Mainos:

Sisäministeri Mykkänen: ”Antisemitismiin ja islamofobiaan puututtava ennen kuin siitä tulee uusi normaali”

Päivitetty 8.3.2019, Julkaistu 1.3.2019 – Kirjoittaja Toimitus
Sisäministeriöstä kerrotaan tuoreiden selvitysten kertovan niin antisemitismin eli juutalaisvastaisuuden kuin islamofobiankin lisääntyneen sekä Euroopassa että Suomessa. Poliisille tehdyistä viharikosepäilyihin liittyvistä ilmoituksista suurin osa liittyy uhrin kansalliseen, etniseen tai uskonnolliseen taustaan. Ministeriöstä kantautuu selkeä huoli ajatusrikollisuuden lisääntymisestä Suomessa.

- Emme saa olla sokeita tälle muutokselle. Tietoisuuden ja tiedon lisääminen on tärkeää, jotta antisemitismi ja islamofobia voidaan tunnistaa ja niitä voidaan torjua, sanoi sisäministeri Kai Mykkänen avatessaan kutsuvierasseminaarin antisemitismistä ja islamofobiasta Helsingissä 27.2.

Mykkäsen huoli perustuu EU:n perusoikeusviraston FRAN loppuvuodesta 2018 julkaisemaan selvitykseen antisemitismistä Euroopassa. Tutkimukseen osallistui 6 EU-maata ja yhdeksän kymmenestä vastaajasta näki antisemitismin lisääntyneen maassaan. Selvitysten mukaan myös syrjintä muslimeja kohtaan on lisääntynyt. Selvityksessä kerrotaan tämän näkyvän muun muassa poliittisessa keskustelussa, muslimivastaisina otsikkoina perinteisessä mediassa ja sosiaalisessa mediassa käytävissä keskusteluissa.

- Myös Suomessa on käytännön kokemuksia siitä, miten jokin laajasti yhteiskuntaa järkyttävä tapahtuma, kuten Turun puukotustapaus tai esille tulleet seksuaalirikokset, lisäävät merkittävästi vähemmistöryhmiin kohdistuvaa vihaa ja häirintää. Viime aikoina erityisesti muslimiväestö on ollut tämän vihan kohteena, Mykkänen toteaa.

Sisäministeri usuttaa ilmoittamaan "viharikoksista"

Suomessa vuonna 2017 poliisille tehdyistä, epäiltyihin "viharikoksiin" liittyvistä ilmoituksista suurin osa liittyi uhrin kansalliseen tai etniseen taustaan, ja toiseksi eniten uhrin uskonnolliseen taustaan. Mykkänen kehottaakin jokaista "viharikottua" ilmoittamaan asiastapoliisille.

Mainos:

- Poliisin ja muiden viranomaisten tietoon tulee kuitenkin todennäköisesti vain pieni osa islaminuskoisiin ja juutalaisiin kohdistuvasta vihasta ja häirinnästä. On tärkeää, että vihan ja häirinnän kohteeksi joutuneet ilmoittavat siitä poliisille. Meidän tulee puuttua antisemitismiin ja islamofobiaan ennen kuin siitä tulee "uusi normaali" sanoo ministeri Mykkänen.

Ministeriöt ja viranomaiset toimivat yhdessä antisemitismin ja islamofobian ja näihin liittyvän "vihapuheen" torjumiseksi. Sisäministeriö, oikeusministeriö ja opetus- ja kulttuuriministeriö asettivat viime vuoden lopulla työryhmän, jonka tehtävänä on laatia ehdotukset tehostetuiksi toimiksi "vihapuheen" torjumiseksi. Työ valmistuu huhtikuun lopussa.

Lähde: Sisäministeriö

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

61 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
GrilledBabiesFromDems
GrilledBabiesFromDems
7 years ago
Reply to  Thoughtcrime

Antisemitismistä vaahtoaminen on imbesillien touhua. Tämä on kova fakta:

Semiittiset kansat ovat suurimmilta osin arabeja, ja näsitä suurin osa muslimeja. Muslimien kutsuminen anti-semiittisiksi juutalais-vihan pohjalta on, kerro sinä…

Logiikka ja harkintakyky, voiko sellaista olla henkilöillä, jotka jahtaavat kanssaihmisiä ”antisemitismin” pohjalta, jopa sen pohjalta, jos haluaa empiirisesti tutkia ”holokaustiin” liittyvää todistusmateriaalia??

Miksi ihmiset äänestävät näin harhaisia, sionistien orjia, päättämään asioistaan, kerta toisensa jälkeen??

Miksi ihmiset äänestävät vassareita, joiden uusin esille tullut unelma, ja vaatimus laiksi koko maailmaan, on että jo syntyneitä vauvoja saisi murhata? New Yorkissa tämä on jo toteutettu, demari-hallinnon toimesta.

https://www.lifesitenews.com/opinion/new-york-celebrates-child-sacrifice-with-passage-of-extreme-abortion-law

Mummeli
Mummeli
7 years ago

Mitä, eikö juutalaiset ja muslimit tule juttuun keskenään? … eihän tätä ollut ennen heidän väestöjensä suurta määrällistä kasvua maassamme. MekkoMykkänen?

