Mainos:

Soini osallistuu Pohjoismaiden ja Afrikan ulkoministerikokoukseen – Aiheena yhteistyön lisääminen

Julkaistu 6.6.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Ulkoministeri Timo Soini osallistuu Pohjoismaiden ja Afrikan maiden ulkoministerikokoukseen 6.-7. kesäkuuta, Kööpenhaminassa. Pohjoismaiden lisäksi kokoukseen odotetaan osallistuvan noin kahdenkymmenen Afrikan maan edustajia. Pohjoismaat ja Afrikan maat tahtovat ulkoministeriön mukaan lisätä yhteistyötä monenvälisen ja sääntöpohjaisen järjestelmän tukemiseksi yhteisiin arvoihin ja intresseihin pohjautuen.

Yhteistyön lisäämiselle on nyt erityinen tarve, kerrotaan ulkoministeriön tiedotteessa. Lisäksi Afrikan talouden kehittäminen on keskusteluissa esillä. Ministeri Soini alustaa kokouksessa nuorten osallistumisen merkityksestä Afrikan tulevaisuudelle.  Kokouksen muita teemoja ovat kestävien yhteiskuntarakenteiden luominen, rauhan ja turvallisuuden edistäminen sekä investointien ja kaupan lisääminen.

- Nuorison hyvinvointi on yksi kohtalonkysymyksistä. Pohjoismaissa väestön ikääntyminen heijastuu kestävyysvajeeseen ja toisaalta nuorisotyöttömyys on kasvussa. Afrikassa väestönkasvu on nopeaa ja uusia työ- ja koulutuspaikkoja pitäisi lisätä ripeässä tahdissa mm. maastamuuton hillitsemiseksi. Vain yhdessä löydetään kestäviä ratkaisuja.

Ministerikokouksen yhteydessä järjestetään illallinen Pohjoismaisten yritysjohtajien kanssa. Ulkoministeri Soinilla on lisäksi useita kahdenvälisiä tapaamisia.

Lähde: Ulkoministeriö

Mainos:
Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

10 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
John
John
8 years ago

”Pohjoismaat ja Afrikan maat tahtovat ulkoministeriön mukaan lisätä yhteistyötä…”. Yhteistyö on perinteisesti antamista ja saamista. Me annamme rahat ja saamme turvapaikanhakijat.

Sensuroimaton Totuus
Sensuroimaton Totuus
8 years ago

Mitäs ME tästä hyödymme?

Niin vituttaa
Niin vituttaa
8 years ago

Soini on tekemässä viimeistä konkeloa Suomelle, kertomalla Suomen fantastisesta sosiaaliturvasta muun maalaisille. Omilta sen sijaan leikataan että rahoitus riittää koko maailman sosiaalitoimistoksi. Hain tässä pitkäaikaistyöttömänä ensimmäsitä kertaa elämässä sosiaalitukea kun alle 500 ei tahodo pärjätä ja kun lindström vei siitä vielä osan. Ei onnistunut koska tienaan eukon surkean palkan takia liikaa. Rahoittamaan kyllä ole kelvannut sitä 35 vuotta. Saatana että sieppasi, kun samaan aikaan rajojen yli kävelevät loisijat saavat ilman mitään selvityksiä kaiken ilmaiseksi tai helvetimoista selvittelyä.Siten ihmetellään mistä tämä vastustus maahanmuuttoon ja sosiaalisurffareiden suoranainen vihaaminen johtuu.

Umpikujassa
Umpikujassa
8 years ago
Reply to  Niin vituttaa

Linja tuntuu samalta meillä päin,ei kelasta SUOMALAINEN saa yhtikäs mitään apua, ei lääkkeisiin, ei hammaslääkäriin, eikä asumiskustannuksiin. Maksetaan kaikista ilmoittamista laskuista ja kuluista sellainen mitätön summa joka kuullostaa ja tuntuu vittuilulta suoraan sanoen. Aina vaan päivä päivältä pidän siitä kiinni, että tätä paska maata en edes asein puolustaisi sekunttiakaan, enkä tämän paska maan eteen ole myöskään mitään valmis tekemään. Hienosi toimi ”aktiivimallikin” kohdallani, sairauksien ja rajujen työrajoitusten, sekä liki työkyvyttömyyden rajamailla, automaatti leikkuri leikasi minunkin korvauksia, vaikka minulle ei myöskään ole tarjottu minkäänlaista aktiivi asiaa. Työtä kun en nykykuntoni vuoksi voi edes hakea, ja tuskinpa minä kauaa pystyisin edes työtä tekemäänkään ennen irtisanomista niistä sairaslomista johtuen, joita sairauteni pakosta aiheuttaa.

"Charlie"
"Charlie"
8 years ago
Reply to  Niin vituttaa

Suomalainen viranomaistoiminta on tänä päivänä lähtökohtaisesti SUomalaisVAstaista, Bobrikov nauraa haudassaan.
Lähtöoletuksena on että tavalliselta tallaajalta evätään kaikki mikä voidaan ja jo myönnetytkin peritään takaisin jos mahdollista, ei ole rasismia epäillä kantasuomalaisen motiiveja ja vaatia papereita…

Kortti
Kortti
8 years ago
Reply to  Niin vituttaa

Nim.merk. Niin vituttaa.
Oletko harkinnut lähteä pakolaiseksi ruotsiin?
Jos kieltävät, niin hauku rasisteiksi ja kerro kuinka kotimaassasi sinua kidutetaan.
Kun ruotsalaiset kustantavat toimeentulosi lopuksi ikääsi, niin voit alkaa lomailemaan suomessa.
Melkein unohtui. Muista perheen yhdistäminen.

