Jotkut elokuvat tarvitsevat vain muutaman minuutin muistuttaakseen meitä siitä, miksi rakastamme elokuvia.
Musta helikopteri jylisee Los Angelesin yllä, elektroniikka vilkkuu ja Roy Scheider istuu ohjaimissa.
Yhtäkkiä 1980-luku tuntuu enemmältä kuin vain aikakaudelta. Se tuntuu omalta elokuvatyylilajiltaan.
Tervetuloa Sinisen salaman kyytiin...
Helikopteri asenteella
Ohjaaja John Badham oli jo osoittanut rytmitajunsa ja viihdyttäjän kykynsä elokuvalla Saturday Night Fever – lauantai-illan huumaa (1977). Teknothrilleri Sotaleikit (1983) teki hänestä myöhemmin yhden 1980-luvun teknologisten trillerien suurista nimistä.
Sininen salama (Blue Thunder) osoittaa, että Badham hallitsi paljon muutakin kuin tanssilattiat ja tietokoneet. Tässä hän pääsee työskentelemään edistyneen poliisihelikopterin, kovapintaisten pilottien ja Los Angelesin parissa, joka osoittautuu pian paljon vaarallisemmaksi ilmasta kuin maasta käsin – unohtamatta Roy Scheiderin graniittisia kasvoja.
Elokuva kuvattiin syksyllä 1981 ja talvella 1982, mutta sen ensi-ilta viivästyi vuoteen 1983 asti. Ei ole täysin selvää, miksi Columbia Pictures päätti odottaa, mutta viivästys antoi elokuvalle mielenkiintoisen paikan 1980-luvun elokuvahistoriassa.
Kun valvonnasta tulee ase
Sininen salama ei ole pelkkä helikoptereilla höystetty toimintaelokuva. Pinnan alla piilee synkkä tarina siitä, miten pitkälle kehittynyt teknologia voi muuttaa poliisityön joksikin paljon pelottavammaksi.
Helikopteri voi seurata ihmisiä, kuunnella keskusteluja ja kerätä tietoa tavalla, joka saa nykyisen valvontayhteiskunnan vaikuttamaan vähemmän tieteiskirjallisuudelta kuin ehkä toivoisimme. Virallisesti Sininen salama on tarkoitettu terrorismin vastaiseksi työkaluksi Los Angelesin vuoden 1984 kesäolympialaisten alla.
Roy Scheider näyttelee Frank Murphya, kokenutta poliisihelikopterilentäjää, jolla on takanaan Vietnamin sota. Murphy ei ole mikään kiiltokuvamainen Hollywood-sankari, vaan väsynyt, karaistunut ja toisinaan varsin hankala ammattilainen.
Murphy alkaa pian epäillä, ettei Sinistä salamaa ole tarkoitettu ainoastaan rikollisuuden torjuntaan. Joku, tai mahdollisesti useat tahot, näyttävät testaavan salaa uutta työkalua väestön valvontaan ja hallintaan.
Elokuvan viranomaiset ja agentit toimivat salassa, eikä mikään ole aivan sitä, miltä näyttää.
Kun valtio saa käyttöönsä teknologiaa, joka näkee ja kuulee seinien läpi ja iskee ylhäältä käsin tehokkailla aseilla, kysymys ei ole enää vain siitä, kuka pitää valtaa.
Kysymys kuuluu: Kuka valvoo valvojia?
Roy Scheider ohjaimissa
Särmikkäällä charmillaan, graniitinkovilla kasvoillaan ja hieman kuluneella olemuksellaan Roy Scheider saa Frank Murphyn tuntumaan mieheltä, joka on nähnyt aivan liikaa ja haluaisi mieluummin olla näkemättä enempää.
Tappajahain (1975) jälkeen Scheider oli jo todistanut pystyvänsä kantamaan suurta elokuvaa, ja Sininen salama antaa hänelle roolin, jossa hän voi yhdistää arkisen poliisirealismin ja spektaakkelimaisen toiminnan.
Tuloksena on sankari, joka ei koskaan tunnu silotellulta, mutta sitäkin elävämmältä.
Malcolm McDowell näyttelee eversti F.E. Cochranea, Murphyn vanhaa vihollista Vietnamin sodasta. McDowellilla on hämmästyttävä kyky tehdä hahmoistaan yhtä aikaa viehättäviä ja vastenmielisiä.
