Mainos:

Sotilasrikoksia tapahtuu enemmän kuin aiemmin

Julkaistu 29.1.2019 – Kirjoittaja Toimitus
Puolustusvoimista kerrotaan sotilaskurin kannalta huolestuttavia tietoja: sotilasrikosten kokonaismäärä nousi vuonna 2018 noin 6 % edellisvuoteen verrattuna. Edellisvuosien tapaan lukumääräisesti eniten tilastoitiin varusmiespalvelusta suorittavien palvelus- ja poissaolorikoksia.

Vuonna 2018 sotilasrikoksia tilastoitiin yhteensä 3377 kappaletta. Esitutkintoja puolustusvoimien joukko-osastoissa suoritettiin vuonna 2018 yhteensä 3086 kappaletta eli 6 % enemmän kuin edellisenä vuonna. Lisäksi pääesikunnan oikeudellinen osasto tutki sille osoitettujen tutkintapyyntöjen tarkoittamat 87 asiaa. Esitutkintojen kokonaismäärästä 118 koski palkattua sotilashenkilökuntaa.

Varusmiehet syyllistyivät palvelusrikoksiin vuonna 2018 yhteensä 1249 kertaa ja poissaolorikoksiin 1180 kertaa. Esimiesrikoksia tilastoitiin edellisvuoteen nähden lähes saman verran eli 17 kappaletta. Esimiesrikoksista kolme koski palkattua sotilashenkilökuntaa ja 14 varusmiesesimiehiä.

Sotilaskurinpitomenettelyllä on tärkeä tehtävä kurin ja järjestyksen ylläpitämisessä. Tilastollisiin muutoksiin vaikuttavat muun muassa kouluttajien suorittama valvonta, saapumiserien koko, kertausharjoitusten määrä sekä ennakkoterveystarkastukset. Tietojen vertailukelpoisuuteen vaikuttavat myös puolustusvoimauudistuksen myötä tapahtuneet joukko-osastojen yhdistymiset ja lakkaamiset. Lisäksi koulutuskulttuurin parantamiseksi tehdyt toimenpiteet korreloivat varusmiesten loppukyselyiden parantuneiden tulosten kanssa, Puolustusvoimista kerrotaan.

Lähde: Puolustusvoimat

Mainos:
Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

9 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Ohhoh!
Ohhoh!
7 years ago

Saadaanko tietoa, mikä prosentti lisääntyneistä rikoksista ovat hiljattain Suomen kansalaisuuden saaneiden tummempien kansalaisten toteuttamia?

tarkkailija
tarkkailija
7 years ago
Reply to  Ohhoh!

Ei saada.

Paul Laband
7 years ago
Reply to  Ohhoh!

”Prof. Paul Laband lausuu : ,Laki ei voi samalla kertaa olla tuomioistuimille ei-velvoittava, mutta kaikkia muita viranomaisia ja kansalaisia velvoittava, vaan sen täytyy olla absoluuttinen, s. o. kaikille joko pätevä tai epäpätevä. Ei tarvitse selittää pitkältä huomatakseen mitä haittoja, mitä oikeusturvan häiriöitä, mitä valtiollisen järjestyksen vaaranalaiseksi saattamista seuraisi sellaisesta säännöstä, että jokainen olisi
omalla vastuullaan oikeutettu tutkimaan, onko joku laki syntynyt perustuslaillisessa järjestyksessä vai eikö.”

SYYLLISET TUOMITAAN!
SYYLLISET TUOMITAAN!
7 years ago

Lasketaanko miehitysjoukkojen maahan avustaminen sotarikoksiin vai suoraan maanpetokseksi?

tarkkailija
tarkkailija
7 years ago

Ei lasketa. Vastaus kumpaankin kysymykseen.