Röhkäle
Röhkäle
8 years ago

Nythän Soinilla avautuu tilaisuus lyödä nyrkkiä pöytään ja ilmoittaa että Suomeen EI ole tulemista.

juha.
juha.
8 years ago

Viime EU-edustajien ja Pohjoisen Afrikan rikkaiden diktaattoreiden tapaaminen meni täysin persielleen eli täysin tulokseton ja marto huvireussu, jonka alkuperäisenä tavoitteena oli kenties purkaa Eurooppaan tulevaa matu -painetta tai sitten koko meeting oli silkkaa valhetta ja kusetusta EU:n jäsenvaltioiden valkoisen kansanosan kyllästymisen ja turvallisuustason laskemisen Etelä-Amerikan vastaavaan.
Ainoa tulos on se, että matujen heinäsirkka -hyökkäys jatkuu yhä vain laajentuen ja lisääntyen, koska Bilderberg -kokoustajien ja EU:n ”sosiaalidemokraattinen projektin” pitää saada jatkua yhä vain vahvistuen valkoisen Euroopan tuhon takaamiseksi, sillä isänmaaton raha on kaiken tämän ihmisoikeusrikoksen pontimena ja polttoaineena, sillä rahan kahina peittää alleen Euroopan kansanmurhan tuskan kouristukset ja kärsimysten äänet.
Hottentotit voisivat laittaa sika-soinin pataan ja keittää sekä syödä suihinsa, joka on tosin hyvin julmaa. Hottentoteille nimittäin!!!

Pölli
Pölli
8 years ago

Soini voisi viedä aluksi vaikka rekallisen kondomeja afrikkalaisille.

Kalergi-suunnitlelma
Kalergi-suunnitlelma
8 years ago

Vallanpitäjiemme propagandakone Yle pyrkii muun valtaVALEmedian kanssa jakamaan kansaa – ”hajoita ja hallitse”:

”VASTAKKAINASETTELUN AIKA EI OLE OHI – SE ON VASTA ALKAMASSA

Valtamediat kertoivat eilen Suomen kulttuurirahaston ja ajatuspaja E2:n teettämästä tutkimuksesta, jossa kysyttiin yli 6000 kansalaiselta, mistä suomalaiset ovat huolissaan, mikä meitä erottaa ja jakaa. Ylen uutisessa Maata riivaa riitely ja vastakkainasettelu – kansalaiset katsovat Suomen nykymenoa huolissaan korostettiin tutkimuksen havaintoa, jonka mukaan kolmannes kansalaisista nimesi jakavaksi tekijäksi yhteiskunnallisen keskustelun repivyyden ja arvoristiriidat.

Valtamedian eli hallitsevien tiedotusvälineiden kannalta tutkimustulos on hälyttävä, koska enemmistö suomalaisista pitää tutkijoita puolueellisina ja mediaa rintamalinjojen rakentajana. Kansa saattaa olla tyhmää, mutta ei sentään niin tyhmää etteikö se ymmärtäisi, että järjestelmään vahvasti kytköksissä oleva valtamedia pyrkii valikoiduilla uutisoinnillaan jakamaan kansaa, koska suomalaisvihamielisten voimien on helpompi hallita epäyhteinäistä kansakuntaa:

Yli puolet (57 %) suomalaisista on sitä mieltä, että tiedotusvälineet kärjistävät yhteiskunnan ristiriitoja tahallaan. Yhtä heikko on usko tutkijoihinkin. Sama 57 prosenttia kansalaisista ajattelee, että tutkijat ajavat julkisuudessa omia päämääriään.

Epäusko tutkijoihin ei tosiasiassa kerro suomalaisten heikosta luottamuksesta tieteeseen, vaan ainoastaan politisoituneisiin tutkijoihin, jotka ajavat omaa agendaansa.
…
Kun puheenaiheina ovat pakolaiset ja ihmisoikeudet voi olla varma, että Ylen asiantuntijana on Martin Scheinin, sensuuria ja viharikoslakeja ovat puolestaan puolustamassa professorit Juha Lavapuro ja Tuomas Ojanen.
…
Jotkut tutkijat eivät pelkästään manipuloi, vaan suorastaan valehtelevat agendansa puolesta kuten UPI:n Teemu Sinkkonen, jonka mukaan turvapaikanhakijoiden tuoma terrorismi on ”punahilkka satua”. Yle käytti Sinkkosen sittemmin UPI:n sivulta poistettua artikkelia ”Satu terroristeista” (2016) lähteenä todistaakseen, että ISIS ei ole todellinen uhka ja päinvastaista väittää vain paranoidi äärioikeisto, jonka jutut ovat verrattavissa Punahilkka-satuun. Onneksi Yle Watch tallensi osan tästä sadusta myös jälki…”

Koko artikkeli: http://ylewatch.blogspot.com/2018/06/vastakkainasettelun-aika-ei-ole-ohi-se.html

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.