkaan täällä noudatetaan??

USA:n rikollishallitus saa nyt kovaa kyytiä muun muassa Trumpilta. Military Tribunal – bring it to Finland, too?

markkatakaisin eroeurosta
7 years ago

Täyttä helvetin valehtelua, miten irakin läpsyjä voi palauttaa kun suomen paviaaniedustajat ei ole saaneet palautussopimusta ko maan kanssa ikinä tehtyä.

Anonyymi
Anonyymi
7 years ago

Suomi voisi viedä nämä karkotettavat Tornioon ja ilmoittaa, että siitä eteenpäin, tietä piisaa ja menkää sitä kautta takaisin kuin olette tulleetkin! Jos Ruotsi kuitenkin päättää nämä työvoimapulan paikkaajat kaapata itselleen, niin tuskin kenelläkään on mitään sitä vastaan. Pitäkää hyvänänne!

Kuvaavaa on, miten vielä joku aika sitten hallitus retosteli puuttuvansa maahanmuuton juurisyihin, mutta kun raiskausepidemian juurisyy on islam, niin siitä ei uskalleta puhua. Olisikohan aiheellista lähteä esim. kuuntelemaan, mitä ne imaamit moskeijoissa opettavat. Tanskasta on kuultu korutonta kertomaa ja tuskin se meillä on erilaista. Naiset ja tytöt ovat arvoasteikossa aasista seuraavia.

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.