Protect Our Children From The Pervs!
Protect Our Children From The Pervs!
7 years ago
Reply to  Mummeli

USA:ssa ainakin paljastunut että muukalaislapsia halutaankin maahantuoda lasten hyväksikäyttö-bisneksiä varten! Varmaan sama suomenkin eliitin kohdalla?

https://www.youtube.com/watch?v=4MUUKPmhEj0

Asko Liukkonen
Asko Liukkonen
7 years ago

Sisäministereiden typeryydestä on jo tullut uusi normi. Miten tähän voi puuttua?

israLordOfAll
israLordOfAll
7 years ago
Reply to  Asko Liukkonen

Hehe, mitä se gentiili siellä inisee? Me olemme, massamedian ja koulun kautta, saaneet melkein kaikki naiset osaksi armeijaamme. Mieti, ura-nainen… Hän heittää aivopesumme myötä luonnolliset äidinvaistot roskakoriin, ja hänestä tulee meidän armeijan sotilas. Tällainen sotilas, jos hän saa lapsen, uhraa lapsensa itkien päivähoitoon, jonka agendaa me kontrolloimme.

Lapsi saa kokea, että äitinsä ”kuolee” hänelle joka aamu, kun hänet jätetään tylyjen tanttojen ja kiusaavien lasten keskelle meluun ja äidinrakkauden puutteeseen. Äiti tulee hakemaan lapsensa väsyneenä, vuorovaikutus lapsensa kanssa myös päiväkodin jälkeen on pinnallista ja äreää. Siinähän lapsi oppii olla välittämästä kenestäkään, ja näistä lapsista tulee seuraava sukupolvi, joista valitsemme järjestäytyneen urakoneiston kautta pahimmat psykopaatit mitä nämä ura-naiset ovat synnyttäneet teoillaan maailmaan, valta-asemiin.

Teininä, lapsi alkaa ikäkehityksensäkin puolesta olemaan yhä vähemmän kotosalla, ja liittyy erilaisiin jengeihin, joissa ”kokeillaan” kaikenlaista, mikä voisi vähentää pahaa oloa, mikä on jäänyt krooniseksi taudiksi äidin uratekojen seurauksena.

Tällaisista teineistä tulee seuraavat päättäjät, jotka tunteettomasti toteuttavat sen tahon ohjeita, joka tuo heille vallantunnetta tai salaista rahaa, tai erikois-nautintoja, joita muut eivät saa.

Mutta olethan gentiili, eikä tämä uppoa niin laajaan osaan gentiilejä, että kansa voisi mitään tehdä tästä seuraavan kansanmurhan estämiseksi?

Olemme aivopesseet naiset niin, että he eivät tajua, että jos hankkivat lapsen 18 – 20 -vuotiaana, on heillä täysi ura edessä 30 – 70 -vuotiaina, 40 vuotta täyttä elämää. Voisivat mennä työhaastatteluun parhaassa kognitiivisessa ja intellektuellisesa kunnossa, ja kertoa, että lapset jo hankittu, eli parasta valuuttaa työmarkkinoilla…

Ja lapsensa olisi rakastava, koska lapsi oli saanut rakkautta, vuorovaikutusta, kasvatusta ja hoivaa kunnolla, kotona olevalta äidiltä.

Vaikka kirjoitan tämän selvällä suomen kielellä, et sinäkään varmaan ryhdy äidiksi ennen uraa, koska olet niin orjuuttamamme. Ja sitten vielä haukut kaikkia ”rasisteja” ”antisemiiteiksi”, jotka kertovat siitä, miten juutalainen valtamedia ja rahavalta ja poliittinen valta on täysin totuudenmukaisesti kerrottuna tuonut täyden helvetin jo niin monen sukupolven elämään.

EU on jo päättänyt että mikä tahansa kritiikki juutalaisiin kohdistettuna on rikos, vaikka kritiikki olsii täysin totuudenmukainen, aiheellinen ja tuon kritiikin vakavasti ottaminen pelastaisi jopa miljoonia suomalaisia varmalta kuolemalta hullujen vassareiden seuraavalta massatuhonnalta, jonka EUCCP askel askeleelta tuo lähemmäksi perheiden ja ihmisten arkeen.

Heheh, vaikka tuo on täysin totta, että meillä juutalaisilla on täysi valta ja toive hävittää koko rasisti-porukka kertaheitolla, on silti suomen laissa, EU:n kautta, kiellettyä puuttua tähän agressiiviseen bolshevismiin, niin voimme silti tosiaan heittää tästä varoittavat ”vihapuhujina” jne, oikeuslaitoksen armoille.

No, mieti lisää, samalla kun äänestät jälleen meidän soturimme poliittisessa järjestelmässämme eduskuntaan, valvomaan meidän, ei sinun, interssejä.

Stefan Molyneux kertoo paljon tarkemmin, miten sionistinen ura-yhteiskunta tuhoaa sukupolven toisensa jälkeen, kertomatta ketkä tämän saavat aikaan:

https://www.youtube.com/watch?v=PxANhLt0JGw

Dystopia josta on tulossa totta, pintaraapaisua:

https://mvlehti.net/2019/03/05/vihervasemmistolainen-visio-vuodelle-2020/

israLordOfAll
israLordOfAll
7 years ago
Reply to  israLordOfAll

PS. Ura-vanhempien terrorisoima varttunut lapsi luonnollisesti kostaa elämänstä tuhonnan, heittämällä vahempansa vanhustenkotiin, ja valta-asemassa, järjestää mahdollisimman pahan hoivan näille vanhuksille. Reilua?

Mutta tämähän on selvästi se pieni hinta, minkä gentiili mielellään maksaa voidakseen palvella meidän korkovelkaamme, jonka kiskomme gentiileiltä, eli elukoilta jotka ovat liian imbesillejä kyetäkseen edes hoitamaan omat raha-asiansa. He ovat riippuvaisia meistä, ja todistavat sen joka vuosi kun äänestävät itselleen taas päättäjät, jotka ovat vain ja ainoastaan meidän korkovelka-järjestelmämme jatkuvuuden asialla.

