Toimintaelokuvat ja poliisitrillerit kuuluvat elokuvateollisuuden käytetyimpiin – ja kuluneimpiin – tyylilajeihin.
Rikolliseen alamaailmaan sijoittuvat tarinat eivät selvästikään lakkaa koskaan kiehtomasta yleisöä. Variaatiot ja toisinaan toistot vaikuttavat loputtomilta. Niitä on tehty monia, ja useista on tullut ajan myötä klassikoita.
William Friedkinin Elää ja kuolla L.A:ssa (To Live and Die in L.A.) on yksi niistä: monitahoinen, sykkivä ja toiminnantäyteinen mestariteos, joka iskee kuin nyrkki leukaan.
Kirsikkana kakun päällä se sisältää takaa-ajon, joka voittaa kaikki muut takaa-ajot. Huolimatta Bullittin, The Italian Jobin ja James Bondien ansioista, tämä päihittää useimmat niistä.
Tämä arvostelu julkaistiin alun perin 12. kesäkuuta 2021.
Friedkin iskee takaisin
William Friedkinillä oli vahva yhteys rikos-noiriin ohjattuaan vuonna 1971 legendaarisen, viisi Oscaria voittaneen Kovaotteiset miehet (The French Connection), josta hän sai parhaan ohjauksen Oscar-palkinnon.
Ikään kuin tuo menestys ei olisi riittänyt, hän ohjasi muutamaa vuotta myöhemmin vähintäänkin tunnetun Manaajan (The Exorcist, 1973), joka toi hänelle toisen Oscar-ehdokkuuden. Näiden hittien jälkeen seurasi kausi, jolloin kaupalliset menestykset tyrehtyivät.
1980-luvun puolivälissä Friedkin palasi kuitenkin tyylillä valkokankaalle filmatisoinnillaan Elää ja kuolla L.A:ssa, joka perustuu löyhästi entisen Yhdysvaltain salaisen palvelun agentin Gerald Petievichin romaaniin.
Tämä mestariteos on poikkeuksellisen viihdyttävä mutta väkivaltainen tarina. Se vie meidät synkälle, hieman dystooppiselle matkalle Enkelten kaupunkiin, sen hämärämpiin kolkkiin ja epäilyttävämpiin asukkaisiin.
Rahanväärennys
Elokuva sijoittuu väärennettyjen seteleiden valmistuksen ja kaupan – toisin sanoen rahanväärennyksen – maailmaan. Keskiössä on tämän kyseenalaisen ammatin mestari: älykäs ja hengenvaarallinen Rick Masters.
Mastersin hämärähommia valvotaan, ja tutkintaa johtava agentti on elokuvan päähenkilö Richard Chance.
Chancea näyttelee loistavasti William Petersen. Suuri yleisö tuntee Petersenin parhaiten Gilbert ”Gil” Grissomina ties kuinka monesta C.S.I.-sarjan jaksosta. Mastersin tavoin Chance on väkivaltainen ja hieman arvaamaton.
Kaksikon välillä on se ero, että Chance seisoo lain oikealla puolella.
Chancen Masters-pakkomiellettä ruokkii se tosiasia, että Masters murhaa Chancen pitkäaikaisen kollegan Jim Hartin elokuvan alussa. Pääjuonen ohella tämä antaa meille klassisen MacGuffinin koston muodossa.
Chance on valmis tekemään mitä tahansa – laillista tai laitonta – jahdatessaan Mastersia.
Richard Chancen apuna ovat hänen kollegansa John Vukovich sekä hänen rakastajattarensa ja ilmiantajansa Ruth.
Vukovich aloittaa lainkuuliaisempana agenttina kuin Chance, mutta muuttuu vähitellen matkan varrella. Ruth on sympaattinen, mutta ehdonalaiseen päässeenä hän on riippuvainen Chancesta.