Röhkäle
Röhkäle
7 years ago

Varusmiehiä kenkuttaa kun puolustusvoimat EI suorita sille annettuja tehtäviä, joiden kärki on:
-Suomen sotilaallinen puolustaminen
-valvoa maa- ja vesialuetta sekä turvata alueellinen koskemattomuus
taata kansan elinmahdollisuudet, perusoikeudet ja turvata valtiojohdon toimintavapaus sekä laillinen yhteiskuntajärjestys
-antaa sotilaskoulutusta, ohjata vapaaehtoista maanpuolustuskoulutusta sekä edistää maanpuolustustahtoa.

Nämä tehtävät eivät ole toteutuneet millään muotoa. Syy selviää kun lukee puolustusvoimille asetetut seuraavat globalisaatio mädätys tehtävät:
-Osallistuminen kansainvälisen avun antamiseen
-Osallistuminen kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan.

Selkosuomella tarkoittaa sitä, että maailman varjohallitus Deep State käyttää ylintä käskyvaltaa Suomen puolustusvoimissa. Kun Rothchildt pankkiiri yskäisee niin Sale Niinistö karjuu kenraleille ja paska valuu komentoketjua alaspäin asevelvollisiin varusmiehiin saakka, jotka komennetaan kantamaan jihadistien matkatavaroita viiden tähden hotelliin.

Vai ovatko puolustusvoimille asetetut tavoitteet kaikissa tilanteissa saavutettu???
-kansalaisten turvalliset elinolot
-yhteiskunnan toimintakyky
-itsenäisyyden säilyminen.
Väännän rautalangasta: Yksikään puolustusvoimille annettu Suomen maan puolustuksellinen tehtävä EI ole onnistunut, eikä tavoitteita kaikissa tilanteissa ole täytetty.
Sen sijaan globalisaatio mädätyksessä puolustusvoimat ovat maailman kärjessä.
Kapiaisten osaaminen ja maanpuolustus henki ovat nolla tasoa. Muutoin sotilasjuntta olisi jo aika päiviä sitten puhdistanut maan jääkärimarssin hengessä kaikesta globalisaatiosta, monikultuurista, ja sosialismista ja EU kiimasta. Olisimme itsenäinen kansakunta kansallisella keskuspankilla ja isänmaallisella valtiojohdolla.

Ohhoh!
Ohhoh!
7 years ago
Reply to  Röhkäle

Mitä voi odottaa, kun päästimme kommari-akkoja ja suomen-ruotsalaisia suur-rikollisten jälkeälisiä, jotka pakenivat tai tuotiin maahamme suunnitelmia varten satoja vuosia sitten, puolustusvoimiemme johtoon??

hapessa
hapessa
7 years ago

Meitä oli i06 alokasta. Yksikään ei keskeyttänyt. Ei yhtään kurinpitorangaistusta. Palveluskin oli vielä 60-luvun alkuvuosina kohtuullisen intensiivistä. Lomia sai anoa, mutta niitä sai suhteellisen harvakseltaan.

juha.
juha.
7 years ago

Eihän nyt enää pikku kunnissakaan edes rippileireillä enää saada minkäänlaista kuria aikaan. ”Ripille laskettavat” haistattelvat pappille suoraan päin naamaa ja tekevät muuta vakavaa häiriökäyttäymistä. Tämä kaikki johtuu vain siitä samasta ilmiöstä, joka vallitsee suomalaisissa kouluissa, jossa opettajilla ei ole eikä laissa ole edes annettu mitään oikeuksia käyttää sanktioita eli pakkovaltaa silloin kuin se on aiheellista yleisen turvallisuuden mm. oppimis- ja työpaikkaympäristön aikaansaamiseksi niin, että se mahdollistaa opetustoimen asiallisella tavalla.

Päinvastoin, kuten muutama vuosi sitten täysin pimahtanut naisopettaja, jonka eräs oppilas kuvasi kännykällä ja laittoi ”performasin” nettiin, johti vain opettajan erottamiseen ja rehtorin anteeksi pyytelyihin koulun puolesta kaikille mahdollisille sidosrymille.