Miksi emme voisi hävittää mielin määrin sellaisia elukoita, jotka ovat aivan samassa asemassa kuin perhe joka luovutti rahakirstunsa naapurille, ja maksaa tälle vuosittaisen maksun voidakseen lainata tuosta kirstusta jotakin, ja tehdäkseen työtä voidakseen maksaa tuosta kirstusta saamaansa lainaa takaisin sopimusten mukaisesti? Eihän näin alas vajonneita ”ihmisiä” voi mitenkään kunnioittaa? Israelissa nauravat jo lapsetkin kaikkein kovimmin, kun kerromme, että tosiaan on gentiili-kansoja, jotka suostuvat edellä mainitunlaiseen orjuuteen ihan vapaaehtoisesti, ja luullen elävänsä jossakin ”demokratiassa” tai ”vapaassa yhteiskunnassa”

Sinäkään et, vaikka katsot alle laitetun videon, tee yhtään mitään asialle? Koska olet gentiili, ja passiivisuudella ja alistumisella todistat olevasi gentiili, eli karjaa:

https://www.youtube.com/watch?v=v8b3D9EA1hA

”How to swindle Goyim”

israLordOfAll
israLordOfAll
7 years ago
Reply to  israLordOfAll

PS. Tuon videon alla luki yli 10 000 katsontakertaa. Me kuitenkin omistamme youtuben ja googlen, joten muokkasimme numeroita hiukkasen. Etkä voi tällekään yhtään mitään, hehe. Me sinänsä vihaamme tuota videota, mutta samalla käytämme sitä todisteena itsellemme, että vaikka näistä kerrotaan, on valtamme niin suuri, että mikään eugeniikka-projektimme ei tästä vaaraannu.

Lapsesi tosiaan keskittyvät jo ala-asteella siihen, mikä yli 30 sukupuolesta he ovat, sattumaako? Jos gentiilejä syntyy vähemmän.. ehkä tämän verran pystyt laskemaan yhteen? Alla videota ”seurueesta” jonka luo monet päiväkodit toivat SINUN lapsia, sattumaa?:

https://mvlehti.net/2017/04/29/video-transu-matuleirissa-helsingissa/

NähtyOn
NähtyOn
7 years ago

Mykkä se osoittaa jälleen kerran että päänsä on nimensä veroinen, täysin mykkä jossa ei ole yhtään mitään.
Väittää että ne ei tiedä mistään mitään jotka arvostelee islamisteja ja jutkuja, heillä kun järki toimii 100% varmuudella.
Mutta ei mykkä hätää, tulevaisuus sinulle on täysin mykkää, olet niitä jotka tulee joutumaan tuomiolle teoistaan.

Pakkomykkä
Pakkomykkä
7 years ago
Reply to  NähtyOn

Mykkänen: ”Islam on rauhan uskonto, tervetuloa rikastamaan meitä puupäitä”.

Koraani: Mykkänen on kuffar, ja suositeltavaa lyhentää kaulan kohdalta, jos ei ryhdy islamistiksi”.

TammanyHall
TammanyHall
7 years ago

Vihan luulisikin kohdistuvan näihin poliitikkoihin, jotka ovat kaikesta vastuussa. Vai tämän kritiikinkö hiljentämisestä on myös kysymys?

Sitten tämä antisemitismi. Tarkoittaako se ymmärrystä maailmasta tai holokaustin paljastamista valheeksi?

Ohhoh!
Ohhoh!
7 years ago
Reply to  TammanyHall

Antisemitismi on maailman rasistisin termi. Sen avulla kaikki muut rodut hiljennetään, kun yrittävät puuttua sionisti-mafian heihin kohdistamiin toimenpiteisiin ja kusetuksiin.

Juuso
Juuso
7 years ago
Reply to  Ohhoh!

Kiitos, sanoitkin mitä tulin tänne sanomaan.
Antisemitismiteema on sionistiglobalistieliitin suojakerroin kaikkea arvostelua vastaan. Muutenhan joku voisi oikeasti saada kansojen silmät auki kaikille vehkeilylle, jota heimon pojat harrastavat.

Minä Vain
Minä Vain
7 years ago

Ennemminkin pitäisi puuttua suomalaisugrilais-vastaisuuteen. Luulisi siihen puuttumisen olevan Suomessa kaikkein tärkeintä.
On aika paljastavaa, että vierasryhmät asetetaan etusijalle ja erityissuojeluun. Yleensä vieläpä niin, että kaikki tosiasioihin ja ikäviin ilmiöihin pureutuva kritiikki kielletään — myös asiallinenkin. Siten ihmetellään, kun kaikenlaiset epämääräiset huhut leviävät.
Jälleen kerran osoitus eliitin ylimielisyydestä ja epätoivoisesta tarpeesta suojella omia hämäriä intressejään ja kytköksiään.

Analysaattori
Analysaattori
7 years ago
Reply to  Minä Vain

Sodassa soluttautujat yrittävät aina puhua niin että solutettu taho kärsii, tässä mitään uutta. Uutta on vain totaalinen typeryys, jossa solutetut eivät poista soluttautujia keskuudestaan. Mikä maksaa?

TammanyHall
TammanyHall
7 years ago
Reply to  Analysaattori

Päättäjät eivät ole tyhmiä, joten siten ilmeisesti sodassa kansaansa vastaan

Analysaattori
Analysaattori
7 years ago
Reply to  TammanyHall

Vaikuttaa siltä, että seuraava false flag -hyökkäys tulee kohdistumaan väkijoukkoon, ja toteutetaan 3D -tulostimella valmistettuja osia sisältävillä aseilla.

Koska halutaan saada voimaan laki joka kieltää tällaiseen kykenevien, nyt markkinoilla olevien, muovi/hiilikuitu-materiaalista osia tekevien, tulostin-suutinten myynti. Jokainen kansa, joka luopui oikeudesta kantaa aseita, vajosi tyranniaan.