Paahtavaa aurinkoa ja polttavaa toimintaa
Kuten Manaajassa ja Kovaotteisissa miehissä, William Friedkin rakentaa jokaisen kohtauksen ja ruudun tarkasti. Ollessaan parhaimmillaan hän on mestari luomaan materiaalista ainutlaatuisen tunnelman ja sävyn. Käsikirjoitus on tiivis ja hyvin kirjoitettu, eikä se jätä mitään sattuman varaan.
Se on kirjoitettu niin, että katsoja kutsutaan tasapainottelemaan hyvän ja pahan välisellä rajalla.
Sommittelu on maagista ja kuvaus häikäisevää. Oranssi väri on harvoin näyttänyt kankaalla paahtavammalta. Roman Polanskin upean Chinatownin (1974) ohella harva elokuva kuvaa Los Angelesin yhtä painostavana, kosteana ja vaarallisena.
Kaupungin auringonnousu on polttava ja hämärä enteellinen. Kaupungista itsestään tulee elävä läsnäolo.
Ilman musiikkia ei ole elokuvaa. Tämän elokuvan musiikin on säveltänyt ja esittänyt 1980-luvun legenda Wang Chung – epätavallinen ja jännittävä valinta. Friedkin itse halusi juuri tämän bändin ja otti henkilökohtaisesti yhteyttä brittiläiseen duoon.
Verraton äänimaailma ajaa elokuvaa eteenpäin ja vahvistaa täydellisesti visuaalisuutta: 1980-luvun tyyliä puhtaimmillaan, ja siksi maagista.
Trivia: William Friedkin teki selväksi, ettei hän halunnut elokuvaan sävellystä nimeltä ”To Live and Die in L.A.”. Tämä sai Wang Chungin kirjoittamaan kappaleen nimeltä ”To Live and Die in L.A.” – sävellys, jota Friedkinin kerrotaan alkaneen rakastaa.
Takaa-ajo, joka voittaa kaikki muut
Kaiken kaikkiaan Elää ja kuolla L.A:ssa on roolitettu lähes täydellisesti. Petersen, Dafoe ja Pankow ovat häikäiseviä päärooleissa. Suosikki John Turturro esiintyy varhaisessa roolissaan ja nautti eräänlaisesta läpimurrosta.
Muita kunniamainintoja saavat Debra Feuer Mastersin rakastajattarena ja rikoskumppanina Biancana, sekä Dean Stockwell Mastersin korruptoituneena asianajajana.
Uskallamme nyt puhua autojen takaa-ajoista: tämä on elokuvahistorian upein, dramaattisin ja aivan täysin järjetön takaa-ajo. Se on jakso, joka ei tunnu koskaan päättyvän, olematta silti koskaan yksitoikkoinen tai kliseinen.
Juuri kun katsoja luulee takaa-ajon olevan ohi, tulee uusi kohtaus – ja toinen, ja vielä yksi. William Friedkinin varmalla kädellä jakso on kudottu elokuvaksi elokuvan sisällä.
Kohtaukset ovat henkeäsalpaavia yhdistettynä voimakkaaseen draamaan. Kyseessä ei ole takaa-ajo takaa-ajon vuoksi, vaan tarinan välttämätön osa. Luonnollisesti se kuvattiin oikeasti – ilman tietokonegrafiikkaa – aidoilla lihaa ja verta olevilla ihmisillä. Se on 15 minuuttia selkäpiitä karmivaa toimintaa Los Angelesin kaduilla: toiminnan magiaa.
Jos et ole nähnyt tätä mestariteosta, aika on kypsä. Et tiedä, mistä olet jäänyt paitsi, ja voin koko sydämestäni luvata ikimuistoisen kokemuksen.
Elokuvan fyysinen painos löytyy tämän sivuston kautta, kun taas suoratoiston ystävät voivat kokeilla tästä. Tätä kirjoitettaessa elokuvaa on kuitenkin vaikea löytää suoratoistopalveluista.
Jan Sundstedt