Tässä hän hyödyntää tuota kykyä täysillä. Cochrane on mies, joka hymyilee silloin, kun hänen pitäisi olla huolissaan, ja puhuu rauhallisesti silloin, kun kaikkien muiden pitäisi juosta karkuun.
Warren Oates näyttelee kapteeni Jack Braddockia totutulla auktoriteetillaan. Elokuva on myös omistettu Oatesille, joka kuoli yllättäen hieman ennen ensi-iltaa.
Candy Clark näyttelee Murphyn neuvokasta vaimoa yhtä suurella lämmöllä ja itsenäisyydellä. Aina kekseliäs Daniel Stern täydentää kaartin tuoden mukanaan hermostunutta energiaa, luontaista uteliaisuutta ja huumoria, joka sopii elokuvaan täydellisesti.
Henkeäsalpaavia helikopterikohtauksia
Tämä vie meidät elokuvan todelliseen ytimeen. Sininen salama tarjoaa helikopteritoimintaa, joka tekee edelleen vaikutuksen.
Lennot Los Angelesin keskustan yllä tuntuvat sekä vaarallisilta että konkreettisilta, kiitos pitkälti aitojen stunttien ja erikoistehosteiden yhdistelmän.
Kamera seuraa helikoptereita läpi kaupungin betoniviidakon, antaen tunteen siitä, että istumme todella ohjaamossa. John A. Alonzon kuvaus tekee kaupungista olennaisen osan kokemusta.
Los Angelesista tulee moottoriteiden, pilvenpiirtäjien ja kapeiden käytävien labyrintti. Kaiken yllä leijuu Sininen salama kuin musta petolintu, varustettuna poliisiradiolla ja konetykillä.
Arthur B. Rubinsteinin musiikki on yksi elokuvan monista nautinnoista. Elektroniset äänet, tunnelmalliset sävyt ja läsnä oleva teknologisen vaaran tuntu luovat ilmapiirin, joka sopii täydellisesti.
Äänimaailma kuulostaa tulevaisuudelta – mutta tulevaisuudelta, jossa valtiolla on liikaa salaisuuksia ja helikoptereilla aivan liikaa tulivoimaa.
Aito 80-luvun vauhtielokuva
John Badhamin Sininen salama on elokuva, joka uskaltaa olla samanaikaisesti hieman yksinkertainen ja älykäs.
Se haluaa antaa yleisölle suuria toimintakohtauksia, mutta se haluaa meidän myös pohtivan, mitä tapahtuu, kun teknologia ohittaa ihmiskunnan kyvyn hallita sitä.
Toisinaan yhteiskunnallinen kommentointi muuttuu kuitenkin hieman raskassoutuiseksi. Viranomaiset ovat hämäriä, pahikset ovat todella hämäriä, ja lähes kaikilla pukuisilla miehillä tuntuu olevan jotain salattavaa (mikä tosielämässä on tietysti usein totta), mutta se on osa elokuvan charmia.
Sininen salama ei ole dokumentti valtion valvonnasta.
Se on vuoden 1983 toimintatrilleri, joka tehtiin ihmisille, jotka halusivat nähdä helikopterien lentävän kovaa, sankarien uhmaavan ylivoimaa ja pahisten saavan ansionsa mukaan. Se täyttää nämä odotukset erinomaisesti.
Sininen salama on yksi niistä elokuvista, jotka muistuttavat, miksi 1980-luku oli niin upeaa aikaa toimintaelokuville.
Sillä on vaikuttava näyttelijäkaarti, ohjaaja, joka tuntee ammattinsa, ja helikopteri, joka varastaa huomion lähes kaikilta muilta.
Roy Scheider on täydellinen vastahakoisena sankarina, Malcolm McDowell nautiskelee konnan roolistaan ja Arthur B. Rubinsteinin musiikki täydentää kokemuksen.
Elokuva ei ehkä ole niin syvällinen kuin se välillä luulee olevansa. Mutta se on viihdyttävä, jännittävä ja pirun hyvännäköinen.
Kun Sininen salama nousee ilmaan ja kiitää Los Angelesin yllä, millään muulla ei ole oikeastaan väliä.
Sitä vain istuu ja hymyilee. Koska joskus elokuvan ei tarvitse olla sen monimutkaisempi.
Sininen salama on erinomainen 80-luvun vauhtielokuva – elokuva, joka saa yhä roottorin lavat pyörimään.
Jan Sundstedt