Infowars -reportteri kehoittaa hankkimaan tällaisen tulostimen nyt, ennenkuin ne kielletään mahdollisen tulevan false-flag -hyökkäyksen myötä.

”Kerran demarit juhlivat New Yorkissa voimaan tullutta lakia, joka sallii syntyneiden vauvojen murhaamisen, he kykenevät myös mm. massamurhaamaan mielenosoituksiin osallistuvia ihmisiä, ilman omantunnon häivää”…

https://www.lifesitenews.com/opinion/new-york-celebrates-child-sacrifice-with-passage-of-extreme-abortion-law

”Selvitä, mitä deep state -rikolliset eivät halua sinulla olevan”.

Analysaattori
Analysaattori
7 years ago
Reply to  Analysaattori

Alex Jones kertoi alla olevan linkin lähetys olevan Infowarsin viimeinen lähetys – globalistit ovat nyt toteuttaneet ”KILL SWITCH -lainsäädännön – jossa voivat hiljentää kenet haluavat:

”Taistelu jatkuu kyber-maailman ulkopuolella – sinä olet vastarinta”.

blob:https://vod-api.infowars.com/f680d806-9153-451e-90de-911f06b544fd

https://www.lifesitenews.com/opinion/new-york-celebrates-child-sacrifice-with-passage-of-extreme-abortion-law

Tamma
Tamma
7 years ago
Reply to  Analysaattori

Alex Jones ja Infowars ovat niin selkeitä globalistien omia virityksiä, että sinulla ei taida olla aivoja ollenkaan tai olet myös itse yksi globalistien trolliarmneijan soldaatti

Analysaattori
Analysaattori
7 years ago
Reply to  Analysaattori

Jos on mielestäsi ”selkeää”, että Infowars on globalisti-taho, ”hallittu valeoppositio” varmaan kykenet selkeästi todistelemaan, miksi näin olisi? Vai oliko tuo vain joku mihinkään faktaan perustamaton (loan)heitto?

Tutkivin löytämäni Alex Jones -kritiikki on mielestäni alla videolla. Ruokaa ajatuksille:

https://www.youtube.com/watch?v=vfGuDi5ztzk

”The Graduated Animal Farm”

P*skaa niskaan
P*skaa niskaan
7 years ago

Kuinka ollakaan, vihapuheen vastaiset ehdotukset valmistellaan sopivasti vaalien jälkeen uuden eduskunnan työstettäväksi. Eivät sada sitten mamu-kriittisten laariin. Tuleeko vihapuhesakotuksesta taas uusi verotusmuoto ja suomalaisten kiusaamisen lisäväline. Näin voi käydä ja on jo käynytkin. Kuinka alas tämä maa aikookaan vajota?

Elinkauppias-SDP?
Elinkauppias-SDP?
7 years ago
Reply to  P*skaa niskaan

Lenin, Trotsky ja Stalin?

Trotsky, Leninin toveri miljoonien valkoihoisten massamurhaamisissa Neuvostoliitossa, keksi käyttää termiä ”rasisti” toisinajattelijoiden suiden tukkimiseen.

anonymous racist
anonymous racist
7 years ago

Välillä sitä hiipii mieleen kaiken arkivittumaisuuden painaessa päälle, että oisko oltava poliittisesti korrekti ja virittäydyttävä kaulakiikkuun, ettei olis sitäkään vaivaa minusta halal-kokoomukselle ja muille vihervassareille. Noita Mykkämunan juttuja lukiessa alkaa välillä ihan aidosti kauhistuttaa, sitä epäuskosena naureskelee Skånen kalifaatin muotoutumiselle mutta kumpikohan tässä ensin kusessa on, SE va FIN.

Seppo
Seppo
7 years ago

Mitä v1ttua mää juuri luin? Tämän artikkelin täytyy olla huono vitsi?

No huh
No huh
7 years ago

Eikö pitäisi puuttua antisemitismiä ja islamofobiaa aiheuttaviin ja vahvistaviin tekijöihin ja suojautua niiltä sijaan, että altistetaan kansa niille aina vain lisää? Eli suojellaanko tässä koronkiskontaa, velkaorjuutusta ja toisaalta kivikautisia sivistyskäsityksiä? Miksi ihmeessä?

Mutta näihän se on, että höyrykattila toimii paremmin, kun otetaan turhat höyrynpainemittarit ja varoventtiilit pois ja lyödään lisää tulta alle.

Empiirinen Totuus?
Empiirinen Totuus?
7 years ago
Reply to  No huh

Aiheuttaako eräiden substanssien käyttö islamofobiaa tai antisemitismiä? Lue asiaan liittyvä kokemus, ja päätä itse:

https://www.dmt-nexus.me/forum/default.aspx?g=posts&t=36901

Janis Petke
Janis Petke
7 years ago

Ensin Suomeen / Eurooppaan haalitut muslimit hyökkäävät juutalaisten kimppuun ja sitten juutalaisia syyllistetään siitä, että ne pelkäävät muslimeita. Woi WAttu tätä PASKAA! Voisko mykkäselle joku antaa järkeä tai vaikka pillua?

Ohhoh!
Ohhoh!
7 years ago
Reply to  Janis Petke

Sionistinen kuolemankultti (globalismi) ja islamilainen kuolemankultti (jihad) tekevät nyt yhteistyötä sivistyksen ja elämänmyönteisten kansojen hävittämisessä maan päältä.

Nyt Ilta-sanomissa, nettiversiossa ainakin, on ”itkevä” artikkeli eräästä Suomesta jihadistiksi lähteneestä naisesta. Artikkelissa käyttävät monia keinoja millä saada ihmiset tämän terroristin puolelle sympatioissaan.

