Mainos:

Sisäministeriön selvitys: Eri väestöryhmien välillä merkittäviä eroja turvallisuudessa

Julkaistu 31.5.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Maahanmuuttajataustaiset ja vammaiset nuoret kokevat muita nuoria enemmän väkivaltaa ja sen uhkaa. Ikääntyneet joutuvat rikoksen uhriksi harvemmin kuin muu väestö. Suomessa naiset kohtaavat lähisuhdeväkivaltaa EU-maista toiseksi eniten. Kaikista tapaturmaisesti tai väkivaltaisesti Suomessa kuolleista ihmisistä kaksi kolmannesta on miehiä. Muun muassa nämä tiedot käyvät ilmi selvityksestä Onko Suomi maailman turvallisin maa kaikille? Turvallisuuden toteutuminen eri sukupuolten ja väestöryhmien kannalta.

-"Naisiin kohdistuva lähisuhdeväkivalta on yksi selvityksen esiin nostama esimerkki turvallisuuden eriarvoisuudesta. Ongelma on tunnistettu jo pitkään, mutta silti tilanne ei ole parantunut. Eri viranomaisten on toimittava aktiivisesti ongelman ratkaisemiseksi, pelkkä rikosprosessi ei riitä. Esimerkiksi neuvolassa asia on otettava puheeksi jokaisen perheen kanssa"-Totesi sisäministeri Kai Mykkänen selvityksen julkistustilaisuudessa.

KPMG ja WoM laativat 31.5. julkistetun selvityksen sisäministeriön toimeksiannosta. Selvitys on kattavin katsaus olemassa olevaan tietoon eri ryhmien turvallisuuden tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta. Lisäksi selvitystä varten kerättiin näkemyksiä turvallisuuden parissa toimivilta organisaatioilta kyselyllä ja haastatteluilla. Suomi on useilla mittareilla ja eri arvioissa maailman turvallisin maa ja numeroiden valossa tämä kehitys on jatkunut myönteisenä pitkään. Turvallisuus ja turvattomuutta aiheuttavat asiat kuitenkin jakautuvat hyvin eri tavoin eri sukupuolten välille. Myös muut ominaisuudet kuten ikä, asuinpaikka, tulotaso, perhetausta ja koulutus vaikuttavat paljon turvallisuuteen.

Maahanmuuttajien kohtaamasta väkivallasta suuri osuus maahanmuuttajien tekemää

Toinen selkeä turvallisuuden epätasa-arvosta kertova tosiasia on maahanmuuttajien ja muiden etnisten vähemmistöjen kohtaama väkivalta, syrjintä ja vihapuhe. Selvitys kertoo, että maahanmuuttajien kokemasta väkivallasta suhteettoman suuri osuus on toisten maahanmuuttajien tekemää. Räikeimmät esimerkit tästä ovat kunniaan liittyvä väkivalta, lasten lähettäminen ulkomaille turvattomiin olosuhteisiin ja tyttöjen sukuelinten silpominen. Ihmis- ja perusoikeuksien suojan on ulotuttava yhteiskunnassa kaikkien yhteisöjen sisälle. Selvityksen mukaan vaarana on, että "ilman oikeita toimenpiteitä väkivallan taustalla oleva rasismi tai syrjintä lisää ulkopuolisuutta, joka vuorostaan heikentää kotoutumista ja lisää syrjäytymistä."

Yksi selvityksen tulos on se, että eri väestöryhmien turvallisuudesta tiedetään liian vähän. Tieto on perusta sille, että eroja voidaan pienentää tehokkaasti. Koska turvallisuusongelmat kasautuvat selvästi joillekin väestöryhmille, aivan erityisesti syrjäytyneille ihmisille, näihin ryhmiin panostamalla voidaan parantaa koko yhteiskunnan turvallisuutta.

Mainos:

-"Tavoitteeksi ei enää riitä se, että Suomi on maailman turvallisin maa keskiarvoilla mitattuna. Seuraava luonnollinen kehitysaskel on se, että Suomi on maailman turvallisin maa kaikille ja että se on kaikille yhtä turvallinen. Tämän tavoitteen on näyttävä myös viranomaisten työssä"- ministeri Mykkänen painotti.

Selvitys on osa Naisjärjestöjen Keskusliiton ja tasa-arvoasiain neuvottelukunnan 100 tasa-arvotekoa -hanketta ja liittyy sisäisen turvallisuuden strategian toimeenpanoon.

Lähde: Sisäministeriön selvitys

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

7 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Ihmettelen "tutkimusta"
Ihmettelen "tutkimusta"
8 years ago

”Ikääntyneet joutuvat rikoksen uhriksi harvemmin kuin muu väestö.”
Miksihän sitten lehdissä on joka päivä uutisia vanhusten ryöstöistä joko kadulla ta kotona?

Tilastotulkintaa
Tilastotulkintaa
8 years ago

Mykkänen voisi tehdä julkilausuman jossa kaikkia naisia kehoitettaisiin välttelemään muslimi miehiä. Näin naisten kokema väkivalta pienenisi merkittävästi. Ja Suomi olisi jälleen hitusen turvallisempi paikka.