Itse olin päätöksestä täysin toista mieltä, mutta huomioon ottaen ”nykykulttuurin” se oli täysin linjassa kermaperseisen kasvatus metodin kanssa, jossa aivan kuten rikoslaissa ja Oulun poliisin vahvistamana syyllinen on ”uhri” ja uhri on ”syyllinen”. Demlaa pukaa, demlaa pukkaa.
Kiitos 1960-luvun vasemmistolaisuuden ja oikeuskäsitysten, että rikollinen olipa hän syyllistynyt millaisiin kuvottavuuksiin tahansa. On vain kapitalaistisen riistoyhteiskunnan ”uhri” ja kuten myös lapsuuden vaikeuksien kautta tullut ”vihityksi” rikolliselle ”uralle”. Tätä vm. käsitystä ei voi täysin kumota huu-haana, mutta mikään selitys -automaatti ja tuomiota kompensoiva syy-seuraussuhde se ei ole sen enempää kuin sekään, että ”Julkisuus on jo tuominnut rikolliset” siinä määrin, että se laskee tuomiota.

Ruotsissa jo oikeiden suomalaisten sotalasten mennessä sinne oikeina sotapakolaisina kertoivat jo tuolloin menon olleen ruotsalaisissa kouluissa villiä ja jopa suomalaislapset spontaanisti alkoivat pitää kuria luokissa, koska tuolloin vielä Suomen koulukulttuuriin kuului kova koulukuri ja ruumiillinen rangaistus oli arkipäivää opettajan ”paletissa” ja häntä pidettiin suurena auktoriteettinä, jota oli toteltava ja jos oppilas kapinoi tai rikkoi räikeästi koulurauhaa ei opettajan rankaisutoimien oikeutusta ainakaan maaseudulla vähällä kyseenalaistettu, koska tuolloin kylä kasvatti lapset ja kotona ”koivuniemen herra” tanssi pakaroilla Saksan polkaa tuon tuosta.

Nykyään pahinta on se, että vanhemmat automaattisesti ”siunaavat” oman piltin väärätkin teot kouluympäristössä mm. selvääkin selvemmissä kiusaamistapauksissa karkaamalla opettajan kimppuun tai jopa mitä vähäpätöisimpienkin rikkeiden ojentamiseta tehdään ”härkänen”, jolla on omaa kullanmurua kaltoinkohdeltu ymmärtäen täysin väärin sen kasvatuksellisen seikan, että puolustamalla vääryyttä tehnyttä ”ei meidän poika/tyttö” tyyliin lapsi huomaa vain sen, että ON OIKEIN TOIMIA häikäilemättömästi vailla empatiaa eli kykyä asettua uhrin asemaan. Näistä ”mustista helmistä” kehkeytyvät työpaikkakiusaajat ja narsistit, jotka parisuhtessa kiduttavat puolisonsa hengiltä sekä yleensäkin heidän toimiessa ihmisten parissa he ovat täysin kykenemättömiä ottamaan vastaan kielteistä palautetta eli olemaan ”hyviä häviäjiä” silloinkin kun he ovat absoluuttisen väärässä.
Tämä kaikki heijastuu armeijatasolle ja jopa se on parhaiten jokaisen nähtävissä nykyisissä suvakeissa, jotka ovat täysin kykenemättömiä käsittelemään ja sietämään erilaisia mielipiteitä ja maailmankatsomusta, mitä he itse edustavat. Samalla heistä kehkeytyy diktaattoreita, jotka huutavat suureen ääneen ihmisoikeuksista ja jopa rauhasta, mutta samalla he vain tarkoittavat heitä itseään ja lemmikkejään, joita palvovat, mutta ulos sulkevat sen suuren enemmistön kyseisten ”humanitääristen arvojen” ulkopuolelle, jotka eivät heidän mielestään ole ”koshher”.

USA:ssa meno on jo Harlem -luokkaa varsinkin nimensä mukaisesti niissä kouluissa joissa enemmistönä on mustia nuoria, mutta kyllä punaniskatkin osaavat, sillä jokaisessa rodussa on ”enemmän kuin laki määrää” sosiopaatteja, joista ei tule yhteiskuntakelpoisia tekemälläkään.

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.