Milloin Ilta-sanomat tekevät vastaavan nyyhkytarinan matu-raiskaajien kantasuomalaisista tyttölapsi-uhreista?

Vastaus: Tuskin tekevät – ei kuulu eugeniikka-agendaan.

Gentile
6 years ago
Reply to  Ohhoh!

—Sionistinen kuolemankultti (globalismi) ja islamilainen kuolemankultti (jihad) tekevät nyt yhteistyötä sivistyksen ja elämänmyönteisten kansojen hävittämisessä maan päältä.—

Aika kajahtanut pitää olla, jos kuvittelee näiden kahden verivihollisen tekevän yhteistyötä.

Röhkäle
Röhkäle
7 years ago

Onko Mykkänen tyhmä vai leikkiikö tyhmää?
Ei kumpaakaan, vaan Mykkänen tottelee sokeasti Deep Staten käskyjä antaessaan idioottimaisia lausuntoja.
Suomen hallitus on nukkehallitus ja eduskunta on teatteri jonka kuiskaaja on Deep State.
Kuinka hulluksi menon pitää mennä että kansan ennemmistö tajuaa nenästä vedon?

Minä
Minä
7 years ago

Se, että islaminuskoisten kulttuuria ei haluta Eurooppaan, ei ole mitään islamofobiaa.

Minulla ja sinulla on oikeus valita kaverit, joiden kanssa haluamme olla ja toimia. Yhtälailla kansakunnalla on oikeus valita, jos kansakunta haluaa jonkin tietyn kultuurin tunkeutuvan sen maille ylipäätänsä.

Vielä enemmän on syytä kunnioittaa kansakunnan oikeutta valita kaverinsa, kun islaminuskoiset tulevat elämään siivellä, siis syömään toisten pöydiltä, toisten piikkiin.

Hyväksikäyttäjät eivät ole kovinkaan tervetulleita olleet ikinä, eikä terve ihminen suostu alistumaan hyväksikäytttäjille.

Suvakit alistuvat ja mikä oudointa, he suorastaan vaativat lainvoimalla pakottamaan kaikki muutkin alistumaan. Kuten tämä Mykkästen epäonnistunut mukula.

Mykkänen ei halua tunnustaa tosiasioita, kun puhuu antisemitismistä. Hänhän itse haluaa puolustaa (valheilla) pahimpia antisemitistejä, siis oikeauskoisia.

Kalergin anoppi
Kalergin anoppi
7 years ago
Reply to  Minä

Islam on vain saat*n palvonnan eri muoto, siksi kuolemaa, pakkomielivaltaa ja niin edelleen.

Halloween on ihmisten rituaalimurhaamisen juhla. Todisteita tästä, koko kansalle, ja lapsillemme levitetystä saat*n palvonnasta videolla:

https://www.youtube.com/watch?v=WniRJ2h15Kk

KysynVaan
KysynVaan
7 years ago

Islamophobia on täysin mitään tarkoittamaton epäsana. Se jos joku ei tykkää siitä kun rauhanuskovaiset katkoo viattomilta ihmisiltä kauloja koraanin jakeiden määrääminä, ei ole eikä voi olla mitään fobiaa. Miltäs kuulostaa Natsismiphobia? Onko järkevä määritelmä?

Analysaattori
Analysaattori
7 years ago
Reply to  KysynVaan

Suuryhtiöt käyttävät islam-invaasiota työkalunaan, sillä heillä on valmis kaava siitä, miten islamin tuhoamien maiden luonnonvarat kaapataan haltuun, peruuttamattomasti. Islam-uskovaiselle ainoastaan tuonpuoleinen on tärkeää, ja miten saada kaikki ympärillä olevat ihmiset samaan tuonpuoleis-uskoonsa. Siksi islam-lahkolaiset viis välittävät, jos jonkun valtion luonnonvarat kaikkoavat muualle, kunhan saavat apua islamisaatio-vimmassaan.

Lue edellinen lause uudestaan. TAJUATKO?!

Tällä hetkellä ammentavat super-korporaatiot n. tuhannen miljardin potin vuodessa näistä islamisoituneista maista. Ei siis ihme, että Euroopan rikkaat maat ja kansat ovat, EU-kattojärjestönsä avulla, korporaatioiden tämänhetkinen ryöstösuunnitelman toteutuksen kohde?

Mitä super-korporaatioiden takana? Mahtisuvut, jotka ovat uskovaisia, omalla pimeällä ja erittäin psykopaattisella tavallaan:

https://www.youtube.com/watch?v=HNprO9s0r1I

Elke Hari
Elke Hari
7 years ago

Aluksi koululaitoksen ja median avulla luodaan tietyntyyppinen mentaalinen informaatiokenttä sodista, hädästä pakolaisista ja historiaan liittyvästä rotusorrosta. Tämän seurauksena ihmiset ehdollistuvat siihen, että auttaminen on joka tilanteessa hyvää ja se palkitaan avun kohteena olevan toimesta aina varauksettomalla kiitollisuudella ja vastavuoroisuudella. Tästä mentaalisesta kentästä puuttuu täysin myös maahanmuuton ja kulttuurierojen kritiikki, ja ihmisiltä on riistetty mahdollisuus vertailla eri kulttuureja, pohtia niiden vaikutusta omaan kulttuuriimme ja suurten erojen synnyttämän yhteentörmäyksen seurauksia. Tilanne on varsin sama kuin, että menisi kauppaan ostoksille ja eri tuotteiden välinen vertailu hinnan, laadun, kestävyyden, värin, mallin, koon, sähkön tai polttoaineen kulutuksen vuoksi olisi tehty mahdottomaksi. Nyt valinnan mahdottomuus koskee vain tulevia sukupolvia ja kokonaisia kulttuureja.