MIKA
MIKA
8 years ago

Jos suomi välttelisi muslimimiehiä päätöksellä olla ottamatta heitä vastaan ja lähettämällä rikoksiin syyllistyneetkin välittömästi pois ei naisten tarvitsisi vältellä juuri ketään paitsi humalaisia häiriköitä ja suomi olisi jälleen hitusen turvalllisempi paikka.

Kaija
Kaija
8 years ago

Minua huolestuttaa hyvin paljon se, että poliisilla, siis Mykkäsen ohjaamilla, on oikeus pidättää ja ottaa kiinni kuka tahansa ns. rauhan ja turvallisuuden häiritemisestä.
Muslimien hallitsemat asuinalueet lienevät erityisessä suojeluksessa. Sinne ei tepastella noin vain, eikä varsinkaan kamera käsissä. En ole varma onko Pohjois-Korea samaa tasoa, mutta aika varma olen, että Neuvostoliitto, DDR, Natsi-Saksa, 30-60-luvun Espanja, Chile tulevat mieleen vaputta ja mielipidettä rajoittavina valtioina. Missä vaiheessa me saamme tässä tarpeeksi pattiin?

Orvokki Lehtinen
Orvokki Lehtinen
8 years ago

Entäpä sitten vankilat, jonne turvallisuussattumusten toinen osapuoli joskus joutuu. Toteutuuko tasa-arvo?

— Vangeista on naisia vain pieni osa. Pitäisikö naisia lähettää enemmän vankilaan tai ainakin pidentää vankeusaikoja?
— Jos naisena oleminen olisi raskauttava tekijä rikollisen tuomitsemisessa, saataisiin pitempiä rangaistuksia ja sukupuolten tasa-arvo paranisi vankiloiden sisällä.

juha.
juha.
8 years ago

”Ministeri puhuu kyllä kauniisti, mutta täyttä paskaa!” J. K. Paasikivi.
Muslimien tekemät raa’at raiskaukset on tahallaan häivytetty sinänsä varmasti todellisella ”lähisuhdeväkivallalla” nostamalla esiin sen automaattisen olettaman, että syyllisenä tällaisessä tapauksessa on aina suomalainen mies, joka mätkii ja hakkaa pienestäkin syystä nuorikkoaan. Sen uskon, että miehet usein ovat varsinkin nykyisen hyvän elintason ja kotikasvatuksen erinäisistä syistä kädestä karkaamisen seurauksena lyhytpinnaisia eli lyhyesti sanoen nk. ”pikku-kersa -efekti”, jos asiat eivät syystä tai toisesta mene juuri niin kuin on odottanut hulluimpien maailman kaatumisen kuin muslimilla konsanaan, jos emäntä ei anna kun äijällä on ”lintujahti” käynnissä. Sen minkä sosiaalidemokraattiset jakku-kalkkunat ja etenkin länsimaiset telaketjufeministit aktiivisesti kiistävät ja yli kävelevät on se tosiasia, että ”ajat ovat muuttuneet” ja miehet joutuvat jokseenkin fifty-fifty perhe- ja lähisuhdeväkivallan uhreiksi, sillä nuoret naiset eivät purskahda itkuun pillittämään vaan vetävät suoraan pataan nyrkillä tai ensimmäikseksi käteen sattuvalla esineellä, oli se sitten keittiöveitsi tai valurautapannu (teflonkin kelpaa).
Jos tällaisen verilöylyn seasta mies erehtyy soittamaan hätäkeskukseen siellä nauretaan paskaiset naurut mokomasta piipityksestä, vaikka mora olisi melkeinpä aortasssa.
Tätä kuvaa hyvin koe, joka tehtiin sen selvittämiseksi miten muut ihmiset suhtautuvat kadulla kun eri sukupuolet mätkivät toista osapuolta. Miehen retuuttaessa naista tai läpsimällä uskottavasti väliin tulivat aina etenkin naiset ja miehetkin sillä aktiviteetilla mitä yleensä ihmiset haluavat puuttua mihinkään mitä tapahtuu suurkaupungeissa. Asian ollessa toisinpäin hommasta tuli komediapitoinen ”kesäteatteri”, jolla ihmiset nauroivat koko asialle kenenkään puuttumatta, vaikka tarkoituksellisesti nainen korotti ”panoksia” ärsytytkynnyksen ylittämiseksi.
Sisäministeri Kai Mykkäsen puheelle ei kannata antaa sen suurenpaa painoarvoa kuin imurikauppiaalle.

Röhkäle
Röhkäle
8 years ago

Poliittinen broileri Mykkänen voisi pitää turpansa kiinni, koska ei välittömästi poista väkivallan ja terrorismin uhkaa Suomesta. Mykkänen fanittaa myöskin anarkisteja ja antifantteja koska Mykkänen ei ole ajanut lakiesitystä antifan luokittelusta terroristijärjestöksi, kuten useissa länsimaisissa demokratioissa. Ai niin Suomi ei kuulu länsimaisiin demokratioihin, koska mielipiteitä sensuroidaan ja mielipiteistä joutuu jopa käräjille ja totuuden julkistamisesta tutkintavankeuteen useiksi kuukausiksi.

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.