Kun yltäkylläisten hyvinvointivaltioiden asukkaat on aivopesty vastaanottaviksi ja vastustustuskyvyttömiksi, organisoidaan maahan USA:n ja Israelin puolella Lähi-Idän ja Afganistanin sodissa taistelleita sekä irtolaisia, joita tiedustelupalvelut käyttivät Arabikevään mellakoissa. Näiden vanavedessä tuli myös suuri määrä kirjatonta ja karjatonta roskaväkeä, joka hyödynsi naton järjestämiä kuljetuksia päästäkseen paremman elintason äärelle. Vaikka itse kuljetukset ja majoitus sekä huolto sijoitusmaissa organisoitiinkin, ei itse tulijoita opetettu varuskuntamaiden pelisäännöille. Heille markkinoitiin ainoastaan vetovoimatekijöitä, kuten vaaleita naisia, ilmaista majoitusta sekä rahaa. Myöskään varuskuntamaissa ei rakennettu tarpeeksi kattavaa ja tehokasta organisaatioita tulijoiden ja heidän sopeutumisensa valvontaan. Mahdolliset ja jopa todennäköiset ongelmat päätettiin ratkaista kokoamalla Refugees welcome laulukuoro paino-ongelmaisista kolmikymppisistä sekä homoista ja syyttämällä kaikkia hölmöläisiä, joilla oli jotakin kysyttävää rasismista. Vastaanottavien maiden ja kansojen tehtäväksi on jäänyt vain antaa tilaa, sopeutua ja suvaita.

Kun sitten on seurannut jo yksi terrori-isku, ryöstömurha, kunniamurha tai sen yritys sekä lasten raiskaustapauksia, on luonnollisena reaktiona viha. Tämän vihan takana on myös pettymystä sekä petetyksi tulemisen tunnetta. Eikö auttamiseen vastattukaan varauksettomalla kiitollisuudella sekä vastavuoroisuudella? Nyt valtiovalta pyrkii tukkimaan suut viemällä keskustelu yksityisestä (ihmisten turvallisuus) yleiseen (rasismi, antisemitismi, islamofobia), vaikka universaalifilosofialla ei kyetä ratkaisemaan konkreettisia käytännön arkipäiväisiä kysymyksiä. Se, että juutalainen tai muslimi on ihminen ei ratkaise sitä ongelmaa, että juutalainen Rotschild rahoittaa sotia tai muslimi Ahmed raiskaa 14-vuotiaan tai, että Suomessa on tuhansia ihmisiä jo toisessa ja kolmannessa sukupolvssa, jotka elävät pelkästään tulonsiirroilla. Ja nämä tulonsiirrot ovat suurempia kuin, mitä kantaväestö saa, samalla, kun nämä tuhannet ihmiset eivät sopeudu kulttuuriimme ja heidän poliittinen vaikutusvaltansa kasvaa.

Myös Mykkänen vetoaa terrori-iskujen vaikutukseen muukalaisvihaa lisäävänä tekijänä. On totta, että terrori-iskut lisäävät ihmisten turvattomuuden tunnetta juuri odottamattomuutensa ja raakuutensa vuoksi. Mutta se, mikä jää näkemättä, on kulttuurimme ja yhteiskuntamme soluttaminen maahantulijoilla, jolloin vaikutus on vähittäisempi mutta vääjäämättömämpi.

LauraTheGirlWithBalls
LauraTheGirlWithBalls
7 years ago
Reply to  Elke Hari

Laura Loomer -video – miten konfrontoida jihadisti-poliitikkoja!

https://www.youtube.com/watch?v=jzSEmvxs0PM

”How To Confront Jihadi Politicians”

Lode
Lode
7 years ago

Lukaisepa Mykkänen juutalaisten Talmud ja muslimien Koraani.
Kerro sitten löydätkö mistään maailmalta jonkun uskonnon, järjestön tai muun vastaavan sääntöjä jotka ovat yhtä vihamielisiä kaikkia muita kohtaan.

TammanyHall
TammanyHall
7 years ago
Reply to  Lode

Mykkänen on itse venäläistaustainen. Kenties Venäjän vähemmistöjä. Olisikohan mahdollista…

Edu
Edu
7 years ago
Reply to  TammanyHall

Mykkänen on äidin puolelta nimeltään Sokolow. Tuota nimeä käyttivät venäjän juutalaiset kuten Nahum Sokolow joka oli joskus 1910-30 luvulla sionisti vaikuttaja.

KuntaKinte
KuntaKinte
7 years ago

Vai fobiaa?
Kyseessä on ennemminkin inho.
Ihmisellä on oikeus tuntea tunteita ja ilmaista mielipiteensä vai onko eliitti jo poistanut nämä oikeudet perustuslaista?
Toisilleen vihamielisten ryhmien ujuttaminen yhteiskuntaan ei ole järkevää.
Ehdotan, että muslimeja ei tuotaisi maihin, joissa on toisuskoisia. Sellainen luo kaaosta.
Toki kaaoksesta hyötyvät erinäiset tahot.
Kansa kustantaa kaaoksen hoidon.

Reality Hits
Reality Hits
7 years ago
Reply to  KuntaKinte

Ei perustuslaista, mutta perustuslaki on poistettu käytöstä. Täällä vallitsee nyt sionistis-globalistinen diktatuuri, jos et ole huomannut?

Paavo Väyrynenkin joutui nyt suoraan stasi-vainoon, pelkästään valitsemalla ”toisinajattelijan” mukaan vaalityötään tukemaan.

Lissu
Lissu
7 years ago

Islam ja sionismi molemmat pyrkivät maailmanherruuteen ja haluavat muunuskoiset hävittää maailmasta.
Tämän voi kuka tahansa selvittää lukemalla Talmudin ja Koraanin.

Hude
Hude
7 years ago

Onko Mykkänen aivopesty, lahjottu vai idiootti???

fatwantarkistaja
fatwantarkistaja
7 years ago
Reply to  Hude

Oltava kaikkia noita, luonnossa ei esinny tuollaisia yksilöitä.

juha.
juha.
7 years ago

Idiootti Mykkänen jälleen vauhdissa.

CFF
CFF
7 years ago

Suomen päättäjät ovat sodassa omaa kansaa vastaan.

Eikö tämä nyt jo viimeistään ole selvä asia kaikille!

Miten tällaisista ministereistä päästään eroon elleivät he itse eroa…

Yksi sisäministeri ammuttiin Helsingissä Nervanderinkadulla.

Robbe
Robbe
7 years ago

Vihapuhe, ilmiannot, ajatusrikollisuus ja rasismisyytökset. Valtion talouteen luotu valtava musta aukko joka nielee rajattomasti rahaa. Kun ISIS terroristi astuu Suomen rajojen sisäpuolelle niin hups siitä tuleekin vierastaistelija. Suomen eduskuntavaaleista ollaan tekemässä maailman ilmastovaalit. Haloo! Mitä helvettiä Suomessa oikein tapahtuu ja miten valtion johto on ajanut asiat tähän jamaan? Tämä kaikkihan on seurausta heidän tekemistään valinnoista ja sitten kieltävät jo luonnollisten tunteidenkin ilmaisun. Eipä kauan kestänyt Mykkäsen ja kumppaneiden huoli raiskauksista ja raiskatuista. Nythän onkin jo aika alkaa huolehtimaan raiskaajista ja heidän hyvinvoinnistaan.

Aa123455
7 years ago

Jewish leaders call for new editions of the Bible and the Koran to carry trigger warnings highlighting anti-Semitic passages
https://thesaker.is/jewish-leaders-call-for-new-editions-of-the-bible-and-the-koran-to-carry-trigger-warnings-highlighting-anti-semitic-passages/

Minä Vain
Minä Vain
7 years ago
Reply to  Aa123455

Vapaamuurarit ja sionistiset juutalaiset lahkot pelaavat samaan maaliin ja sen kyllä huomaa. Roomalaiskatolisilla on jesuiittansa ja muslimeilla jihadistiset äärisuuntaukset, kuten wahhabismi. Mikään aabrahamilainen uskonto ole toista parempi omien vaarallisten lahkojensa suhteen. Kaikki nuo klikit toimivat omia uskontojaan vastaan ja pyrkivät luomaan yhden uuden maailmanuskonnon ja poliittisen järjestyksen. Sitä ennen on luotava jännitettä ja ristiriitaa niiden välille, jotta saadaan syy niiden uudistamiseen ja korvaamiseen uudella yhdistetyllä uskonnolla. Täytyy myöntää, että sionistit (”Jewish leaders”) ovat tässä huipputaitavia ja osaavat riidankylvämisen taidon.

Raksaäijä
Raksaäijä
7 years ago

Hallinto kääntyy aina kansaansa vastaan,lopulta…
Niin on ollut ja niin on oleva…

Tupauuno
Tupauuno
7 years ago

Oulussa on kuulemma jopa tönitty joitain muslimeja. Pitää varoa ettei tästä töninnästä tule uusi normi. Matujen alaikäisiin kohdistuneista raiskauksistahan on jo tullut uusi normi ja asia on siltä kohdalta kunnossa. Mutta tämä töniminen, se todella huolestuttaa Oulun poliisejakin eniten, ei niinkään nämä raiskaukset, koska ne eivät ole viharikoksia ja kohdistuvat kantasuomalaisiin alaikäisiin..

Tamma
Tamma
7 years ago

Nigerian poliisi vapauttu joukon tyttöjä ISIS-järjesön vankeudesta. Media juhli ja repi otsikoita. Se ei kuitenkaan kertonut, että vapauttajat ensi töikseen raiskasivat kaikki panttivangit, jotka olivat vapauttaneet. Tällaisia uutisia pimitetään monessa maassa, vaikka laatumediakin julkaisee niitä esim. Englannissa joskus. Samoin, että Pakistanissa lapsiseksi on ollut rangaistavaa vasta pari vuotta ja että maassa lasten raiskaaminen ja hyväksikäyttö on yllättävän laaja ilmiö, vaikka olisikin alakulttuuri. Afganistanissa paikallisella poliisilla on ollut lähes joka tarkastuspisteillä pieniä poikia seksiorjina. Afganistan, Lähi-itä, Pohjois-Afrikka, Etelä-Afrikka. Esim. tuolla naisia raiskataan paljon ja vallitsee paikoin käsitys, että toisuskoiset ja etenkin länsimaiset naiset ovat synnintekijöitä, joita saa raiskata. Etelä-Afrikassa on levinnyt sitkeästi uskomus, että lapsen raiskaaminen suojaa Aidsilta.

Muualla maailmassa oli jo kokemusta siitä, mitä tapahtuu, kun väkeä aletaan imuroimaan noilta alueilta. Orpo myönsi, että oli tiedossa uhka, että sama tapahtuu myös täällä. Olisiko voitu kertoa jotain kansallekin? Tuskin seurakunnat olisivat alkaneet kuskata vieraita päiväkoteihin, koska tällaisiin juttuihin saattaa todennäköisesti soluttautua eri porukoiden pedofiiliaines. Ainiin, Suomen poliisi ei myönnä vieläkään, että seksirikollisuus olisi lisääntynyt edes vähän tai ainakaan ei lisääntymisen syytä Seksirikosten räjähdysmäinen kasvu Saksassakin tosin salattiin kansalta viimeiseen saakka ja salailu jatkuu.

Risto Jääskeläinen
7 years ago

Jokin tuossa Turun terrori-iskussakin on ongelmana, kun sitä ei kutsuta terrori-iskuksi, saatikka islamilaiseksi terrori-iskuksi. Että muslimienkin vihateot synnyttävät vihapuheita, sehän on ihan luonnollista. Jos edelliset estettäisiin, jälkimmäisetkin vähenisivät.

Analysaattori
Analysaattori
7 years ago

YLE sanoo suoraan että Islam on SAIRAS yhteiskuntamalli, yrittäen kuitenkin viitata tällä lausunnollaan ”rasistiseen isänmaalliseen yhteiskuntaan”:

YLE lausunto lähetyksessään:

”Sellainen yhteiskunta, jossa kaikkien oikeudet eivät toteudu, ei ole terve(eellinen) yhteiskunta. ”

https://i.ylilauta.org/cb/f06d920f.mp4

No, suvakkien kaikkea pahuutta halailevassa yhteiskunnassa eivät mm. tyttölasten, eikä vanhuksemme saa ihmisarvoista kohtelua, josta syystä tuomioitakin langetettu, joten jo tämä kumoaa YLE:n tuohon propagandaan sisältämä ajatus, että heidän edustama suvakkiyhteiskunta olisi terve.

Mitä Islamiin tulee, sanoo esimerkiksi vankilapsykologi Nikolai Sennels, että ”Islam tuottaa hirviöitä”.
Islamissa on sisäänrakennettuna raju ihmisoikeuksien kieltäminen lapsilta, tytöiltä ja naisilta. Sen doktriinin ja vihapuhekirja Koraanin erottamattomana osana.

Ja tuolle YLE-reportterille tiedoksi, Suomesta tuli vahva yhteiskunta silloin kun tänne ei päästetty kaikkia häiriötekijöitä, vaan ihmiset saivat oikeuksiensa mukaisesta rauhassa käydä töissä, ja pitää suurempi osa työnsä palkasta omiin tarkoituksiin, kuin tänään sosialismissa.

Kulttuuri-marxistinen yhteiskuntamalli, joka tänään on vallitsevana, on heikentänyt myös keskiluokkaa rajusti.

Espoossa ovat sosiaalimenot kasvaneet 18% vuoden 2018 aikana! Nämä nyljetään, yllätys, maamme keskiluokan selkänahasta. Sähkön siirtomaksun toteuttaminen kiroukseksi kansalle oli keino tuplata nopealla aikavälilllä sähkön, perustarpeen hinta, jotta voidaan tästä seurauksena saada tuplasti enemmän veroja sähkön myynnistä kuin aiemmin.

fatwantarkistaja
fatwantarkistaja
7 years ago

Jos joku sanoisi että Mykkäseen on puututtava, ennen kuin siitä tulee nykyistä suurempi riesa, kyseessä olisi hybridivaikuttelu ja yhteiskuntaa uhkaava vihapuhe?

Tamma
Tamma
7 years ago
Rolf Törnroos
Rolf Törnroos
7 years ago

Juutalaisia kadehditaan ja kateus synnyttää vihaa, sitä ei voi joku Mykkänen kahlita. Juutalaisia on aina vainottu kautta ajanlaskun. Ensimmäinen juutalaisten verilöyly tapahtui Espanjassa, joone juutalaiset olivat asettunet asumaan. Verilöyly tapahtui v. 1006 . Hitler ei siis ollut ensimmäinen juutalaisten murhaaja, mutta uhreja oli eniten n. 6 miljoonaa kuoli kaasukammioissa. Juutalaiset ovat selviytyjiä, sillä haitä on on paljon eri puoplilla maailmaa. Juutalaiset hallitsevat rahan voimalla jopa monia kuningashuoneita. Upporikkaat juutalaispankkiirit sanelevat pitkälle jopa USA:n politiikan. Ei siis mikään suuri ihme, että antisemitismi nostaa päätään. Hitlerin himuteoista on kulnut aikaa jo n.75 vuotta eli yksi ihmisikä.

Ajatusrikollinenko?
Ajatusrikollinenko?
7 years ago
Reply to  Rolf Törnroos

Jaahas, taas joku aivopesty esittää 6 miljoonaa -lukua?? Kaasukammioistakaan ei ole näyttöä, joten se siitä.

75 vuotta on kulunut liittoutuneiden aukottomasti todistetuista hirmuteoista Saksan siviiliväestöä vastaan (yli 2 miljoonaa murhattiin sodan jo loputtua).

https://www.telegraph.co.uk/culture/books/3664526/How-three-million-Germans-died-after-VE-Day.html

Tamma
Tamma
7 years ago

Sodan loputtua murhattuja oli 9 miljoonaa

Letger
Letger
7 years ago
Reply to  Rolf Törnroos

Törroos haloo! 6 miljoonaa EI kuollut kaasukammioissa!
Kuoliko ketään? Todisteita????

Ettekö te tiedä sisäministeri Kai Aslak Mykkänen että "Siperia opettaa"

”erityisavustaja Titta Andersson-Bohren, p. 050 513 1539, titta.andersson-bohren@intermin.fi (ministeri Mykkäsen haastattelupyynnöt)”

12.3.2019 at 19:28
”Juutalaiset perheet pakenevat Euroopasta Israeliin turvaan muslimien vainolta.”

https://www.nykysuomi.com/2019/03/11/arto-luukkanen-kisallikoulutusjarjestelma-perakammaripojat-kasitteena-historiaan/

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.